Toggle sidebar

Puhutaanko kuolemasta? Mitä ajattelette että tapahtuu kun ihminen kuolee? Onko sinulta joku läheinen kuollut?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "Kajsa"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
Uskon jumalaan joten kai uskon taivaaseen. Sekoaisin varmaan jos mun ystävistä tai perheestä joku kuolisi. Lapsuudenystävän sairastumisesta en vieläkään ole päässyt täysin yli. Vaikka siitä on jo ikuisuus :O Toisaalta se lohduttaisi ettei rakkauden koskaan tarvitse kuolla vaikka ihminen kuolee, ja taivaassa saa kokea taas kaiken uudestaan sen ihmisen kanssa.
 
Viimeksi muokattu:
Alkuperäinen kirjoittaja Happygirl-91:
Uskon jumalaan joten kai uskon taivaaseen. Sekoaisin varmaan jos mun ystävistä tai perheestä joku kuolisi. Lapsuudenystävän sairastumisesta en vieläkään ole päässyt täysin yli. Vaikka siitä on jo ikuisuus :O Toisaalta se lohduttaisi ettei rakkauden koskaan tarvitse kuolla vaikka ihminen kuolee, eikä muistot ja yhteiset hetket myöskään.
Click to expand...

Tunnistan tunteen.

Mutta sellasta sattuu, usein täysin odottamatta ja sanon aina, että siitä ei pääse ikinä yli, mutta sen kanssa oppii elämään. Siinä myös oppii itsestään paljon.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Professional Griefer:
Tunnistan tunteen.

Mutta sellasta sattuu, usein täysin odottamatta ja sanon aina, että siitä ei pääse ikinä yli, mutta sen kanssa oppii elämään. Siinä myös oppii itsestään paljon.
Click to expand...

Oppii syömään, kävelemään töihin, vastaamaan puhelimeen, heräämään aamulla mutta aina kun ajattelisi kuollutta niin tulisi pala kurkkuun? Tuntuu niin pahalta ajatella esim. sen mun ystävän sairastumista että JOKA kerta alkaa itkettää,en voi edes puhua siitä ilman kyyneliä. Ei ole normaalia. Täytyy sanoa että joku "johdatus" varmasti kuolleiden läheisille tulee, että he saavat jumalalta voimia ja toivoa, hän ottaa ne murheet kantaakseen..? Siihen mä ainakin uskon.. Ihminen on lopulta niin haavoittuvainen ja pieni olento ilman suuremman käden apua.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Happygirl-91:
Oppii syömään, kävelemään töihin, vastaamaan puhelimeen, heräämään aamulla mutta aina kun ajattelisi kuollutta niin tulisi pala kurkkuun? Tuntuu niin pahalta ajatella esim. sen mun ystävän sairastumista että JOKA kerta alkaa itkettää,en voi edes puhua siitä ilman kyyneliä. Ei ole normaalia.
Click to expand...

Suunnilleen näin. Sen vaan tajuaa, että muiden elämä jatkuu vaikka toisen päättyi.
Ei siitä surustä pääse koskaan yli.

Ei siinä oo mitään ylempää voimaa kuin ihmisen oma tahto jatkaa. Ja toki esim. itsellä se, että haluan uskoa ja toivon, että nään vielä rakkaani jossain kun itsekin kuolen.

Mä oon myös muuttanut surkuttelun semmoiseksi "uhoksi". Esim. jonkun tiukan paikan tullen ajattelen, että jos isä nyt tuolta kattoo mua, niin hän haluaa että mä klaaraan tän ja niin myös teen tehdäkseni hänet ylpeäksi jne.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Professional Griefer:
Suunnilleen näin. Sen vaan tajuaa, että muiden elämä jatkuu vaikka toisen päättyi.
Ei siitä surustä pääse koskaan yli.

Ei siinä oo mitään ylempää voimaa kuin ihmisen oma tahto jatkaa. Ja toki esim. itsellä se, että haluan uskoa ja toivon, että nään vielä rakkaani jossain kun itsekin kuolen.

