Polyamoria

[QUOTE="...";29416780]Täällä joku polyamorian puolesta puhuja piti itsestään selvänä, että parisuhteen aikana tulee ihastuttua toisiin. [/QUOTE]

Minä. Tosin en itsestään selvänä, todellakaan, vaan/mutta täysin normaalina ja tavanomaisena. Olen sitä mieltä, ettei siinä ole mitään epänormaalia, että jossain vaiheessa (kerran tai enemmän) (yksiavioistakin) parisuhdetta ihastuu johonkin kolmanteen osapuoleen. Se tunne menee (melkein aina) ajan kanssa ohi, jos sen vaan antaa olla, eikä ns lähde tunteen vietäväksi ja tee sen kolmannen osapuolen kanssa jotain, mikä ei yksiavioiseen parisuhteeseen kuulu.

 

Minä. Tosin en itsestään selvänä, todellakaan, vaan/mutta täysin normaalina ja tavanomaisena. Olen sitä mieltä, ettei siinä ole mitään epänormaalia, että jossain vaiheessa (kerran tai enemmän) (yksiavioistakin) parisuhdetta ihastuu johonkin kolmanteen osapuoleen. Se tunne menee (melkein aina) ajan kanssa ohi, jos sen vaan antaa olla, eikä ns lähde tunteen vietäväksi ja tee sen kolmannen osapuolen kanssa jotain, mikä ei yksiavioiseen parisuhteeseen kuulu.

No niin... yksi ongelma onkin, että ihastukset menee keskimäärin ohi. Tähän kuvioon ne lapset eivät sovi.

 

Ehkä sitten ajattelet väärin. Minä kuitnkin kuvailisin sitä enneminkin niin, että keskityt liikaa termeihin ja käsittelet aihetta hieman putkinäköisesti, pysyen hyvin jämäkästi vain omassa, vahvasti yksiavioisessa ajattelutavassasi. Enkä nyt tarkoita loukata.

Kun kyse on ihmisistä, yksilöistä, tunteista ja suhteista ihmisten välillä, on termeissäkin oltava joustovaraa. Kaikki sanat ja käsitteet tarkoittavat kaikille ihmisille vähän eri asioita.

Toistan vielä kerran:
Vapaa suhde tarkoittaa yksiavioista parisuhdetta, jossa parisuhteen osapuolilla on vapaus harrastaa seksiä suhteen ulkopuolisten kanssa.
Polysuhde on parisuhteeseen verrattava ihmissuhde, mutta osapuolia on enemmän, kuin kaksi.
Polyamoria on käsite jolla kuvata tilaa/tunnetta/seksualista suuntautumista/suhteen laatua.

Tämän selittäminen on suunnilleen yhtä vaikeaa, kuin se, että yrittäisi kuurosokealle puhuen kuvailla miltä kuulostaa väri vihreä. Hän voisi ymmärtää vain, jos "kuuntelisi" todella avoimin mielin, rikkoisi mielikuvituksensa rajoja ja kyseenalaistaisi paitsi kertojan, myös omat ajatuksensa/käsityksensä/tunteensa ja tarvitsisi silti vielä tulkin, joka osaa viittoa sokealle.

Joo tiedän ja myönnän tämän ja ymmärrän, että minulle on turhauttavaa tätä selittää. Mutta vielä kerran haluaisin huomauttaa, että itsekin haluat näköjään aika tarkasti määrittää mikä ero on vapaalla suhteella ja polyamorialla.

Mutta kiitos sinulle äärettömän kärsivällisestä yrityksestä selittää tätä asiaa. Ehkä tämä joskus valkenee minullekin. Olet yksi niistä harvoista ihmisistä tällä palstalla, jotka oikeasti ovat saaneet minut ajattelemaan hieman toiselta kantilta (vaikka se ei nyt ehkä näistä kommenteistani ilmene eikä mitään täydellistä ahaa-elämystä tullut).

 

[QUOTE="...";29416914]No niin... yksi ongelma onkin, että ihastukset menee keskimäärin ohi. Tähän kuvioon ne lapset eivät sovi.[/QUOTE]

Menevät ohi, jossei niihin "lähde mukaan". Polyamorisessa suhteessa on kuitenkin mahdollisuus reagoida ihastukseen, jolloin ihastuminen ei menekään ohi, vaan johtaa hyvässä tapauksessa rakastumiseen ja uuteen, rinnakkaiseen parisuhteeseen. Lapsille "pelkkää" ihastusta on turha esitellä ja jos tapaavatkin, on täysin tarpeetonta esitellä häntä tuossa vaiheessa muuna, kuin ystävänä. Näin käsittääkseni edetään tavallisissakin parisuhteissa, jos/kun lapset tapaavat uusia mahdollisia seurustelukumppaneita...?

