R
Rukoilijasirkka
Vieras
Alkuperäinen kirjoittaja `?:Alkuperäinen kirjoittaja Rukoilijasirkka:Se on minun mielipide, että siinä vaiheessa, kun on tuollatavalla vaarallinen, ei ole enää väliä, miten siihen on päädytty. Totta kai me voidaan maksaa terapioita tälläsille ja hyysätä niitä, mutta se on kallista.
Mähän en näistä asioista päätä, mutta mulla on silti mielipide.
Ootko sä ajatellut tän ihan loppuun asti?
Kuinka pitävän pitää olla näytön oikeudessa, että eliminointiin voidaan ryhtyä? Mihin vedetään raja, mikä on tarpeeksi vaarallista käytöstä? Mikä on yhteiskunnan vastuu ihmisistä, millä perusteella arvotetaan että toisen henki on arvokkaampi kuin toisen?
En ole ajatellut, miten käytännössä asia toteutettaisiin, koska en ole sellaisessa asemassa, että säätäisin lakeja. Onhan se selvää, että henkilön, joka ei uhkaa muita henkilöitä, elämä on arvokkaampi kuin sellaisen, joka uhakaa muita. Yhteiskunnallisesti näin. Sitten jos meillä on joku ideologia, tai olemme uskovaisia, voimme ajatella toisella tavalla, siten, että kaikki on yhtä arvokkaita. Ei se silti poista sitä, että on sääntöjä, joiden mukaan pitää elää, tai ei voi elää muiden joukossa.