Poikaystävä äitihahmoa etsimässä?

[Hämmentynyt tyttöystävä]

Pakko avautua tällaisesta ongelmasta: olen seurustellut poikaystäväni kanssa kohta vuoden. Hän on 25 v., minä kaksi vuotta häntä vanhempi. Itse en koe ikäeroa millään tavalla (olen vielä opiskelija), mutta hän on jo suhteen alkuajoista tehnyt siitä ison numeron, siis myönteisellä tavalla. Miten ihanaa on kuulemma seurustella "vanhemman", "fiksumman" "määrätietoisen" yms. naisen kanssa! Alussa naureskelin noille kommenteille, nyt ne lähinnä ärsyttävät ja hämmentävät.

Pahinta kuitenkin on se, että poikaystäväni toivoisi minun huolehtivan mm. hänen:
- opiskeluistaan (esim. valita hänelle sopivat kurssit, hakea kirjat kirjastolta, ilmoittaa kurssille/tenttiin, katsoa että hän todella menee luennolle/tenttiin, valvoa lukemista ja kurssitehtävien tekoa jne.)
- töistään (esim. pitää mielessä hänen työvuoronsa ja varmistaa ettei hän unohda poikkeavia työvuoroja)
- alkoholinkäytöstä ja biletyksestä (ettei hän juo liian paljon/liian usein)
- laskujen eräpäivistä, sovituista tärkeistä tapaamisista, yms.

Ei hän ole siis suoraan käskenyt minun huolehtia em. jutuista vaan nätisti pyytänyt, että olisi kiva jos voisin "auttaa" tai "muistuttaa". Alkuvaiheessa vähän ihmettelin, mutta nyt noita pyyntöjä on tullut niin tiuhaan tahtiin, että alan olla oikeesti ärtynyt ja huolestunut. En kai minä voi alkaa ottamaan vastuuta aikuisen ihmisen menoista, etenkin kun omassa elämässäni riittää tekemistä aivan riittävästi!

Esim. tänään oli taas tilanne, jossa poikaystäväni äidinkaipuu (?) tms. paljastui. Hän oli ollut eilen kavereiden kanssa bilettämässä aika myöhään ja tänään sitten ripittäytyi siitä minulle. Hän olisi selvästi toivonut, että olisin "nuhdellut" häntä elisestä ja oli pettynyt kun sanoin että kivahan se on välillä päästä ulos pitämään hauskaa ja hyvä, että heillä oli ainakin hauska ilta. Kun hän sitten pettyneenä ihmitteli, enkö yhtään paheksu, vastasin vain että ei ole minun tehtäväni nalkuttaa poikaystävälle ja kaipa iso ihminen tietää omat rajansa. Siihen hän vastasi, että tahtoisi minun "katsovan jollain lailla peräänsä"!

Lisäksi kolikon kääntöpuoli on se, että hän ei selvästikään tahdo antaa minulle tukea tai apua jos sellaista toivoisin joskus saavani. Esim. jokin aika sitten sain kuulla ikäviä uutisia ja aloin ihan itkemäänkin, mutta hän meni tosi vaivautuneeksi, totesi vain jotain tyyliin "älä nyt itke, ei oo sun tyylistä, sinähän olet vahva ihminen" tms. Mutta minun syliini hän kyllä tykkää käpertyä jos hänellä on ollut huono päivä!

Juttelin tästä juuri ystäväni kanssa ja hän väitti kyynisesti, että kaikki miehethän pohjimmiltaan etsivät äitihahmoa ja poikaystäväni tuo sen vain tavallista voimakkaammin esiin. Ei kai niin voi olla? Ajatuskin masentaa! En nimittäin voi enkä tahdo alkaa miksikään äidin korvikkeeksi aikuiselle nuorelle miehelle! (Mainittakoon muuten, että poikaystävälläni on äiti, ja mielestäni ihan normaali äitisuhde). Nyt täytyy vain miettiä, voiko miestä muuttaa vai onko ero jossain vaiheessa edessä... ajatus erosta kuitenkin tuntuu aika pahalta, sillä meillä on todella hyviäkin hetkiä yhdessä.

 

[Ihanalila]

Kyllä nyt on pysähtymisen paikka teillä molemmilla. Olette kovin nuoria,kaikenlaisia odotuksia sitä on kun ei oikein osaa hahamotttaa koko parisuhdetta.Turvallisuushakuiselta kuulostaa kovastikin. Ota asia pöydälle avoimesti.

