Puoliso ei halua lasta

[Bete]

Tällä sivulla on mun mielestä aika hyvin tuotu esiin sitä, miten päätöksen tekemistä voisi miettiä: Choosing to be Childfree: Making the Choice

Varsinkin tuo, että ajatus "no kyllä kai mä voisin hankkia lapsen, luulisin" ei ole vielä riittävä syy.

 

[fty]

Yksi kannustava (tai siis lapsentekoa "puoltava") viesti tuossa jo tulikin. Mutta täytyy huomioida, että nimimerkki Pohdiskelija kertoi nimenomaan itsestään, tietystikin. Hänelle lapsi on parasta mitä on tapahtunut. Kaikille lapsen saaneille asia ei varmastikaan ole näin. Muiden kehotusten perusteella ei päätöstä voi tehdä. Minusta ainoa tapa lähestyä asiaa on miettiä sitä, keskustella puolison kanssa ja ottaa asioista selvää. Mitä kaikkia käytännön asioita liittyy siihen, että on lapsi, mitä pitää ottaa huomioon, mikä muuttuu? Ja miltä asia tunnemielessä tuntuu? Jos miehesi on se, joka sitä lasta enemmän olisi haluamassa, niin varsinkin hänen pitäisi olla kiinnostunut siitä, mitä vanhempana oleminen tuo mukanaan. Jos häntä ei kiinnosta ottaa selvää, mitä lapsen hoitamiseen liittyy, niin minä ainakaan en näe hänen kiinnostustaan kauhean vakavana. "Haluan lapsen" saattaakin tarkoittaa jotain ihan muuta. Olen huomannut monenmoisia juttuja lukiessani, että ihmiset voivat luulla lapsenhankintahaluksi ihan muita tuntemuksia, jotka liittyvät siihen, että elämään halutaan muutos. Se voi liittyä parisuhteeseen, työhön, asumiseen, elämäntilanteeseen yleensä. Minusta teidän pitäisi ainakin selvittää nuo teidän työkuvionne ihan ensin. Eli nykyiset elämässä olevat ongelmat pitäisi ratkaista (tai ainakin yrittää), koska jos siihen tilanteeseen hankkii lapsen, niin ei ne ongelmat siitä ainakaan vähene. Lapsen hankinta ei siis ole mikään ratkaisukeino.

Täyttä asiaa tuokin. Tuo muun elämän järkkääminen vaan vähän askarruttaa jo ihan periaatteenkin tasolla. Onko tosiaan kaikilla aina kaikki tosi hyvin kun lapsia tekee? Niillä parikymppisilläkin on jo selvät sävelet loppuelämälle?

Oletetaan että me haluaisimme ihan kaiken. Pitää talon, laajentaa sitä ja koulutautua molemmat uuteen ammattiin sekä saada vakituinen työpaikka. Aika realistinen arvio voisi olla että siinä kymmenen vuoden kuluttua alkaisi olla sopiva hetki lapselle. Ikämme silloin olisi 44 ja 47 vuotta. koko dilemma taitaa hoitaa itse itsensä pois päiväjärjestyksestä....

 

[Pohdiskelija.]

Niin, siis oikeesti ei asiaa pidä niin älyttömästi pähkäillä. Luuletteko että ennen ihmiset niin miettivät mihin väliin ne lapset olisi parasta hankkia? On tietenkin olemassa ihmisiä joiden ei tosiaan kannata lapsia hankkia, jos ne sitten jäisivätkin esim alkoholismin takia heittelle. En kuitenkaan usko että tänne saapuvat Vauvahaaveilijat niitä olisi.

Lapsettomuus lisääntyy koko ajan, ja se johtuu nimenomaan siitä että ihmiset lykkää yrittämisen aloitusta koko ajan myöhemmälle iälle.

Ei siis pidä odottaa jotain ihmeellistä vauvakuumetta ennen kuin lasta hankkii. Ja kuten jo aiemminkin mainitsin ei tarvitse edes olla älyttömän lapsirakas, ja silti oma lapsi voi olla parasta mitä on tapahtunut kaikkine yövalvomisineen.

