Psykologian professori Ylen AamuTV:ssä: "alle 3-vuotiaiden pikkulasten vanhempien ei tulisi erota."

No mutta miettikää nyt asia ihan kunnolla loppuun asti. JOS tuo vedetään taas ihan ääripäähän, niin kuin yleensä on tapana, tarkoittaa se että perhe ei saisi edes muuttaa mihinkään niin kauan kun joku lapsista on alle 4v. Lapsihan kiintyy nimenomaan paikkaan kuten tuolla luki. Kuitenkin yleensä juurikin siinä vaiheessa kun lapsi on vielä vauva tai viimeistään kun esikoinen on 2v kun syntyy seuraava, aletaan etsiä isompaa asuntoa. Millaisen trauman se lapsi siitä saa kun paikka vaihtuu? Entäs ne jotka olosuhteiden pakosta joutuu muutamaan vaikka 4 kertaa 4 vuoden aikana? Oikeestiko vanhempien pitäisi asua yhdessä, huutaa, kiroilla, heitellä tavaroita, haukkua, solvata, mököttää omissa huoneissaan, SAMASSA PIENESSÄ YKSIÖSSÄ kun siellä kerran asuttiin kun esikoinen syntyi, siihen asti kunnes nuorin on 4v?

Uskon, että pysyvät ja turvalliset aikuiset auttavat lasta sietämään muutoksia myös ympäristössä. Kyllä ne tutut aikuiset ovat enemmän kiinnittymispiste lapselle kuin esimerkiksi asuinpaikka. Ympäristöön kiintyminenhän tarkoittaa myös esimerkiksi rutiineihin kiintymistä, tapaa jolla perheessä asiat hoidetaan ja samat asiat toistuvat päivien mittaan. Enemmän kuin sitä, että asutaanko nyt Turussa vai Tampereella.

Toisaalta, eihän usein muuttamisen ole koskaan väitettykään olevan lapsen kehitykselle kovin eduksi. Mutta priorisoituna uskoisin sen olevan noin: ensin ihmiset ja sitten paikat.

Ja ei, vanhempien ei pidä huutaa ja heitellä tavaroita, vaan nimenomaan tulla toimeen yhdessä asuessaan. Toki se vaatii molempien sitoutumisen asiaan, ei vain toisen joustamista olosuhteiden pakosta. Kritiikki ja vaatimus yhdessä pysymisestä ja toimeen tulemisesta on siis kohdistettu yhtälailla molemmille vanhemmille.

 

Minä tein näin. Tiesin, ettei liitto kestä iäisyyttä. Erottiin, kun lapset 5 ja 6. Ihan sinnillä kohteliaissa väleissä elettiin. En kuitenkaan halunnut jatkaa kaveriliittoa läpi elämän, koska uskon, että lapseni saavat paremmat eväät elämään, kun voi elää oikeassa rakkausparisuhteessa. Näin lapset saavat mallin hyvästä perheestä. Tosin mulla ei vielä ole uutta miestä, mutta tämä yksinäisyyskin on vapauttanut minut ja uskon sen olevan lapsille eduksi. Mutta mielestäni kannatti lapsen psykologisen kehityksen huomioiden elää kaveriliitossa pikkulapsivuodet.

 

Varmasti proffa puhui asiaa. Mutta yhtä asiaa en usko: että neljä vuotinen ei muistaisi omia vanhempiaan tai ketään muutakaan viittä päivää pidempää.

 

Olen pitkälti samaa mieltä, että moni pikkulasten vanhempien ero on turha. Ehkä kuitenkin parit tarvitsisivat enemmän apua, varhaisemmassa vaiheessa. Pakko ei tuo mitään hyvää aikaan; kannustimia jo ennen eroajatusta: lyhyempiä työpäiviä tuoreille vanhemmille tms.

