puukolla uhaten raiskattu tyttö

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vierailija

Vieras
http://www.mtv.fi/uutiset/rikos/art...aan-kuuden-vuoden-vankeusrangaistusta/5573492

Kahdelle miehelle vaaditaan vähintään kuuden vuoden vankeusrangaistuksia Oulun Rajakylän raiskausjutusta.

Syyttäjän mukaan miehet lähtivät elokuussa kävelemään yhtä matkaa 15-vuotiaan tytön kanssa. Syytteen mukaan toinen miehistä veti tytön hiuksista metsään, jossa raiskaus tapahtui. Syyttäjän mukaan tyttöä uhattiin puukolla.

Miehiä syytetään törkeästä raiskauksesta ja törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, joista syyttäjä vaatii vähintään kuuden vuoden vankeusrangaistuksia.

Raiskaus oli runsaasti esillä, koska esimerkiksi sosiaalisessa mediassa väitettiin virheellisesti tekijöiden olevan ulkomaalaistaustaisia.

Juttua käsitellään käräjillä tänään.

Syyttäjän mukaan raiskaus oli törkeä muun muassa siksi, että siihen osallistui useampi kuin yksi ihminen.

– Kohteena on ollut kahdeksaatoista vuotta nuorempi lapsi, raiskauksessa on käytetty teräasetta eli puukkoa uhaten tehdä sillä vakavaa väkivaltaa ja rikos on tehty erityisen nöyryyttävällä tavalla, syyttäjä perustelee.

toivottavasti pysyvät linnassa, ja pitkään
 
"Syyttäjä vaatii vähintään kuuden vuoden vankeusrangaistuksia"

Ok eli jos 6 vuotta vaaditaan, niin loppupeleissä vankeustuomio todennäköisesti on (reilusti) alle 6 vuotta. Herää vaan kysymys että kuinka törkeä täytyy raiskauksen olla, jotta siitä tuomitaan maksimi, eli 10 vuotta? Jos ei joukkoraiskaus puukolla uhaten riitä, niin mikä sitten?

No joo, tämä tuskin täällä paljoa keskustelua herättää.
 
juu, hiljaista taitaa olla

mut luulen et jos olisi puukolla vahingoitettu eikä vaan uhattu, olisi tuomio kovempi

ei muuten sit ilmeisesti se viiltelyKÄÄN pitäny paikkaansa tästä kertoneen naikkosen viestissä
 
Yhteistyössä