Rahan riittämisestä

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Ap
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Alkuperäinen kirjoittaja ff:
No parjaamisena voi ottaa ken tahtoo.
Eipä kyllä ollut ainakaan minun tarkoitukseni parjata, mollata tms. koska sattumoisin en itsekään ole varakas ja tiedän vallan hyvin, että kovinkin pienillä summilla toimeen kyllä tulee, jos vaan karsii...

Itse en voi sanoa, että joskus pärjäsin hyvin, koska jouduin karsimaan terveyttä/mielenterveyttä ylläpitäviä asioita elämästä mutta hengissä toki selvisin.

Hyvää syksyä sulle kaikesta huolimatta! :) Jospa niitä kasviksiakin joskus oppisi syömään ja mies kanssa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Aniit:
On tää palsta kyl ihan uskomaton. uskon että ap:n oli tarkotus vaan kertoa omasta elämästään ja että voi myös pärjätä pienillä tuloilla. Ihan uskomatonta toisten parjaamista täällä!

Ihan samaa olin kirjottamassa. Ap on harvinaisuus ikäryhmässään sillä harva osaa elää varojensa mukaan, harva osaa säästää jne. Ja mitä suomalaisia katsoo, ei näytä monellekaan salaatti maistuvan että ihan suotta hyökkäätte ap:n kimppuun ja yritätte jotenkin päteä, naurettavaa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja The lost moon of Poosh:

Kiitos sulle! Ja kaunista syksyä vaikka nuo kelit olleet vähän mitä sattuu, mutta jospa tuo jouluksi valkeaksi menisi. :)
 
Alkuperäinen kirjoittaja Ap:

Kiitos ja samoin! =) Mulle kelit on olleet mitä mahtavimpia, mikään ei voita tihkusadetta kasvoilla... syksyn lehtien keskellä kun lenkkeillee :D
 
Toihan ois mulle luksus tulo :)
Minä ja kaksi lasta elellään yleensä 400-800?:lla.
Hyvin pärjätään, mitään ei puutu ja joka kuukausi pannaan vähän säästöönkin joten ei haittaa vaikka kaikki kodinkoneet menis kerralla rikki.
 
Hei muistakaas nyt tässä väittelyssä että jos niihin puuroihin laitetaan reilusti pakastimesta marjoja niin se jo tekee ruokavaliosta paremman. Ja voi olla että ap:n pakastin pursuaa marjoja ja sieniä. Saattaapi olla että ap:n perheessä joku vielä kalastaakin, niin terveellistä (mutta kaupassa kallista) kalaa ruokapöydässä voi olla yllin kyllin.

Meillä kun oli köyhä kausi, niin ruokavalion ainoita herkkuja oli juuri mummolta tulleet marjapakasteet ja ukilta tulleet kalat.
 
Alkuperäinen kirjoittaja The lost moon of Poosh:
Alkuperäinen kirjoittaja Ap:
Alkuperäinen kirjoittaja The lost moon of Poosh:
Alkuperäinen kirjoittaja Aniit:
On tää palsta kyl ihan uskomaton. uskon että ap:n oli tarkotus vaan kertoa omasta elämästään ja että voi myös pärjätä pienillä tuloilla. Ihan uskomatonta toisten parjaamista täällä!

Ihan samaa olin kirjottamassa. Ap on harvinaisuus ikäryhmässään sillä harva osaa elää varojensa mukaan, harva osaa säästää jne. Ja mitä suomalaisia katsoo, ei näytä monellekaan salaatti maistuvan että ihan suotta hyökkäätte ap:n kimppuun ja yritätte jotenkin päteä, naurettavaa.

Kiitos sulle! Ja kaunista syksyä vaikka nuo kelit olleet vähän mitä sattuu, mutta jospa tuo jouluksi valkeaksi menisi. :)

Kiitos ja samoin! =) Mulle kelit on olleet mitä mahtavimpia, mikään ei voita tihkusadetta kasvoilla... syksyn lehtien keskellä kun lenkkeillee :D

Täällä ei ole enää lehtiä minkä keskellä lenkkeillä :)
 
Alkuperäinen kirjoittaja Vieras:
Mä puutun vähän sivuaiheeseen, mutta miksi maksaa bensat kortilla? :o
Liiton kortilla saa bensasta alennusta ILMAN että maksat luotolla.

Meillä piti Teboiliin lähettää se kopio kortista ja saadaan tankkauksella liiton mukaiset alennukset ja sitten kun on se kortti niin silläkin saa jo itsestään tietyn senttimäärän litralta alennusta. Helppo vaan maksaa sitten koko pompsi kerralla.

