raha-asioiden hoito?!?!?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Marke
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
M

Marke

Vieras
Mites teidän parisuhteissa raha-asiat hoidetaan?
Olisiko vinkkiä kun kaksi täysin erilailla kasvatettua
alkavat laittamaan hynttyitä yhteen?

tilanne:
minä, nainen, olen kasvanut perheessä, jossa alunperin
rahaa ei ollut joten vanhempani ottivat yhteiset tilit ym.
Meillä on siis aina maksettu kaikki yhdessä, kaikki on
yhteistä omaisuutta, ja vaikka nykyään rahaa onkin,
niin silti mikään ei ole 'mun' ja 'sun' ja äidinkin auto
on varmasti isän työstä tulleilla rahoilla maksettu,
mutta äidin nimissä.

olen siis saanut kasvatuksen missä parisuhteessa kaikki
on yhteistä, lainat, talot ja tavarat. siitä ei ole tarkoitus
erota eikä yhteisiä rahoja tuhlata.¨
Ja kasvatuksen, missä mies pitää huolen talouspuolesta
ja nainen kodista.

Mieheni taas on kasvanut kodissa jossa kaikki on jaettu
ja vieläkin vanhemmat makselevat lainaamiaan kakskymppisiä toisilleen takaisin. Miehen isän on kotitalo, äidin on mökki, autot on omat jne. Yhteisiä tilejä tai ruokarahastoja ei ole ollut.

Meille on nyt viimeaikoina alkanut olemaan useampi riita miten näitä raha-asioita hoidetaan. Pitäisi alkaa taloakin rakentamaan ja kyllähän sen ymmärrän, että oma laina pitäisi molempien nykyaikana ottaa, mutta minulle ei millään mene päähän, kuka lainan maksaa ja ruoat ostaa kun itse paukautan muutaman muksun ja hoidan niitä sitten kotona?

Toki mieheni on sanonut, että onhan se myös hänen tehtävä elättää perhettä, mutta en halua tilanteeseen, jossa hän kerää hyväpalkkaisesta duunista itselleen rahat tilille ja minun rahat menevät lainanlyhennyksiin, ruokiin ja lapsiin. Sitten mies törsää ja ajelee uudella autolla, minä vanhalla fiat puntolla ja silläkin velaksi??

miten tästä lähteä neuvottelemaan?
 
""Ja kasvatuksen, missä mies pitää huolen talouspuolesta
ja nainen kodista.""

Aijaijaivoivoivoivoi. Älkää tulevat ja olevat äidit ja isät tehkö tätä virhettä kasvatuksessanne, koska sitten syntyy tälläsia.

Jaa-a

Molempien pitää tulla vastaan, mutta miten. Voi luoja ja vielä oma talo. Tässä on kaikki ainekset. Innolla odotan sun kommentteja tänne vuoden päästä kun kaikki on niin päin persettä ;)

Kuten edellinen sanoi. Olisi hyvä suhteen alussa punnita niitä hyviä ja huonoja puolia ja mittailla sitä miten ne omat ja kaverin käsitykset maailmasta sopii yhteen ja erityisesti toisen suhtautuminen rahaan koska se on pitkässä juoksussa hyvinkin tärkeä asia. Ikävä kyllä osa ihmisistä ei osaa tätä jaloa taitoa ja sitten ""riiputaan"" kun ei muutakaan ole.

En osaa auttaa, mutta itse en missään nimessä suostuisi jompaan kumpaan ääripäähän. Sinä edustat kaikki tasan ja kaverisi ilmeisesti sitten toista ääripäätä. Koittakaa neuvotella jokin hyvä ratkaisu ja tehkää myös kunnollinen avioehto kun menette naimisiin tai mikäli jos jo olette niin oletan että teillä tuollainen on.