Huom! Nuo esittely- ja etenemisjutut ovat nyt puhtaasti omia mielipiteitäni, ei mitään "totuuksia polyamoristin käsikirjasta".

 

Joo tiedän ja myönnän tämän ja ymmärrän, että minulle on turhauttavaa tätä selittää. Mutta vielä kerran haluaisin huomauttaa, että itsekin haluat näköjään aika tarkasti määrittää mikä ero on vapaalla suhteella ja polyamorialla.

Mutta kiitos sinulle äärettömän kärsivällisestä yrityksestä selittää tätä asiaa. Ehkä tämä joskus valkenee minullekin. Olet yksi niistä harvoista ihmisistä tällä palstalla, jotka oikeasti ovat saaneet minut ajattelemaan hieman toiselta kantilta (vaikka se ei nyt ehkä näistä kommenteistani ilmene eikä mitään täydellistä ahaa-elämystä tullut).

Kiitos itsellesi antoisasta keskustelusta ja olen tyytyväinen, jos minusta on ollut apua. Selittämistaitoni voivat olla puutteelliset, mutta jos aihe aukesi edes hieman, ollaan jo plussan puolella.

Pidän tärkeänä erotella vapaan suhteen polyamoriasta siinä missä kauran ohrasta. En minä maallikkona noita viljoja edes pellolta tunnista (kyllä, ymmärrän hävetä), mutta olen oppinut, että ne kuitenkin maistuu ihan erilaiselta.

 

Olen itse polyamorinen ja ymmärrän, että se on turhauttava määritelmä, kun se voi pitää sisällään niin monenlaisia suhdemuotoja. Poluamoria on kattotermi kaikille sellaisille suhteille, joissa lähtökohtana on, että ihmisillä on kyky rakastaa useampaa ihmistä samaan aikaan, eikä tämä välttämättä ole ongelma.

Minun suhteeni ovat polyamorisia, mutta eivät missään nimessä vapaita suhteita, joten minun tapauksessani näiden ero on selkeä. Minulla on vaimo, jonka kanssa olen ollut yhdessä kymmenen vuotta (niistä neljä rekisteröidyssä suhteessa), ja meillä on ollut alusta asti avoin suhde. Avoin siinä mielessä, että ihastuksista muihin puhutaan avoimesti, jos niitä tulee (olimme nuoria, uteliaita ja molemmat tahoillamme varattuja, kun rakastuimme toisiimme, ja siksi tämä tuntui rehelliseltä lähtökohdalta yhteiseen elämäämme).

Kuitenkaan missään vaiheessa ei ole ollut kyse siitä, että voisimme tai haluaisimme harrastaa vapaata seksiä ympäriinsä. Jos jompikumpi tapaa kiinnostavan uuden ihmisen, käydään kaikkien osapuolten suostumuksella treffeillä, tutustutaan puolin ja toisin, luodaan turvallinen tilanne ja varmuus kaikille siitä, että mahdollinen uusi suhde ei satuttaisi ketään osapuolta turhaan ja huolehditaan myös esimerkiksi sukupuolitautitesteistä ennen seksiä. Kommunikaatio on ehdottoman tärkeää. Tässä kohdassa suhteemme eroaa merkittävästi monista muista tietämistäni polysuhteista, joissa vapauksia on enemmän ja olemassaolevien kumppaneiden hyväksyntä ei ole niin oleellista, mutta tällöin on yleensä kyse kevyemmistä suhteista tai heiloista tai seksistä (jolloin polysuhde on samalla myös vapaa suhde).

Meillä on molemmilla ollut muutama suhde näiden kymmenen vuoden aikana, puolesta vuodesta neljään vuoteen, ja ne ovat pääasiassa loppuneet samoista syistä kuin monogaamisetkin suhteet. Pidemmät suhteet ovat nousseet yhtä tärkeiksi kuin keskinäinen suhteemme, mutta kaatuneet sisäisiin ongelmiinsa. On eletty parisuhdearkea useammassa suhteessa yhtä aikaa ja olemme aina tutustuneet ja ystävystyneet toistemme kumppaneihin ja näiden mahdollisiin kumppaneihin. Kulloinenkin pidempään jatkunut suhde on johtanut tiiviiseen yhdessäoloon kaikkien kuvioon kuuluvien kesken.