Alkuperäinen kirjoittaja Ap:
Ostaisimme kasviksia jos meillä olisi tapana niitä syödä, mutta kun ei ole nin jätämme kauppaan eikä siinä ole kyse paljonko sitä rahaa on. Kyse on tottumuksesta, koska lapsuudessakaan ei ole paljon salaatteja syöty. :(

Etkö sitten halua että lapsi oppii syömään isompanakin vihanneksia/kasviksia?
Tuossa iässä olisi vielä helppo totuttaa lapsi syömään vihanneksia ja samallahan oppisitte itsekin miehesi kanssa.
Eihän sinun ole pakko toistaa omien ja appivanhempiesi virhettä ja olla opettamatta lastasi syömään vihanneksia.
Ei ne pelkät mustikat ja vadelmat riitä...:)
 
Alkuperäinen kirjoittaja gwh:
Hei muistakaas nyt tässä väittelyssä että jos niihin puuroihin laitetaan reilusti pakastimesta marjoja niin se jo tekee ruokavaliosta paremman. Ja voi olla että ap:n pakastin pursuaa marjoja ja sieniä. Saattaapi olla että ap:n perheessä joku vielä kalastaakin, niin terveellistä (mutta kaupassa kallista) kalaa ruokapöydässä voi olla yllin kyllin.

Meillä kun oli köyhä kausi, niin ruokavalion ainoita herkkuja oli juuri mummolta tulleet marjapakasteet ja ukilta tulleet kalat.

Marjoja on kyllä pakastin täynnä kun mummo niitä kantanut ja kalaakin on, kun ukki kalastaa :) Mutta ostan silti kaupastakin kalaa.
 
Ap. olet vasta 21-vuotias joten tietenkaan et nae ruokavaliosi terveysvaikutuksia viela, tuon ikaisena on viela todella helppoa pysya hoikassa kunnossa. Hoikkuus ei tarkoita terveytta.

Tuolla budjetilla et varmasti saa terveellista ruokaa aikaiseksi; puoli kiloa vihanneksia per paiva, tarpeeksi proteiinia ja rasvoja. Mista saat proteiinisi?

Sinulla tuntuu myos olevan vanha kasitys rasvasta: Miten niin salaatti ei olisi terveellista jos siihen laitetaan rasvainen kastike? Eihan se kastike vie vihanneksien hivenaineita pois vaan nimenomaan auttaa niiden imeytymisessa ja rasvaa tarvitaan myos monipuolisesti.
 
Alkuperäinen kirjoittaja kokki:
Alkuperäinen kirjoittaja Ap:
Ostaisimme kasviksia jos meillä olisi tapana niitä syödä, mutta kun ei ole nin jätämme kauppaan eikä siinä ole kyse paljonko sitä rahaa on. Kyse on tottumuksesta, koska lapsuudessakaan ei ole paljon salaatteja syöty. :(

Etkö sitten halua että lapsi oppii syömään isompanakin vihanneksia/kasviksia?
Tuossa iässä olisi vielä helppo totuttaa lapsi syömään vihanneksia ja samallahan oppisitte itsekin miehesi kanssa.
Eihän sinun ole pakko toistaa omien ja appivanhempiesi virhettä ja olla opettamatta lastasi syömään vihanneksia.
Ei ne pelkät mustikat ja vadelmat riitä...:)

Kyllä se tyttö kurkkua ja paprikaa syö kuten itsekin laitan leivänpäälle. Salaatinlehtiä olen koettanut joskus antaa muttei ainakaan vielä oikein tykkää.
 
Parinkymmenen vuoden päästä ap:n lapsi kertoilee täällä että eihän kotonakaan syöty salaatteja...
 
Alkuperäinen kirjoittaja Ap:
Alkuperäinen kirjoittaja kokki:
Alkuperäinen kirjoittaja Ap:
Ostaisimme kasviksia jos meillä olisi tapana niitä syödä, mutta kun ei ole nin jätämme kauppaan eikä siinä ole kyse paljonko sitä rahaa on. Kyse on tottumuksesta, koska lapsuudessakaan ei ole paljon salaatteja syöty. :(

Etkö sitten halua että lapsi oppii syömään isompanakin vihanneksia/kasviksia?
Tuossa iässä olisi vielä helppo totuttaa lapsi syömään vihanneksia ja samallahan oppisitte itsekin miehesi kanssa.
Eihän sinun ole pakko toistaa omien ja appivanhempiesi virhettä ja olla opettamatta lastasi syömään vihanneksia.
Ei ne pelkät mustikat ja vadelmat riitä...:)

Kyllä se tyttö kurkkua ja paprikaa syö kuten itsekin laitan leivänpäälle. Salaatinlehtiä olen koettanut joskus antaa muttei ainakaan vielä oikein tykkää.

No niista leivanpaallisista ei tule edes 100 g per paiva...
 
