V
vierailija
Vieras
1. maailman on pysähdyttävä, minullla on ihana taapero
äiti juuri kävelemään oppineen esikoisen kanssa. koko puiston tulee pyshtyä, kun hänen pikku muru tutkii puiston ainoaa liukumäkeä. lässyttää ja läähättää lapsen niskaan taukoamatta. mulkoilee vihaisesti kaikki isompi lapsia, jotka leikkivät puistossa ja erityisesti näiden äitejä. kuvittelee vielä olevansa se äiti joka tykkää ja jaksaa puuhata lapsensa kanssa, opastaa ja neuvoo joka v''tun asiassa ja mulkilee taas pahasti muita äitejä, jotka eivät esitä yltiö-aktiivista lässyttävää äitimyyttiä.
2. minä tiedän kaiken
siinä se tulikin. tietää kaikesta kaiken ja kertoo sen mielellään muille. omistaa tusinan lapsia ja toisen hoitosellaisia, joten et voi kertoa tai tietää mitään mistä tällä naisella ei olisi neuvoa, vinkkia tai kokemusta. kaikki muut tiet onnistuneeseen äityiteen on vääriä.
3. olen tosi äiti, minulla on kaksi pientä taaperoa
tämä äiti oon noussut jo yhden lapsen auvoisuuden ylapuolelle. muistaa mainita kaikille rasvaisessa tukassaan ja mistien silmäalusten kanssa kuinka hänkin vielä silloin kuin oli vain yksi lapsi jaksoi. vakuuttaa kuitenkin heti perään, ettei toinen lapsi mitään muuta, ja kaikkien tulisi tehdä kaksi lasta. mulkoilee yhä isompien lasten äitejä ja haluaa kaikkien huomaavan kuinka paljon puuhaa hänellä kahden taaperon äitinä on.
4.olen uranainen, ja tein lapset myöhemmällä iällä, koska olen vasta nyt valmis ja halusin turvata lapsilleni taloudellisen turvan
ostaa lapselleen luomua, tekee ruuat alusta asti itse(lapset usein hyvin allergisia, erikoishoitoa vaativia), ajaa kaupunkimaasturia, ostaa aina vain parasta. vakiolause kun joku ihailee hänen lapsen vaatteita. "ai toi uimapuku, ei se ollut kallis, meidän mairikkille tilattiin se australiasta, vaihtaa väriä kun lapseni on saanut liikaa uv-säteilyä. maksoikohan joku 175e" tämä nainen voi olla tyylikäs tai piiloutua partioaiton superilmasto,ulkoiluvaatteisiin. lapset käyvät erikoiskoulua ja harrastavat paljon. usein kärsinyt lapsivuodemasennuksesta.
5. luomua, luomua ja ekoa
imettää lastaa ikuisesti, kiroileva 5.v nostaa äidin puseron puistossa ja imee tissiä. "tää on niin alkukansojenkin tapa, miten me ollaankin vieraannuttu niin kauas luonnosta ja luonnollisuudesta?" imettää kaikkialla ja provosoi samalla. kestovaippailee ja pitää 70-luvun marimekkoa retrolöytönä(vihaa sitä sanaa, retro) pukee koko perheen jokamiespaitaan, luomuilee, kierrättää, ja mieskin kantaa kantoliinassa ja mumisee munattomia juttujaan koti-isyydestä. kasvis/vegaani/fennovegaani, kieltäytyy rokotusohjelmasta ja vastustaa kaikkia lääkkeitä-parantaa yrteillä. sallisi mielummin kannbiksen ku alkoholin. paasaa eläintenoikeuksista aina kun vaan joku jaksaa kuunnella.