Nyt olemme kolmikymppisiä ja olen seurustellut nykyisen miesystäväni kanssa muutaman vuoden (eikä meillä ainakaan toistaiseksi ole ollut mitään halua muihin suhteisiin). Rakastan molempia kumppaneitani syvästi. Suunnittelemme kaikki kolme yhteenmuuttamista lähivuosina ja minä ja mieheni haluaisimme lapsia. Vaimoni ja mieheni eivät siis ole romanttisessa suhteessa keskenään, mutta he ovat ystäviä ja vietämme kaikki paljon arkea yhdessä jo nykyäänkin. Vaimoni olisi tietysti lastemme elämässä mukana vanhemman kaltaisessa roolissa, vaikka ei varsinaisesti olisi vanhempi (mahdollisesti oheishuoltaja). Eniten huolestuttaa juuri ympäristön suhteutuminen - kuinka jaksaisimme muutenkin rankkana pikkulapsiaikana sitä, että perhemuotomme kohtaisi jatkuvaa kyseenalaistusta, ennakkoluuloja ja mahdollisesti haukkumista. Olen tottunut siihen, että joudun selittämään henkilökohtaista elämääni - biseksuaalisuutta ja polyamoriaa - muille, mutta tähän asti se on ollut melko vaivatonta ja ihmiset ovat olleet yleensä hyvin ymmärtäviä. Lapset kuitenkin monimutkaistaisivat asiaa valtavasti, koska niin monilla tuntuu heteroydinperheen malli olevan niin voimakkaasti se ainoa oikea, että torjuvat reaktiot tulevat tunnepohjalta. Ymmärrän tämän ja siksi kai itsekin olen huolissani, kuinka sitä jaksaisimme ja mille altistaisimme lapsemme, vaikka toisaalta en näe, miksi tämä olisi huonompi perhe lapselle kuin muukaan perhe, jonka vanhemmat rakastavat ja kunnioittavat toisiaan.

Jos jollakulla on jotain kysyttävää tai näkemyksiä, kuuntelen ja vastailen parhaani mukaan. Kaipaan kokemuksia siitä, että polyna ja perheellisenä voi selvitä yhteiskunnan paineista, ja toisaalta haluaisin voida selventää omalta osaltani, miksi ainakaan kaikki polysuhteet eivät todella ole sama asia kuin vapaat suhteet tai liity ensisijaisesti useamman seksikumppanin kaipuuseen, sallittuun pettämiseen tai hierarkkisiin sivusuhteisiin.

 

nosto

 

No onneksi sinun mielipiteesi ei sitä määrää.

Minusta kun tärkeintä lapsille on rakastava ympäristö ja perhe, ei se onko isix2, äitix2 vai joku sekoitus noista.

Monimuotoisuus tarkoittanee sinun mielestäsi että kaikki, ihan kaikki pitää suvaita ja hyväksyä vaikka se olisi täysin luonnotonta ja lapsen edulle vahingollista. Niin, lapsen etu ei ole oppia jotain kaikki on kaikkien kanssa filosofiaa luolamiesesimerkilläsi höystettynä. Sanot luonnottomuus sanan käyttäjiä halveksivasti suhtautuviksi, saathan sanoa mitä haluat. Polyamoria ei todellakaan ole mielestäni tervettä eikä ainakaan todellakaan tarvita mitään avioliittoja tällaisen homman harrastamiseen. On täyttä höpönlöpöä puhua rakkaudesta koska seksi ja vaihtelunhalu on asia joka näihin suhteisiin ajaa. Olen tällaisia asioita vastaan ja ainoa oikea suhde on miehen ja naisen välinen avioliitto mielesttäni välittämättä halveksivasta asenteistasi normaleja ihmisiä vastaan.

 

Lukaisin ketjun kaikki viestit läpi. Täällä on määritelty käsitteitä monella tavalla ja tunnustettu erilaisia mielipiteitä ja erilaisia suhteita ko. osapuolten näkemyksiä huomioiden.

Voisin lisätä vähän uutta näkökulmaa keskusteluun.

Harvat näyttävät käsittävän että oikeita ihastumisia voi tapahtua ihan kaikille onnellisen ja vakavankin parisuhteen aikana. Jotkut tarvitsevat syrjähyppyjä tai avoimien suhteita tms läheltä liippaavia kokemuksia ennen kuin ymmärtävät tämän, kuten tässäkin ketjussa on käynyt ilmi. Kyse on vain siitä tekeekö yhdessä asioita jotka syventävät suhdetta suuntaan tai toiseen, ja että törmääkö sellaiseen ihmiseen joka on juuri sinua kiinnostava PSYKOSOSIAALINEN KOKONAISUUS .

