Puolison bi-seksuaalisuus

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "vaimo"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

"vaimo"

Vieras
Minulla ei ole koskaan ollut mitään ennakkoluuloja homoja tai lesboja kohtaan. Nyt kävi kuitenkin niin että tämä asia koskettaakin vähän lähempää kuin ennen arvasin. Olimme eilen miehen kanssa kävelyllä ja meitä vastaan tuli joku miehen vanha tuttu, vaihtoivat kuulumisia siinä hetken ja mieheni esitteli minutkin tälle toiselle miehelle. Jatkoimme kävelyä ja kysyin mieheltäni mistä he tuntevat, mies sanoi että siinä oli hänen entinen puolisonsa. Menin aivan hämilleni ja vasta kotona jatkoin aiheesta puhumista.

He olivat olleet pari vuotta yhdessä, asuivat noin vuoden yhdessä. Mies ei kokenut koskaan tarpeelliseksi kertoa minulle että hänen exä oli mies, valokuvia tai sellaisia ei mieheni ole koskaan säästänyt kummemmin. Olemme siis olleet nyt melkein 8 vuotta yhdessä ja tämä suhde on päättynyt n. 2 vuotta ennen kuin me tapasimme.

Miksi minulla on nyt jotenkin petetty olo? Olen kyllä koittanut selitellä itselleni että ei miehelläni ole ollut mitään velvollisuutta kertoa olleensa juurikin miehen kanssa suhteessa.. Vai onko? Olisiko tuollainen pitänyt mainita?
 
no kyllä toi nyt aika oleellinen tieto on..

itse olen bi, mieheni sen tietää, tietää myös edellisistä naiskumppaneista ihan samalla tasolla kuin miehistä. eipä tunnu häiritsevän, mutta olen kyllä alusta asti kertonut.

voi olla miehellesi aika paha paikka moista kertoo, mut 8v suhteessa ja ei kerro tollasta, se on munmielestä outoa..
 
Ehkä se on miehellesikin ollut arka aihe. Eli ei ole uskaltanut kertoa ehkä pelkäsi reaktiotasi ja sitä että jättäisit, etkä ymmärtäisi asiaa.

Itse hyväksyn sen mikä puolisoni on eikä se ole tuottanut koskaan mitään ongelmaa itselleni.
 
[QUOTE="hmmm";22893289]no kyllä toi nyt aika oleellinen tieto on..

itse olen bi, mieheni sen tietää, tietää myös edellisistä naiskumppaneista ihan samalla tasolla kuin miehistä. eipä tunnu häiritsevän, mutta olen kyllä alusta asti kertonut.

voi olla miehellesi aika paha paikka moista kertoo, mut 8v suhteessa ja ei kerro tollasta, se on munmielestä outoa..[/QUOTE]

Minustakin on outoa että hän ei koskaan tuonut tätä mitenkään esiin. Syksyllä "homoillan" jälkeen keskustelimme todella paljon homoudesta ja siihen liittyvistä asioista. Häpeästä ei ole kyse, hän kertoi suhteesta nyt ihan mielellään. Nyt jää väkisinkin sellainen olo että onko vielä muuta mitä hän ei kerro..
 
itse olen bi. ja kerroin miehelle sen vasta suhteen alkamisen jälkeen kun jostain asia lähti puheeksi. mitä sillä merkitystä onko hetero vai bi? sinuun mies kuitenkin sitoutunut eikä haikaile muiden perään, onko väliä kenen kanssa seurustellut ennen sinua?
ei meillä ole miehen kanssa ex:stä puhuttu mitään, ei niistä ole toiselle mitään tiliä tehty. paitsi minun ex:tä on ollu välillä pakko puhua kun pahoinpiteli minut kauan eron jälkeen kun olin jo nykyisen mieheni kanssa, ja mieheni joutui todistajaksi oikeuteen.
mutta onko sillä menneisyydellä oikeasti merkitystä
 
Luulen että minulla olisi ollut pettynyt olo jos en olisi monen vuoden jälkeenkään tiennyt kenen kanssa mies on asunut parisuhteessa oli kysymys kenestä tahansa. Ihmettelisin miksi asian on pitänyt "salata" eli olla kertomatta.
 
Minunkin mielestä olisi pitänyt kertoa. Jotenkin yllättävää, että kuitenkin kertoi kun olitte tavanneet miehen, että tämä oli hänen eksänsä... Ja ihme myös ettei miehen kaverit tai vanhemmat ole kertoneet sinulle ja vaikkapa SUHTEENNE ALUSSA ihmetelleet miten miehesi nyt onkin naisen kanssa....
 
Minä siis tiesin tästä suhteesta jo aikaisemmin, tiesin ajan ja sen missä asuivat. Puolison nimi aina vain jäi pois keskusteluista, mutta niin on myös muiden hänen edellisten osalla ollut. Kuulemma muut ovat naisia.


