Poikatytöt ja prinsessatytöt...

Perinteistä vaikea päästä mihinkään. Ne ovat edelleen juurtuneita äitien tajuntaan. Poikien kanssa halutaan tehdä poikien juttuja ja tyttöjen kanssa tyttöjen juttuja. Erikseen erottuvat porukasta ne äidit, joille sukupuolisilla rooleilla ei ole merkitystä. Edelleen tavallinen äiti odottaa usein tytön kanssa toteutettavan tyttöjen juttuja. Maailma voi muuttua muuten, mutta tietyt biologiset ihanteet eivät helposti katoa. Kulttuurinen asenne on muokannut käsityksen niin tiukkaan.

 

Perinteistä vaikea päästä mihinkään. Ne ovat edelleen juurtuneita äitien tajuntaan. Poikien kanssa halutaan tehdä poikien juttuja ja tyttöjen kanssa tyttöjen juttuja. Erikseen erottuvat porukasta ne äidit, joille sukupuolisilla rooleilla ei ole merkitystä. Edelleen tavallinen äiti odottaa usein tytön kanssa toteutettavan tyttöjen juttuja. Maailma voi muuttua muuten, mutta tietyt biologiset ihanteet eivät helposti katoa. Kulttuurinen asenne on muokannut käsityksen niin tiukkaan.

Mutta suuri osa lapsista on edelleen sukupuolensa stereotypioiden kaltaisia. Meillä ainakin tuo 1,5v tyttö on TOSI tyttömäinen, rakastaa koruja, tykkää meikeistä ja kynsilakasta, leikkii enimmäkseen nukeilla vaikka autojakin on "tarjolla", pitää hienoista vaatteista ja kävelee äitinsä korkokengillä. Yhteenkään asiaan näistä ei olla häntä kannustettu, ja miehenmalliakin on isän puolelta tuossa vieressä. Jostain syystä vaan on tuollainen ihan itsestään.

 

Luontoemo on muovannut geeniperimään tietoisuuden, joka tekee tytöistä tyttöjä ja pojista poikia. Vaikka maalma koittaisi protestoida tätä tarkoitusta vastaan niin pieleen menee. Aina jostain kumpuaa se perimmäinen tyttö- ja poikavaisto... Muuten oltaisiin täysin homogeenisiä robotteja jos meidät voisi ohjelmoida olemaan jotain luontomme vastaista.

 

Mutta suuri osa lapsista on edelleen sukupuolensa stereotypioiden kaltaisia. Meillä ainakin tuo 1,5v tyttö on TOSI tyttömäinen, rakastaa koruja, tykkää meikeistä ja kynsilakasta, leikkii enimmäkseen nukeilla vaikka autojakin on "tarjolla", pitää hienoista vaatteista ja kävelee äitinsä korkokengillä. Yhteenkään asiaan näistä ei olla häntä kannustettu, ja miehenmalliakin on isän puolelta tuossa vieressä. Jostain syystä vaan on tuollainen ihan itsestään.

Meidän tosi tyttömäinen pelaa ihan sujuvasti jalkapalloa, pitää matematiikasta ja leikkii sujuvasti sekä poikien että tyttöjen kanssa.

 

Meidän tosi tyttömäinen pelaa ihan sujuvasti jalkapalloa, pitää matematiikasta ja leikkii sujuvasti sekä poikien että tyttöjen kanssa.

En ole koskaan mieltänyt että matikasta tykkääminen olisi poikamaista. Eikä se että leikkii mielellään myös poikien kanssa. Jalkapallon pelaamisestakin meillä kaikki tytöt on tykänneet, mutta ehkä se on poikamaista?

 

En ole koskaan mieltänyt että matikasta tykkääminen olisi poikamaista. Eikä se että leikkii mielellään myös poikien kanssa. Jalkapallon pelaamisestakin meillä kaikki tytöt on tykänneet, mutta ehkä se on poikamaista?

Kun opiskelin DI:ksi niin kyllä matemaattisten aineiden kiinnostus oli painottunut jostain kumman syystä poikiin, vuosikurssilla oli 10 tyttöä ja 70 poikaa. Lukion pitkän matikan luokalla oli 5 tyttöä ja 25 poikaa.