Ja niin tervetuloa nyky-suomen tasa-arvo yhteiskuntaan. Kuule koulutat ittes korkeelle ja meet teollisuuteen kovapalkkaiseen duuniin niin ei tartte marista rahoista ;)

Tais mennä ilkkumisen puolelle. Eli ikävä kyllä ei paljoa ohjeita nyt irtoa. Joku pätevä lakimies tai kauppatieteilijä vois kertoa miten ne rahat kannattaa sijoittaa yhteisessä parisuhteessa niin, että rahat menee osapuilleen tasan. Ja muista, että teette kaikista sopimuksistanne kirjallisen version ettei sitten pääse jälkikäteen sanomaan.
 
No, meillä molemmat hoitaa omat menonsa. asiasta ei kyllä koskaan oo tullu kynnyskysymystä, tarkemmin ajatellen siitä ei oo ees puhuttu. Yhdessä ollaan oltu jo parikymmentä vuotta.
 
En ikinä suostuisi yhteisiin rahoihin parisuhteessa. Haluan, että minulla on omat rahat jotka voin käyttää miten haluan tuntematta huonoa omaa tuntoa jos ostan sadan euron kengät ja kahden sadan euron farkut.

Raha-asiat on paras tehdä heti alkuun selväksi. Me kun lyötiin hynttyyt yhteen, myytiin molemmat omat asuntomme ja ostettiin yhteinen, näin kumpikaan ei tullut toisen kotiin. Laitoimme asuntoon saman verran molemmat, mies sai oman osansa maksettua käteisellä, minä otin velkaa omiin nimiini, jota maksan itse. Minulla on sen lisäksi velaton mökki omissa nimissäni, josta saan pääomatuloa.

Molemmat laitamme yhteiselle tilille 700 euroa kuussa, josta maksetaan yhteiset laskut ja ruuat. Sen tilin korttia höylätään yhteisillä terassireissuilla ja risteilyillä ja kun sinne kertyy ylimääräistä, ostetaan kotiin jotain isompaa tai laitetaan rahastoon.

Oikeudenmukainen ja selvä peli takaa sen, että ainakaan rahasta ei meillä tule koskaan olemaan riitaa.






 
No.
Meillä samantyyliset periaatteet oli,kunnes ostettiin se talo ja tuli se lapsi ja kuin pisteenä iin päälle minulla oli yksi lapsi jo omasta takaa...!

Miehellä varmaan kolme,neljä kertaa isommat tulot kuin minulla,mutta tällä hetkellää työssä käyvinä molemmat,maksan lainasta korot ja mies lyhennyksen.

Päivähoitomaksut heilahtaa nekin mun tililtä,mutta mies maksaa muut yht.laskut ja ostaa isommat ruokaostokset.
Ja jeesailee mua omissanikin menoissa.

MOnet kovat matsit on käyty,mutta ainakin meillä aika on hionut asioita eikä niistä useinkaan enää tarvi puhua...

Laina otettiin puoliksi molempien nimiin,thats it.

Henkivakuutuksissa toinen toistemme edunsaajia:)

Kyllä se vastuu tuo vastuuntuntoa perheen sisällä myös raha-asioihin,jos on muistanut kasvaa aikuiseksi.
Kun alkaa olla yhteistä omaisuutta ja lapsia,niin ne väkisinkin vähän rahatkin muuttuu yhteishyväksi...

Onnea matkaan!
 
Mä en myöskään ymmärrä mikä tässä on niin vaikeata? Yhteiset menot (asuminen, lasten menot ym. ""talouskustannukset ) maksetaan puoliksi ja loput jää itselle käytettäväksi. Jos lapsia tulee, sen pitää olla molempien yhteinen päätös ja ennen raskaaksi hankkiutumista pitää nämä äitiys-tai isyysloman aikaiset raha-asiat saada sovituksi. Ei ikinä yhteistä tiliä eikä edes käyttöoikeutta toisen tiliin, sitten kun menee sukset ristiin huomaakin yhtäkkiä että toinen osapuoli on lähtenyt ja tili tyhjä.
 