Mä oon myös muuttanut surkuttelun semmoiseksi "uhoksi". Esim. jonkun tiukan paikan tullen ajattelen, että jos isä nyt tuolta kattoo mua, niin hän haluaa että mä klaaraan tän ja niin myös teen tehdäkseni hänet ylpeäksi jne.
Click to expand...

Ihana tuo "uho" koska se varmasti auttaa ja ohjaa eteenpäin.:heart: Onneksi ihmisillä on myös defenssejä käytössään, mutta eivät nekään taida alkua pidemmälle auttaa..

Mä taas uskon että sen voimavaran ja uskon itse elämään ylipäätään saa jumalalta. Kuolemaa on minusta mahdoton käsittää saatikka hyväksyä. Joku järki tässä kaikessa on oltava. Minusta ateistit ovat kiittämättömiä. :/
 
Alkuperäinen kirjoittaja Happygirl-91:
Ihana tuo "uho" koska se varmasti auttaa ja ohjaa eteenpäin.:heart: Onneksi ihmisillä on myös defenssejä käytössään, mutta eivät nekään taida alkua pidemmälle auttaa..

Mä taas uskon että sen voimavaran ja uskon itse elämään ylipäätään saa jumalalta. Kuolemaa on minusta mahdoton käsittää saatikka hyväksyä. Joku järki tässä kaikessa on oltava. Minusta ateistit ovat kiittämättömiä. :/
Click to expand...

Kuinka niin?

Entä jos uskoo johonkin muuhun, kuin the Jumalaan?
 
Alkuperäinen kirjoittaja Professional Griefer:
Kuinka niin?

Entä jos uskoo johonkin muuhun, kuin the Jumalaan?
Click to expand...

Avomiehen kurssikaveri jolla on elämässään onnistanut kaikin tavoin on ateisti, kuuluu vielä vapaa-ajattelijoiden liittoon ja siellä ajaa uskonnottomien asemaa aktiivisesti paremmaksi. Hän on muuten fiksu, hauska ja ihan mukava. Jotenkin tulee vain tosi absurdi olo hänen "vakaumuksestaan" kaiken jälkeen mitä hänkin on saanut, miten kehtaa äijä olla niin "tietäväinen" asioista, joita ei pystytä tieteellä selittämään. Kun ne eivät ole tiede eikä järkiasioita, ne ovat jotain paljon suurempaa. Huvittava :D :D
 
Alkuperäinen kirjoittaja Professional Griefer:
Ööö... siis mitä? Mä en tajunnu tosta viestistä oikein mitään.
Mikä on vapaa-ajattelijoiden liitto?
Click to expand...

No hän on tyypillinen esimerkki itsevarmasta ateistista, joka naureskelee uskoville ja yrittää selittää kaiken tieteellä. Kaikki kun ei liity tieteeseen välttämättä yhtään mitenkään mutta jokaisen pitää itse löytää se "vastaus" Minusta elämä on kaikkinensa jotain mitä ei voi selittää järjellä, ja siksi uskon jumalan olemassaoloon.
 
Aa..

No, ateismi on ihan suotava ja hyvä suuntaus. Mutten hyväksy muiden pilkkaamista edes ateismin nojalla.

Mutten hyväksy myöskään tieteen kumoamista "uskonnollisilla faktoilla", esim. evoluutioteorian selittelyä.

Jokainen pitäköön uskonsa, eikä kellään oo siihen naputtamista, mutta tiede on tiedettä ja se nyt sattuu olemaan totta.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Professional Griefer:
Aa..

No, ateismi on ihan suotava ja hyvä suuntaus. Mutten hyväksy muiden pilkkaamista edes ateismin nojalla.

Mutten hyväksy myöskään tieteen kumoamista "uskonnollisilla faktoilla", esim. evoluutioteorian selittelyä.

Jokainen pitäköön uskonsa, eikä kellään oo siihen naputtamista, mutta tiede on tiedettä ja se nyt sattuu olemaan totta.
Click to expand...

Näin on nappulat, elämästä ei ota selvää :) Ei voi sanoa tietävänsä asian olevan näin, koska ne on uskon asioita.
 
