Puhumaan oppiminen on täysin yksilöllinen prosessinsa samoin kuin ryöminen, käveleminen jne... Esim. meillä on konttaus jätetty kokonaan väliin ja suoraan ruvettu kävelemään, mutta ryömittiin kyllä. 3-vuotiaan kohdalla tuntuu oudolle, jos joku puhuu dysfasiasta. Todellakin kannattaa ihan rauhassa odotella, toki voi edesauttaa ja tukea puheen kehittymistä. Monesti vanhemmat "ymmärtävät lastaan liian helposti". Eli voi pikku hiljaa ruveta vaatimaan, että lapsi sanoo selvästi tai yrittää sanoa selvemmin. Olen nähnyt vanhempia, jotka heti tietävät mitä lapsi haluaa ilman että lapsi on ehtinyt sanoa edes mitään...Lapsi: "ööö...a-aa- mm-..." Äiti: "Ai, haluatko sinä maitoa?". Tuo on vain esimerkkki,enkä usko että teillä olisi näin. Mutta siihenkin voi kiinnittää huomiota, miten reagoi lapsen puheeseen. Meillä harjoitellaan nyt nätisti puhumista, kun aina vingutaan ja räävytään. En ymmärrä silloin lapsiani, joten ovat itse kiinnittäneet huomionsa, miten puhutaan.
No, minulla serkku, joka puhui vain niin , että vanhemmat ymmärsivät 5 ikävuoteen asti. Sitten se yksi kaunis päivä puhe tuli ja nyt ei mitään. Kun taas siskon tyttö alle 2-vuotiaana puhui monen sanan lauseita. Jos puhe ei ala tulla, niin sittenhän se tutkitaan onko kielijänne esim. liian tiukka tai johtuuko se muusta fyysisestä syystä. Mutta ilman muuta asia varmasti huolestuttaa, ja minusta on hyvä että vanhemmat tiedostavat asian. Mutta ettei vahingossa lapsen kuullen asiasta tee ongelmaa kun toisille selittää. Tsemppiä teille!