Poikaystäväni antaa liikaa ajastaan muille

[Yksin kotona]

Olen 25-vuotias nainen ja ollut jo useamman vuoden seurustelusuhteessa suunnilleen samanikäisen miehen kanssa. Meillä on omat asunnot samassa kaupungissa, mutta vietämme paljon aikaa keskenämme. Poikaystäväni lisäksi työskentelee lähellä asuntoani.

Tilanteemme on se, että minä viimeistelen parhaillaan tutkintoani kotoa käsin, ja suunnittelen jatko-opintoihin hakeutumista. Poikaystäväni on myös opiskelija, mutta parhaillaan kokopäivätyössä. Hänen olisi tarkoitus valmistua jouluksi. Poikaystäväni tekee kaksivuorotyötä, jonka lisäksi hän joutuu toisinaan tekemään myös joitakin työtehtäviä kotona. Työvuorot päättyvät joko klo 16 tai 21.

Hänellä on laaja ystävä-ja tuttavapiiri, ja hän on ihminen, jolta on matala kynnys pyytää palveluksia. Hän on taitava monissa asioissa jo ihan opiskeluistaankin johtuen, ja osaa mm. korjata ja asentaa tietokoneita ja hifi-laitteita.

Poikaystäväni saa jatkuvasti tutuilta ja ei-niin-tutuiltakin pyyntöjä tulla auttamaan milloin minkäkin laitteen asennuksessa, jonkun tietokoneohjelman käytössä, kouluhommissa jne. Olen erittäin iloinen ja ylpeäkin, että hän on niin suosittu ja kätevä käsistään, mutta koko touhu on mennyt överiksi.

Koska olemme molemmat töissämme ja opiskeluissamme erittäin kiireisiä, haluaisin viettää edes joskus yhteisen arki-illan viikonlopuista puhumattakaan. Hän on kuitenkin lähes joka ilta maanantaista sunnuntaihin auttamassa jotakuta jossain hommassa. Hän ei yksinkertaisesti osaa sanoa ei. Keikat myös venyvät. Hän saattaa lähteä kotoa klo 18 ja sanoa käyvänsä nopeasti asentamassa jonkun ohjelman kaverin koneelle tms. mutta palaakin vasta 4-5 h myöhemmin. Olemme saattaneet sopia vaikkapa syövämme yhdessä, mutta kun hän ei palaa pian sovitun ajan jälkeenkään, päädyn tekemään asioita yksin.
Kaverit myös saattavat soitella mielestäni aivan sopimattomiin aikoihin, esim. klo 20 jälkeen ja pyytää apua asioissa.

Olen uupunut tilanteeseen. Saatan nähdä poikaystävääni puolen tunnin ajan kun hän tulee töistä vain lähteäkseen taas tekemään jotain palvelusta jollekulle ja palatakseen klo 23. Olen yrittänyt sanoa miten kivaa olisi joskus olla tekemättä mitään erityistä ja olla vaan kahdestaan vaikka leffaa katsoen, mutta hän ottaa aina vastaan avunpyynnöt kun sellaisia tulee.

Moni sanoo varmaan tässä vaiheessa, että "mies pettää", mutta siitä ei ole nyt kyse. Olen elänyt kaksi kertaa parisuhteessa jossa toinen petti, ja silloin touhu oli ihan erilaista. Poikaystäväni on hyvin avoin menemisistään ja kertoo aina kenen luo on menossa. Olen usein läsnä kun puhelu tulee, ja hän ei salaile mitään, poistu toiseen huoneeseen puhumaan tms. Tunnen myös osittain hänen tuttavapiiriään, ja he puhuvat aina avoimesti kuinka "X oli auttamassa".

Minulla on myös omia kavereita, mutta koska elän erittäin kiireistä (mutta joskin lyhyttä) elämänvaihetta ja moni heistä asuu toisella paikkakunnalla, en tapaa heitä hirveän usein tällä hetkellä. Tapaamiset rajoittuvat viikonloppuihin, enkä arkisin kyllä oikein ehtisi ja jaksaisikaan, kun on niin paljon koulujuttuja.
Kaipaisin poikaystäväni seuraa oltuani päivät pitkät yksin kotona, ja hänen kanssaan vietetty aika olisi ihanaa virkistystä esseiden vääntämiseen, mutta hän valitsee mieluummin ystäviensä auttamisen. Tällä hetkellä en edes muista milloin olisimme syöneet yhteisen aterian, käyneet kävelyllä tai katsoneet elokuvan. Tapaamme aina iltaisin ennen nukkumaanmenoa, ja aamulla ennen kuin hän lähtee töihin. Yhteinen valveilla vietetty aika on viimeisinä viikkoina ollut ehkä 2 h/vrk. Hän on kyllä aina hyvin rakastava ja hellä silloin kun olemme kahdestaan.

