V
"vieras"
Vieras
Miehellä ollut jo pitkään aina vaan pahenevaa kutinaa ja ihottumaa. Vaihtelee hiukan kausittain parempana ja pahempana. Nyt on taas pahentunut rajusti. Mies väittää ettei sitä muka ole ollut vielä "vuosia" mutta ihan oikeasti siis tosiaan on ollut. Toi ihottuma vaan on pahentunut parin vuoden aikana.
Olen sitä mieltä, että todennäköisesti se voisi olla punajäkälää. Kaverilla on ollut sitä myös useamman vuoden eikä parane kaikista hoidoista huolimatta vaan riemastuu aina uudelleen leviämään.
Mietin että kuuluuko punajäkälään se, että iho kutiaa muualtakin kuin vain siitä missä ihottuma näkyy? Mies sanoo jo, että kiveksetkin kutiaa ja tuntuu muutenkin oudolta. Epäili itsellään syyhypunkkia johon itse totesin, että tässä ajassa se olisi taatusti levinnyt jo ihan koko perheeseen ja oltais raavittu itsemme verille kaikki.
Olen kehoittanut menemään lääkäriin miljoonia kertoja. Syövän sairastanut 2006 ja on kontrolleissa maininnut lääkärille tästä, mutta asiaan ei ole sen isommin puututtu. Nyt menee työterveyteen hakemaan lähetteen torstaina.