[QUOTE="vieras";22893383]Minunkin mielestä olisi pitänyt kertoa. Jotenkin yllättävää, että kuitenkin kertoi kun olitte tavanneet miehen, että tämä oli hänen eksänsä... Ja ihme myös ettei miehen kaverit tai vanhemmat ole kertoneet sinulle ja vaikkapa SUHTEENNE ALUSSA ihmetelleet miten miehesi nyt onkin naisen kanssa....[/QUOTE]

Hänen kaveripiiri meni tuon suhteen aikana melko pitkälle uusiksi ja ne jotka jäivät eivät ole puhuja tyyppiä. Miehen vanhemmat ovat todella sulkeutuneita, eivät puhu mistään oikeasta asiasta.
 
Mitä merkitystä sillä oikeasti on, onko mies ollut suhteessa mieheen ennen sinua? Ehkä hän ajatteli, ettei asialla ole sinullekaan isoa merkitystä, ja on puhunut aiemmista suhteistaan vain kasvottomasti ja sukupuolineutraalisti. Asia tuli esille nyt luonnollisella tavalla, eikä miehellä selvästikään ole ollut tarvetta kuitenkaan salailla asiaa ja luonteva "tuo oli entinen puoliso" kommentti kertoo siitä, ettei mies todellakaan pidä sitä kummoisena asiana, koska on nyt kuitenkin sitoutunut sinuun. Ei se miehestä tee sen enempää valehtelijaa.

Ei minuakaan kiinnosta tietää tarkkaan kenen kanssa mieheni on aiemmin ollut, riittää, että suurinpiirtein tietää vakavien suhteiden määrän, keston jne. Historia on historiaa, te olette nykyisyys.
 
[QUOTE="vieras";22893501]Miten se tekee elämästä kimppataksin jos ei kerro edellisistä suhteistaan uudelle kumppanille?[/QUOTE]

mm. se, että sitoutuminen ei ole ihmeen syvää jos eksä on kuin satunnainen tuttava. vieraantunut elämänote. miten ite tykkäät sitte kun olet se ex, eikä uusi edes tiedä että olet ollut?

muistaako ukko kuuskymppisenä edes nimeäsi?
 
Alkuperäinen kirjoittaja täydellinen korvattavuus;22893885:
mm. se, että sitoutuminen ei ole ihmeen syvää jos eksä on kuin satunnainen tuttava. vieraantunut elämänote. miten ite tykkäät sitte kun olet se ex, eikä uusi edes tiedä että olet ollut?

muistaako ukko kuuskymppisenä edes nimeäsi?

Uskon ymmärtäväni mitä haet tuolla näkökulmalla, mutta tuo ei ehkä sovi ihan tähän meidän tilanteeseen, emme ole tuollasia ihmisiä.
 
[QUOTE="vaimo";22893904]Uskon ymmärtäväni mitä haet tuolla näkökulmalla, mutta tuo ei ehkä sovi ihan tähän meidän tilanteeseen, emme ole tuollasia ihmisiä.[/QUOTE]

kerro toki lisää, kun mun on oikeesti vaikea hahmottaa, että mistä muusta voi olla kyse. elokuvissa on näitä minimalisteja, mutta kerrontateknisistä ja tyylillisistä syistä. mikä hienotunteisuus oikeassa elämässä tuottaa tuon historia meni jo -asenteen muu kuin kivun välttely tai pinnallisuus? sosiaalinen asketismi?

jos mä en kuule näitä tarinoita ystävän historiasta, niin mitä ystävyyttä se on kun en edes tiedä keneen se kohdistuu? puolison tarttis kuitenkin olla ystävä myös?
 
No jos mielestäsi entisistä seurustelukumppaneista täytyy kertoa, niin sitten. Sukupuolellahan ei ole tässä mitään merkitystä. Mitä merkitystä sillä on, että mies tykkää myös miehistä? Ihminen rakastuu ihmiseen ja nyt miehesi tykkää sinusta koska kerran on sinun kanssasi. Ajatteletko, että on hirveätä kun nythän on puolet enemmän sellaisia ihmisiä, joihin miehesi voisi tuntea seksuaalista mielenkiintoa? Sehän on saman kuin ei voisi asua Helsingissä, vaan pitäisi asua Porissa koska siellä on vähemmän ihastumismahdollisuuksia pieemmän asukasluvun takia.
 
Njaa, meillä ei ole exiä puitu ollenkaan joten en mä tiiä vaikka miehellä oiskin mies exänä... Ihan miehen toiveesta on tää aihe jätetty koska se ei halua tietää mun menneisyydestö noita asioita eikä muakaan ne kiinnosta.
 
Njaa, meillä ei ole exiä puitu ollenkaan joten en mä tiiä vaikka miehellä oiskin mies exänä... Ihan miehen toiveesta on tää aihe jätetty koska se ei halua tietää mun menneisyydestö noita asioita eikä muakaan ne kiinnosta.

sil on joku ajatus et soot ollu ihan hirmu tuhma :p no ei, tämä niinkuin moni muukin asia on ihan jees vaan kahden ihmisen keskenään päättää, ei minun mielestä toisen menneisyys ole sellainen asia mikä oletusarvoisesti pitäisi selostaa juurta jaksaen
 

Yhteistyössä