 

[lumi*]

Kuulostaa kyllä huolestuttavalta. Eihän siitä mitään tule, jos joutuu vaan koko ajan tukemaan toista, mutta itse ei saa tukea tarvittaessa. Parisuhteiden ja muidenkin ihmissuhteiden pitäisi perustua vastavuoroisuuteen. Ja pitäisi aikuisen ihmisen nyt hyvänen aika osata itse huolestua opiskelustaan ja työvuoroistaan. Mites hän niiden kanssa pärjäsi ennen, kuin aloitte seurustella?

 

[hystera]

Psykoanalyytikko Sigmun Freud loi ja kehitteli useita eri teorioita, kuten esimekiksi käsiyyeen hystera, joka tulee kreikankielstä ja tarkoittaa kohtua. Freudin teorian mukaan naisen hysteerinen (ailahteleva) käyttäytyminen johtui kohdun kiikkeistä

Eräs hänen teorioistaan oli myös Oidipus kompleksi, josta löytyy Googeln haulla paljonkin tietoa. Eli syötä Googlelle hakusnaksi -oidipus kompleksi-, sillä löytyy 886 aihetta käsittelevää kirjoitusta.

Helsingin yliopiston sivulla löytyy myös pikakatsaus kyseiseen teoriaan linkissä
http://www.avoin.helsinki.fi/opetus/materiaalit/freud.htm

Toivottavasti linkki löytyy, eikä siinä ole virhelyöntejä.

 

[Joulumuori]

Kuten aiemmatkin kirjoittajat, niin minäkin kehoittaisin sinua juttelemaan vakavasti miehen kanssa siitä, mitä kumpikin teistä parisuhteelta haluaa. Lisäksi kannattaa miettiä, mihin suuntaan miehen käytös on menossa. Paheneeko se vai tuntuuko hän pääsevän yli asiassa?

Voihan se olla, että mies on ahdistunut opiskelupaineista yms ja hän kaipaa sinulta tukea. Huolestuttavaa sen sijaan on se, ettei hän kykene/halua olla sinulle tukena. Ei siis vaikuta oikein tasapainoiselta ja tasa-arvoiselta suhteelta. Haluaako mies ikinä ihan siis fyysisesti esimerkiksi sohvalla ottaa sinut syliinsä, silittää hiuksiasi ja pitää sinua siten, että SINÄ tuntisit olosi turvalliseksi? Vai onko se hellyys aina sitä, että hänen turvallisuudentunnetta ruokitaan?

Sovitut tapaamiset, työvuorot, tentit jne hän voi itse laittaa kalenteriin, kännykän kalenteriin, sähköpostin kalenteriin tms mikä nyt hänelle parhaiten sopii. Jos vastuu olisi sinulla, niin mitä jos hän unohtaisi vaikkapa mennä hammaslääkäriin tai tentiin? Olisitko sinä siis syyllinen niihin, jolloin hän voisi syyttää sinua eikä itseään?

En oikein tiedä, kuulostaako mies keskenkasvuiselta, yliahdistuneelta vai vähän pimahtaneelta, mutta en kyllä ainakaan itse jaksaisi olla kenenkään täyskasvuisen varaäitinä. Onko hän muuten asunut ikinä yksin? Voisin kuvitella, että jos hän on suoraan lapsuudenkodista muuttanut luoksesi, niin käytös voisi olla merkki siitä, että hän ei edes ole tottunut ottamaan vastuuta.

 

[N46]

jos joskus olette siinä pisteessä, että saatte yhteisen lapsen, niin mieskin varmaan onnessaan alkaa kutsua sua äidiksi

 

[mamizu]

Pakko avautua tällaisesta ongelmasta: olen seurustellut poikaystäväni kanssa kohta vuoden. Hän on 25 v., minä kaksi vuotta häntä vanhempi. Itse en koe ikäeroa millään tavalla (olen vielä opiskelija), mutta hän on jo suhteen alkuajoista tehnyt siitä ison numeron, siis myönteisellä tavalla. Miten ihanaa on kuulemma seurustella "vanhemman", "fiksumman" "määrätietoisen" yms. naisen kanssa! Alussa naureskelin noille kommenteille, nyt ne lähinnä ärsyttävät ja hämmentävät.

