Puhutteko paljon miehestänne?

[Jepuli]

Minä puhun miehestä jotain varmaan joka päivä (etupäässä hyvää, paitsi jos on jotain ikävää niin ihan läheisimmille kavereilla voin avautua - mutta puolituntemattomille hyvää), koska mies nyt sattuu olemaan ihana ja rakastan sitä kovasti. En siis meidän yksityiskohtia kertoile, mutta sellaista "meidän isäntä tekee aina niin ja näin" tai "isäntä rupeaa aina jotakin mölisemään jos yritän salkkareita katsoa".

Olen välillä kuullut, että minusta puhutaan selän takana vähän pahaa tästä tavastani. Pidetään vähän höyrähtäneenä kun aikuinen nainen käyttäytyy välillä kuin rakastunut teinityttö... Joitakin ihmisiä se ärsyttää hirveästi, toiset taas jaksavat naureskella että vieläkö olen rakastunut siihen samaan mieheen. Eipä nuo puheet haittaa (minua eikä miestä), mutta mietin että tekeekö joku muu tätä vaikka vuosia on yhdessä jo monta (meillä 11v, ja lapsiaki on neljä - mies puhui jo ympäri viidettä varten)?

Saako aikuinen nainen olla yhtä vain rakastunut aikuiseen mieheen samalla kun teinit toisiinsa?

// Taustaksi voin kertoa sen, että meillä oli muutama vuosi sitten parisuhde sillä saralla että oltiin eroamassa. Päästiin sen yli ja rakastuttiin toisiimme uudestaan - mies vaan on sellainen hiljainen ujoilija etteivät ulkopuoliset näe miten se jaksaa joka päivä jotenkin rakkauttaa osoittaa.

 

[vieras sanoo]

Puhun. Mä yritän hillitä sitä. 17 vuotta on oltu yhdessä ja silti.

 

[vieras sanoo]

Puhun. Mä yritän hillitä sitä. 17 vuotta on oltu yhdessä ja silti.

Siis yritän hillitä puhumista miehestä, en miestä.

 

["vieras"]

Väkinäistä lepertelyä on kyllä väsyttävää kuunnella.

 

[kokemus]

Minä kärsin yksinäisyydestä. (Ei ole miestä). Joskus tuntuu pahalta, kun kaverit kehuvat jatkuvasti miestään, kuinka ihanaa aikaa on ollut ja mitä ihanaa heidän miehet ovat järjestäneet.
Olen ollut 10- vuotta sinkku. Seurustelin aikoinaan ja minua pettiin pahasti. Joskus sattuu tosi pahasti, kun elää yksin, elää ilman perhettä ja muut hehkuttaa onneansa. Toki olen iloinen heidän onnestaan, mutta samalla tunnen kipua, koska elämä ei ole kohdellut yhtä hyvin. Elämä on ollut monin paikoin erittäin raskasta.
En halua sanoa, että sinä teet väärin, mutta joitakin yksinäisiä voi satuttaa, kun oma elämä on niin raskas eikä sitä onnea saa millään.

 

["vieras"]

Olen puhunut hyvää, mutta en mitenkään jatkuvasti. Nyt kun sain tietää, että on pettänyt, niin kummasti on tarve puhua pahaa...

 

[Phoebsi]

En puhu paljoa, mainitsen kyllä tietysti kun yhdessä ollaan ja yhdessä asioita tehdään. Mutta tiedän etten ole sellainen, joka koko ajan pälpättää miehestään - tai lapsistaan. Mieluummin juttelen vaikka säästä, tai olen hiljaa. Mies on sitä henkilökohtaista aluetta siis, sellaista josta puhun sitten kun puhun, vain parhaimmille ystäville ja silloinkin vältän valittamista.

 

["lintu"]

Puhun aika paljon kanssa. Myönnetään. Ja varmasti koetaan "lepertelyksi". Mut kun mulla vaan on täydellinen mies. Hän on hyvä mulle. Ja hyvä lapsille. Ja me ollaan niin vahva tiimi kokonaisuutena että en osaa erottaa siitä "itseäni".

