Ponnistusvaihe

Heipä hei!

Olen viikoilla 37+4 ja on herännyt näin synnytyksen lähestyessä kysymys, että voiko ponnistamisvaiheeseen valmentautua mitenkään etukäteen? Käsittääkseni ei ole tarkoitus ponnistaa kaikin voimin joka suunnasta (?!) vaan joitakin tiettyjä lihaksia käyttämällä saa lapsosen helpommin maailmaan.. Onko näin? Ja voiko näitä ponnistamisessa käytettäviä lihaksia "tunnistaa" etukäteen ja kenties jopa hiukan treenailla?

Kiitokset kaikista vastauksista ja iloa elämään!

 

Luonnostaan se tulee.

\

Heipä hei!

Olen viikoilla 37+4 ja on herännyt näin synnytyksen lähestyessä kysymys, että voiko ponnistamisvaiheeseen valmentautua mitenkään etukäteen? Käsittääkseni ei ole tarkoitus ponnistaa kaikin voimin joka suunnasta (?!) vaan joitakin tiettyjä lihaksia käyttämällä saa lapsosen helpommin maailmaan.. Onko näin? Ja voiko näitä ponnistamisessa käytettäviä lihaksia "tunnistaa" etukäteen ja kenties jopa hiukan treenailla?

Kiitokset kaikista vastauksista ja iloa elämään!

 

Itse kehottaisin pitämään itsestä hyvää huolta raskausaikana ja nukkumaan tarpeeksi ennen suurta koitosta!!! En oikein tiedä voiko ponnistamista tai siinä käytettäviä lihaksia muuten harjoittaa kun vaan kuntoilemalla!!!
Itse liikuin paljon raskausaikana ja hyvin kuulemma osasin ponnistaa ja siinä oli voimaa!!!
Tsemppiä koitokseen!!! =)

 

\

Luonnostaan se tulee.

Mä sanon tohon kyllä oman mielipiteeni :/
Mä luulin et sinne vaan mennään ja ponnistellaan ja et kaikki tapahtuu luonnostaan. Mulla ei tapahtunut. Vauva ja sen pää oli isot. Pää hiukan vinossa ja häntäluu tiellä. Oli vaikea ponnata ja empä sitten edes tuntunut osaavan sitä joten kätilö moitti kokoajan että ei noin ja ei noin. Käski ponnata kuin tekisin kakkaa niin se on oikea tapa. Välillä opin tavan ja vauva meinas tulla eteenpäin (mut ei millää mahtunu). Välillä se hukku taas se taito ja vauva ei likkunu mihkää. Oli tosi vaikeeta.

Kyllä ponnaamiseen auttaa hyvät lantiopohjan lihakset. Mulla ne ei tainnu olla kummoset ja oli kai vaikeeta siksi myös...oletan. Ja muistaa et punkee kuin kakkaa tekis eli ajatukset niihin lihaksiin ja unohtaa vauvan ja ajattelee kakkaa

 

itse harrastin liikuntaa paljon ennen raskaaksi tuloa ja vatsalihaksetlin olivat hyvässä kunnossa!!eipä auttanut mulla kun poika niin iso ja supistukset heikkoja!mut mun käskettiin ponnistaa ihan ku kakalla oisin...niin sillai se sit "onnistu" ja tiesin miten ponnistaa!tosin ei auttanut kun ponnistus kesti yli 3 tuntia

 

En tiedä tarkalleen jos siihen voi valmistautua? Mutta mulla ainakin kätilö näytti sormella että "ponnista tänne" ja niin tein työtä käskettyä. Ponnistusvaihe oli mulla pitkä ja kyselinkin matkanvarrella teenkö oikein - kyllä tein, vaikkei oikein tuntunut että hirveesti eteni?? Poikamme oli jos tulossa ulos kun kuului vain plops ja hujahti takaisin... hihi Kyllä meitä kaikkia siinä nauratti. Seuraavalla ponnistuksella tulikin sitten ulos asti.

Ainoan asian minkä tekisin toisin, niin jättäsin huutamatta... Itseltäni pääsi semmosia huutoja, kun sattui niin.Mutta parempi olisi varmasti suunnata se voima ponnistamiseen. Ja lisäksi kun ei huuda, niin ei pääse pallea antamaan liikaa tilaa "väärään" suuntaan.