Kuule, vitsinä esitän, että paras ratkaisu teille on, että lähdete neuvottelmaan siitä, että miehesi synnyttää ne lapset. Hänellä lienee parempi palkkakin, joten hän pystyy paremmin hoitamaan lainansakin synnytys- ja vanhempainloman aikana. Sinä voit käydä koko ajan töissä, joten pysyt siten sitten piememmällä palkallasi kuitenkin maksamaan sen toisen puolen.
 
Me ollaan alotettu yhteinen elämä (avioliitto) rahattomina ja ilman omaisuutta. Tällöin oli luonnollista, että kaikki oli yhteistä. Edelleenkin vuoron perään ostetaan isompaa hankintaa, josta tosin siis molemmat useimmiten hyötyvät. Ja vuoroin ollaan myös tehty töitä ja opiskeltu. Lapsen tuomien kulujen kanssa ei ole nykyisin ongelmaa ja tulevaisuudessa asuntolaina otetaan yhdessä. Eroa ei ole näkyvissä mutta olemme puhuneet hypoteettisesti, että tasan jaetaan ja sillä periaatteella, että kummalle on tärkeämpää sillä hetkellä sitä materiaa saada. Kuulostaa varmasti monen mielestä naivilta mutta onpahan ainakin sovittu pelisäännöt.

Raha on typerin riitelyn aihe, mitä voi olla. Siispä kannattaa mennä naimisiin tai/ja kaupan päälle tehdä selkeät pelisäännöt ja sopimukset, olivat ne sitten täysin yhteisen tai täysin erillisen omaisuuden puolesta. Eli nyt kissa pöydälle ja kohta kohdalta selvitätte paperille yhteiset sääntönne. Ja lopputuloksen ja kompromissien tulee miellyttää molempia.
 
Aika tiukalta vaikuttaa teidän tilanne. Kun on kaksi ihan ääripäätä.

Itse olen niin hyväksikäytettävä tollo kuin vaan ihminen voi olla joten ehkä vähän huono neuvomaankin. Nimittäin jos rahaa on ja vaan jotenkin pärjää niin auvoisesti olen sitten kotiin ostelemassa kaikkea ja makselen laskuja ja hoidan ruokaostokset.

Elämä menee aika villiksi ilman mitään sääntöjä..

Menin naimisiin muutamia vuosia sitten ja kuten luonnollinen jatkumo oli saimme lapsen. Meillä oli kuitenkin talonrakennus päällä, minun puolesta asunto ja eläimiä elätettävänä. Niinhän siinä kävi että mies säilöi rahaa tililleen ja minä maksoin äitiyslomarahasta kaiken minkä irti lähti vielä sen asunnon lisäksi. Koskaan ei edes tarjonnut rahaa, ja minähän en sitä ala pyytämäänkään.

Talonrakennus oli oma shownsa koska laina kuitenkin otettiin puoliksi, enkä itseasiassa koskaan nähnyt mihin ne rahat menivät, talo valmistui kyllä, miehen ehdoilla. Mun ei annettu ottaa osaa siihen projektiin yhtään. Kun asuttiin sitten siinä uudessa talossa, makseltiin lainaa puoliksi, tottakai painuin töihin ennenkuin äippäri oli ohi että saisin jotain hankintoja tehtyä lapselle ja yhteiseen kotiin. Harrastuksetkin piti ruokkia. Siinä käytiin keskustelua puoleen jos toiseen kun oli aika rankkoja meidän työviikot ja niin pieni lapsi hoidossa, että jos 4 päiväistä työviikkoa alkaisin. Miehen kommentti oli vain että ""kunhan sun tulos ei putoa euroakaan"". Ehdotin sitten miehelle että jää sitten sinä että sama minulle. Ei käynyt millään.