 

Odotan mielenkiinnolla mitä Emilyn tulee vastaamaan ketjuun

 

Täytyy kyllä nyt kompata tuota professoria! Minun omat vanhempani ovat eronneet minun ollessa pieni ja koti vaihteli, vaikkakin vain joka toinen viikonloppu. Itse todellakin tiedostan nyt vanhempieni eron aiheuttamat seurakset itsessäni. En kyllä osaa kuvitellakaan vanhempiani yhdessä nyt ja uskon, että tämä oli Heille parempi ratkaisu. Nyt minä lapsena vain kannan seuraukset heidän paremmasta päätöksestään.. Ulkopuolisten ja omien vanhempienikin mielestä lapsuuteni on varmasti ollut hyvä ja onnellinen, ei alkoholisimia eikä hyväksikäyttöä tai mitään muuta vastaavaa. Silti käyn terapiassa, ahdistusta, masennusta, syömishäiriötä ollut lähes läpi elämäni :/ Ikinä en voisi tätä omille lapsilleni tehdä.

Mutta anteeksi, jos joku koki tämän viestin eroavia vanhempia syyllistävänä. Eihän heitä saa syyllistää.

 

Mun mielestä ei tarvi edes olla alkoholisimia tai väkivaltaa. Vanhempi joka ei voi hyvin, ei voi kasvattaa lastaan, mun mielestä, riittävän hyvin. Jos toinen, tai vaikka molemmat vanhemmat, sairastuvat tuon tilanteen takia vaikeaan masennukseen? Tai syömishäiriöön? Kykeneekö oikeesti pahoinvoiva vanhempi olemaan hyvä vanhempi? Entäs millaisen mallin parisuhteesta saa lapset jonka kodissa vanhemmat eikä koskaan halaa tai suutele toisiaan? Eivät hymyile ja kiusottele, osoita toisilleen hellyyttä? Väitättekö että noinkin pienet lapset eivät vaistoa teennäisyyttä? Väkisin, tekohymy suussa, painetaan korkeasaaret ja särkänniemet läpi kesällä? Tämäkö ei jätä jälkeensä lapseen?

 

Vastatkaapa siihen, että jos pienen lapsen (2v) äiti on todella välinpitämätön eikä lapsi saa hänen luona asuessaan sosiaalisia kontakteja (tarpeeksi edes äitiin), mutta isä pitää lapsesta ja tekee lapsen kanssa asioita, niin kumpi vaihtoehto on parempi: se että lapsi asuu tyhjäpäisellä äidillään ja on isällä joka toinen viikonloppu, vai että lapsi on joka toisen viikon tyhjäpäisellä äidillä ja joka toisen täysipäisellä isällään?

Tietysti yleensä äidit eivät ole tyhjäpäisiä mutta tiedän yhden tapauksen..

 

UP

 

Vastatkaapa siihen, että jos pienen lapsen (2v) äiti on todella välinpitämätön eikä lapsi saa hänen luona asuessaan sosiaalisia kontakteja (tarpeeksi edes äitiin), mutta isä pitää lapsesta ja tekee lapsen kanssa asioita, niin kumpi vaihtoehto on parempi: se että lapsi asuu tyhjäpäisellä äidillään ja on isällä joka toinen viikonloppu, vai että lapsi on joka toisen viikon tyhjäpäisellä äidillä ja joka toisen täysipäisellä isällään?

Tietysti yleensä äidit eivät ole tyhjäpäisiä mutta tiedän yhden tapauksen..

Ei kumpikaan vaan se, että lapsi asuu isällä ja käy vierailulla äidillään esim. joka toinen viikonloppu tai äiti käy isän kotona tapaamassa lasta.

 

Vastatkaapa siihen, että jos pienen lapsen (2v) äiti on todella välinpitämätön eikä lapsi saa hänen luona asuessaan sosiaalisia kontakteja (tarpeeksi edes äitiin), mutta isä pitää lapsesta ja tekee lapsen kanssa asioita, niin kumpi vaihtoehto on parempi: se että lapsi asuu tyhjäpäisellä äidillään ja on isällä joka toinen viikonloppu, vai että lapsi on joka toisen viikon tyhjäpäisellä äidillä ja joka toisen täysipäisellä isällään?

Tietysti yleensä äidit eivät ole tyhjäpäisiä mutta tiedän yhden tapauksen..

Tietysti parempi sen isän luona jos tämä tyhjä vs. täyspäisyys on muidenkin kuin vain ex-puolison toteamaa...

 

Itse naureskelin tuolle mummolle. Kyllä se on parempi, että vanhemmat eivät asu samassa kämpässä jos eivät toisiaan kestä.