 

[Bete]

Pakko vähän kommentoida tuohon nimimerkki Pohdiskelijan viestiin. Lasten hankkiminen (tai hankkimatta jättäminen) on yksi elämän isoimpia päätöksiä. Ja ehkäpä isoin päätös, jota ei voi perua. Tai siis - lasten hankkimista ei voi perua, hankkimattomuuden voi perua tiettyyn ikään mennessä. Lisäksi kyseessä on päätös, joka vaikuttaa hyvin voimakkaasti muihin ihmisiin: niihin lapsiin, jotka mahdollisesti päätetään hankkia. Mielestäni jokaisen lastenhankintaa harkitsevan ihmisen tulisi kysyä itseltään, uskooko olevansa hyvä vanhempi. Jos pitäisi itse syntyä jonkun nykyisin elävän henkilön lapseksi, niin olisitko itse sellainen, joka olisi ilo saada äidiksi tai isäksi? Miksi tai miksi ei? Olisiko sinulla aikaa paneutua lapsen ongelmiin ja tarpeisiin seuraavat 20 vuotta, jopa pitempään? Entä jos lapsi olisi sairas tai vammainen?

Ennen muinoin ihmiset eivät miettineet lastenhankintaansa yhtä tarkasti, koska ennen se ei aina ollut mahdollista. Ehkäisy ei ollut yhtä luotettavaa ja ennen kaikkea ajat olivat erilaiset. Lapsia oli tapana hankkia (ainakin yrittää saada) parisuhteessa kuin parisuhteessa, ja yleensä pian avioliiton solmimisen jälkeen. Mutta nyt elämme nykyaikaa, eikä tilanne ole enää tällainen. Jokainen henkilö ja pariskunta voi - ja jokaisen oikeastaan pitääkin miettiä, hankitaanko lapsia vai ei. Mielestäni on kansalaisvelvollisuus pohtia asiaa päässään niin kauan, että tietää, mitä elämällään tekee. En itse näe, että asiaa voisi pähkäillä "liikaa". Kun asiaa miettii ja siitä ottaa selvää, jossain vaiheessa siinä osaa tehdä ratkaisun.

Joillekin ihmisille ei tulisi mieleenkään hankkia lapsia ilman vauvakuumetta, toisille kyse on ennen kaikkea "järjen" asiasta. Ei tässä ole yhtä eikä oikeaa tapaa. En myöskään näe asiaa niin, että vauva pitäisi hankkia, jos vauvakuume iskee. Se on vain merkki siitä, että asia on pinnalla ja siinä on tehtävä päätös. Monesti voi käydä niin, että huomaa vauvakuumeen olevan signaali jostain ihan muusta asiasta. Tietysti on olemassa myös "aitoa" vauvakuumetta, halua nimenomaan saada se lapsi. Silloin se ei ole mitään halua pelastaa parisuhde, toimia kuten muut odottavat tai estää yksinäisyyden pelkoa.

Oma lapsi voi toki olla parasta mitä ihmiselle tapahtuu, mutta oma lapsi ei millään tavoin ole onnellisuuden tae. Niissä tutkimuksissa, joita on vuosien mittaan tehty, on käynyt esille, että lapsettomat eivät ole yhtään onnettomampia kuin lasten äidit ja isät. Lapsia hankkineille lapset ovat tietty onnen lähde, mutta lapseton löytää onnensa usein ihan muista asioista. Kyse on vain siitä, mihin "suuntautuu". Minusta asiaa kuvastaa aika hyvin Ylen sivuilla oleva onnellisuustesti (Elämä pelissä). Siinä kysytään, onko testattavalla lapsistaan johtuvia vaikeuksia. Ne, joilla ei juuri koskaan ole vaikeuksia lapsista, ovat onnellisempia kuin lapsettomat. Ne, joilla on joskus tai usein vaikeuksia lapsista, ovat onnettomampia kuin lapsettomat. Parhaiten onnellisuuden kanssa korreloi elämän helppous ja kunnossa olevat ihmissuhteet. Jotenkin tästä voisi päätellä, rivien välistä lukien, että lapsia kannattaa hankkia, jos haluaa ottaa riskin. Asiat voivat mennä hyvään tai huonoon suuntaan lasten myötä ehkä herkemmin kuin lapsettomana. Jos taas on tyytyväinen nykyiseen elämään ja mieluusti jättää riskit ottamatta, silloin kannattaa pysyä lapsettomana. Ja niistä riskeistä saa minusta parhaiten tietää, kun ottaa selvää, mitä kaikkea lapsiperhe-elämään konkreettisesti ja käytännössä liittyy, mitä asioita pitää hoitaa ja mihin aika kuluu.