Alkuperäinen kirjoittaja Seera:
Ap. olet vasta 21-vuotias joten tietenkaan et nae ruokavaliosi terveysvaikutuksia viela, tuon ikaisena on viela todella helppoa pysya hoikassa kunnossa. Hoikkuus ei tarkoita terveytta.

Tuolla budjetilla et varmasti saa terveellista ruokaa aikaiseksi; puoli kiloa vihanneksia per paiva, tarpeeksi proteiinia ja rasvoja. Mista saat proteiinisi?

Sinulla tuntuu myos olevan vanha kasitys rasvasta: Miten niin salaatti ei olisi terveellista jos siihen laitetaan rasvainen kastike? Eihan se kastike vie vihanneksien hivenaineita pois vaan nimenomaan auttaa niiden imeytymisessa ja rasvaa tarvitaan myos monipuolisesti.

Tiedän ettei hoikkuus tarkoita terveyttä ja miehenikin mittauttaa omat arvonsa vuosittain terveystarkastuksen yhteydessä.

Proteiinia saamme maidosta ja lihasta, juustosta. Syömme aina ruisleipää ja tyttökin tykkää.

Ei tulekaan, mutta kun tyttö on muutenkin siinä iässä että on hyvä jos saan syömään edes sen oikean ruuan! Vaikea vielä sellaista alkaa opettamaan syömään kasviksia kun se vielä sylkee niitä pois eikä se pakottamalla onnistu vaikka olisi kuinka terveellistä.
 
No hyva jos saatte proteiinit tuolla rahalla, ihmettelen kylla miten? Mista saatte lihaa noin halvalla kahden aikuisen tarpeisiin.
 
Ei meillä taida riittää se 1500 euroakaan laskujen jälkeen.
Muksuja kolme (neljäs tulossa), elukoita ihan julmetusti.

Toisaalta, en mä näe siinä mitään pahaakaan. Me eletään näin, joku muu elää sillä 500:lla.

Tässä toki on se ero, että mä en täällä myöskään valita, että "1500 ei riitä millään, mitä mä nyt teen?".
Jos rahat ei riitä, tehdään lisää ja/tai karsitaan menoja. Ei mun sitä täällä hyödytä itkeä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Ap:
Alkuperäinen kirjoittaja Seera:
Alkuperäinen kirjoittaja Ap:
Alkuperäinen kirjoittaja kokki:
Alkuperäinen kirjoittaja Ap:
Ostaisimme kasviksia jos meillä olisi tapana niitä syödä, mutta kun ei ole nin jätämme kauppaan eikä siinä ole kyse paljonko sitä rahaa on. Kyse on tottumuksesta, koska lapsuudessakaan ei ole paljon salaatteja syöty. :(

Etkö sitten halua että lapsi oppii syömään isompanakin vihanneksia/kasviksia?
Tuossa iässä olisi vielä helppo totuttaa lapsi syömään vihanneksia ja samallahan oppisitte itsekin miehesi kanssa.
Eihän sinun ole pakko toistaa omien ja appivanhempiesi virhettä ja olla opettamatta lastasi syömään vihanneksia.
Ei ne pelkät mustikat ja vadelmat riitä...:)

Kyllä se tyttö kurkkua ja paprikaa syö kuten itsekin laitan leivänpäälle. Salaatinlehtiä olen koettanut joskus antaa muttei ainakaan vielä oikein tykkää.

No niista leivanpaallisista ei tule edes 100 g per paiva...

Ei tulekaan, mutta kun tyttö on muutenkin siinä iässä että on hyvä jos saan syömään edes sen oikean ruuan! Vaikea vielä sellaista alkaa opettamaan syömään kasviksia kun se vielä sylkee niitä pois eikä se pakottamalla onnistu vaikka olisi kuinka terveellistä.

Mutta kerroit ettet itsekaan syo enempaa kasviksia!
 
Alkuperäinen kirjoittaja Seera:
Alkuperäinen kirjoittaja Ap:
Alkuperäinen kirjoittaja kokki:
Alkuperäinen kirjoittaja Ap:
Ostaisimme kasviksia jos meillä olisi tapana niitä syödä, mutta kun ei ole nin jätämme kauppaan eikä siinä ole kyse paljonko sitä rahaa on. Kyse on tottumuksesta, koska lapsuudessakaan ei ole paljon salaatteja syöty. :(

Etkö sitten halua että lapsi oppii syömään isompanakin vihanneksia/kasviksia?
Tuossa iässä olisi vielä helppo totuttaa lapsi syömään vihanneksia ja samallahan oppisitte itsekin miehesi kanssa.
Eihän sinun ole pakko toistaa omien ja appivanhempiesi virhettä ja olla opettamatta lastasi syömään vihanneksia.
Ei ne pelkät mustikat ja vadelmat riitä...:)

Kyllä se tyttö kurkkua ja paprikaa syö kuten itsekin laitan leivänpäälle. Salaatinlehtiä olen koettanut joskus antaa muttei ainakaan vielä oikein tykkää.

