Ponnistusvaiheesta..

  • Viestiketjun aloittaja ????
  • Ensimmäinen viesti
1h10min,7min,20min ja 1min,sattuihan se mutta mun mielestä siihen vaiheeseen pääsy on ollut helpotus. Ponnistusvaiheessa ei ole ollut mitään lievitystä enää,avautumisvaiheessa kahden nuorimman kohdalla vedin ilokaasua.
 
"emppu"
1. 20min (epiduraali) ei kauhean kovia kipuja, pienestä repeämästä huolimatta
2. 8 min (ilokaasu) avautumisvaihe ihan hirveä, ponnistusvaihe ei kovin kivulias
3. "no ehkä siinä melkein minuutti meni" sanoi kätilö :D (luomu) meni aika helpolla niin avautuminen kuin ponnistaminenkin, muistan vaan sellaisen inhottavan nitisevän äänen ja tunteen kun vauva puski ulos, jotain kitkan tyylistä
 
-.-
Kätilö lohdutteli pelkopolilla että toinen tulee helpommin ja harvoin toisessa tulee enää samanlaisia repeämiä kuin ensimmäisessä.

Entäs jos toinen ei tulekaan sen helpommin? :(
 
Eka tuli suunnitellulla sektiolla. Tokan ponnistusvaihe kesti 20 min. Ei todella ollut kivuton. Ihan ylivoimaisesti tuskallisin osuus synnytyksessä. Epiduraalin olin saanut pari tuntia ennen ponnistusta ja hyvin se tehosin supistuksiin, mutta ponnistamisessa se ei kyllä kipua ja kirvelyä helpottanut yhtään.

Aivan uskomatonta, miten se kipu loppui sillä sekunnilla, kun vauva tuli ulos. Kaikki kipu oli kokonaan poissa. Se oli ihan huikeaa.
 
"nanna"
Eka 46min
Toka 9min
Kolmas 6min
Kaksoset 3min ja 2min

Kaikista oli epiduraali. Esikoisen ponnistaminen oli työläintä, silloin tehtiin myös episiotomia. Kipeää teki joka kerta, mutta kakkosen kohdalla tuntui myös siltä, kuin lapsen pää olisi täynnä partateriä jotka repii mut riekaleiksi. Yhtään repeämää ei kyllä tullut yhdestäkään. Kaksosten ponnistaminen oli helpointa, mutta ei se jälkimmäinen tullut yhtään helpommin kuin ensimmäinen, eli kyllä se piti itse pusertaa ulos.
 
Kätilö lohdutteli pelkopolilla että toinen tulee helpommin ja harvoin toisessa tulee enää samanlaisia repeämiä kuin ensimmäisessä.

Entäs jos toinen ei tulekaan sen helpommin? :(
Ei sitä koskaan voi tietää ja sitten vaan käy niin kuin käy. Aika turha oikeasti vertailla miten muilla on mennyt, kun ei se kerro mitään jonkun toisen tulevaisuudesta. Voi käydä hyvin tai huonosti. Jos jää henkiin, niin jotenkin siitä sitten selvitään ja elämä jatkuu.

Ja jos asia kovasti stressaa, niin voi pyytää sektiota. Se oli tosi helppoa, kun oli etukäteen suunniteltu ja kaikki oli ihan rutiinihommaa. Toisaalta siinä jää sitten kokematta jotain oleellista, kun vaan pötköttää pää sermin takana ja odottaa, että vauvaa tullaan näyttämään.
 
-.-
Ei sitä koskaan voi tietää ja sitten vaan käy niin kuin käy. Aika turha oikeasti vertailla miten muilla on mennyt, kun ei se kerro mitään jonkun toisen tulevaisuudesta. Voi käydä hyvin tai huonosti. Jos jää henkiin, niin jotenkin siitä sitten selvitään ja elämä jatkuu.