 

[likka]

Ihan kuin tässä ketjussa olisi alettu painostaa lapsettomaan elämään tätä, jonka puoliso haluaisi lapsen muttei itse ole varma.

Miksi Pohdiskelijan toinen näkökulma lytätään?

Jos kehuskellaan lapsettomuudella niin miksei saa keuhskella lapsellisuudella?

Kukaan ei osaa sanoa, millainen lapsi kenellekin syntyy, onko rankkaa vai helppoa.

Itselläni reilu vuoden ikäinen tyttö, en ollut kokenut totaalista vauvakuumetta koskaan. Tyttöni on parasta mitä ihan oikeasti minulle on IKINÄ tapahtunut, en voisi kuvitellakaan elämääni ilman häntä. Eikö tätä saa kertoa, ettei kaikki koe vauva-aikaa hermoja raastavasa sumussa kulkemisena? Eikö saa oikeasti sanoa, että lapsi on parasta mitä tapahtunut? Elämässäni on kuitenkin paljon muutakin hyvää ja sisältöä, mutta tämä on tärkeintä.

Asiantuntkijatkin (olen kovin pahoillani, etten voi lähdettä mainita, olen lukenut lehdistä ja telkkarissa joku tutkija tms. aiheesta puhunut) ovat sanoneet, että nykyään ihmiset odottaa sitä oikeaa hetkeä, koska vauva voisi tulla ja olla ajankohtainen. KUKAAN EI IKINÄ OLE TÄYSIN VALMIS VANHEMMAKSI ETUKÄTEEN, koskaan ei välttämättä tule sitä paljon odotettua "nyt on KAIKKI niin hyvin että voi tulla vauva". Siinä vaiheessa kun tätä oikeaa hetkeä odotetaan, aika kuluu ja huomataan ettei noin vain enää onnistukkaan ja ahdistutaan ja kadutaan miksen tehnyt silloin nuorempana.

Tuskin on kovin montaa jotka oikeasti ovat katuneet saatuja lapsia, että kumpa en olisi näitäkään koskaan saanut, elämä olisi paljon parempaa..

Mutta kukin tavallaan, oman mielipiteensä kai saa muutkin sanoa. Huom! OMAN mielipiteensä.

 

[minymo]

Ensimmäisen lapsen jälkeen sovittiin että kaksi vielä. Toisen lapsen jälkeen sovittiin että kolmonen sitten muutaman vuoden kuluttua. Itselläni oli krooninen vauvakuume heti kakkosen syntymän jälkeen. Oikein todellinen KUUME alkoi viime joulukuussa, tammikuussa sovittiin että keskeytän hoitovapaani ja menen töihin josta voin jäädä äitiyslomalle. Menin töihin, en edes kovin mieluisaan paikkaan, mutta ajattelin että kestän siinä niin kauan kunnes jään äitiyslomalle. Ja mitä sanoo mies. Ei halua lasta. Ei halua edes keskustella asiasta. Olo tuntuu petetyltä ja hyväksikäytetyltä. Ehkäisy on miehen varassa joten en voi edes mitenkään juonisti kepulikonstein hankkiutua raskaaksi. PRKL! Vihaan tuota ukkoa nyt niin paljon!

 

[Huhhuh!]

Minusta osoittaa melkoista itsekkyyttä tulla _kokonaan lapsettomille_ ihmisille itkemään sitä, ettei mies suostu toiseen (saati kolmanteen!) lapseen. Eikö teille riitä mikään?! Olisitte onnellisia edes siitä yhdestä lapsesta.