Pahinta kuitenkin on se, että poikaystäväni toivoisi minun huolehtivan mm. hänen:
- opiskeluistaan (esim. valita hänelle sopivat kurssit, hakea kirjat kirjastolta, ilmoittaa kurssille/tenttiin, katsoa että hän todella menee luennolle/tenttiin, valvoa lukemista ja kurssitehtävien tekoa jne.)
- töistään (esim. pitää mielessä hänen työvuoronsa ja varmistaa ettei hän unohda poikkeavia työvuoroja)
- alkoholinkäytöstä ja biletyksestä (ettei hän juo liian paljon/liian usein)
- laskujen eräpäivistä, sovituista tärkeistä tapaamisista, yms.

Ei hän ole siis suoraan käskenyt minun huolehtia em. jutuista vaan nätisti pyytänyt, että olisi kiva jos voisin "auttaa" tai "muistuttaa". Alkuvaiheessa vähän ihmettelin, mutta nyt noita pyyntöjä on tullut niin tiuhaan tahtiin, että alan olla oikeesti ärtynyt ja huolestunut. En kai minä voi alkaa ottamaan vastuuta aikuisen ihmisen menoista, etenkin kun omassa elämässäni riittää tekemistä aivan riittävästi!

Esim. tänään oli taas tilanne, jossa poikaystäväni äidinkaipuu (?) tms. paljastui. Hän oli ollut eilen kavereiden kanssa bilettämässä aika myöhään ja tänään sitten ripittäytyi siitä minulle. Hän olisi selvästi toivonut, että olisin "nuhdellut" häntä elisestä ja oli pettynyt kun sanoin että kivahan se on välillä päästä ulos pitämään hauskaa ja hyvä, että heillä oli ainakin hauska ilta. Kun hän sitten pettyneenä ihmitteli, enkö yhtään paheksu, vastasin vain että ei ole minun tehtäväni nalkuttaa poikaystävälle ja kaipa iso ihminen tietää omat rajansa. Siihen hän vastasi, että tahtoisi minun "katsovan jollain lailla peräänsä"!

Lisäksi kolikon kääntöpuoli on se, että hän ei selvästikään tahdo antaa minulle tukea tai apua jos sellaista toivoisin joskus saavani. Esim. jokin aika sitten sain kuulla ikäviä uutisia ja aloin ihan itkemäänkin, mutta hän meni tosi vaivautuneeksi, totesi vain jotain tyyliin "älä nyt itke, ei oo sun tyylistä, sinähän olet vahva ihminen" tms. Mutta minun syliini hän kyllä tykkää käpertyä jos hänellä on ollut huono päivä!

Juttelin tästä juuri ystäväni kanssa ja hän väitti kyynisesti, että kaikki miehethän pohjimmiltaan etsivät äitihahmoa ja poikaystäväni tuo sen vain tavallista voimakkaammin esiin. Ei kai niin voi olla? Ajatuskin masentaa! En nimittäin voi enkä tahdo alkaa miksikään äidin korvikkeeksi aikuiselle nuorelle miehelle! (Mainittakoon muuten, että poikaystävälläni on äiti, ja mielestäni ihan normaali äitisuhde). Nyt täytyy vain miettiä, voiko miestä muuttaa vai onko ero jossain vaiheessa edessä... ajatus erosta kuitenkin tuntuu aika pahalta, sillä meillä on todella hyviäkin hetkiä yhdessä.

Tyyppi tekee kaikkensa, että älyäisit lopettaa ja lähteä. Toihan on se perinteinen kuvio, aletaan toivoon jtn niin älyvapaata, että kuka tahansa tervejärkinen lähtee. Se ei vaan henno sua ajaa pois, toivoo, et tajuisit itse.

Tai sit se on tosiaan ding dong.

 

[Hämmentynyt tyttöystävä (ap)]

En usko, että kyseessä on keino yrittää eroa. Tiedän nimittäin, että hänen eksänsä (seurustelua ja avoliittoa yht 2 v.) oli aika kontrolloiva ja holhoava, sai hänet mm. lopettamaan tupakoinnin, auttoi yliopistoon pyrkimisessä ja pääsykokeissa ja muutenkin piti häntä "järjestyksessä". Eli ehkä hän on sitten vaan niin tottunut siihen, että joku pitää huolta. Ärsyttää, koska en tahdo olla sellainen äiti-tyttöystävä enkä voi kuvitellakaan muuttavani tässä tilanteessa yhteen hänen kanssaan, vaikka hän on siitä vähän vihjaillutkin.

