Purkua tuutin täydeltä!!

Että mua ottaa päähän!
Anoppilassa koira on ollut aikasta huonossa kunnossa jo pitkään. Alkuviikosta alkoi ripulointi, seuraavana päivänä okseni ja nyt on ihan horkassa, tärisee, ei syö edes kinkkusiivua, makaa vaan. Anoppi ja Appi ovat töissä, samoin mieheni, joten aloin sitten soittaa lääkäriaikaa koiralle. Soittelin varmaan kahteenkymmeneen paikkaan, kun mihinköön ei saanut aikaa, ja kun päivystävä on sellainen, jossa ei ole röntgeniä, jota tässä tapauksessa ilmeisimmin tarvitaan.
Lääkäristä sanoivat, että tänään on tultava, sillä koiran kunto huomioiden ei välttämättä elä montaa päivää jos ei hoideta.
No sain sitten ainoa ylimääräisen ajan, jossa on oltava viim. puoli neljältä. Ja sekin vaan sillä, että pakko on johonkin päästä ja mitä saan kiitokseksi?
Jokainen kitisee, kun työt olis neljään ja huono aika ja voi voi. Saan nyt varmaan lähteä sitten yksin käyttämään sitä koiraa ton alle 2v pojan kanssa siellä lääkärissä kun toisia ei näköjään kiinnosta :kieh:

Kivat vaan heille!
 

Yhteistyössä