 

[oletko varma?]

Ensimmäisen lapsen jälkeen sovittiin että kaksi vielä. Toisen lapsen jälkeen sovittiin että kolmonen sitten muutaman vuoden kuluttua. Itselläni oli krooninen vauvakuume heti kakkosen syntymän jälkeen. Oikein todellinen KUUME alkoi viime joulukuussa, tammikuussa sovittiin että keskeytän hoitovapaani ja menen töihin josta voin jäädä äitiyslomalle. Menin töihin, en edes kovin mieluisaan paikkaan, mutta ajattelin että kestän siinä niin kauan kunnes jään äitiyslomalle. Ja mitä sanoo mies. Ei halua lasta. Ei halua edes keskustella asiasta. Olo tuntuu petetyltä ja hyväksikäytetyltä. Ehkäisy on miehen varassa joten en voi edes mitenkään juonisti kepulikonstein hankkiutua raskaaksi. PRKL! Vihaan tuota ukkoa nyt niin paljon!

Teillä on jo kaksi lasta, ei kai se maailma kaadu siihen, että mies ei haluakkaan kolmatta. Ehkä miehesi huomasi, että on ihan kiva että kumpikin tienaa perheeseen rahaa ja kaksi lasta on sopiva määrä.

Sovitteko ihan varmasti, että hankitte kolmannen? Oliko mies ihan oikeasti samaa mieltä, vai puhuitko sinä kolmannesta ja mies vaan nyökytteli urheiluruutua katsoessaan?

Meillä käy usein niin, että puhutaan vaikka mitä ja kun otan asian puheeksi uudestaan mieheni kanssa, hän ei edes muista puhuneensa koko asiasta... Miehet vaan on tollasia

 

[Bete]

Ensimmäisen lapsen jälkeen sovittiin että kaksi vielä. Toisen lapsen jälkeen sovittiin että kolmonen sitten muutaman vuoden kuluttua. Itselläni oli krooninen vauvakuume heti kakkosen syntymän jälkeen. Oikein todellinen KUUME alkoi viime joulukuussa, tammikuussa sovittiin että keskeytän hoitovapaani ja menen töihin josta voin jäädä äitiyslomalle. Menin töihin, en edes kovin mieluisaan paikkaan, mutta ajattelin että kestän siinä niin kauan kunnes jään äitiyslomalle. Ja mitä sanoo mies. Ei halua lasta. Ei halua edes keskustella asiasta. Olo tuntuu petetyltä ja hyväksikäytetyltä. Ehkäisy on miehen varassa joten en voi edes mitenkään juonisti kepulikonstein hankkiutua raskaaksi. PRKL! Vihaan tuota ukkoa nyt niin paljon!

No on kyllä todella hyvä, että ehkäisy on miehen varassa, jos edes mietit tuollaisia, että saattaisit huijaamalla hankkiutua raskaaksi! Se jos mikä on törkeää toista kohtaan, isyyteen pakottaminen tai huijaaminen. Eikös miehesi ole se, jonka pitäisi tuntea olonsa petetyksi ja hyväksikäytetyksi.

En kovin hyvin näe, mitä syytä sulla on vihata miestäsi. On todella fiksua, että hän sanoo, jos ei uutta lasta halua. Eipähän ole sitä vaaraa, että hän ei sitten osallistuisi lapsenhoitoon, kun lapsi ei olisi edes toivottu. Jos sinulla on itselläsi lisääntymiskyky tallella, niin pystyt kyllä hankkimaan sen kolmannenkin lapsen, et vain juuri tämän miehen kanssa. Mutta en tajua, miksi joku edes haaveilee hankkivansa lasta jonkun kanssa, joka ei ole siihen valmis...

 

[Toinen petetty]

No on kyllä todella hyvä, että ehkäisy on miehen varassa, jos edes mietit tuollaisia, että saattaisit huijaamalla hankkiutua raskaaksi! Se jos mikä on törkeää toista kohtaan, isyyteen pakottaminen tai huijaaminen. Eikös miehesi ole se, jonka pitäisi tuntea olonsa petetyksi ja hyväksikäytetyksi.