Tuo mummo edusti ns. vanhaa koulukuntaa jonka mukaan naimisissa ollaan hautaan asti, ei väliä vaikka tulisi nyrkistä tai kaulimesta..

Keltikangas-Järvinen kertoikin olevansa sen verran "konservatiivinen", että lasten kehityksen ja hyvinvoinnin turvaamiseksi vastuullinen vanhemmuus olisikin sitä, että koko perhe eläisi vanhempien eripurasta huolimatta samassa kodissa lapsen neljänteen ikävuoteen asti, mikäli pohditun eron taustalla ei ole alkoholismia tai väkivaltaa.

 

Muuten olen kyllä siitä ihan samaa mieltä K-J:n kanssa, ettei vuoroviikkosysteemk voi olla mitenkään hyväksi tosi pienille, tai vähän isommillekaan. Onko tällaisia järjestelyjä viety läpi esim 15vuoden ajan, miten on sujunut?

 

Mä en ainakaan olisi oman mielenterveyteni uhalla ruvennut elämään parisuhteessa missä en halunnut olla. Eipä ole lapselle sekään hyväksi, että vanhemmat voi huonosti. Sopiis miettiä sitäkin.

 

Ei kumpikaan vaan se, että lapsi asuu isällä ja käy vierailulla äidillään esim. joka toinen viikonloppu tai äiti käy isän kotona tapaamassa lasta.

Mutta se ei tunnu Suomessa olevan mahdollista, äiti on aina etusijalla... Eli kumpi noista mainitsemistani olisi parempi?

 

Minuakin kiinnostaisi perustelut sille, miksi lapsen olisi "yleensä" parempi äitinsä luona? Siis jos oletetaan, että molemmat vanhemmat ovat täyspäisiä ja pystyvät tarjoamaan suunnilleen samanlaiset puitteet (tarkoittaen esimerkiksi läsnäoloa). Pienen vauvan ja imeväisen taaperon kohdalla ymmärrän, että näin on, mutta miksi isomman lapsen olisi nimenomaan äitinsä luona parasta? Toki siinä tapauksessa, että äiti on aina hoitanut lapsen melkein yksin, eikä isä osaa edes muksun käsiä pestä, kun ei ole koskaan kokeillut, mutta se ei taas liity äitiyteen tai isyyteen vaan juurikin siihen läsnäoloon ja lapsen elämään osallistumiseen.

Oma lapseni oli vauvana toki kovasti äidin ja tissin perään, mutta nyt 17 kk iässä kyselee isiä, kun hän on poissa, ja hänellä on isänsä kanssa ihan omat jutut. Isä on aina ollut paljon läsnä lapsen hoidossa ja elämässä.

 

4 vuotta tosin on järkyttävän pitkä aika silloin kun homma ei toimi. Harva on niin aikuinen ja järkevä, että jaksaa ajatella itseään ja omaa ahdistustaan pidemmälle. Onhan se täällä päivttäin nähtävissä. Jo seksittömyydestä ja yhdestä pahasta huomautuksesta ollaan lähdössä maan toiseen laitaan. Ideana kannatettava, mutta kun kysessä on oikeat ihmiset, niin ei taida idea kantaa käytännössä.

 

Tietysti parempi sen isän luona jos tämä tyhjä vs. täyspäisyys on muidenkin kuin vain ex-puolison toteamaa...

On monien muidenkin toteamaa... Mutta ei lääkäreiden kun eihän äiti halua sellaista selvittää.

 

nykyään erotaan aivan liian heppoisin perustein.

 

Entäs millaisen mallin parisuhteesta saa lapset jonka kodissa vanhemmat eikä koskaan halaa tai suutele toisiaan? Eivät hymyile ja kiusottele, osoita toisilleen hellyyttä? Väitättekö että noinkin pienet lapset eivät vaistoa teennäisyyttä? Väkisin, tekohymy suussa, painetaan korkeasaaret ja särkänniemet läpi kesällä? Tämäkö ei jätä jälkeensä lapseen?