 

Miksi on sallitumpaa, että tyttö on rämäpää kuin että tyttö on prinsessa? Moni kertoo esimerkein, että nämä eivät sulje toisiaan pois mutta tuntuu, että monelle tulee tarve kertoa että kiipeää se meidän tyttö kyllä puihinkin ja on oikea rämäpää. Mitä sitten, jos ei ole? Mitä, jos tyttö onkin ihan todellinen pieni prinsessa kaikkine oheisjuttuineen?

Olen täältä lukenut, että moni äiti inhoaa prinsessajuttuja on onnellinen kun tyttönsä ei sellaisista ole välittänyt. Ja että ei maalaisi tyttärensä huonetta vaaleanpunaiseksi eikä ostaisi tälle Disneyn mekkoja vaikka tämä pyytäisi. Että Barbit on yök, ja prinsessat tyhmiä.

Ja samaan aikaan poikien autojutut on täysin ok, ja huoneet voidaan kuorruttaa Cars-jutuilla ja Spidermania leikkivä poika on juuri sitä mitä pitääkin olla.

Minun poikani on myös herkkä ja tykkää enemmän aikuisten (naisten ) seurasta kuin lasten, mutta leikkii molempien kanssa kyllä, tyttöjen ja poikien. Hän tuntuu osaavan heittäytyä sekä nukkeleikkiin että takaa-ajoihin, mutta tykkää kaikkein eniten rakentelusta ja aikuisten kanssa juttelusta. Olen huomannut, että hän ei kaikkien raisumpien poikien kanssa ole oma itsensä, ja että hän ei ole liikunnallisesti paitsi lahjakas, ei myöskään millään tavalla kiinnostunut. Vaikka tähän koko ajan kannustamme emmekä anna periksi, sillä liikunta on hyväksi niin mietityttää miten tulevaisuudessa häneen suhtaudutaan. Rauhallinen, avaruuteen hurahtanut poikamme on mitä todennäköisemmin nörtti muiden mielestä ja se on surullista miten leimaavaa sellainen on. Raisu prinsessatyttömme on paljon vapaampi olemaan mitä on, huolimatta joidenkin äitien asenteista pinkkiä röyhelöasuaan kohtaan.

 

Mutta suuri osa lapsista on edelleen sukupuolensa stereotypioiden kaltaisia. Meillä ainakin tuo 1,5v tyttö on TOSI tyttömäinen, rakastaa koruja, tykkää meikeistä ja kynsilakasta, leikkii enimmäkseen nukeilla vaikka autojakin on "tarjolla", pitää hienoista vaatteista ja kävelee äitinsä korkokengillä. Yhteenkään asiaan näistä ei olla häntä kannustettu, ja miehenmalliakin on isän puolelta tuossa vieressä. Jostain syystä vaan on tuollainen ihan itsestään.

Ja meidän poikamme ihastui busseihin, lentokoneisiin ja autoihin, joiden merkit osasi ulkoa kaksivuotiaana - ihan ilman, että kukaan hänelle osoitteli että hei katso, rekka!

Minä puin hänet väreihin vauvasta lähtien, ostin hänelle nuken ja auton joululahjaksi, lauloin lauluja maan ja taivaan välillä ja piirtelin kaikkea kukkasista keijuihin ja lentokoneisiin. Ja hän on neuvolantädin mukaan niitä pikkuprofessoreita, joita kiinnostaa kaikki: miten tämä on tehty, miten tämä toimii, mikä tuo on, mistä ihmiset tehdään? Minkä värinen on avaruus, missä on lentokoneiden hautausmaa? Hän oli myös kaikesta lähellä olevastaan huolimatta sitä mieltä, ettei naiset voi ajaa moottoripyörää

Ja tyttömme rakastaa koruja, kynsilakkoja, prinsessoita ja barbeja. Yhdessä sitten me kolme lakataan kynnet ja laitetaan iskältä salaa hiuslakkaa, minä ja lapset.

 

Mulla on 4 veljeä, ja olin varsinainen poikatyttö pienenä. Ei tullu prinsessaa perheeseen.

