Puoliso ei halua seksiä sairautensa vuoksi - mitä tehdä?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Ahistaa
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
A

Ahistaa

Vieras
Olen elänyt yli 2 v ilman seksiä. Puoliso on sanonut suoraan, ettei halua seksiä nyt, kun on sairaana. Sairaus on vaikuttanut hänen ulkonäköönsä ja kehoonsa ja lisäksi se vaikuttaa mahdollisesti vähän siihenkin, miten seksiä voi harrastaa. Ymmärrän toisaalta, mutta toisaalta itseäni turhauttaa kovasti. On alkanut tulla eroottisia ajatuksia joistain muista ihmisistä - ei niin, että olisin heistä oikeasti kiinnostunut, vaan kaipaan läheisyyttä, kosketusta, myö eroottista puolta elämään. Ja siihen, kun puolisoni paranee, voi mennä vielä aika pitkä aika...

Elämäntilanne on kuormittava, kun on samaan aikaan pienet lapset, ja kyllähän sekin on parisuhteeseen vaikuttanut. Sitten tuntuu, että välit ovat viilenneet entisestään, kun kaikki läheisyys ja hellyys on seksin ohella kadonnut - ei siis ole enää mitään, mikä pitäisi yllä ajatusta siitä, että on oma rakas ihminen jne.

Asiasta on keskusteltu ja riidelty, ja mies on sanonut, ettei häntä enää haittaa, vaikka tekisin mitä, että voin siis hakea seksin muualta. Tässä on kuitenkin se ongelma, että en kaipaa mitään mekaanista seksiä, vaan seksin ja rakkauden, toisen ihmisen haluamisen yhdistelmää, aitoa läheisyyttä... ja eihän sellaista mistään satunnaisseksistä saa. Eikä kukaan fiksu mies lähde sellaiseen, että on ns. "toinen mies" minun eläessäni oman perheeni kanssa. Enkä haluaisi erota nyt, kun sairaus on vielä päällä, kun ei tiedä, josko tilanne muuttuisi sitten myöhemmin. Ja ero on hankala senkin vuoksi, että tosiaan on nuo pienet lapset.

Onko kellään ollut tällaista tilannetta ja mitä olette tehneet? Miten tilanne on kehittynyt? Myönnetään, että omalla kohdallani seksin vähenemiseen on varmasti vaikuttanut myös väliemme viilentyminen, mutta kyllä tuo sairaus omalta osaltaan vaikuttaa myös - sekä kuormittaa tilannetta.
 
Siis ei minkäänlaista seksiä? Ei käsin tai suullakaan?

Teidän pitäisi nyt oppia hakemaan uudestaan sitä läheisyyttä tosiltanne. Vai ahdistaako miestä pelkkä läheisyyskin, vieressä oleminen?
 
Osoitat mielestäni suurta rakkautta ja toisen kunnioitusta tilanteessa jossa puolisosi sairauden vuoksi käyttäytyy noin. En tahdo asiasta kaikkea tietämättä tuomita ketään mutta kunnioitan suurta rakkauttasi. Olen kai ennemminkin täällä maininnut käsitykseni, RAKKAUS ei ole tunne asia rakkaus on ennen kaikkea tahdon asia "tahdon rakasta". Toinen periaatteellinen kantani on "Hillitse himosi, hallitse halusi, kahlitse kamppeesi ja ole IHMINEN isosti; periaatettahan sinä osoitat jo tahtovasi noudattaa.
 
Siis ei minkäänlaista seksiä? Ei käsin tai suullakaan?

Teidän pitäisi nyt oppia hakemaan uudestaan sitä läheisyyttä tosiltanne. Vai ahdistaako miestä pelkkä läheisyyskin, vieressä oleminen?

Niin, kuten kirjoitin, seksiä ei ole ollut yli kahteen vuoteen. Ja tarkoitin kaikkea seksiä, ei minulle ole koskaan yhdyntä ollutkaan seksissä se tärkein juttu. Ei mies halua enää mitään läheisyyttä. Ei meillä ole myöskään suudelmia, pusuja, kosketuksia, helliä sanoja... joskus halataan - minun aloitteestani - ja ihan satunnaisesti mies on saattanut jotenkin koskettaa. Tää on ihan kamala tilanne :(

Miten sen läheisyyden saisi uudestaan herätettyä henkiin? Tilannetta vaikeuttaa se, että on muutenkin kuormittava elämäntilanne: pienet lapset ja valvomista, siis myös väsymystä, ja sitä kautta ärtymystä ja välillä kiistaa kotitöistä, lastenhoidosta, siitä kuka saa nukkua pitkään, jne :(
 
Ootteko vertaistukea hakeneet? Onko puolisosi omaa surua ja kriisiä sairaudesta käsitelty, onko mielialalääkitystä tms.?

