Puhdistus-elokuvan nähneet. Mielipiteitä?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja katsonut
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
K

katsonut

Vieras
Käytiin eilen katsomassa. Minä olin lukenut kirjan ja aikalailla kirjaan tuo pohjautui. Mies ei ollut lukenut kirjaa ja oli aika järkyttynyt elokuvan väkivaltaisuudesta ja sillä mässäilyllä. paljon herätti pohdintoja suuntaan ja toiseen. Mitäs muut on olleet mieltä?
 
Kammottavan väkivaltainen. Kirjassa sitä väkivaltaa ei silleen leivtetä silmien eteen kuin elokuvassa. Ihan hyvä leffa mutta ilman kirjan lukemista aika sekavalta voisi vaikuttaa.
 
Kirja oli huippuhyvä. Ohjaaja sanoi yhdessä haastattelussa että on karsinut väkivaltaa elokuvasta. Kirja ei minusta ollut varsinaisesti väkivaltainen. En tiedä uskallanko mennä leffan katsomaan, jos se "pilaa" muistot kirjasta ja on liian ahdistava?
 
Hyvä leffa, raaka ja raskas oli. Kävin eilen katsomassa sen. En oo lukenut kirjaa.. En oo muuten tykännyt juuri koskaan suomalaisista leffoista, mut tää on paras mitä on suomalaisia leffoja nähnyt.
 

Yhteistyössä