En vaan enää kestänyt sitä hyväksikäytön fiilistä, kirjaimellisesti ""kaikkeni annoin"". Ja sitten halusin erota, ostin oman hienon talon. Olen aivan korviani myöten veloissa, ja yksinhuoltaja: ja olen pärjännyt järkyttävän hyvin eikä rahat ole olleet edes tiukalla. Pystyn jopa säästämään!! Jotain mätää liitossa siis oli.

Koskaan enää en anna kenenkään kohdella mua niinkuin hän teki. Sama koski sitä rakkauttakin, hyvä oli ottamaan mutta ei pystynyt itsestään yhtään antamaan.

Eikä kannata ajatella että ""se meni ja ryösti miehensä erossa"", koska omaisuudestamme halusin vain 1/4:n. En vaan kestänyt enää.

Tulevaisuudessa toivon että jos joskus lähden vielä parisuhteeseen niin pelisäännöt olisi sovittu, edes jonkinlaiset, helpottaa, eikä tule riitoja.

Ajatusmallina olen miettinyt (mitä exällenikin joskus ehdotin) että hankitaan yksi yhteinen tili, johon laitetaan tietty summa kuussa rahaa molempien toimesta ja siitä maksetaan yhteiset menot. Sitten kummallekin jää se mitä jää. Mun mielestä jotenkin niitä voisi suhteuttaa kuitenkin elämäntilanteen mukaan. Esim. ystävällä on kolme pientä lasta ja hän on lasten kanssa kotona jolloin mies hoitaa talouden. Vastaavasti naisella on parempi palkka kun taas menee töihin. Toisessa ystäväperheessä mies on jäänyt vanhempainlomalle ja vaimo on töissä kun miehellä on pienempi palkka. Kyllä lapset ovat aina yhteinen asia ja lasten elättäminen.

Nykyaikana nimenomaan suosittelen, jos on kyse ensiasunnosta, että toinen ottaa koko lainan itselleen/ostaa talon itselleen ja siitä tehdään sopimus lakimiehen kanssa miten toimitaan. Saatte seuraavaakin asuntoa ostaessa verohelpotuksen varainsiirtoverosta kun vuorostaan toinen ostaa sen (olettaen että on tarpeeksi nuori). Tämä on ihan yleinen käytäntö.

Tee miehelle ihan selväksi että lainat ja lyhennykset tehdään suhteessa molempien tuloon. Jos ei se onnistu niin unohda koko mies tai asukaa pienessä asunnossa vuokralla sitten. Turha sitä on alkaa omaa elämää pilaamaan jos heti alkumetreiltä lähtee menemään eriteille. Riittävän karvaasti sain sen itse kokea.

Toivottavasti pääsette yhteisymmärrykseen asiasta.
 
on kaikki rahat yhteisiä. Olisi minulle liian vieras ajatus, että toinen eläisi paremmassa taloudellisessa asemassa kuin puolisonsa, että varmaan en moiseen ryhtyisi.
 
Hankkikaa yhteinen tili ja sen lisäksi jättäkää molemmille omat tilit. Sopikaa, että laitatte jossain tulojen suhteessa, jonka molemmat katsoo oikeudenmukaiseksi, kuukausittain rahaa yhteiselle tilillenne, josta sitten maksetaan kaikki yhteinen. Joko sovitte jonkun kiinteän summan jonka kumpikin tilille laittaa, tai sitten sovitte vaikka että molemmat laittaa 50% tuloistaan tms. Jos rahaa jää tilille säästöön, sillä voi sitten vaikka lähteä yhdessä matkalle. Tämän lisäksi molemmat pääsee nauttimaan oman työnsä hedelmistä siten, että omalle tilille kertyneet rahat saa käyttää miten vaan itse haluaa.

Jos molemmat on työssä, edellä kuvattu toimii hyvin. Jos toinen jää molempien yhteisestä päätöksestä hoitamaan jälkikasvua kotiin, se pitää mielestäni katsoa yhtä suureksi panokseksi kuin toisen työssä käynti ja silloin voidaan katsoa, että raha on yhteistä ja lapset ovat yhteisiä. Siis silloin sinä hoidat kodin ja lapset ja mies hoitaa rahan taloon.