Oletan kommenttisi perusteella, että olet kasvanut perheessä, jossa vanhemmat ovat halailleet ja suukotelleet. Minä en ole, enkä usko että on kovin moni muukaan suomalaisaikuinen. 40-50-luvuilla syntyneiden (eli nykyisten nuorten aikuisten vanhempien) keskuudessa en usko olleen kovinkaan tavallista, että vanhemmat olisivat pusutelleet, vaan julkinen tunteinen näyttäminen on ollut aikamoinen tabu. Nuoremmille se on ihan eri juttu, mutta pieleen on mennyt aiempien sukupolvien käsitys parisuhteesta, jos tuota hellyyden osoittamista lasten edessä pidetään kriteerinä.

Minä olen muuten sitä mieltä, että pikkulapsiaikana erotaan aivan liian herkästi. Kyllä aikuinen ihminen sietää vähän huonompaakin liittoa muutamia vuosia. Tästä on ihan omakohtaista kokemusta.

 

Entäs millaisen mallin parisuhteesta saa lapset jonka kodissa vanhemmat eikä koskaan halaa tai suutele toisiaan? Eivät hymyile ja kiusottele, osoita toisilleen hellyyttä? Väitättekö että noinkin pienet lapset eivät vaistoa teennäisyyttä? Väkisin, tekohymy suussa, painetaan korkeasaaret ja särkänniemet läpi kesällä? Tämäkö ei jätä jälkeensä lapseen?

Ei kaikki pariskunnat muutenkaan ole välttämättä julkilääppijöitä

Ja kysehän on siitä, että ei tartte tekohymyä vaan ollaan sovussa ja sivistyneesti, ei kai siinä välttämättä tartte teeskennellä mitään elämää suurempaa rakkautta, vaan olla räyhäämättä, ihmisiksi, läsnä lapsille, yhdessä.

 

Jos hankit lapsia niin koita sitten elää myös niin, mikä on heille parasta! He ovat sun vastuullas, joten sun pitää heidät pistää kaiken edelle!! Suomessa on kaikilla vapaus myös olla hankkimatta lapsia, joten jos haluaa elää itsekkäästi minäminäminä niin sitten ei lisäsänny. Yksinkertaista

 

Mä en ainakaan olisi oman mielenterveyteni uhalla ruvennut elämään parisuhteessa missä en halunnut olla. Eipä ole lapselle sekään hyväksi, että vanhemmat voi huonosti. Sopiis miettiä sitäkin.

Miten mielenterveys kärsisi siitä, että pari vuotta aikuiset ihmiset olis sivistyneesti ihmisiksi keskenään, kantamatta kaunaa, tappelematta? Miten siinä voi huonosti. jos pistää lapsen edun omansa edelle edes vuodeksi-kahdeksi? Entäs se LAPSEN hyvinvointi??!!

 

Itse naureskelin tuolle mummolle. Kyllä se on parempi, että vanhemmat eivät asu samassa kämpässä jos eivät toisiaan kestä.

Tuo mummo edusti ns. vanhaa koulukuntaa jonka mukaan naimisissa ollaan hautaan asti, ei väliä vaikka tulisi nyrkistä tai kaulimesta.

Samaisen mummon mukaan lasten paras paikka on äidin luona, ei isän. Isäthän pahoinpitelee mummon mukaan.

Viittatko "mummolla" Keltikangas-Järviseen. Sattumalta ikä tuo viisautta... Ja missäänhän ei sanottu, että avioliitossa ollaan hamaan hautaan vaan vähintään lapsen neljänteen ikävuoteen asti ja lisäksi todettiin, että ELLEI eron syy ole alkoholismi tai väkivalta. Lisäksi ei puhuttu mistään väkivaltaisista isistä.

Jos ei osaa lukea eikä kuunnella, ei kannata kommentoidakaan.

Minusta pikkulasten vanhempien erot ovat silkkaa itsekkyyttä ja arkirealismin puutetta, ellei sitten kyseessä ole alkoholismi, väkivalta tai jokin muu "sairaus" joka tekee yhteiselosta vaarallista lapselle.

 

[QUOTE="Huom";21896746]Kyllä aikuinen ihminen sietää vähän huonompaakin liittoa muutamia vuosia. [/QUOTE]

Ja tästähän kyse kai alunperinkin oli: aikuiset kestää huonossa liitossa ja pystyvät venymään lapsen parhaaksi vähemmin traumoin kuin lapsi kestää vanhempien eron.