Ja jos asia kovasti stressaa, niin voi pyytää sektiota. Se oli tosi helppoa, kun oli etukäteen suunniteltu ja kaikki oli ihan rutiinihommaa. Toisaalta siinä jää sitten kokematta jotain oleellista, kun vaan pötköttää pää sermin takana ja odottaa, että vauvaa tullaan näyttämään.
Mä en halua sektiota :( Pelkään liikaa niin ison leikkauksen riskejä.
 
"Jenis"
Tuskin se kivuttomuus värkin kokoon on suhteessa, vaan elimistön hormonitasoihin yms. henkimaailman asioihin. Mulla ainakin oli vaan täysi usko siihen että kroppa toimii kuten pitääkin.

Helpot luomusynnytykset, ekassa ponnistusvaihe muutaman minuutin ja tokassa "laitetaan nyt tähän vaikka minuutti, kun jotain pitää laittaa". Avautumisvaihe sattui, ponnistusvaihe ei, paitsi sen tunsin kun ekassa vähän repesin. Sekään varsinaisesti tuntunut kipuna, vaan tunsin vaan että iho antoi periksi. Eli henkimaailman asioita.
 
Eka tuli suunnitellulla sektiolla. Tokan ponnistusvaihe kesti 20 min. Ei todella ollut kivuton. Ihan ylivoimaisesti tuskallisin osuus synnytyksessä. Epiduraalin olin saanut pari tuntia ennen ponnistusta ja hyvin se tehosin supistuksiin, mutta ponnistamisessa se ei kyllä kipua ja kirvelyä helpottanut yhtään.

Aivan uskomatonta, miten se kipu loppui sillä sekunnilla, kun vauva tuli ulos. Kaikki kipu oli kokonaan poissa. Se oli ihan huikeaa.
Mulla epiduraalin vaikutus lakkas 2h kuluttua ja ehdin saamaan uuden satsin just ennen ponnistusvaihetta :)
 
......
Ei se kivuttomuus kokoon liity mitenkään vaan siihen että miten venyvät kudokset on :D Samahan se on että jotkut saa raskausarpia ja jotkut ei.

Mulla on heikot kudokset ja repesin pahasti ja oireet on vielä kahden vuoden jälkeenkin.
 
Vieras..
sain epiduraalin, joka vei kivut pois, joten ponnistusvaihe ei sattunut. Mutta vauvan pää painoi jotain kohtaa niin, että minulla oli noin tunnin ajan valtava ponnistuksen tarve, ja en saanut vielä ponnistaa. Se oli kivuton, mutta todella tukala olotila. Ponnistusvaihee kesti 20 minuuttia.
 
Kaksi tuntia ponnistin kivunlievityksenä ainoastaan kohdunkaulan puudute. Ei tuntunut juurikaan missään. Ainoastaan kiristi. Enemmän sattui kun leikkasivat episiotomia haavan :) imukupilla saatiin vauva ulos. Siinäkohtaa sattu lähinnä mahan päällä hyppivä kätilö :D
 
vie ras
Ekassa synnytyksessä ponnistusvaihe kesti 15 minuuttia, toisessa 1 tunti 10 minuuttia. Olenko ainut, kenellä on näin päin? Muilla näköjään ekassa synnytyksessä on ollut pisin ponnistusvaihe.
 
"Zzz"
Ekassa kolme varttia, tokassa syöksynä. Luomusynnytyksiä molemmat. Esikoinen oli kyllä aika paljon isompi (pipokin 39,5) joten kai sitä siksikin piti niin paljon pitempään ährätä.
 
Hebbe
Ekassa synnytyksessä ponnistusvaihe oli 15 min, en tuntenut kipua ja epiduraali oli. Toka synnytys meni luomuna, ponnistusvaihe kesti 6 min ja sekin oli kivuton. Avautuminen oli ollut tuskaa ja ponnistaminen vaan helpotti oloa.
 
