Puntissa roikkuminen hermostuttaa

Huh, huh, nyt sellainen vaihe äitiydessä, että tuntuu etten tästä haasteesta selviä. Kaksi lasta, 5 v ja vähän reilut 1 v. Olin ns. 'uraäiti' esikoisen kanssa ja nyt ajattelin ottaa haasteen vastaan äitiydessä ja olla kotona. Ilmoitin työnantajalle, että olen siihen saakka kun 3 vuotta tulee nuoremmalla täyteen. Just nyt hermo aivan piukalla ja tuntuu, etten pysty hengittämään lasten vaatimuksilta. Onko aivan normaalia, että alkaa ärsyttää ja raivostuttaa, kun hellyyttävä vasta kävelemään oppinut taapero roikkuu koko ajan puntissa? Ahdistaa ja itsekkäästi kaipaa omaa tilaakin välillä, mutta tuntuu, ettei sitä koskaan ole. Nyt just hermo niin pinnassa, että raivoan ja räyhään koko ajan lapsille ja kirosanojakin pulpahtelee ilmoille tämän tästä. Mies suuttuu, kun kiroilen lasten kuullen. Ihailen pitkäpinnaisia äitejä, joilla hermo pitää vähän paremmin. Tänään just pääsi itku, kun niin käy kyllästyttämään tää äitiys ja se, että tää arki on aina niin samanlaista. Ei saisi valittaa, mutta kun tältä tuntuu just nyt. Mikä avuksi???

 

Ihan samanlaista se on/oli meilläkin. Meillä 5 vuotias alkaa nyt jo pikkusen hölläämään otettaan äidistä. Mutta kyllä se ei sitten niin minnekään halunnut mennä ilman äitiä. Välillä sihisi niin päässä ja ärräpäät lensi ku toinen roikkuu huosunlahkeessa. Tänä kesänä oikeestaan vasta lähti äidin luota ilman itkua ekan kerran Esim. anoppilaan (ne on ihan vieraita ihmisiä meidän lapsille) niillä on aina omat kissanristiäiset yms etteivät paljon lasten kans ehdi olla. Toki olen onnellinen siitä, että olen olemassa lapselle ja lapsi kokee minut turvakseen. Toiset kun ovat orpoja. Paras ystäväni kuoli 20 vuotiaana keuhkokuumeeseen ja häneltä jäi 8kk:n ikäinen poika joka laitettiin sitten lastenkotiin kun isäkään ei välittänyt :'( Joten täytyy aina miettiä, että voisi ne asiat olla niin paljon huonomminkin. Aikanaan se kääntyy kuitenkin toisinpäin, että äidit eivät osaa päästää lapsestaan irti kun lapsi kasvaa aikuiseksi ja itsenäistyy. Anoppi hyvä esimerkki

 

\

Onko aivan normaalia, että alkaa ärsyttää ja raivostuttaa, kun hellyyttävä vasta kävelemään oppinut taapero roikkuu koko ajan puntissa? Ahdistaa ja itsekkäästi kaipaa omaa tilaakin välillä, mutta tuntuu, ettei sitä koskaan ole.

Ei saisi valittaa, mutta kun tältä tuntuu just nyt. Mikä avuksi???

Ekaksi: ihan normaalia ja tokaksi: sinun on itsesi pidettävä huoli, että saat tarpeeksi lepoa ja ruokaa ja lepohetkiä.Tuo "toka" kuulostaa minusta itsestäni jotenkin julmalta, mutta niin se vaan on. Oma apu paras apu. Siispä mietintämyssy päähän, voisiko teidän perheen vuorokausi tai viikkorytmiä muuttaa jotenkin niin että niitä omia hiljaisiakin hetkiä jäisi. Vapaahetkestä voi nauttia jo etukäteenkin, kun tietää sen tulevaksi.

Tuossa vaiheessa kun lapsi on juuri kävelemään oppinut, on minulle aiheuttanut stressiä myös rahatilanne. Siinä onkin ollut taas opettelemista, että saa kotihoidon tuen riittämään edes johonkin.

Valittaa saa!

 

Itselläni 8kk ikäinen poika ja oon pidemmän aikaa ollu täysin kyllästynyt ja pettynyt tähän äitinä olemiseen. Meilläkin miestä suututtaa, kun tuntuu etten oo kiinnostunu koko lapsesta. Pelolla vaan odotan, että mitkä fiilikset mulla sitte on, kun vauva-aika on ohi ja lapsi koko ajan kasvaa. Tuleva syksy ja talvi myös pelottaa, kun on "pakko" jäädä hoitovapaalle ja lapsen kanssa kahden kotiin. Haluaisin jo työelämään, mutta näillä näkymin se on mahdotonta. Huono omatunto vaivaa siitä, kun haluan päästä omasta lapsestani eroon ja työntää hänet päivähoitoon, jotta ei itse tarttisi koko aikaa hyysätä. Mietityttää vaan tää työvaihtoehtokin, että millainen hermoheikki olisin töissä, kun kuitenkin olisi univelkaa, eikä aamut varmastikaan tulisi sujumaan helposti lapsen kanssa. Tuskin mua sieläkään kukaan kestäisi!

 

\

Huh, huh, nyt sellainen vaihe äitiydessä, että tuntuu etten tästä haasteesta selviä. Kaksi lasta, 5 v ja vähän reilut 1 v. Olin ns. 'uraäiti' esikoisen kanssa ja nyt ajattelin ottaa haasteen vastaan äitiydessä ja olla kotona. Ilmoitin työnantajalle, että olen siihen saakka kun 3 vuotta tulee nuoremmalla täyteen. Just nyt hermo aivan piukalla ja tuntuu, etten pysty hengittämään lasten vaatimuksilta. Onko aivan normaalia, että alkaa ärsyttää ja raivostuttaa, kun hellyyttävä vasta kävelemään oppinut taapero roikkuu koko ajan puntissa? Ahdistaa ja itsekkäästi kaipaa omaa tilaakin välillä, mutta tuntuu, ettei sitä koskaan ole. Nyt just hermo niin pinnassa, että raivoan ja räyhään koko ajan lapsille ja kirosanojakin pulpahtelee ilmoille tämän tästä. Mies suuttuu, kun kiroilen lasten kuullen. Ihailen pitkäpinnaisia äitejä, joilla hermo pitää vähän paremmin. Tänään just pääsi itku, kun niin käy kyllästyttämään tää äitiys ja se, että tää arki on aina niin samanlaista. Ei saisi valittaa, mutta kun tältä tuntuu just nyt. Mikä avuksi???

Ai jai,kuulostaa NIIIIIN tutulta...
Itsellä 4vuotias ja reilu 1½-vuotias...ja koo ajan hermo piukalla...
Odotan kolmatta lasta rv:t 38+3 ja se ei ainakaan helpota tilannetta!
Itellä ei ole ollut mahista saada hermolepoo mut nyt tuo esikoinen halus koittaa ekaa kertaa elämässään mennä mummolleen(isän äidille)yökylään...sen varjolla koitan jaksaa ja samalla pelkään ettei uskalla kumminkaan jäädä...ja sekin ärsyttää että oon kauhee kun ajattelen niin...No jos kuitenkin haluu jutella muutenkin niin saa mailata toistaiseksi tällaiseen osoitteeseen jollakin@luukku.com kunnes saan taas oman "virallisen" sähköpostini toimimaan!Jaksamista kaikille!