Kuolemassa ihmisen tietoisuus sammuu ja lakkaa olemasta. Sen jälkeen ihmistä ei henkilönä ole, eli mitään ei hänelle enää tapahdu.
Kaikki neljä isovanhempaani ovat kuolleet. En tule tapaamaan heitä enää. Se on surullista, mutta kuolema on luonnollinen asia.
 
Kannattaa tutustua kuolemakokemuksen kokeneiden ihmisten kertomuksiin.

Pari kuukautta sitten suomeksikin ilmestyi amerikkalaisen, Harvardin käyneen neurokirurgin Eben Alexanderin maailmanlaajuinen bestseller-kirja "Totuus taivaasta".

Kirjassaan neurokirurgi Eben Alexander kertoo mitä hänelle tapahtui, kun hän kuoli. Hän koki taivaan ja Jumalan ja koko hänen maailmankuvansa tiedemiehenä muuttui. Kirjaa löytyy vielä ainakin Suomalaisesta kirjakaupasta.

MTV Fakta -kanavalta tuli viime vuonna mielenkiintoinen sarja "Takaisin elämään", jossa kuolemasta takaisin elämään selvinneet kertoivat kokemuksistaan. Kaikkien heidän mukaansa kuoleman jälkeen seuraa taivas, jotkut harvat olivat päätyneet helvetin porteille. Todella mielenkiintoinen ja silmiä avaava sarja!

Itse uskon kuolemanjälkeiseen elämään jo ihan näiden kuoleman kokeneiden ja sieltä palanneiden ihmisten kokemusten perusteella!
 
Voisi olla mielenkiintoinen tuo dokumentti.

Mun mummi oli jo julistettu kuolleeksi ja en tarkalleen tiedä, kauan oli sydän pysähdyksissä, mutta jälkeenpäin kuvaili tunnetta vain vapautuneeksi ja rauhalliseksi.
Vaikka oli kristitty, ei koskaan puhunut mistään taivaan näkemisestä.
 
[QUOTE="Kajsa";29542123]Ajatteleekohan ne ihmiset eri lailla joilta on lähein kuollut? Auttaako se paremmin jaksamaan kun ajattelee, että kuollut läheinen on vastassa?

Minä ajattelen vahvasti että me vielä äidin kanssa tavataan ja jatketaan juttua siitä mihin jäätiin :).[/QUOTE]

En ainakaan minä. En usko henkiin tai kuolemanjälkeiseen elämään.
 
Mä en oo koskaan ollut mikään uskovainen ja ollut aina sitä mieltä, että ihminen lakkaa vain olemasta.Kun mun lähipiiristä on alkanut kuolemaan ihmisiä (isä, veli, ystäviä) niin edelleenkään en usko kuolemanjälkeiseen elämään, mutta välillä kyllä toivon että sellainen olisi, jotta heidät vielä näkisi..
 
Mutta miksi uskovainen sekoaisi läheisen kuolemasta, jos kerran kuolema ei ole lopullinen? Oon pikkuveljen menettänyt, hän oli 29v, mummin, isomummon, kummitädin, mummon, ukin jne. Kuolema on surullinen jälkeenjääville, koska emme usko jälleennäkemiseen.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Happygirl-91:
Ihana tuo "uho" koska se varmasti auttaa ja ohjaa eteenpäin.:heart: Onneksi ihmisillä on myös defenssejä käytössään, mutta eivät nekään taida alkua pidemmälle auttaa..

Mä taas uskon että sen voimavaran ja uskon itse elämään ylipäätään saa jumalalta. Kuolemaa on minusta mahdoton käsittää saatikka hyväksyä. Joku järki tässä kaikessa on oltava. Minusta ateistit ovat kiittämättömiä. :/
Click to expand...

Kuinka voi arvostella kenenkään toisen vakaumusta tai elämänkatsomusta? Miksi juuri ateistit ovat kiittämättömiä, miksei buddhat tai muslimit kun he uskovat eri jumalaan?