Jos sinä taas haluaisit jäädä kotiin lorvimaan vaikka siihen asti kun lapset menee lukioon ja miehen mielestä riittää, että lapset hoidetaan kotona vain 3-vuotiaaksi asti, silloin mielestäni miehen ei tarvitse enää taata sinulle kovin korkeaa toimeentuloa. Et sinäkään enää panosta kotiin ja lapsiin yhtä paljon kuin silloin kun lapset ovat pieniä. Äidin ei ole välttämätöntä olla kotona kun lapset on jo koulussa.
 
Nää raha asiat ovat niin kinkkisiä. Yksi syy oli nämä rahat juuri, ´minkä vuoksi aikoinaan erosin lapseni isästä. Ei ollut ilmeisesti viellä tarpeeksi ""kasvanut"" ja meidän molempien kannalta se olis illoin paras ratkaisu, vaikka surullinen.

Tässä liitossa kun muutimme yhteen ja saimme lapsen raha-asioista tuli tosiaan riitaa. Mies kävi töissä ja oli eritäin tarkka raha-asioista. Hän oli sitä mieltä, että meidän talous ei ollut yhteinen. Itseasiassa meidän asuntokaan ei ollut yhtä-äkkiä enään yhteinen, vaan asuin siellä koska hän ""suvaitsi"" minua.

Minulla oli myös työ minimiäityyspäivä rahan lisäksi, jota tein aina kun sain lapsen hoitoon ja kerran myös lapsi oli mukana. Muutoin mies teki sitä työtä (kerran kaksi kuussa). Pyrin kuitenkin olemaan mukana, kun mahdollisuus oli. Tämä oli mieheni pyynnöstä, että pitäisimme tämän yhden työn.

Mies laittoi säästöön oman palkkansa ja minä budjetoin joka kuukausi ruuat ja laskut omalta tililtäni. Aina rahat eivät riittäneet ruokaan. Lapselle sitä oli, mutta itse saatoin olla syömättä parikin päivää (laiduin 43kg ja olin luuta sekä nahkaa). Miestä tämä ei paljoa liikuttanut. Hän saattoi soittaa töistä ja kertoa mitä ihanaa oli käynyt ravintolassa syömässä ruokatunnilla, kun kotona oli näkkileipää ja seuraavaan rahapäivään oli aikaa yli vuorokausi.

Miehellä olis äästössä montatuhatta markkaa, hänellä oli kymppitonnin puhelin, viidentoistatontun stereot ja minä näin nälkää. Lapselle ei ollut varaa ostaa vaatteita ja tappelu tuli joululahjoista, koska niihin meni liikaa rahaa ja ehdotti myös että 1-vuotis syntterit jätettäisiin viettämättä, kun maksavat (itse kuitenkin tein sinne kaikki tarjottavat ja lahjakin maksoi 20mk, joten rahaa ei mennyt kuin kork. 100-150mk). Miehellä oli kaikki mitä halusi, mutta lapsen takista, jota tarvitsi sain tapella. Jos kehtasin ehdottaa, että kävisin ostamassa karkkipussin, suuttui mies ja paasasi, että sellainen tuhlailu oli vastuutonta ja väärin. Kuulemma tuhlasin ihan turhaan rahaa. Samassa kertoi, että oli 300mk laittanut juurikin uusiin kaijuttimiin (joita emme kyllä tarvinneet, kun niitä oli jo ennestään ihan älyttömästi).

Meiltä kuoli se rakkaus suurimmalta osalta tähän. Kun yritin löytää ratkaisuja, joissa lpasi voisi saada enemmän em. ehdottamalla juurikin yhteistä tiliä, johon molemmat pistävät tietyn summan ja sillä maksetaan tai, että pidetään omat rahat (sillä tililläni olevat rahat olivat miehen, kun niistä oli maksettu laskut ja ruuat, jos jotain sinne jäi). Mutta mies oli sitä mieltä, että puolet rahoista jotka tililleni tulivat (äityyspäiväraha ja lapsilisä) olivat hänen sillä lapsikin oli hänen. Joten jso pystyisin 750mk osallistumaan laskuihin ja ruokiin, jotka laitetaan puoliksi, niin kävisi. Ja se oli täysi mahdottomuus.