Tunnen itseni tällä hetkellä kuin huonekasviksi, jota hän käy kerran päivässä pikaisesti kastelemassa. Mutta olen aika vaativa kasvi, ja tarvitsisin muutakin kuin tipan vettä ja avatun rullaverhon.
Miten saisin hänet tajuamaan, että vaikka minulla ei ole mitään sitä vastaan, että hän auttaa kavereitaan, niin toivoisin kuitenkin kohtuutta asioihin ja sen, että hän joskus laittaisi minut ja parisuhteemme etusijalle? Olen puhunut hänelle siitä miten yksinäiseksi tunnen itseni, mutta tilanne ei ole muuttunut miksikään.

 

[Onnistuva mies.]

Pyytäkää häntä suorittamaan itsellenne jokin tehtävä.
Vaikkapa tietokoneeseen ohjelman asentaminen.
Siinä samalla jutellen ja viettäen yhteistä aikaa.
Samoin voitte tilata häneltä hellittelyaikaa.
Onnistuminen on taattua, jos hän ei muillekaan pysty sanomaan ei, niin miksi sitten teille.

 

[Havu]

Mikset lähde miehen mukaan auttamaan kavereita ja puuhailemaan?

Tavallaan ymmärrän miestäsi, itsekin olen aika tekeväinen ihminen, kun taas oma mies on enemmän mukavuudenhaluinen. Hänkin haluaa maata kotisohvalla tuijottamassa telkkua ja olla "tekemättä mitään". Minä taas en viihdy laiskottelemalla neljän seinän sisällä, vaan tykkään nähdä ihmisiä ja puuhailla kaikenlaista. Lopputulos on että mies makaa kotona sohvalla ja minä juoksen ympäri kyliä auttamassa remonteissa ja muutoissa jne.

 

[Yksin kotona]

Kysymys ei ole siitä, ettenkö olisi itse aktiivinen, vaan elämäntilanteeni sanelee tällä hetkellä tekemiseni hyvin pitkälle. Koulutyötä on niin paljon, että en voi esimerkiksi lähteä viikonlopuksi pois kotoa, eikä kodin ulkopuolisiin harrastuksiin ole tällä hetkellä varaa, kun kituutan opintotuella. En ole kotona makaavaa sorttia itsekään, en esimerkiksi katso juuri lainkaan televisiota tms. vaan ennen kuin elämäntilanteeni muuttui tällaiseksi kävin noin kaksi kertaa kuukaudessa viihteellä ja lisäksi elokuvissa ja taidenäyttelyissä yms. On ollut pakko hiljentää tahtia viimeiset pari kuukautta, sillä minun on saatava opintoni päätökseen tänä keväänä, ja deadlinet lähestyvät. Valtavan työtaakan ja vilkkaan kodin ulkopuolisen elämän yhdistäminen olisi yksinkertaisesti liikaa. Onneksi kavereiltani on tullut paljon kannustusta ja myötätuntoa, sillä monet ovat itsekin eläneet saman elämänvaiheen, tai ovat menossa sitä kohti. Nyt olen nauttinut vapaahetkinäni esimerkiksi romaanien lukemisesta, elokuvien katsomisesta tai vaikkapa ruoanlaitosta, sillä ne ovat hyvää hermolepoa jatkuvaan analyyttiseen ajatteluun. Mutta kaipaisin myös toisten ihmisten seuraa, ja kuten sanoin, parhaat ystäväni asuvat toisilla paikkakunnilla. Luulin siis, että poikaystävältäni löytyisi ymmärrystä ja tahtoa mukautua tähän lyhytkestoiseen elämäntilanteeseeni, ja että hän haluaisi viettää edes kerran kaksi viikossa aikaa minun kanssani. Ja muutenkin, vaikka tilanteeni ei olisi tämä, minusta on normaalia, että pariskunnat viettävät kahdenkeskistä aikaa, tai ainakin kaikki tuntemani parit tekevät niin. Poikaystäväni on käyttäytynyt samalla tavalla myös ennen, mutta asia on nyt minun tilanteeni myötä vain korostunut.

En tunne läheskään kaikkia hänen ystäviään niin hyvin, että voisin lähteä hänen mukaansa. Minusta tuntuu, että moni kutsuu hänet myös osittain siksi, että voisivat jutella keskenään. Poikaystävälläni on sellaisiakin kavereita jotka liittyvät hänen kiinnostuksenkohteisiinsa joista minä en tiedä mitään. Ja se tuntuisi vähän hassulta, että alkaisin yhtäkkiä tulla mukaan, kun en ole niin aikaisemminkaan tehnyt, eikä minulla olisi aikaakaan, jos ajatellaan, että hän toimisi samoin kuin tähän asti, eli lähtisi heti töistä tultuaan ja palaisi iltamyöhään.