K
koiralle uusi koti?
Vieras
Meidän naapuriin muutti sosv:n asuntoon nuori tyttö "ponin kokosen" koiran kanssa.joku pyreneittenmastiffilta näyttävä.
tää tyttö on omien sanojensa mukaan töissä aamusta iltapäivään,ja sen huomaa.siis että koira on yksin.Haukkuu ja murisee jos olemme parvekkeella (parvekkeen ovi auki päivisin) tai jos rappukäytävässä kulkee.
samoin öisin koira huutelee tuolla ja tää tyttö joskus komentaa (=huutaa) joskus ei,eli onkohan edes jokayö kotona.
Ja tän koiran haukunta ei ole mitään pientä,semmoista matalaa mylvintää ja haukkumista.ja siihenhän on IHANA herätä.mutta se ei ole nyt pointti,kestän kyllä koiran haukkumisen tietyissä rajoissa eikä se raja ole tällä hetkellä lähelläkään.
eniten huolettaa se että koira on 30neliön yksiössä päivät,yksin.
Ja nytkin kun on perjantai ja taitaa menojalka vipattaa,on koira illan/yön yksin.ja tiedän koiran olevan yksin koska sieltä ei kuulu muuta kuin koiran ääne,olen ollut koko iltapäivän/illan kotona ja kuulsiin kyllä jos joku sinne asuntoon menisi.

Asuntoon on kohta muuttamassa myös tytön päälle vuoden ikäinen poika (hän itse kertoi) ja samaan syssyyn sanoi että hänen koiransa pidä lapsista.
teksi niin mieli tehdä asialle jotain,häiritsee se että koira on yksin ja tottakai haukkuu ja mylvii tuolla sitä yksinäisyyttään eikä ilkeyttään,toinen on se että jos lapsi todella on muuttamassa äitinsä luokse niin mitä käy kun tää koira ja päälle 1vuotias kohtaavat asunnossa..