Olemme tästä kyllä keskustelleet ja hän on myöntänyt tykkäävänsä vahvoista ja jopa dominoivista naisista. Minua tuo ajatus lähinnä kauhistuttaa! Nyt mietityttää tämä ikuisuuskysymys eli voiko mies muuttua?

 

[AP:lle]

Hän ei voi muuttua, ellei hän sitä itse halua. Jos sinä haluat hänen muuttuvan miehen vain sinnikkäästi pysyessä entisessä, niin sinä siitä tulet onnettomaksi.

Vaikuttaisi siltä, että miehesi ei edes halua tasa-arvoista parisuhdetta, vaan sellaista, jossa sinä teet isot vaikeat päätökset ja hän vain saa peesata vanavedessäsi.

 

[Sisään rakennettu ominaisuus]

"Olemme tästä kyllä keskustelleet ja hän on myöntänyt tykkäävänsä vahvoista ja jopa dominoivista naisista. Minua tuo ajatus lähinnä kauhistuttaa! Nyt mietityttää tämä ikuisuuskysymys eli voiko mies muuttua?"

Tuossahan oli sinulle selvä vastaus. Tuo on miehen sisimmästä. Uskoakseni hän kaipaa myös alisteista suhdetta kaikessa, myös petipuolella?

Jos noin on, hän ei halua muuttua. Pelkäät ihan aiheesta, sillä elämänne olisi toiveiltaan hyvin ristiriitaista. Sinä haluat itsenäisen ja tasa-arvoisen suhteen, hän kaipaa dominaa. Nuo miehen toiveet ovat sisälle rakennettuja ominaisuuksia, aivan kuten hetero-homo-bi. Hänellä se on alisteinen heterosuhde naiseen elämän muillakin alueilla kuin seksissä.

Hälytyskellosi ovat alkaneet soida ja ne on syytä ottaa vakavasti. Tuskin jaksaisit elää tuossa roolissa.

 

[Siiri-Ilona]

Mulla on ikää jo tuplasti sun verran ja uusi miesystävä kuvioissa. Myös siinä iässä oleva mies tuntuu aina vaan toivovan naiselta ohjien ottamista kotona. Eli mun pitäisi huolehtia parturissa käynnistä, mitä laittaa päälleen minnekin, pistää myös hänen lapsensa ojennukseen yms.
Edellisessä suhteessa olin se vahva ja tein lähes kaikki päätökset ja kypsyin siihen totaalisesti. Nyt olen ajautumassa samaan jamaan.
Mutta, olen havainnut, että ongelma on minussa. En osaa/saa olla heikompi, en pysty taipumaan toisen päätösten edessä, en luota toisen arvostelukykyyn. Minä olen tai minusta on tullut sellainen Justiina-tyyppi, huomaamattani. Ehkä tietämättäni hain siihen sopivaa miestä, enkä entisen vastakohtaa kuten kuvittelin.

 

[Sinkku N]

ei koskaan silittänyt mitään vaatteitaan ja kun mäkään en hänen vaatteitaan silittänyt (omat ja lasten kyllä) niin hän esim tuli mun äidin 60v juhliin (ne oli kesällä ja puutarhassa) risaisissa farkkusortseissa ja t-paidassa. En sanonut mitään, katsoin vaan vähän pitkään. Omasta mielestäni en oo vastuussa aikuisen miehen pukeutumisesta, vaikka puoliso olisikin. Omahan oli häpeänsä, vaikka joskus tuntuu, että vaimoa syytetään miehen mauttomasta pukeutumisesta(kin).

 

[mie?]

Ei kai kaiken työn tarvitse jakautua juuri tasan? Jos toinen on toisessa hommassa näppärämpi, tehköön sen ja toinen sitten vastaavasti muuta. Esim. minä kyllä silitän pyykit, mutta autoa vain tankkaan, mies huolehtii muusta. Samoin en leikkaa nurmikkoa enkä juuri tee lumitöitäkään.

Ei se tee pojasta miestä, että osaa tehdä jotain kotitöitä. Siihen vaaditaan kokonaisvaltaisempaa vastuunottoa. Kumppaneina niitä töitä voidaan jaella mieltymysten mukaan.

En päästäisi miestäni resuisissa vaatteissa juhliin, olisi se minunkin häpeäni. Tosin hän ei menisikään, onhan se vähän luonnekysymyskin.