Kyllä siis ne kätilöt neuvoo ja auttaa! Luota heihin!

Onnea ja jaksamista koitokseen!

 

Sanonpa itsekin tähän asiaan jotain. Eli, olin aina kuullut että se ponnistusvaihe on kaikkein "helpoin", koska silloin on luontainen tarve ponnistaa, eli voi itse tehdä työn kun tuntuu että on ihan pakko. Mun täytyy sanoa, että en tuntenut tuota tarvetta ainakaan kovin voimakkaana, suoraan sanottuna en tiennyt milloin ponnistaa ja välillä puskin vain sen minkä pystyin ja en tosiaan tiedä minne päin...Olen melko urheilullinen, jos sillä nyt mitään merkitystä tässä asiassa on,eli en huomannut että vatsalihaksista olisi ollut apua. Se ponnistaminen oli mielestäni kaikkein vaikeinta ja silloin tunsin kaikkein eniten kipuakin. Kaipa sitten kuitenkin osasin ponnistaa, koska vauva sieltä lopulta tuli. En halua pelotella mitenkään, jokainenhan kokee nämä asiat omalla tavallaan.

 

Minulla ei ennen synnytystä ollut hajuakaan koko ponnistusvaiheesta muuta kun että se on kuin ISOA kakkaa vääntäisi. Ponnistus asentona minulla oli puoli istualtani ja kätilö sanoi, että ponnistaessa pidä leuka rinnassa, selkä kaarella sänkyä vasten, käsillä sukan varsista kiinni ja sitten ponnista kuin kakkaa tekisit. Näillä ohjeilla sain ponnistettua sitten oikeaan suuntaan vaikka muutoman ensimmäisen ponnistuksen jälkeen sitä huutavaa ponnistus tarvetta ei oikeastaan ollut ja supistuksetkin sitten olivat mitä olivat mutta onnistuin omin voimin saamaan tuon ipanan maailmaan.

Empä olisi kyllä osannut ennalta käsin reenata ollenkaan tuota ponnistusta vaikka kuka olisi miule kertonut millaista se sitten on.

 

Mäkin pelkäsin eniten tota ponnistusvaihetta. Vielä synnytyssalissakin sanoin miehelle että pelottaa, kun tiesin sen lähestyvän, mutta kas kummaa, kun ponnistusvaihe alko, en epäröinyt pätkääkään miten työntää se lapsi pihalle. Niin siinä 12 min. meni (käsittääkseni ei kovin pitkään ensisynnyttäjältä) kunnes sain ihanan pojan rinnalle. Mulla toi ponnistusvaihe oli muutenkin varmaan helpoin koko synnytyksessä (14h 20 min.) En muista tunteneeni mitään kipua, olin vaan niin keskittyny saamaan sen lapsen ulos. Ja hei.. totta se on mitä mullekin tolkutettiin että kun se lapsi on ulkona niin kivut loppuu kun seinään.. näin ainaki mun kohdalla. Niin ja se vielä että itse en ainakaan osannu etukäteen harjotella... mulla ainakin luonto hoiti sen homman niin, että tiesin miten ponnistaa. Tsemppiä synnytykseen, Hyvin se menee!

 

Enpä tiedä voiko ponnistamista treenata muulla tavalla kun ravaamalla isolla hädällä. Eli ponnistetaan ihan samalla tavalla synnytyksessä, kun ponnistat isoa hätää pönttöön

 

Minulla on tullut joka kerta erittäin voimakas "työntämisentarve"; siis kun paikat on riittävästi auki, lapsi tulee ihan väkisin...sitä ei enää pidättele mikään! B) Onneksi näin, en osaa edes kuvitella millaista olisi ponnistaa ilman tuota pakonomaista tarvetta! :snotty:

Useamman kerran on homma mennyt sitä rataa, että kun paikat on auki 7-8cm, alkaa työnnättään hullunlailla...kykenen pitelemään 2-3supistusta ja sitten se t-u-l-e-e -työnnöllä tai kahdella! Toivon hartaasti, että nytkin menisi näin.

