ei tätä jaksa kukaan
Hei! Olen puolessa välissä toista raskauttani. Edellisestä raskaudesta on aikaa nyt 4 vuotta. Tässä raskaudessa kaikki meni hyvin, vauva syntyi laskettuna päivänä, synnytys oli helppo ja vauva-aika elämäni tähän asti parasta. Mitään pelkoja tms. ei siis tästä ole jäänyt.
Nyt olen siis rv 21+. Vauva on toivottu. Pelko on saanut raskaudesta yliotteen. Ystäväni vauva kuoli viime vuonna rv 34 tuntemattomasta syystä. En halua katsella vauvalle tavaroita, en puhua töissä äitiyslomasta,en miettiä nimiä, en käydä neuvolassa, en ostaa mitään, en ottaa vakuutuksia tms. Sen sijaan olen selvittänyt, että mikäli vauva kuolee, saan oikeuden äitiysrahaan ja tämän, n. kolmen kuukauden jälkeen palaan työhöni. En saa mitään asioita hoidettua tämän asian eteen, luen juttuja 2. raskauskolmanneksen keskenmenoista, kohtukuoleman syistä, synnytyksen komplikaatioista jne. Kun muut puhuvat, että teilläkin sitten kesäkuun lopulla voi olla toinen lapsi (mieheni on kertonut kaikille, itse en ole halunnut kertoa kenellekään), totean aina tylysti, että joo, katotaan nyt onko, ja kenellä on ja mitä on, katsos mitä tahansa voi sattua, eikä se vauvan syliin saaminen ole mikään selviö. Kun ihmiset tähän usein sanovat "höpöhöpö, ei sulle nyt, nuorelle ihmiselle (25 v) mitään tapahdu", niin tästä vasta hermostunkin.
Sitten aina latelen listan asioista, joita voi sattua (tulehdus, hapenpuute, istukan irtoaminen, istukan verenkiertohäiriöt, napanuoran kiertyminen jne) ..Ihmiset vaan katsovat vähän oudosti.
Näiden raskauksien välissä minulla oli 2 keskenmenoa viikoilla 5 ja 8, en tiedä voiko ne vaikuttaa? Lueskelin keskenmenon kokeneiden tuntemuksia, niin heilläkin tuntui olevan kuitenkin järkevä ajatus, että rv 12 jälkeen voi todeta olevansa raskaana. Musta tuntuu, etten jaksa enää tätä tilannetta.
Osaako joku sanoa jotain lohduttavaa? Älkääkä sanoko, että mene hakemaan asiantuntijan apua, täällä 3000 asukkaan kunnassa kaikki tuntevat toisensa, on yksi terveyskeskus, jossa yksi psykologi, joka on naapurini joten se siitä. Neuvolassa jotakuinkin sama tilanne (mieheni sukulainen on neuvolan täti)..Yksityispalveluja ei ole ja isoompaan kaupunkiin 150 km.
Kiitos vastanneille
Nyt olen siis rv 21+. Vauva on toivottu. Pelko on saanut raskaudesta yliotteen. Ystäväni vauva kuoli viime vuonna rv 34 tuntemattomasta syystä. En halua katsella vauvalle tavaroita, en puhua töissä äitiyslomasta,en miettiä nimiä, en käydä neuvolassa, en ostaa mitään, en ottaa vakuutuksia tms. Sen sijaan olen selvittänyt, että mikäli vauva kuolee, saan oikeuden äitiysrahaan ja tämän, n. kolmen kuukauden jälkeen palaan työhöni. En saa mitään asioita hoidettua tämän asian eteen, luen juttuja 2. raskauskolmanneksen keskenmenoista, kohtukuoleman syistä, synnytyksen komplikaatioista jne. Kun muut puhuvat, että teilläkin sitten kesäkuun lopulla voi olla toinen lapsi (mieheni on kertonut kaikille, itse en ole halunnut kertoa kenellekään), totean aina tylysti, että joo, katotaan nyt onko, ja kenellä on ja mitä on, katsos mitä tahansa voi sattua, eikä se vauvan syliin saaminen ole mikään selviö. Kun ihmiset tähän usein sanovat "höpöhöpö, ei sulle nyt, nuorelle ihmiselle (25 v) mitään tapahdu", niin tästä vasta hermostunkin.
Sitten aina latelen listan asioista, joita voi sattua (tulehdus, hapenpuute, istukan irtoaminen, istukan verenkiertohäiriöt, napanuoran kiertyminen jne) ..Ihmiset vaan katsovat vähän oudosti.
Näiden raskauksien välissä minulla oli 2 keskenmenoa viikoilla 5 ja 8, en tiedä voiko ne vaikuttaa? Lueskelin keskenmenon kokeneiden tuntemuksia, niin heilläkin tuntui olevan kuitenkin järkevä ajatus, että rv 12 jälkeen voi todeta olevansa raskaana. Musta tuntuu, etten jaksa enää tätä tilannetta.
Osaako joku sanoa jotain lohduttavaa? Älkääkä sanoko, että mene hakemaan asiantuntijan apua, täällä 3000 asukkaan kunnassa kaikki tuntevat toisensa, on yksi terveyskeskus, jossa yksi psykologi, joka on naapurini joten se siitä. Neuvolassa jotakuinkin sama tilanne (mieheni sukulainen on neuvolan täti)..Yksityispalveluja ei ole ja isoompaan kaupunkiin 150 km.
Kiitos vastanneille