Varmasti toisia ärsyttää - mutta en mä kenenkään mieliksi ala tuota haukkuakaan. Toki voin puhua ihan muista aiheista ja mieluusti. Mutta sitten kun puhe toisinaan vaan kääntyy kotiin ja perheeseen, ni en mä sen takia turpaani kiinni pidä että mulla menee hyvin.

Yksi mikä varmaan ärsyttää on kun puhun meidän lapsista. Niin moni tuttu nainen puhuu mun tyttö tai mun poika- tyylillä. Meillä ne nyt vaan on meidän tyttö ja meidän poika.

Anteeksi pyydän jos jotakuta loukkaa.

 

[Jepuli]

Ihanaa kuulla, että muutkin puhuu

5-vee poika tuli juuri vaatimaan mua siivoamaan huoneensa (ei olisi leikin jälkeen jaksanut kasata lelujaan pois), ei kuulemma voi siivota kun "isikään ei siivoa". Kerroin, että isi kyllä järjestelee oman työhuoneensa (niin kuin tekeekin) niin lapsiparka huokaisi kärsivästi: "äiti aina sä puhut isistä"

Ymmärrän sen, että joitakin sinkkuja se saattaa ihan oikeasti loukata jos puhun vain omasta rakkaudestani. Yritänkin heidän kanssaan vähän hillitä, vaikeaa se on mutta yritän edes. Toisten parisuhteessa olevien kanssa minusta tuntuisi ihan luonnolliselta puhua siitä miten ihana mies minulla on, mutta juuri heidän kanssaan se välillä tuntuu olevan ongelma. En tiedä miksi

 

["vieras"]

Mulla nolottaa yhden työkaverin puolesta, kun se lörpöttelee kaiken miehestään ja samon lapsistaan. Kyllä tuolle vähän naureskellaan. Ollaan saatu vähän toisaalta sellaista tietoa ettei kannata uskoa puoliakaan mitä työkaveri puhuu.

En todellakaan kerro miehestä asioita enkä kirjoittele facebooksissa. Jotenkin kummastuttaa joidenkin kavereiden päivitykset " mies lähti sinne ja teki tuota ja mies on töissä ja mies sitä ja tätä." Eikö omaa elämää, kun miehen tekosia päivitellään netissä?

 

[Rähinä-Reetta]

En mä tiedä. Ei ole kukaan ainakaan huomauttanut.
Oon kyllä ylpeä siitä ja aikaansaannoksistaan.

 

[astrolabe]

En koskaan!

 

["vieras"]

En puhu kuin pakosta.

 

[lucifer]

ain,kaikille ja kaikkialla:heart:

 

["vieras"]

[QUOTE="vieras";26997075]Mulla nolottaa yhden työkaverin puolesta, kun se lörpöttelee kaiken miehestään ja samon lapsistaan. Kyllä tuolle vähän naureskellaan. Ollaan saatu vähän toisaalta sellaista tietoa ettei kannata uskoa puoliakaan mitä työkaveri puhuu.

En todellakaan kerro miehestä asioita enkä kirjoittele facebooksissa. Jotenkin kummastuttaa joidenkin kavereiden päivitykset " mies lähti sinne ja teki tuota ja mies on töissä ja mies sitä ja tätä." Eikö omaa elämää, kun miehen tekosia päivitellään netissä?[/QUOTE]

Kuullostaa katkeroituneiden ämmien työpaikakkiusaamiselta... toivottavasti olen väärässä.

"Ollaan saatu vähän toisaalta sellaista tietoa ettei..."

 

[tjaah]

Rakastan miestäni, mutta en kyllä lörpöttele hänestä ja hänen asioistaan muille. Minusta ei ole mun asia puhua miehen jutuista muille, ilmaisen rakkautta ja kunnioitustani juuri sillä tavalla...

Samoin olen kyllä aina ihmetellyt miten paljon ihmiset höpöttää lastensa asioista ulkopuolisille. Ihan kuin olisi vanhemman taskussa hölistä kaikelle kansalle nekin asiat jotka se lapsi ehkä mieluummin pitäisi omana tietonaan.

Samoin en toivo muuten, että mies hölöttelee mun asioista eteenpäin. Vaikka hän kyllä varmaan tekee sitä enemmän, kun on yleensä ottaen mua hölösuisempi.

 

[Nenja]

Kyllähän sitä mainitsee, mutta ei se pääaiheeni ole kavereiden kesken ollessa

 

["vieras"]

En!