--

Aika monet "polyamoriset" suhteet on mun mielestä pitkälti uuden kumppanin tai kevytmielisen seksin motivoimia. Jos suhteista ei puhuta, ne on vähän kuin pettämisen hyväksymistä, ja jos niistä puhutaan, saadaan huomiota ja statusta trendikkäänä ja erilaisena ja viriilinä jne.

Monesti puolustellaan että "kyllähän kahta voi rakastaa yhtä paljon". Ei voi. Tulee epätasapainoa suhteessa kun puolisoiden kanssa tehdään eri asioita, vietetään eri määrä aikaa, eivätkä kaikki pidä kaikkia tekoja mielessään samanarvoisina. Siksi suhde ei ole yhtä vahva molempiin kumppaneihin. Vaatisi poikkeuksellisen paljon henkistä kypsyyttä olla se toissijainen rakkaus."No mutta voihan olla monta sydänystävääkin, ja monta rakasta lasta myös". Kyllä, mutta kaverisuhteissa ei ole samanlaisia jännitteitä tai tasa-arvoisuuden vaatimuksia kuin parisuhteissa, eivätkä lapset ole vertaisiasi vaan olet lapsistasi vastuussa, joten vertailu on vaikeaa. Lisäksi vanhemmilla on monesti suosikkilapsia, vaikka sitä ei halutakaan myöntää.

Toki voi sanoa esim rakastavansa "koko ihmiskuntaa", mutta henkilökohtaiden ihmissuhteiden kohdalla on kyse toisenlaisesta rakkaudesta. Käsitteitä ei saa sekoittaa vaikka samaa sanaa käytetäänki.


***
Tähän kohtaan on ehkä syytä laittaa vilpitön trigger-warning, mulla ei ole positiivista kuvaa polyamoriasta, ja teen sen nyt selväksi.
***


Myönnettäköön että mun mielestä polyamoria voisi ihan oikeasti toimia, mutta se olisi niin valistuneen vaivannäön seurausta että lyhytnäköiset, materialistiset, hedonistiset länsimaalaiset individualistit ei siihen useimmiten kykene, ja sellaiset jotka kykenisivät harvemmin edes tarvitsevat montaa yhtäaikaista panokaveria. Heillä on kauaskantoisempia, epäitsekkäämpiä ja fiksumpia tavoitteita elämälle. Mitä muuta polyamoria oikeasti on kuin useampi hyvä ystävä jota haluaa nussia yhtä aikaa? Tämä on tietysti vain minun näkemykseni, ja vieläpä suht tiiviisti ilmaistuna.

Yksi kommentoija sanoi kaukonäköisesti että ihmisten tavoilla on historiallisesti heiluriliikettä, ensin rajoitetaan, ja kun alkaa riittävästi ärsyttää, rikotaan rajoja niin kauan että asioita särkyy ja sitten rajoitetaan taas. Tilastojen valossa minusta näyttää siltä että me saatetaan olla jopa menossa kohti tasapainoa 60-luvun ääripään jälkeen. Avioerot ovat kuulemma vähenemään päin ja nuoret arvostavat uskollisuutta enemmän. (lähde: Osmo Kontulan tutkimus väestöliiton sivuilta)

Voihan sitä tietty toivoa.

 

se on ihsan hirveet äaj kauheeta kun kaikki van on yhdessä ja seksiä joka paikassa lapset miehet eläimet ja kaikki on niinku naimisissa ja homot ja lepsot ja kaikki hirveetä hommaa ja likaista ja kaikki vaan sekoilee miten tä voi olla normaalia ei mitenkään. Ei voi hyväksyä hirveetä ulostetta koko juttu en ikinä voi suvaita tuollaista hirveää hommaa kauheeta ja ihan sairaasta ei saa suvaita ei mitään tällaisia saas olla. tai jos on niin lukkojen takan salaa ei täalllasita ssaa julkisesti hyväksyy eikä mitää avioliittoa ikin tällaiselles kauhealla saasteelle hyi hirveetä kauhetta ihan kammotavaa juttua hirvittävää ei voi suvaita mitenkään ei ikinä' kauheeta kauheeta ei eie ei ei e i hyi

 

Oletko tietoinen miten naurettavaksi teet juuri itseäsi? Siitä syystä varmaan harmaana kirjoitatkin että voit toteuttaa syvintä olemustasi.

Ihmiset jotka ajattelevat ensin seksiä ja sitten vasta rakkautta eivät kuulu taivaaseen. Kohta alkaa sielujen tarkistus. Rakkaus on vain kahdelle ja seksi vasta sitten kun ollaan varmistuttu siitä että on oikean sielun kanssa.