aika erikoiselta kuulostaa, tuo liikuntamäärä ei ole enää normaalia, eikä pojalle taida olla hyväksi istua kulkupelissä tunteja joka päivä, vaikka maisemia näkeekin.
Sulle on iskenyt kuolemanpelko, kun tuli lapsi? Kuuluu asiaan, mutta sä yrität kaikella mahdollisella tapaa kieltää koko jutun? Kun sulla on lapsia, se tarkoittaa että oma elämäsi on menossa alamäkeen. Yrität tapella vastaan ja todistaa, ettei se niin ole. Ja eihän se olekaan, kun asian oikein ymmärtää. Mutta jos ripustaa omanarvontunteensa siihen miltä näyttää, joutuu muita paljon nopeammin alakynteen ajan kanssa painiessaan.
Ainoa pidemmän päälle toimiva lääke on avata omaa sielua ja hankkia henkisesti ja sosiaalisesti runsaampi elämä. Silloin antaa myös lahjan lapselleen. Tuo ap:n valitsema tie saattaa hetken tuntua oikealta polulta, koska olo on kiva ja maailma tuntuu aukeavan. Mutta se lenkkipolku on lopultakin aina vain kapeneva siivu, ja aina täytyisi näyttää vähän vielä kivemmalta, että saisi saman pätevyydentunteen.
Nuo sun kilometrimäärät osoittaa heti, että sulla on taipumusta vetää överiksi muutenkin. Siksi kannattaa olla tosi varovainen kaikkien tuommoisten harrastusten suhteen, jotka toisilla saattaa toimiakin. Joku voi oikeasti lisätä elämänlaatua hankkimalla kivat vaatteet. Sä sensijaan rupeat keräilemään.
Ja vielä yksi varoitus: syömishäiriön voi saada aikuisenakin. Tuo on yksi tehokas tapa.
Tuosta otsikosta vielä - et sä niitä suruja ja murheita noin pura, vaan laitat ne säästöön kasvamaan korkoa.