 

[Mielle]

Mutta eikö AP:n tapauksessa kyse ollut juuri siitä, että AP:n pitäisi omien hommiensa lisäksi hoitaa myös rassukkamiehenkin asiat? Tietenkin perinteinen työnjakokin on ihan sopiva, jos mies tekee omat hommansa ja nainen omansa, mutta tässä alkuperäisessä jutussa ideana olikin se, että jos mies ei tee mitään, niin miksi naisen pitäisi jatkaa suhdetta, jos hän kokee, ettei hän saa suhteesta mitään irti, vaan on ainoastaan antavana osapuolena.

Minäkin lopetin aikoinani vaatteiden silittämisen miehelle, koska hänellä oli joka kerta valitettavaa silittämisen jäljestä. Sanoin, että en enää koskaan silitä paitojasi, vaan kun olet niin hyvä arvostelemaan, niin silitä itse. Mies sitten siirtyi käyttämään kauluspaitojen sijasta neulepaitoja, t-paitoja yms, joissa silittämättömyys ei niin näy. Sittemmin suhde kyllä päättyi.

 

[mie?]

Vastaukseni olikin lähinnä Sinkku N:lle, kun hän kertoi, ettei silitä miehen vaatteita.

Ap:n kohdalla mies selvästi hakee holhoojaa. Mutta se onnistuuko, on ihan ap:stä kiinni. Hän voi joko johdatella miestä omatoimisuuteen ja vastuunottoon itsestään tai jos ei jaksa aikuisen miehen kasvatustyötä, erota.

Ap voi myös miettiä, miksi itse on alkanut tällaiseen suhteeseen, tarvitseeko hän heikompaa ja avuttomampaa kumppania jonkun oman tarpeensa täyttämiseen.

Sattumaltahan me emme kenenkään kanssa ala olemaan, joku ominaisuus toisessa vetää. Miksi muuten alkoholistin vaimo vaihtaa yleensä toiseen alkoholistiin tms.

 

[Sinkku N]

joo, mä en oo koskaan tykännyt silittämisestä, pyykinpesusta ja sellasesta, enkä tiedä olenko siinä näppärämpi kuin ex. Todennäköisesti en.
Autonrenkaat kyllä vaihdan puolta nopeammin ja aina omaan autoooni ite vaihdankin, samoinkuin palaneet lamput ja muut pikkuhommat. Samoin porakone pysyy kädessä, maalipensseli ja sirkkeliäkin osaan näppärästi käyttää. Sen takia tää sinkkuilukin sujuu hyvin,kun en joka ruuvinvääntöön tai toimimattomaan laitteeseen miestä tarvii. Miesystävällekin kivempi, kun yhdessäolohetket käytetään aivan muuhun

 

[palstatrolli]

Mulla on ikää jo tuplasti sun verran ja uusi miesystävä kuvioissa. Myös siinä iässä oleva mies tuntuu aina vaan toivovan naiselta ohjien ottamista kotona. Eli mun pitäisi huolehtia parturissa käynnistä, mitä laittaa päälleen minnekin, pistää myös hänen lapsensa ojennukseen yms.
Edellisessä suhteessa olin se vahva ja tein lähes kaikki päätökset ja kypsyin siihen totaalisesti. Nyt olen ajautumassa samaan jamaan.
Mutta, olen havainnut, että ongelma on minussa. En osaa/saa olla heikompi, en pysty taipumaan toisen päätösten edessä, en luota toisen arvostelukykyyn. Minä olen tai minusta on tullut sellainen Justiina-tyyppi, huomaamattani. Ehkä tietämättäni hain siihen sopivaa miestä, enkä entisen vastakohtaa kuten kuvittelin.

Todellista. Itse olin suhteessa hieman ylivastuullisen naisen kanssa ja meillä ristiriidat tulivat yleensä ilmi siinä vaiheessa, kun molemmat huolehti liikaa. Kahakka saattoi olla pystyssä jo kahvinkeitintä täyttäeessä sano.

Toisen alivastuullista ruokkiva käytös ajaa heikompiluontoisia tuohon. Periaatteessa jos suhde ei jossain vaiheessa kariudu ristiriitoihin niin linja tuskin kuitenkaan tulee muttumaan ellei itse tarkaste tekemisiöään.

Minusta tuollainen saattaisi kuitenkin ratkaistavissa jos molemmat tietää mikä on tilanne. Alivastuullinen pitäisi kait varmaan pakottaa omiin pätöksiin. Pakottaminen olisi tietysti taas toisen ylivastuullista toimintaa, joten itsestä se pitäisi lähteä.