Lopulta en enään jaksanut, siihen liittyi niin paljon muutakin. Ilmoitin, että muutan pois ja kaikki rakkaus, mitä ennen oli ollut (minä tosiaan aikoinani ihailin ja jumaloin häntä ja hän oli mielestäni yksi tasapuolisimmista ihmisitä, jonka koskaan olin tavannut. Seurusteluaikoina hän tarjosi minulle, ei koskaan nipottanut rahasta ja me jaoimme kaiken, jos minulla oli rahaa niin ne olivat hänen ja toisin päin) oli kuollut pois. Mies oli sitä mieltä, että en pärjäisi mitenkään taloudellisesti (ja tarjosi jopa rahaa jos jäisin).

No, minä lähdin, ostin vähillä rahoillani lapselle pyörän ja elin ensimmäistä kertaa kuin kuningas, vaikka isä ei maksanut yhtään elatusmaksuja. Samalla kun erosin, loppui mieheltä työpaikassa työt ja hän sai irtisanomis palkan, jonka tuhlasi melkein kokonaan erääseen tuttuun naiseen.

Ja en enään koskaan, ikinä, suostu moiseen. Nykyisin elän parisuhteessa jossa on omat tilit, mutta rahat yhteiset. Tietyt laskut maksan minä ja tietyt mies. Minun tililtäni menee lasten vaatteet yms. jos rahaa jää ja omat hurvittelut sekä vaatteet. Mies on säästäväinen ja laittaakin omalta tililtä kaiken ylimääräisen säästöön.

Toisaaltaan rahankäytössä hänen sanansa painaa enemmän kuin minun (joten en aina saa kaikkea mitä haluan ja hyvä niin) ja itse taas en estele, vaikka mies haluaisikin sijoittaa säästöjä asioihin, joita itse en katso kovin tarpeelliseksi (kuten toiseen telkkariin). Kuitenkin aina ensiksi menee perhe. Tällähetkellä, kun itse olen kotona hoitamassa lapsiamme saan vähemmän.

Aluksi meillä toki oli kiistaa rahasta. Loukkasin miestä omilla mielipiteilläni ja hän taas sai minut takajaloilleen omillaan. Olin älyttömän varautunut ja pidin jatkuvasti huolen, että varmasti en joudu samaan tilanteeseen, kuin missä olin ollut. Ja tämä tosiaan oli miehelle erittäin loukkaavaa ja täysin käsittämätöntä. Puhumalla niistäkin selvittiin.

Mitä tulee tähän entiseen mieheeni, niin hän on kasvanut siinä missä minäkin, vuosien saatossa. Yhteiseltä lapseltamme ei puutu mitään ja me molemmat huolehdimme siitä osaltamme. Isän elarit ovat lapsen puhelinmaksujen verran ja sitten isä ostelee mitä parhaaksi näkee.

En tosin väitä, etteikö tämä meidänkään ratkaisu olisi täysin ongelmaton. Välillä kiistelemme kyllä siitä tarvitaanko jotain vai ei. Ja jos mies on sitä mieltä, että ei, niin sitten sitä ei tule hankittua, ellen saa pääntä käännettyä.
 
""molemmat huolehdimme siitä osaltamme. Isän elarit ovat lapsen puhelinmaksujen verran ja sitten isä ostelee mitä parhaaksi näkee.""

Siis mitä! Kuinkahan iso puhelinlasku lapsella mahtaa olla, tai paremminkin, kuinka pientä elatusmaksua mies maksaa?