En kovin hyvin näe, mitä syytä sulla on vihata miestäsi. On todella fiksua, että hän sanoo, jos ei uutta lasta halua. Eipähän ole sitä vaaraa, että hän ei sitten osallistuisi lapsenhoitoon, kun lapsi ei olisi edes toivottu. Jos sinulla on itselläsi lisääntymiskyky tallella, niin pystyt kyllä hankkimaan sen kolmannenkin lapsen, et vain juuri tämän miehen kanssa. Mutta en tajua, miksi joku edes haaveilee hankkivansa lasta jonkun kanssa, joka ei ole siihen valmis...

Hmm... Eikö nainen ole silloin tullut huijatuksi jos ensin sovitaan että lapsi hankitaan sitten kun nainen on työllistynyt. Työllistymisen jälkeen mies sanookin että hän on muuttanut mielensä?!

Toisin sanoen sittenkö en tekisi väärin jos sopisin mieheni kanssa että vauva on tervetullut ja söisin salaa pillereitä?

Kummallista tämä teidän moraali.

"miksi joku haaveilee hankkivansa lapsen jonkun kanssa joka ei ole siihen valmis" heillähän on jo kaksi lasta. "jos sinulla on lisääntymismiskyky tallella..." eli suositat jättämään lasten isän ja hankkimaan kolmannen lapsen jonkun muun miehen kanssa?!

Ymmärrän sinua Minymo niin hyvin. Meillä tosin vasta yksi lapsi (3 v.) mutta nyt mies ei missään tapauksessa halua enempää. Vauva-aika oli hyvin raskasta, lapsi moniallerginen ja herkkä. Kai tuo pelkää sen toistuvan. Mutta onko lapsenkaipuuni suurempi kuin rakkauteni mieheeni? jää nähtäväksi.

 

[anyone]

Hmm... Eikö nainen ole silloin tullut huijatuksi jos ensin sovitaan että lapsi hankitaan sitten kun nainen on työllistynyt. Työllistymisen jälkeen mies sanookin että hän on muuttanut mielensä?!

Toisin sanoen sittenkö en tekisi väärin jos sopisin mieheni kanssa että vauva on tervetullut ja söisin salaa pillereitä?

Kummallista tämä teidän moraali.

"miksi joku haaveilee hankkivansa lapsen jonkun kanssa joka ei ole siihen valmis" heillähän on jo kaksi lasta. "jos sinulla on lisääntymismiskyky tallella..." eli suositat jättämään lasten isän ja hankkimaan kolmannen lapsen jonkun muun miehen kanssa?!

Ymmärrän sinua Minymo niin hyvin. Meillä tosin vasta yksi lapsi (3 v.) mutta nyt mies ei missään tapauksessa halua enempää. Vauva-aika oli hyvin raskasta, lapsi moniallerginen ja herkkä. Kai tuo pelkää sen toistuvan. Mutta onko lapsenkaipuuni suurempi kuin rakkauteni mieheeni? jää nähtäväksi.

Minusta mies on rikkonut keskinäisen sopimuksen perumalla yhteisen päätöksen lasten lukumäärästä. Tässä tapauksessa nainen voi joko "alistua" miehen päätökseen tai ottaa eron ja etsiä jonkun toisen joka on siihen halukas. Mielestäni tässä kohtaa on tullut perheen sisäiseen dynaamiin särö, kun mies on jo rikkonut lupauksensa. Itse en usko, että voisin moista yhteisen sopimuksen rikkomista antaa anteeksi.

Tiedän eräänkin pariskunnan jossa on 1 lapsi, koska mies ei halua toista. Nainen on avoimesti asiasta kertonut ja alistunut kohtaloonsa. Kovin on surullinen vaimo eikä taatusti onnellinen perhe. Mies on lisäksi jatkuvasti hoitamassa bisneksiään (mikä tietysti ymmärrettävää yrittäjälle), mutta tässäkin tapauksessa voi käydä niin että nainen ketkeroituu, eroaa reilut 40v. ja siinä vaiheessa on jo myöhäistä saada lisää lapsia.