Mun puolestani uskokoon jokainen vaikka kukkaruukkuun jos se omaa elämää ja oloa tekee paremmaksi, mutta kenenkään ei tarvitse julistamalla julistaa tai käännyttää uskoaan tai uskomattomuuttaan vaan antaa kaikille sama vapaus valita.
 
  • Tykkää
Reactions: Data
Isovanhempia läheisempiä ei oo vielä kuollut. Todella lähellä on ollut muutamia kertoja. Uskon että on taivas jne ja kuoleman jälkeen on jotain. Nyt esim kun äiti on ollut todella lähellä kuolemaa ja on kokoajan aika kiikun kaakun, se ajatus että tapaamme, on auttanut. Liian tuskallista ois ajatella että se on siinä sitten. Eikä se edes ketään vahingoita että jaksaa jälleennäkemisen toivossa. Ei sitä kuoltuaan enää tiedä oliko se niin vai ei.
Rakas mummi kuoli kauan sitten ja hänenkin menetyksestään on ollut helpompi päästä eteenpäin sillä ajatuksella että vielä me tapaamme. Kukin ajattelee laillaan ja kenenkään ajatuksia ei pidä väheksyä jne.
 
Me koostumme kaikki hiukkasista, atomeista ja molekyyleistä, niin kuin kaikki muukin maailmankaikkeus. Ja kaikki nuo hiukkaset ovat energiaa, eikä energia katoa mihinkään vaikka ihminen lakkaa olemasta, se vain jatkaa matkaa. Minne sitä ei ole kukaan tullut kertomaan. Eli kyllä me pakosti jollain tavalla tavataan kaikki menetetyt rakkaat.
Uskoknko jumalaan, en raamatullisessa mielessä. Uskon että on joku josta me kaikki on saatu alkunsa ja sinne me palataan. Uskon henki olentoihin, olen sellaisen nähnyt. Edes mennyt Koirani havaitsi sen ensin, joten en ole voinut kuvitellakkaan.
Itse olen menettänyt isovanhemmat, tädin joka oli todella läheinen, isän kun olin 10vuotias. Ja äiti nukkui pois äkillisesti 3,5kk sitten.
 
:hug: - olen pahoillani suuren menetyksesi johdosta, ap

Niin. Kun kuolema on omansa ottanut, niin jäljelle jää se fyysinen kuori, ruumis. Sen kuoren sielu, henkisyys on kaikonnut ja elää jäljelle jääneiden sydämissä ja muistoissa. Ja silloin kun se suru on suurimmillaan, tuoreimmillaan, niin että tuntuu pakahtuvan sen alle - silloin mua ainakin lohduttaa se ajatus, jonkinlainen kuvitelma siitä, että vielä kohtaamme. Siellä jossain.

Ja ainahan minä nämä ihanat ja kovin rakkaat, minusta palasen mukanaan ottaneet, kohtaankin, kun tässä taaperran omaa elämääni eteenpäin :heart:. Mukanani he ovat, tilanteissa ja sanomisissa, juuri niissä muistoissa ja hetkissä ja flash backeissä, déjà vuissa. Ja unissani.

Kuolema itsessään on aina läsnä, yhdessä tämän elämän kanssa. Olkapään yli kuikuilee, omaa vuoronsa odottaa. Enää en koe kuolemaa ahdistavana, kiitos koettujen kokemusteni, vaan ikään kuin vapauttavana sitten aikanaan. Ja sitten, sen jälkeen, kenties, alkaa uusi matka jossakin. Mihin olemme valmiita tämän elämämme oppien ja kokemusten kasvattamina.
 
Olen miettinyt kuolemaa oman sairauteni myötä.
Monet uskovat, että taivaassa tavataan, mutta
Läheisiä ihmisiä ei ole kuollut, mietin onko kissani ja koirani minua vastassa vai kuka.
Lapseni ovat vielä pieniä, eivätkä toivottavasti kuole pitkään aikaan.
Kuolema tuntuu kovin yksinäiseltä, mieluummin pysyisin täällä rakkaimpieni luona, kuin pilven reunalla odottamassa.
 

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa