Politiikkaa (taas) - nyt kiristetään veroja, jookos?!

Alkuperäinen kirjoittaja tripod:
Koko progressiivinen tuloverotus on epäkohta. Tasaverotus olisi oikeudenmukainen, ja kannustaisi työtekoon ja uralla etenemiseen. Tämä nostaisi työllisyysastetta ja teholukuja - tällä hetkellä valtaosa työvoimasta käy tyhjäkäynnillä, progressiivisen verotuksen lannistamana.

Progressio on vähintäänkin liian jyrkkä :kieh:
 
Alkuperäinen kirjoittaja Lilii lisänimetön:
Laitan vielä ihan erikseen tuosta aloituksessa olleesta uutisesta tämän minua hiertävän kohdan: "Valtaosa tuhannesta eniten ansaitsevasta suomalaisesta maksaa veroja alle 30 prosenttia".

En tiedä miksi (mitä tuloja - pääoma??) heillä on, kun tienaavat satoja tuhansia, mutta veroja maksavat saman kuin keskivertotyöläinen. Tämä on siis se mun mielestä epäkohta verotuksessa, olkaa hyvät ja selittäkää asia hyväksi, niin saatan uskoa teitä (lepsa tai helekutti).

Mä olen jo pitkään saanut osinkotuloja pörssisijoituksista. Keskimääräisesti tuotto on ollut jotain 12% vuosittain, tähän päälle vielä osakkeiden arvonnousu joka on ollut vaihtelevaa, tai jopa tappiollista. Mutta mä teen tätä todella pienessa mittakaavassa, näillä rikkailla on vitusti rahaa sijoituksissa --> vitusti pääomatuloja. Jos näitä tuloja verotettaisiin vielä rankemmin, alkaisi suomalainen tuotanto pikkuhiljaa siirtyä ulkomaiseen omistukseen ja samaa rataa ulos maasta.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Helekutti:

Nimenomaan!!! Mutta kun tätä ei vain tajuta!!!
 
Nyt sä sekoitat asioita. Alle kolmenkymmenen prossan veroprosenttiin tuhat suurituloisinta pääsee vain pääomatuloilla: luovutusvoitoilla ja osingoilla, osingoistakin jakava yhtiö on maksanut verot jo kertaalleen. Ansiotulona pitää tienata 50 kiloa vuodessa jotta vero% nousisi 30 ennen vähennyksiä.
Absoluuttisena summana 1000 hyvätuloisimman joukkoon kuuluva maksaa moninkertaisen määrän veroja verrattuna normipalkkatyöläiseen. Mistä ihmeestä kumpuaa se kateus itseään paremmin tienaavia kohtaan?
 
Alkuperäinen kirjoittaja lepsa:

Kyse ei ole kateudesta (miksi aina se kateus vedetään esiin??!), vaan yritän miettiä mistä kaikkialta yhteiskunta voisi kiristää, mistä nipistää ja mistä luovuttaa, poistaa supistaa jne. Ja tämä uutinen oli torso, ja jäinkin siksi miettimään, miten eniten tienaavila (mitä se tienaaminen tässä tarkoittaakaan) voi olla 30% verotus.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:

Miksi sinä Lilii aina haluat keskustella aiheista, joita et oikein ymmärrä? Ja joista et oikein tiedä. En jaksa näitä sun aloituksia:( Tiedän kyllä; ei ole pakko avata niitä ja lukea...
Lepsa penää sinulta vastausta siihen, miten Suomessa voi rikastua veroja maksamatta. minua kiinnostaisi taas tietää, vieläkö vastustat maahanmuuttoa taloudellisilla syillä, vaikka sinulle osoitettiin useilla virallisilla dokumenteilla, että plussan puolelle maahanmuutossa taloudellisesti päädytään.

:o ? Mikäs tää maahanmuuttojuttu on? Ja vastasin jo lepsalle. En ole tietääkseni oikeastaan minkäänlaista maahanmuuttoa vastustanut, päinvastoin! Sekoitat mut johonkuhun toiseen?

En minä sekoita. Halusit rajoittaa maahanmuuttoa siksi, että Suomen talous ei kestä sitä joitakin viikkoja sitten. Aihe liittyi avaukseesi koskien kunnallisvaleissa äänestämistä. Keskustelu ajautui rasismiin ja maahanmuuttoon. Et sinä rasistisia kannaottoja missään tapauksessa esittänyt, mutta olit sitä mieltä, että taloudellisista syistä ei Suomeen pitäisi ottaa pakolaisia niin paljoa. Minä olin se, joka vastusti kallista kouluttautumista työttömäksi.
Muistat ehdottoman väärin. Minä olen maahanmuuton kannalla, kaikissa tapauksissa suunnillen. Ennemmin (kärjistäen) olen sitä mietlä että rajat auki! Etsinpä tuota ketjua.

Joo. Etsi ihmeessä, ja lue mitä kirjoitit. Lue tarkkaan. Ja laita linkki ketjuun tänne!!! Jotenkin en ylläty tästä "unohduksesta".
http://kaksplus.fi/keskustelu/t1183533
Tämäkö? En jaksa koko ketjua lukea, mutta sinä kun muistat, niin varmaan löydät tuolta sen jutun mitä tarkoitat.
 
Siitä voisi nipistää, että ihmiset lopettaa itsensä kalliin kouluttamisen työttömäksi!!!!! Humanistit töihin, hus!!!
 
Pitää vielä tälle vieraalle sanoa, että mä olen aivan totaalisen varma, että en ole ollut maahanmuuttoa vastaan. Mua harmittaa, että jonkun muun mielipiteet sekoittuu minuun, vaikka samantyyppistä nimimerkkiä en ole täällä huomannut. Mä olen täällä aina huutamassa (sori vaan kaikki) rasisteja vastaan ja olen siis sitä mieltä, että tervetuloa Suomeen. Tämän varmaan kaikki muut kanssakirjoittajan tietävät. Olisin tosi iloinen, jos löydät tuon ketjun mistä puhut ja nuo lauseet mitä muistelet. Jos se ei siis ole tämä http://kaksplus.fi/keskustelu/t1183533
 
Kyllä. Kuusi työpaikkahakemiusta tällä hetkellä sisällä :snotty:
Mä olen kyllä veroni maksanut myös tuosta opintotuesta, jota olen nostanut. Ja jäi muuten 14 viikkoa käyttämättäkin, koska tein töitä :kieh: Olen siis aika halpa maisteri.
 
http://www.hs.fi/kaupunki/artikkeli/Miesjoukko+raiskasi+naisen+Kaisaniemessä+Helsingissä/1135240223620

Sitä saa mitä tilaa.
 
En ehdo minäkään lukea sitä nyt läpi, mutta palaan asiaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Lilii lisänimetön:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Siitä voisi nipistää, että ihmiset lopettaa itsensä kalliin kouluttamisen työttömäksi!!!!! Humanistit töihin, hus!!!

Kyllä. Kuusi työpaikkahakemiusta tällä hetkellä sisällä :snotty:
Mä olen kyllä veroni maksanut myös tuosta opintotuesta, jota olen nostanut. Ja jäi muuten 14 viikkoa käyttämättäkin, koska tein töitä :kieh: Olen siis aika halpa maisteri.

Juu. Se opintotukihan siinä koulutuksessa onkin se suurin menoerä. Oliko muuten oman alan töihin hakemukset? Vai joihinkin sivuaineopintoihin liittyviin tai ei ollenkaan koulutukseen liittyviin? Entä uskotko, että tärppää, ts. kannattiko alan opiskelu?
 
Alkuperäinen kirjoittaja lepsa:
Alkuperäinen kirjoittaja Lilii lisänimetön:
Pitää vielä tälle vieraalle sanoa, että mä olen aivan totaalisen varma, että en ole ollut maahanmuuttoa vastaan. Mua harmittaa, että jonkun muun mielipiteet sekoittuu minuun, vaikka samantyyppistä nimimerkkiä en ole täällä huomannut. Mä olen täällä aina huutamassa (sori vaan kaikki) rasisteja vastaan ja olen siis sitä mieltä, että tervetuloa Suomeen. Tämän varmaan kaikki muut kanssakirjoittajan tietävät. Olisin tosi iloinen, jos löydät tuon ketjun mistä puhut ja nuo lauseet mitä muistelet. Jos se ei siis ole tämä http://kaksplus.fi/keskustelu/t1183533

http://www.hs.fi/kaupunki/artikkeli/Miesjoukko+raiskasi+naisen+Kaisaniemessä+Helsingissä/1135240223620

Sitä saa mitä tilaa.

Tiedän tämän uutisen. Menee ohi ketjun aiheen. Tästäkin on keskusteltu, ja minun kantani on, että et voi leimata kaikkia tummaihoisia rasikaajiksi tällaisten tekojen perusteella. Kuten et voi leimata kaikkia opettajia perhemurhaajiksi tai kaikkia lepsoja oikeistolaisiksi.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Juu. Se opintotukihan siinä koulutuksessa onkin se suurin menoerä. Oliko muuten oman alan töihin hakemukset? Vai joihinkin sivuaineopintoihin liittyviin tai ei ollenkaan koulutukseen liittyviin? Entä uskotko, että tärppää, ts. kannattiko alan opiskelu?

Kannatti opiskelu, koska haen koulutustani vastaaviin töihin. Suurimmassa osassa työpaikoista on kelpoisuusvaatimuksena: esim. soveltuva korkeakoulututkinto. Ei Suoranaista tutkintonimikettä siis. Omalla ammattinimikkeelläni en hae, koska ei ole nyt tarjolla (enkä halua olla työttömänä kunnes työtä vapautuu).

Tiedän ettei opintotuki ole se suurin menoerä, pitipä aan puolustella itseäni, kun joka suunnalta hyökkäillään niskaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Lilii lisänimetön:
Alkuperäinen kirjoittaja lepsa:
Alkuperäinen kirjoittaja Lilii lisänimetön:
Pitää vielä tälle vieraalle sanoa, että mä olen aivan totaalisen varma, että en ole ollut maahanmuuttoa vastaan. Mua harmittaa, että jonkun muun mielipiteet sekoittuu minuun, vaikka samantyyppistä nimimerkkiä en ole täällä huomannut. Mä olen täällä aina huutamassa (sori vaan kaikki) rasisteja vastaan ja olen siis sitä mieltä, että tervetuloa Suomeen. Tämän varmaan kaikki muut kanssakirjoittajan tietävät. Olisin tosi iloinen, jos löydät tuon ketjun mistä puhut ja nuo lauseet mitä muistelet. Jos se ei siis ole tämä http://kaksplus.fi/keskustelu/t1183533
http://www.hs.fi/kaupunki/artikkeli/Miesjoukko+raiskasi+naisen+Kaisaniemessä+Helsingissä/1135240223620
Sitä saa mitä tilaa.
Tiedän tämän uutisen. Menee ohi ketjun aiheen. Tästäkin on keskusteltu, ja minun kantani on, että et voi leimata kaikkia tummaihoisia rasikaajiksi tällaisten tekojen perusteella. Kuten et voi leimata kaikkia opettajia perhemurhaajiksi tai kaikkia lepsoja oikeistolaisiksi.

Sinun kantasi on sitten se, että joukkoraiskaukset on hyväksyttävä koska rajoittamaton maahanmuutton on niin ihqua? Tämäkään tapaus ei ollut ns yksittäistapaus, vaan yksi monien joukossa.
 
Mun vuositulot on kymppitonnin luokkaa. Veroa maksan 20%. Eli n 2000? veroa.

Mun hyvän ystävän isä tienas viime vuonna 2.7 MILJOONAA euroa ja makso veroa alle 40%, koska suurin osa tuloista oli ties mitä lisiä ja ulkomaankorvauksia. Eli n 1 080 000? veroa.

Mulla jää käteen 8000 erkkipekkaa VUODESSA, tällä miehellä 135 000 KUUKAUDESSA.

Varmaa hirveesti joutuu pennejä venyttämään, jos ei saakaan puoltatoista SATAAtuhatta, vaan rupuset satatuhatta käteen kuussa. Tiukille menee. :'(

Et ei ois mitään laajentaa tota verotuksen porrastusta?
 
Alkuperäinen kirjoittaja lepsa:
Alkuperäinen kirjoittaja Lilii lisänimetön:
Tiedän tämän uutisen. Menee ohi ketjun aiheen. Tästäkin on keskusteltu, ja minun kantani on, että et voi leimata kaikkia tummaihoisia rasikaajiksi tällaisten tekojen perusteella. Kuten et voi leimata kaikkia opettajia perhemurhaajiksi tai kaikkia lepsoja oikeistolaisiksi.

Sinun kantasi on sitten se, että joukkoraiskaukset on hyväksyttävä koska rajoittamaton maahanmuutton on niin ihqua? Tämäkään tapaus ei ollut ns yksittäistapaus, vaan yksi monien joukossa.

No ei todellakaan. Olet nyt tosi inhottava taas, kun väännät asiat persiilleen. Sama kun sanoisit, että kaikki romanit on varkaita, kaikki blondit tyhmiä tai vastaavaa. Miten voit vääntää tuosta että mielestäni joukkoraiskaukset saa hyväksyä |O Vankilaan tekijät, tietenkin!
 
Alkuperäinen kirjoittaja rypäle:

Jos sua ahdistaa toisen miljoonat noin paljon, niin miksi et pyrkisi samaan kuin kaverisi isä, olethan kuitenkin nuori ja lahjakas ihminen?
 
Lisiä ja ulkomaankorvauksia??? En usko....
 
Peesi!!!!!!
 
Mua ei ahdista toisten miljoonat, vaan tän valtion liian suuret menot ja pienet tulot. Monta mummoa sais taas hoidettua, jos valtio toltaki henkilöltä olis muutaman kymmenen prossaa enemmän veroa nyhtäny.
 
Minä en ole missään väittänyt kaikkien mamujen olevan raiskaajia, linkkiä kehiin jos olet eri mieltä. Väitän ainoastaan joukkoraiskausten lisääntyvän samassa suhteessa kuin tietyiltä alueilta otetaan nuoria miehiä Suomeen. Tämä pitää hyväksyä jos haluaa rajoittamatonta maahanmuuttoa laadun ja määrän suhteen.
 
Alkuperäinen kirjoittaja rypäle:
Alkuperäinen kirjoittaja lepsa:
Alkuperäinen kirjoittaja rypäle:
Mun vuositulot on kymppitonnin luokkaa. Veroa maksan 20%. Eli n 2000? veroa.
Mun hyvän ystävän isä tienas viime vuonna 2.7 MILJOONAA euroa ja makso veroa alle 40%, koska suurin osa tuloista oli ties mitä lisiä ja ulkomaankorvauksia. Eli n 1 080 000? veroa.
Mulla jää käteen 8000 erkkipekkaa VUODESSA, tällä miehellä 135 000 KUUKAUDESSA.
Varmaa hirveesti joutuu pennejä venyttämään, jos ei saakaan puoltatoista SATAAtuhatta, vaan rupuset satatuhatta käteen kuussa. Tiukille menee. :'(
Et ei ois mitään laajentaa tota verotuksen porrastusta?

Jos sua ahdistaa toisen miljoonat noin paljon, niin miksi et pyrkisi samaan kuin kaverisi isä, olethan kuitenkin nuori ja lahjakas ihminen?

Mua ei ahdista toisten miljoonat, vaan tän valtion liian suuret menot ja pienet tulot. Monta mummoa sais taas hoidettua, jos valtio toltaki henkilöltä olis muutaman kymmenen prossaa enemmän veroa nyhtäny.

Siis mä en käsitä nyt. Miksi toiselta pitäisi ottaa suhteessa enemmän kuin sinulta, vain siksi että se on ollut ahkerampi ja fiksumpi ja käyttänyt lahjojaan hyväkseen?
 
Alkuperäinen kirjoittaja Helekutti:
Alkuperäinen kirjoittaja rypäle:
Mun vuositulot on kymppitonnin luokkaa. Veroa maksan 20%. Eli n 2000? veroa.

Mun hyvän ystävän isä tienas viime vuonna 2.7 MILJOONAA euroa ja makso veroa alle 40%, koska suurin osa tuloista oli ties mitä lisiä ja ulkomaankorvauksia. Eli n 1 080 000? veroa.

Mulla jää käteen 8000 erkkipekkaa VUODESSA, tällä miehellä 135 000 KUUKAUDESSA.

Varmaa hirveesti joutuu pennejä venyttämään, jos ei saakaan puoltatoista SATAAtuhatta, vaan rupuset satatuhatta käteen kuussa. Tiukille menee. :'(

Et ei ois mitään laajentaa tota verotuksen porrastusta?

Lisiä ja ulkomaankorvauksia??? En usko....

On fortumin johtoportaassa. Minne meinasit, että sen puljun voitot menee? Duunareille vai? :laugh:
 
Kai tässä pitää vaan todeta, että me ajattelemme kaikki niin eri tavoin. Minusta ei ole reilua, että joku tienaa 2,7 milj. ja maksaa 40% veroa. Mutta yritän tässä nyt hyväksyä sen, että teistä joitakuista se on ihan reilua.

Ja tiedän muuten, että ns. rehellisellä kovalla työllä tuohon ei pääse (kuin aniharva rikkaista), kyllä kai meistä joka toinen olisi muuten jo miljonääri.

Mä lopetan nyt aiheesta jauhannan, tulen vielä vastaamaan sille vieraalle jos se löytää mun sanoneen että sitä maahanmuuttoa pitää rajoittaa.
 
Yhteistyössä