Kai olet taantuvasti saanut maksut, nehän kuuluvat lapselle (tai sinulle, jos olet yksin elättänyt lasta, ilman miehen rahallista tukea), vaikket itse niitä tarvitsisikaan.














































































































































































 
Lapsen puhelin maksut ovat ihan vaan parikymppiä kuussa, mutta isä ostelee pyörää, kännykkää ja tietsikkaa. Minusta ihan hyvä näin, koska itse en luultavasti ostaisi.

Eikä muksu ainakaan viellä ole ottanut esiin sitä, että sinä et osta mutta isi ostaa ;) eikä rahalla olla kilpailtu.

Mies myös vie tyttöä matkoille tms. mihin taas meillä ei varallisuutta ole, kun on muksuja enemmän kuin tämä yksi. Ja omasta mielestäni tämä on ihan ok. käytäntö näin. Sillä isä ei todellakaan luistele mielestäni velvollisuuksistaan vaan harkitsee itse mitä tyttö hänestä tarvitsee ja hankkii ne. Ja saman teen minä sitten täällä puolella. Isällä on enemmän ""ekstroja"" ja minulla enemmän arkisia, mutta yhtä kaikki saman verran meillä menee vuodessa lapseen.

mm. Tänä vuonna saimme isän kautta lapselle sängyn, hankki tietokoneen tytölleen. Viimevuona sai pyörää, matkaa ja puhelinta ja muuta sälää. Eli lapsi kyllä saa ja tulee saamaankin. Mielestäni on vaan kivempi (ja isästä myös) että itse päättää miten ja mihin ne rahat menevät lapseen (toki näistäkin keskustellaan etukäteen), samoinhan teen minäkin lapsen suhteen.
 
Kaikki arvokkaampi omaisuus merkitään molempien nimiin, asunto, auto, mökki jne. ilman muuta, se on nykyaikaa. Silti voi olla omat tilit, joita kumpikin hallitsee. Lainat molempien nimiin ja asunto pantiksi, niin se yleensä vaaditaan pankin taholta.

Jos teillä on noinkin eri käsitys, lienee selvintä, että kumpikin laittaa tulojensa suhteessa rahaa yhteiselle tilille, josta maksetaan ne lainat,kulut, ruoka- ja perhehankinnat, joita taloudessa normaalistikin on. Jos raha loppuu siltä tililtä kesken, molemmat antavat sinne lisää. Jos omaan käyttöön jotakin jää, voitte onnitella itseänne. Nuorillapareilla sitä ei yleensä jää!

Laki sanoo tästä asiasta siten, että molemmat puolisot vastaavat perhen kuluista kykynsä mukaan. Tuo edellä esittämäni tapa on juuri sitä. Jos toinen puoliso jää kotiin hoitamaan perhettä, se on hänen tasa-arvoinen panoksensa sillä hetkellä ja toisen tehtävä on tuoda rahaa taloon.

Lähdin siis siitä, että menette naimisiin, tuo kaikki perustui siihen.

Asia korostuu vielä, jos meinaatte pitäytyä avoliitossa. Silloin laista ei ole tueksi, kumpikin kun on silloin yksin vastuussa kaikesta. Lainoista 100 %, vaikka se olisikin molempien nimissä, ruokavelasta jne, niitä peritään siltä, jolta rahaa irti saadaan.

On erittäin viisasta ajatella ja sopia näistä asioista etukäteen. Monta sanasotaa, ovien paiskomista ja rähinää vältetään, eikä tule pettymyksiä tai suuria yllätyksiä puolin eikä toisin.

 
No minä en taas ymmärrä tätä puoliksi ajattelua.Toki lyhennys,vastike,sähkö maksetaan puoliksi,mutta miten ihmeessä laitatte esim.ruokakulut puoliksi??Kumpikin säilyttää kuitteja ja kuun lopussa räknätään?
 
Repa, räknää vaikka, jos et joustavampaa tapaa keksi. Tai laske lusikalliset.