Mulla ainakin se ponnistamisen tarve oli niin suuri että en olis kyllä sitä voinu mitenkään pidätellä. Ja halusin siinä vaiheessa vaan saada sen lapsen ulos mahollisimman nopeesti. Mutta siis tohon kysymykseen niin eiköhän ne siinä vaiheessa sitten kaiva jotain imukuppia avuksi..
 
Blondi misu
Jos vauvalla hyvät sykkeet, ja synnytys edennyt muuten normaalisti, olisi hyvä siihen ponnistusvaiheeseen rauhoittua ja kätilöidenkin muistaa että ei ole mikään pakko alkaa heti väkisin puskemaan vauvaa ulos kun kohdun suu on 10 cm auki. Uskoisin, että lähes kaikille Tulee se kova tarve ponnistaa kun vauva on laskeutunut ja valmis tulemaan ulos. Silloin ei ihan kauheasti (asennon ollessa oikea) tarvitse tehdä töitä, jotta vauva syntyy. Kahdessa viimeisessä synnytyksessä olen joutunut tiukasti sanomaan kätilölle että odotan vielä - kun on patistanut ponnistamaan - olen ollut auki, mutta kova paine ja ponnistustarve on vielä puuttunut. Tokavikan synnytyksen kätilö oikein tuntui loukkaantuvan kun en tehnyt niinkuin hän sanoo.. Selitin että luotan itseeni ja kroppaani eikä minusta tunnu siltä että kannattaa vielä ponnistaa ja väsyttää itsenäni. Sama nainen olisi halunnut minut väkisin sänkyyn makaamaan ja ponnistamaan, ja taas oli naama vääränä kun ilmoitin käveleväni ja synnyttäväni polvillaan tai jakkaralla. Vihdoin se ponnistamisen tunne tuli ja ihana/kamala paine. lähinnä uskon että tietoiset lihakseni ponnistamalla tukivat kohdun työtä kun se supisti vauvaa ulos. Tunsin kyllä kipua, ja pidin varmaan kammottavaa alkukantaista ääntä. Silloin Muistin että yksi ihana kätilö kolmannen lapsen syntyessä käski työntää vauvaa kipua kohti niin kipu lakkaa koska vauva pääsee äidin syliin. Silloin pää syntyi ja heti kohta Kympin poika solahti isän käsivarsille. Vauva siis liukui ulos ihan parilla pitkällä keskittyneellä ponnistuksella. Istukan synnytin sitten kätilön mieliksi sängyssä maaten ;).
 
Ekassa kesti 50 min, puoli-istuvassa asennossa. Olin saanut kohdunkaulapuudutteen + alapää puudutettiin välilihanleikkausta varten. Ponnistusvaihe tuntu pitkältä kuin nälkävuosi ja olin ihan loppu kun vauva saatiin lopulta ulos. Lääkäri oli valmiina jo imukupin kanssa, mutta lopulta sitä ei tarvittu kun kätilöiden (2 kätilöä) kanssa saatiin vauva maailmaan.

Toisessa kesti 9 min, synnytysjakkaralla. Olin saanut ainoastaan kohdunkaulapuudutteen. Kyllähän se tuntui ja sattuikin jonkun verran, mutta ei ollut ollenkaan niin inhottava kokemus kun ekalla kerralla.
 
viefszc
Eka oli käynnistetty synnytys, ekasta cytotec murusesta meni 25h että sain vauvan syliin. Oikeastaan vasta oksitosiinitipalla saatiin synnytys käyntiin. Synnytyksen kestoksi kätilö merkkasi 2h, jonka aikana avauduin nollasta kymmeneen.. ei ollu kivaa. Ja ne tippa-supistukset pelkällä ilokaasulla, voi helvetti.. Ponnistusvaihe 15min, oli mun mielestä helpoin nakki koko synnytyksessä, en muista että olisin tuntenut juuri mitään muuta kun karmivaa paskahätää.. tikkauskin tuntui pahemmalta.

Ens tiistaina taas käynnistykseen jossei tämäkään halua tulla itekseen, innolla odottelen..
 

Yhteistyössä