Työkavereina on joskus ollut naisia, jotka selostaa ihan jatkuvasti ukkonsa sanomisia, tekemisiä ja menemisiä. "Make sitä, Make tätä, Make istuu, Make makaa, Make eilen, Make tänään, Make sanoi, Make tietää"
Ei ne ymmärrä, ettei työkavereita kiinnosta tietää heidän miestensä favourite-kalsarimerkistä, viikonlopun golf-kisoista (emäntä ei itse pelaa golfia), vatsavaivoista (mitä ruokaa ei kotona laiteta, kun ukko sit illan piereksii) tai poliittisista mielipiteistä (emäntä ei itse ymmärrä mitä eroa on vasemmistolla ja oikeistolla)

 

["vieras"]

En siis meidän yksityiskohtia kertoile, mutta sellaista "meidän isäntä tekee aina niin ja näin" tai "isäntä rupeaa aina jotakin mölisemään jos yritän salkkareita katsoa".

Isäntä? Onko teillä maatila vai missä farmilla asustelette? Eikös isäntä ja emäntä ole näitä jyväjemmareiden juttuja.

 

[Jepuli]

[QUOTE="vieras";26997486]Isäntä? Onko teillä maatila vai missä farmilla asustelette? Eikös isäntä ja emäntä ole näitä jyväjemmareiden juttuja.[/QUOTE]

Asutaan maalla. Pelloa ei ole, mutta metsää on sen verran että mies voi itseään isännäksi tituleerata. Ja sanoopa tuo minuakin emännäksi.

 

["jaa"]

No en puhu kyllä, 12 vuotta ollaan yhdessä oltu, enkä koskaan ole tuollaista harrastunut. Ja ollaan erittäinkin rakastuneita siitä huolimatta toisiimme.

 

["heips"]

Joo, puhun aika paljon miehestä. Varsinkin uusille tuttavuuksille (ja esim. uudessa työpaikassa). Mietityttää puhuuko mies minusta yhtä paljon...

 

["tiina"]

Jos aihe liippaa perhettä tms. niin puhun. Kunnioittaen kun nyt satun rakastamaan tuota miehen kutaletta paljon.

Puhunko hänen tekemisistään? No en. Jauhanko hänestä fb:ssä? No en. Osaanko puhua muusta? Osaan. Mutta en mä totaalisesti perhettäni jutuissani skippaakaan. Onhan he iso osa mun elämää. Kummastelen sitä tarkoituksellista vaikenemistakin.

 

["vieras"]

Menee ehkä hieman offtopic mutta meillä on töissä eräs nainen joka hehkuttaa milloin mitäkin. Alkuun sitä sieti - ok ton elämä on ihanaa, no hienoa että jollain menee hyvin. Mutta nykyään sitä ei oikein jaksa kuunnella. Toki tällä ihmisellä on ollut myös murheita: Niistä hän on ilmiselvästi päässyt yli uskon avulla, mutta kun sitäkään ei oikein jaksa kuunnella sanasta sanaan kuinka hän ukonilmalla rukoili tunnin sängynlaidalla ja sitten rajuilma menikin ohitse hänen rukouksensa ansiosta.
Joskus on ihan hyvä noudattaa sanontaa Kel onni on, se onnen kätkeköön. Tämä siksi että aiheuttaa usein turhaa kateutta ja ärsytystä sellainen jatkuva hehkuttaminen.
Ja esim em. uskoon liittyvät puheet on minusta sen verran henkilökohtaisia ja toisissa ahdistusta aiheuttavaa että ne eivät kuulu ihan yleisiin kahvipöytäkeskusteluihin, vaan niistä on sitten syytä puhua vain niiden lähinpien ja samanhenkisten ihmisten kanssa.

 

[Joxu]

Jonkin verran puhun. Mutta kavereitten kanssa tulee jotenkin aina puhuttua hirveesti kaikesta muusta kuin miehistä ja lapsista. Toki uskoudutaan mun kavereitten kanssa miehistämme, jos jotakin on ollu hyvää tai huonoa ja sitten yhessä mietitään ratkasuja toistemme tilanteisiin . Mutta, kyllä yleensä puhutaan muista aiheista kuin miehistä ja lapsista.