Varmaankaan ei ole käsitellyt. Mielialalääkitystä ei ole - osittain koska hän ei ole käsitellyt tätä psyykistä puolta lääkäriensä kanssa, osittain kai siksi, että hänellä on jotain aiempia huonoja kokemuksia mielialalääkityksestä (aiemmin ollut paniikkihäiriön vuoksi). Tähän sairauteen olisi vertaistukiryhmiä, mutta mies ei halua mennä niihin.
 
Lisäksi vielä TYYDYTTÄVÄÄN HELLYYTEEN ja LÄHEISYYTEEN ei tarvitse aina seksiä, eikä edellämainittuihin myöskään tarvitse odottaa ns. aloitetta toiselta vaan voi aloittaa itse halauksin ym.
 
Suosittelen lämpimästi käyntiä seksuaaliterapeutilla/neuvojalla. Siellä voitte käydä sekä yhdessä, että yksin. Saisitte molemmat näkökulmaa siihen toisen ajatteluun ja vähän ulkopuolisra näkökulmaa.
 
[QUOTE="vieras.";29673873]Mikä sairaus?[/QUOTE]

Se on fyysinen sairaus, vähän samantyyppinen ehkä kuin jotkut autoimmuunisairaudet, hankala ja vaikea, mutta hoidettavissa - mikäli hoidot tehoavat, siitä pitäisi tavallaan parantua. Lähtökohtaisesti tähän sairauteen ei kuitenkaan kuole. Ainoastaan elämä on tosi vaikeaa, kun se on päällä - toisaalta sairauden, toisaalta sen ohessa tulevien ongelmien vuoksi. En oikein haluaisi tarkkaan sanoa... vaikka tuskinpa kukaan mua tästä silti tunnistaisi.
 
Mieheni sairastui, ja meillä ei ollut seksiä 2,5 vuoteen, Opin elämään sen asian kanssa, kunnes viime kesänä tapasin erään miehen. Hänen kanssaan harrastin seksiä kerran kesällä, sitten muuten vain tapailtiin. Ihastuin, ja kannoin siitä huonoa omatuntoa. Sitten mieheni yhtäkkiä kuolikin sairauskohtaukseen tuossa ennen vuodenvaihdetta. Ja kadun katkerasti sitä salasuhdettani, tunnen itseni likaiseksi. Aloittajahan kysyi vain muiden kokemuksia, joten tässä omani. Jokainen tekee kuten parhaalta tuntuu.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Vanha äijä;29673916:
Lisäksi vielä TYYDYTTÄVÄÄN HELLYYTEEN ja LÄHEISYYTEEN ei tarvitse aina seksiä, eikä edellämainittuihin myöskään tarvitse odottaa ns. aloitetta toiselta vaan voi aloittaa itse halauksin ym.

Niin, no ongelma on se, että sitä hellyyttä ja läheisyyttäkään ei ole. Minun aloitteeni eivät ole muuttaneet tilannetta.
 
[QUOTE="lily";29673924]Mieheni sairastui, ja meillä ei ollut seksiä 2,5 vuoteen, Opin elämään sen asian kanssa, kunnes viime kesänä tapasin erään miehen. Hänen kanssaan harrastin seksiä kerran kesällä, sitten muuten vain tapailtiin. Ihastuin, ja kannoin siitä huonoa omatuntoa. Sitten mieheni yhtäkkiä kuolikin sairauskohtaukseen tuossa ennen vuodenvaihdetta. Ja kadun katkerasti sitä salasuhdettani, tunnen itseni likaiseksi. Aloittajahan kysyi vain muiden kokemuksia, joten tässä omani. Jokainen tekee kuten parhaalta tuntuu.[/QUOTE]

Olen pahoillani, kuulostaa raskaalta. Ymmärrän kyllä, että tilanteessa helposti ajautuu salasuhteeseen, koska ihminen kuitenkin kaipaa parisuhdetta, läheistä ihmissuhdetta ja siihen kuuluvaa seksiäkin. Itse välillä pelkään, että jopa kiinnostun josta kusta toisesta, jos tämä tilanne jatkuu kauhean pitkään- mutta kuitenkaan en haluaisi, että niin käy. Meillä oli ennen niin onnellinen parisuhde, olimme läheisiä ja rakastimme toisiamme kovasti.
 
Eihän sillä ole mitään väliä miksi suhteesta puuttuu seksi ja läheisyys. Jos se nyt kuitenkin puuttuu pidempään, on ihan hyvä ratkaisu erota. Mies käyttää sairautta tekosyynä koska ei halua edes läheisyyttä. Jos haluaa suhteen jatkuvan, kannattaa pitää huolta toisen tarpeista edes jollain tavalla vaikkai ei itse haluaisikaan.
 