 

[-jii-]

Pakko avautua tällaisesta ongelmasta: olen seurustellut poikaystäväni kanssa kohta vuoden. Hän on 25 v., minä kaksi vuotta häntä vanhempi. Itse en koe ikäeroa millään tavalla (olen vielä opiskelija), mutta hän on jo suhteen alkuajoista tehnyt siitä ison numeron, siis myönteisellä tavalla. Miten ihanaa on kuulemma seurustella "vanhemman", "fiksumman" "määrätietoisen" yms. naisen kanssa! Alussa naureskelin noille kommenteille, nyt ne lähinnä ärsyttävät ja hämmentävät.

Pahinta kuitenkin on se, että poikaystäväni toivoisi minun huolehtivan mm. hänen:
- opiskeluistaan (esim. valita hänelle sopivat kurssit, hakea kirjat kirjastolta, ilmoittaa kurssille/tenttiin, katsoa että hän todella menee luennolle/tenttiin, valvoa lukemista ja kurssitehtävien tekoa jne.)
- töistään (esim. pitää mielessä hänen työvuoronsa ja varmistaa ettei hän unohda poikkeavia työvuoroja)
- alkoholinkäytöstä ja biletyksestä (ettei hän juo liian paljon/liian usein)
- laskujen eräpäivistä, sovituista tärkeistä tapaamisista, yms.

Ei hän ole siis suoraan käskenyt minun huolehtia em. jutuista vaan nätisti pyytänyt, että olisi kiva jos voisin "auttaa" tai "muistuttaa". Alkuvaiheessa vähän ihmettelin, mutta nyt noita pyyntöjä on tullut niin tiuhaan tahtiin, että alan olla oikeesti ärtynyt ja huolestunut. En kai minä voi alkaa ottamaan vastuuta aikuisen ihmisen menoista, etenkin kun omassa elämässäni riittää tekemistä aivan riittävästi!

Esim. tänään oli taas tilanne, jossa poikaystäväni äidinkaipuu (?) tms. paljastui. Hän oli ollut eilen kavereiden kanssa bilettämässä aika myöhään ja tänään sitten ripittäytyi siitä minulle. Hän olisi selvästi toivonut, että olisin "nuhdellut" häntä elisestä ja oli pettynyt kun sanoin että kivahan se on välillä päästä ulos pitämään hauskaa ja hyvä, että heillä oli ainakin hauska ilta. Kun hän sitten pettyneenä ihmitteli, enkö yhtään paheksu, vastasin vain että ei ole minun tehtäväni nalkuttaa poikaystävälle ja kaipa iso ihminen tietää omat rajansa. Siihen hän vastasi, että tahtoisi minun "katsovan jollain lailla peräänsä"!

Lisäksi kolikon kääntöpuoli on se, että hän ei selvästikään tahdo antaa minulle tukea tai apua jos sellaista toivoisin joskus saavani. Esim. jokin aika sitten sain kuulla ikäviä uutisia ja aloin ihan itkemäänkin, mutta hän meni tosi vaivautuneeksi, totesi vain jotain tyyliin "älä nyt itke, ei oo sun tyylistä, sinähän olet vahva ihminen" tms. Mutta minun syliini hän kyllä tykkää käpertyä jos hänellä on ollut huono päivä!

Juttelin tästä juuri ystäväni kanssa ja hän väitti kyynisesti, että kaikki miehethän pohjimmiltaan etsivät äitihahmoa ja poikaystäväni tuo sen vain tavallista voimakkaammin esiin. Ei kai niin voi olla? Ajatuskin masentaa! En nimittäin voi enkä tahdo alkaa miksikään äidin korvikkeeksi aikuiselle nuorelle miehelle! (Mainittakoon muuten, että poikaystävälläni on äiti, ja mielestäni ihan normaali äitisuhde). Nyt täytyy vain miettiä, voiko miestä muuttaa vai onko ero jossain vaiheessa edessä... ajatus erosta kuitenkin tuntuu aika pahalta, sillä meillä on todella hyviäkin hetkiä yhdessä.

Minusta tuntuu, että poikakaverisi tosiaan tahtoo sinun olevan se dominoivampi osapuoli suhteessanne ja saattaapa olla noista biletysmorkkiksista päätellen, että poikakaverisi haluaisi jopa, että antaisit välillä hänelle kuritusta huonosta käyttäytymisestä. Sellaisiakin miehiä nimittäin on ;-)