No niista leivanpaallisista ei tule edes 100 g per paiva...

Mutta sekin on parempi kuin ei mitään. Mustikat ja vadelmat ja kala on parempi kuin valmislihapullat ja pakastepitsat mitä moni aikuinen ostelee ihan surutta.

Ja ap:n tilanne on varmasti väliaikainen, nuori kun on. Mutta on ajatteleva nuori nainen ja tilanteensa tasalla, pisteet siitä hänelle.
 
Nyt en ymmärrä... Joo en syö enempää kasviksia, mutta on vaikeaa saada tyttö syömään niitä kasviksia ees sitä vertaa mitä syödään. Hedelmät ja marjat menee mutta kurkkua alkaa syleskelemään pois vähän ajan päästä kun suuhunsa laittaa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja The lost moon of Poosh:
Alkuperäinen kirjoittaja Seera:
Alkuperäinen kirjoittaja Ap:
Alkuperäinen kirjoittaja kokki:
Alkuperäinen kirjoittaja Ap:
Ostaisimme kasviksia jos meillä olisi tapana niitä syödä, mutta kun ei ole nin jätämme kauppaan eikä siinä ole kyse paljonko sitä rahaa on. Kyse on tottumuksesta, koska lapsuudessakaan ei ole paljon salaatteja syöty. :(

Etkö sitten halua että lapsi oppii syömään isompanakin vihanneksia/kasviksia?
Tuossa iässä olisi vielä helppo totuttaa lapsi syömään vihanneksia ja samallahan oppisitte itsekin miehesi kanssa.
Eihän sinun ole pakko toistaa omien ja appivanhempiesi virhettä ja olla opettamatta lastasi syömään vihanneksia.
Ei ne pelkät mustikat ja vadelmat riitä...:)

Kyllä se tyttö kurkkua ja paprikaa syö kuten itsekin laitan leivänpäälle. Salaatinlehtiä olen koettanut joskus antaa muttei ainakaan vielä oikein tykkää.

No niista leivanpaallisista ei tule edes 100 g per paiva...

Mutta sekin on parempi kuin ei mitään. Mustikat ja vadelmat ja kala on parempi kuin valmislihapullat ja pakastepitsat mitä moni aikuinen ostelee ihan surutta.

Ja ap:n tilanne on varmasti väliaikainen, nuori kun on. Mutta on ajatteleva nuori nainen ja tilanteensa tasalla, pisteet siitä hänelle.

Toki parempi kuin ei mitaan. Mutta en kylla antaisi ap:n antamaa budjettia ohjeena kenellekaan, kyllahan parilla sadalla syo, mutta laatu karsii vakisinkin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja The lost moon of Poosh:
Alkuperäinen kirjoittaja Seera:
Alkuperäinen kirjoittaja Ap:
Alkuperäinen kirjoittaja kokki:
Alkuperäinen kirjoittaja Ap:
Ostaisimme kasviksia jos meillä olisi tapana niitä syödä, mutta kun ei ole nin jätämme kauppaan eikä siinä ole kyse paljonko sitä rahaa on. Kyse on tottumuksesta, koska lapsuudessakaan ei ole paljon salaatteja syöty. :(

Etkö sitten halua että lapsi oppii syömään isompanakin vihanneksia/kasviksia?
Tuossa iässä olisi vielä helppo totuttaa lapsi syömään vihanneksia ja samallahan oppisitte itsekin miehesi kanssa.
Eihän sinun ole pakko toistaa omien ja appivanhempiesi virhettä ja olla opettamatta lastasi syömään vihanneksia.
Ei ne pelkät mustikat ja vadelmat riitä...:)

Kyllä se tyttö kurkkua ja paprikaa syö kuten itsekin laitan leivänpäälle. Salaatinlehtiä olen koettanut joskus antaa muttei ainakaan vielä oikein tykkää.

No niista leivanpaallisista ei tule edes 100 g per paiva...

Mutta sekin on parempi kuin ei mitään. Mustikat ja vadelmat ja kala on parempi kuin valmislihapullat ja pakastepitsat mitä moni aikuinen ostelee ihan surutta.

Ja ap:n tilanne on varmasti väliaikainen, nuori kun on. Mutta on ajatteleva nuori nainen ja tilanteensa tasalla, pisteet siitä hänelle.

Kiitos :) Jos monenkin äidin tai isänn ostoskaassiin katsotaan sieltä saattaa löytyä yhtä sun toista mistä meillä kaikilla voisi olla jotain sanottavaa.
 
Yhteistyössä