Minä olen elänyt seksittömässä liitossa ja lopulta hankin itselleni rakastajan. Rakastaja on vähän vastaavassa tilanteessa elävä. Molemmille on ollut selvää alusta alkaen, ettei olla hakemassa parisuhdetta. Kumpikaan ei aio erota. Seksi on hyvää ja läheisyyttä löytyy. Saan vertaistukea keskustelujemma kautta. Emme ole rakastuneet toisiimme, mutta tykkäämme tietenkin siinä määrin, että kemiat toimivat ja haluamme toisillemme hyvää.

Suosittelen varattua perheellistä juuri sen takia, että se on tautien suhteen riskittömintä, eikä ole niin suurta pelkoa että toinen rakastuu syvemmin ja alkaa odottaa jotain enemmän.
 
Aika mahdoton tilanne kun ei puolisosi anna edes hellyyttä, ei vastaa sinun hellyyteesi, eikä hakeudu vertaistukiryhmiin eikä hae apua. Jos saisit puolisosi mukaan seksuaaliterapeutille, se voisi avata solmuja. Itsetyydytys onneksi purkaa pahimpia paineita.
 
[QUOTE="lily";29673924]Mieheni sairastui, ja meillä ei ollut seksiä 2,5 vuoteen, Opin elämään sen asian kanssa, kunnes viime kesänä tapasin erään miehen. Hänen kanssaan harrastin seksiä kerran kesällä, sitten muuten vain tapailtiin. Ihastuin, ja kannoin siitä huonoa omatuntoa. Sitten mieheni yhtäkkiä kuolikin sairauskohtaukseen tuossa ennen vuodenvaihdetta. Ja kadun katkerasti sitä salasuhdettani, tunnen itseni likaiseksi. Aloittajahan kysyi vain muiden kokemuksia, joten tässä omani. Jokainen tekee kuten parhaalta tuntuu.[/QUOTE]

Jatkan tästä sen verran vielä, että rakastin miestäni todella paljon. Me olimme parhaat ystävät, kuin kämppikset, hellyyttä oli mutta seksiä ei. Luotimme toisiimme, uskoimme toiselle kaiken (paitsi sitä salasuhdetta en voinut kertoa ;( Kosketimme kyllä, suutelimme, halasimme, hipaisimme toistemme hiuksia jne.. Ja odotin tosiaan 2,5 vuotta, kunnes hairahduin. Totuushan kuitenkin on, että olipa mulla suhde toiseen tai ei, niin se ei olisi mieheni kuolemaa estänyt. Tämä katumuksen tunne nyt vaan on omien korvieni välissä ja sydämessäni. Olen totaalinen luuseri, vihaan itseäni.
 
Suosittelen lämpimästi sairauteen liittyvää sopeutumisvalmennuskurssia, joka on myös sairastuneen läheiselle tarkoitettu. Näitä järjestetään ihan pariskuntia varten, joilla tuetaan sairauden käsittelyä ja hyväksymistä. Siellä on lääkärin, hoitajien, seksuaaliterapeutin kanssa mahdollisuus keskustella jne.. Mies pitää nyt saada innostumaan sellaisesta. Hoitavan tahon kauttakin järjestetään aikoja pareille juurikin seks.terapeutille.
Sairaus on käsiteltävä ja seksuaalisuus mahdollista löytää sairastuneen itsestään uudestaan. Ei omiin vaivoihinsa pidä uppoutua.. Kaiken läheisyyden ja hellyyden puuttuminen nakertaa tietysti välejä.
Me aikoinaan saimme apua juurikin mainitsemistani. Kun lähti hiukset, vaikeita leikkauksia ym. Ei seksin ja hellyyden tarvinnut silti loppua. :) meni toki aikaa muttei vuosia.. Ammattilaiset osaavat useimmiten ratkoa näitä juttuja ja ohjeistaa itsensä hyväksyntään. Puolison tuki ja jaksaminen on tärkeää sairauden kanssa kamppaillessa.
 
Oli samanlainen tilanne ensimmäisessä liitossani. Miehellä oli lääkitys, joka vei halut, sitten tuli jo niin paljon sydänvaivojakin, että ei olisi jaksanut. Voin sanoa, että ainakaan ei kannata katkeroitua asiasta miehelle ja ilmaista sitä, siitä saattaa mennä sisu sillä kaulaan vaikka muuten sen harvinaisen kerran haluisikin ja pystyisi.

Päädyin lopulta pettämään. Oma mies joskus velvollisuudesta yritti, mutta ilman suurempia haluja. Sitä halua minä kaipasin. Nyt mies on kuollut. Välillä pettämispuuha kaduttaa näin jälkikäteen, välillä ei. Sairaan puolisona ja kuolevan puolisona on muutenkin järjettömän raskasta olla, että kannattaa olla itselleen lempeä.
 

Yhteistyössä