Pystyttekö olemaan ystäviä lapsettomien kanssa?

En ole niitten itsekkäitten paskojen ystävä! Toisia lapsettomia halveksin, toisia säälin ja joitakin niin VIHAAN! MIKÄ OIKEUS OLLA NIIN OLEVINAAN????? ITSEKKÄÄT PASKAT!!!

 

Itsekkyys ei ole lapsista kiinni, vaan persoonasta. Jos molemmat osaavat keskustella vuorotellen molempia kiinnostavista asioista, niin ei pitäisi olla ongelmaa.

 

[QUOTE="a.p.";30196669]Mielenkiintoista tietää että osa pystyy olemaan ystäviä ja osa ei.

Ehkä muotoilin kysymykseni väärin. Minua ärsytti se että olin itse odottanut tapaamista jonka lapseton ystäväni perui samana päivänä krapulaan vedoten. Tosiasia taitaa olla se, ettei häntä kiinnostanut nähdä, koska muuten ei olisi juonut niin paljon edellisenä iltana ja olisi tullut paikalle kun oltiin sovittu.

En puhu lapsista usein vaan kuulumisten lisäksi tykkään myös käsitellä eri ilmiöitä ja tunteita. Taitaa tosiaan tämä yksi "ystävä" mennä vaihtoon kun ei ole ensimmäinen kerta kun ei tee jotain mitä on sovittu etukäteen eli ymmärrän vihjeen.

Jäin miettimään onko minulla muita lapsettomia ystäviä tällä hetkellä ja täytyy sanoa että he ovat vähemmistö. Varmaan juuri siksi että elämäntilanteet muuttuu ja lasten myötä tulee uusia ihmisiä elämään ja myös omilla lapsuuden ystävillä on lapsia.[/QUOTE]

Ei toi asenne liity mitenkää lapsiin. Jotkut vaan on tollasia, että kännätään vaikka ei pitäisi. Se, että heillä olisi lapsia ei tarkoita, että he muuttuisivat ihmisenä tunnollisemmaksi.

 

Pystyn, mutta lapsettomat ei pystynyt olla mun kanssa. En tiedä miksi, mutta heti kun tulin raskaaksi ja menin naimisiin - kaikki katosi. enkä tod. puhunut vain minusta ja lapsesta. En puhunut esikoista odottaessa ollenkaan vauvasta tai vauvajutuista... En halunnut.

 

Tuntuu, että joillakin vanhemmilla ei ole kovin paljon annettavaa ystävyyssuhteisiin: ei lueta mitään, ei ajatella mittään, ei jakseta kiinnostua, ei riitä energia myötäelää, ei ole aikaa tavata, ei pystytä antamaan toiselle jakamatontoa huomiota. Lapset ovat aina jostakin pois, ja välillä se on tämä. Ystävyyssuhteiden ylläpito vaatii vaivaa, ja jos joutuu näkemään vaivan toisenkin puolesta, ei suhteella ole pidemmän päälle edellytyksiä jatkua antoisana.

 

Itse olen lapseton ja suurimmalla osalla ystävistä/kavereista on lapsia. Aika usein nähdään niin, että lapsi/lapset on mukana, onhan se jutustelu vähän erilaista kun lapsi ottaa oman osansa huomiosta, mutta eipä se nyt niin haittaa. Olen työnikin puolesta lasten kanssa tekemisissä - tiedä sitten madaltaako se kynnystä ottaa ne lapset mukaan kun tietävät, että tulen lasten kanssa toimeen ja ihan mielelläni juttelen lapsista/touhuan lasten kanssa. Muutama läheinen ystävä tietää, että lapsettomuuteni ei ole oma valintani ja tietävät myös, etten silti ole mitenkään kateellinen heidän lapsistaan.

Oon kokenut, että enemmän se on niinpäin, että niitä joilla on lapsia, on hankalampaa nähdä kun on lasten harrastuksia, päivärytmejä jne. Sain kerran kortin, jossa luki tyyliin "tosiystävät eivät katoa vaikka nähtäisiinkin harvemmin", eli joustamista puolin ja toisin.

 

Minun tapauksessa kyse on siitä, että tiedän olevani todella hyvä ystävä. Sen lisäksi että luen alani kirjallisuutta ja jaan sitä tietoa asiasta kiinnostuneille ystävilleni, teen paljon asioita läheisteni puolesta ja autan aina kun voin. Todellakin myötäelän -- minulle voi soittaa vaikka keskellä yötä jos on huolia ja kuuntelen kyllä. Siksi minusta on raivostuttavaa jos sovituista tapaamisista ei pidetä kiinni, ja nimenomaan lapsettomat tekevät tätä oman kokemukseni mukaan useimmin, koska heille se näköjään on vain yksi tapaaminen muiden joukossa kun taas minulle se on yksi viikon kohokohdista, jota varten olen järjestänyt aikaa.

 

Olen lapseton ja minulla on paljon sekä perheellisiä että lapsettomia ystäviä. En allekirjoita tuota väitettä. Minusta monilla lapsettomilla on usein paljon halua, aikaa ja resursseja esim. vahtia muiden lapsia ja muutenkin auttaa muita.

 

Helposti pystyn.

 

On meilläkin lapsettomia ystäviä. niiden tapohin ei kuulu tehä turhia ohareita kuten ei meidänkään. Turhiksi luen siis krapulan yms.

 

Tottakai ja minusta eivät ole ollenkaan itsekkäitä nämä lapsettomat. On myös hyvä osata puhua muustakin kuin omista lapsista.

 

Paras ystäväni on lapseton ja miehetön vanhapiika. Mutta ei se tää hänestä sen huonompaa ihmistä. Hän on maailman ihanin ystävä ja kummitäti lapsillemme ( on jokaisen kummi).

 

Ei ole mitään merkitystä onko lapsia vai ei. Enemmän löytyy lapsettomia lähipiiristä.

 

Itselläni on lapsia, ystävissäni ei ole kuin muutama "lapsellinen" muut lapsettomia.Että vallan mainiosti voin olla lapsettomien ystävä.

 

Okei, eli teidän lapsettomat ystävät eivät tee ohareita, eli tämä oli selvä viesti minulle että seuraani ei kaivattu.

On mukavaa, että lapsettomatkin haluavat olla ystäviä sellaisten kanssa joilla on lapsia, eivätkä koe että olisi liian erilaiset ajatusmaailmat lasten takia