 

Mulla ei ollut minkäänlaista ponnistamisen tarvetta, kun spinaali vei alapään tunnottomaksi.
Joten kun supistus tuli ponnistin pakolla ja kätilön mukaan ihan oikein "alas". Oli kuin olisin kakkaa vääntänyt....

 

mulle sanottin että kun ponnistat ponnista selkärankaa pitkin alas päin...

 

minä en oo koskaan ajatellu miten se pitäis tehdä.kyllä mun kohalla ainaskin voi sanoa että luonnostaan tulee se kuinka.ponnistusvaiheet kestoiltaan olleet 15-4min

 

Mulla ainakin vaikutti isosti ponnistusasento. Puoli-istuvassa asennossa en meinannut löytää oikeaa ponnistussuuntaa millään ja esikoista ponnistinkin tunnin verran. Kakkosen kohdalla sain ponnistaa jakkaralla ja lapsi tuntui työntyvän itsestään oikeaan suuntaan. Ponnistusvaihe tällä kerralla 2 minuuttia.

 

Minulla se ehkä tuli aika luonnostaan. Ensin ponnistin kylkiasennossa ja sitten puoli-istualtaan tai en muista enää tarkkaan sitä asentoa. Kätilöt tsemppas koko ajan ja se todella tuntui kuin aivan vauvan pään kokoista kakkaa ponnistais. Välillä tuli olo ettei jaksa eikä osaa, mutta kovasti kehuttiin ja synnytyskertomukseenkin oli kirjattu et hyvin ponnistelee. Ponnitusvaihe olikin vain 19 minuuttia ja olin ihan ihmeissään kun se tuntui ikuisuudelta Luota itseesi ja ennen kaikkea kuuntele kätilöitä/lääkäreitä.

 

jos jotain vinkkiä lantionpojanlihasten kunnon ylläpitämiseen joku tahtoo, niin ehdottomasti joogaan tai pilatekseen. olen vuosia käynyt ja ei tena-ladyja tartte B) ..auttaa sis ponnistamaan oikein, kun on hyvät lihakset alhaalla.

 

Mulla ponnistus oli synnytyksen helpoin osa. Avautumista kesti melki vuorokauden. Sain sitten toki aikanaan epiduraalin ja lisäannoksenkin.
Mulla oli hyvä kätilö joka kyllä neuvoi asennot ja miten ponnistaa.
Mä ponnistin ekaksi kyljelläni ja sitten puoli-istuvassa asennossa. Kätilö neuvoi ponnistamaan selkärankaa pitkin ja keskittymään siihen mitä tekee. Vauva oli ulkona kymmenessä minuutissa enkä muista tunteeneeni minkäänlaista kipua. Kaikki oli ohi nopeasti ja vauva vihdoin sylissä.
Minusta inhottavinta oli alapään paikkailu.. vaikka mulle tulikin vaan 1. asteen repeämä eikä välilihaakaan leikattu..
Tsemppiä sinulle koitokseen!

 

Mä ponnistin perinteisesti poikkipöydällä. Mua kätilö neuvoi ponnistamaan samoin kuin olisin veskissä isolla hädällä, eli pidättämään hengitystä ponnistuksen ajan. Huomasin itekin, että ponnistuksen teho heikkeni heti, jos ilma pääsi hampaiden välistä pakenemaan. Mulla ponnistamisen tarve oli valtava, joten ei tarvinnut miettiä suuntaa. Ei kai ponnistamiseen voi mitenkään etukäteen valmistautua, avoimin mielin vaan. Mulla ehdottomasti synnytyksen helpoin ja kivuttomin vaihe.

 

Mä ponnistin 3 minuuttia, kun kätilö kaski "pidätellä" välillä, ettei tuu liian vauhdilla ja revi paikkoja tullessaan..ja ei kai se ole lapsellekkaan kovin hyvä jos ois tullu yhdellä rykäsyllä.
En tuntenut ponnistamisen tarvetta kun sain spinaalin, työnsin vaan summassa ja tuli kyllä joutuin, kun oli ei tuntenut kipua niin oli voimaa työntää...