Yksinkertaisempaa on laittaa rahat menoja varten erikseen, sinne yhteiselle tilille, josta yhteiset kulut maksetaan.

Meitin huushollissa (avoliitto) ei olla niin pilkun tarkkoja, vaan ostamme tarpeelliset talousostokset ja maksamma vuorotellen. Toisinaan kassakuitti on iso ja toisinaan pieni, mutta ajan kanssa se menee kutakuinkin tasan. Ensimmäisenä vuotena laitoin kuitit vuoden lopussa exelille ja lopputulos oli muutaman kymmenen markan tarkkuudella kummallekin sama. Sen jälkeen kuitit ovat menneet suoraan roskiin, nipottamisesta tulee vain turhautunut olo. Muut kuin talousmenot ovatkin avoliittolaisilla asia erikseen, ne ovat omia hankintoja.

Mies on meillä paljon hyvätuloisempi, jotan hän hankkii kalliimmat ostokset. Luonnollisesti ne sitten ovatkin hänen, jos jotain tapahtuu, mutta tiedämme sen molemmat. Niin kauan kuin olemme yhdessä (toivon mukaan loppuelämän) tavarat ovat meidän, sillä aikoinaan minä olin se, jolla oli enemmän varojan ja tein hankintoja enemmän.

On kuitenkin hyvä varautua tulevaan siten, että kumpikin on oikeudenmukaisessa suhteessa taloudellisesti, joten niitä ehtoja ja sopimuksia elämäntilanteiden muuttumiseen kannattaa tehdä ennakolta.
 
Mitä sinä minulle rähiset? Kunhan kysyin miten täällä asiat on ratkaistu. Olen jo keksinyt joustavan tavan,joka on se,että ei edes yritetä mitään tasajakoa,vaan ""se maksaa joka jaksaa""...Itse en jaksa raha-asioista tapella.
 
Avoliitosta moi, mitä mieltä olette siitä, että kun meillä on samat tulot (tai mies saa jopa joinakin kuukausina enemmän kuin minä) niin silti minä joudun ostamaan kaiken kotiin. tarkoittaa kotitaloustavaraoita, verhoja,lakanoita, esim.lautasia meillä ei ole tällä hetkellä kuin kolme, koska yritän saada säästöön rahaa että saisin lautaset meille. Makuni on aika kallis, haluan laatua. Enkä todellakaan ole ostamassa koko ajan jotain verhoja, nytkin on samat roikkuneet ikkunassa 2 v. Mutta silloin kun jotakin tarvii, niin se on aina mun hankittava. Seinä odottaa tyhjänä taulua, yritän säästää siihenkin tai siis ostan sen kun muut hankinnat on tehty. sänky odottaa päiväpeittoa.Mies ei välitä tauluista eikä lautasista......eikä päiväpeitoista.

mua nyppii tämä asia niin, että pistän sen kohta oikeesti pellolle. kai jos on yhteinen koti, niin sitä voi sisustaakin yhdessä?

Ainakin jos mies kysyisi multa että tahtoisin semmoisen ja semmoisen jutun kotiin niin osallistuisin mielelläni kustannuksiin.
 
Pinja:

Nuo on vaikeita asioita, kun mieltymykset poikkeaa paljon toisistaan. Jos toinen haluaa design-astiat ja toiselle kelpaa alehallin euron kipot tai jos toiselle riittää matkatelkku ilman mitään kaiutinjärjestelmää ja toinen haluaa littutelkun ja kotiteatterin, niin miten kustannukset jaetaan ettei kumpikaan tunne kokevansa vääryyttä. Kyllähän se kumppani kuitenkin tykkää sitten _käyttää_ toisen hankkimia juttuja, vaikkei niihin haluakaan rahaa laittaa.

Ei tuohon ole olemassa mitään yksiselitteistä ratkaisua, tai ainakaan minä en keksi. Kai se pitää vaan neuvotella kumppanin kanssa miten juuri meillä toimitaan...
 

Yhteistyössä