Hyvät ihmiset, lapsia ei voi saada loputtomiin. Osa ei saa jopa ikinä. Jos parisuhde ei tyydytä kaikilla osa-alueilla (mukaan luettuna perheen perustaminen) miksi jäädä siihen?

 

[niinpä....]

Ensimmäisen lapsen jälkeen sovittiin että kaksi vielä. Toisen lapsen jälkeen sovittiin että kolmonen sitten muutaman vuoden kuluttua. Itselläni oli krooninen vauvakuume heti kakkosen syntymän jälkeen. Oikein todellinen KUUME alkoi viime joulukuussa, tammikuussa sovittiin että keskeytän hoitovapaani ja menen töihin josta voin jäädä äitiyslomalle. Menin töihin, en edes kovin mieluisaan paikkaan, mutta ajattelin että kestän siinä niin kauan kunnes jään äitiyslomalle. Ja mitä sanoo mies. Ei halua lasta. Ei halua edes keskustella asiasta. Olo tuntuu petetyltä ja hyväksikäytetyltä. Ehkäisy on miehen varassa joten en voi edes mitenkään juonisti kepulikonstein hankkiutua raskaaksi. PRKL! Vihaan tuota ukkoa nyt niin paljon!

Ymmärrän hyvin! Meillä sama tilanne paitsi mies ei ole luvannut aikataulullisesti milloin kolmas voisi tulla. Sanoo et joskus sitten. Tätä on jatkunut jo monta vuotta!! Olen niin katkera. Inhottaa ajatus aloittaa kaikki alusta uuden vauvan kanssa kun ensimmäiset kaksi muuttaa jo pois kotoa. Olisi ihaninta saada kasvattaa kaikki samalla kertaa aikuisuuteen. Tätä menoa ei kolmatta ikinä tule. Alan jo luovuttaa koko asiassa. En vain tiedä voinko antaa ikinä itselleni anteeksi jos nyt tyydyn tähän? Olen aina haaveillut isosta perheestä ja tuntuu että minulta riistetään jotain todella haluttua ja arvokasta. Kaksi lastakin on silti ihana juttu ja olen onnellinen heistä. Se ei silti oloani ja tunteitani muuta. Olo on surullinen ja tyhjä. Äitiys on ihaninta maailmassa, enkä mitään muuta toivoisi niin paljon kuin saada vielä kokea kaikki haaveilusta odotukseen, syntymään ja siitä kasvatukseen läpi elämän. Kyllä tulee itku kun ajatteleekin!

 

[jotain järkeä]

Meillä tosin vasta yksi lapsi (3 v.) mutta nyt mies ei missään tapauksessa halua enempää. Vauva-aika oli hyvin raskasta, lapsi moniallerginen ja herkkä. Kai tuo pelkää sen toistuvan. Mutta onko lapsenkaipuuni suurempi kuin rakkauteni mieheeni? jää nähtäväksi.

Minä ihailen ketä tahansa ihmistä, joka uskaltaa rehellisesti sanoa ettei voimat riitä toiseen lapseen, ja sanoo sen ENNEN kuin se lapsi on jo tehtynä.

Ihan oikeasti, tuskin yksikään mies silkkaa ilkeyttään kieltäytyy tekemästä lisää lapsia. Jos ei jaksa enempää, ei jaksa - vai olisiko parempi että mies painostetaan hommaan puoliväkisin, ja sitten itkette nettipalstoilla kun mies ei jaksa olla perheelleen riittävästi läsnä?

Jos mielestänne kannattaa uhrata hyvä mies sille, että saatte lisääntyä mielin määrin (mikäänhän ei takaa etteikö vauvakuume iskisi taas seuraavankin vauvan jälkeen, ja vauvakuumehan on niin pyhä asia että sitä on vain pakko noudattaa), niin ei muuta kun eropaperit vetämään. Löytyy kai niitäkin miehiä jotka ottaa mielellään vauvakuumeisen yh:n.