 

Kun on useampi tyttö niin ainakin meillä niitä yhdistää se että oppii pitämään puolensa tai jää jalkoihin. Joillainhan on varmasti niitä pelkästään niiaavia tyttöjä myös. Yhteiskunta muuten on paljon hyväksyvämpi prinsessoille kuin tytöille jotka uskaltaa tehdä ja sanoa. Toisaalta mä uskon että toisinlaisissa olosuhteissa mä olisin itsekin erilainen ja käyttäyisin eri tavalla ja varmasti mun tytötkin.

 

Ja meidän poikamme ihastui busseihin, lentokoneisiin ja autoihin, joiden merkit osasi ulkoa kaksivuotiaana - ihan ilman, että kukaan hänelle osoitteli että hei katso, rekka!

Minä puin hänet väreihin vauvasta lähtien, ostin hänelle nuken ja auton joululahjaksi, lauloin lauluja maan ja taivaan välillä ja piirtelin kaikkea kukkasista keijuihin ja lentokoneisiin. Ja hän on neuvolantädin mukaan niitä pikkuprofessoreita, joita kiinnostaa kaikki: miten tämä on tehty, miten tämä toimii, mikä tuo on, mistä ihmiset tehdään? Minkä värinen on avaruus, missä on lentokoneiden hautausmaa? Hän oli myös kaikesta lähellä olevastaan huolimatta sitä mieltä, ettei naiset voi ajaa moottoripyörää

Ja tyttömme rakastaa koruja, kynsilakkoja, prinsessoita ja barbeja. Yhdessä sitten me kolme lakataan kynnet ja laitetaan iskältä salaa hiuslakkaa, minä ja lapset.

Miten 2-vuotias voi osata autojen merkit, jos ei kukaan ole kertonut niitä hänelle? Wow, teillä on varmaan joku nero siellä kasvamassa!

Meinaatko, että on poikamaista olla kiinnostunut maailmasta ja esittää tuollaisia kysymyksiä, ja tyttömäistä kiinnostua vaan kynsilakoista ja muuten omasta ulkonäöstä? En käsitä, mistä tuollainen asennoituminen kumpuaa. Nuo kysymykset joita luettelit ovat ihan normaaleja kenen tahansa lapsen kysymyksiä. Kaikkia lapsia kiinnostaa, miten maailma toimii, mitä eri ilmiöt ovat, ja mikä vaan. Niitä kysymyksiä voi esittää vaikka kynnet lakattuina ja korut kaulassakin. En ole koskaan kuullut lapsesta, joka ei kyselisi ja pohtisi. Taitavat olla harvassa sellaiset pikkutytöt, joiden tiedonjano tyydytetään pelkillä meikkivinkeillä ja prinsessa-knoppitiedoilla. Ja lapset ovat monipuolisia - sama lapsi voi tykätä niin prinsessoista kuin dinosauruksista, koruista ja autoista. lasta voi kiinnostaa yhtä lailla mihin avaruus päättyy ja miten Tuhkimo-satu päättyy.

 

Mutta suuri osa lapsista on edelleen sukupuolensa stereotypioiden kaltaisia. Meillä ainakin tuo 1,5v tyttö on TOSI tyttömäinen, rakastaa koruja, tykkää meikeistä ja kynsilakasta, leikkii enimmäkseen nukeilla vaikka autojakin on "tarjolla", pitää hienoista vaatteista ja kävelee äitinsä korkokengillä. Yhteenkään asiaan näistä ei olla häntä kannustettu, ja miehenmalliakin on isän puolelta tuossa vieressä. Jostain syystä vaan on tuollainen ihan itsestään.

Jännää, meillä taas on kaksi lasta, joista kumpikaan ei ole sukupuolensa stereotypian kaltainen. Ei toisaalta myöskään sukupuolensa stereotypian vastakohta, vaan jotain ihan muuta.

 

Onko rauhallisemmat pojat tyttöpoikia?

 

Miksi on sallitumpaa, että tyttö on rämäpää kuin että tyttö on prinsessa? Moni kertoo esimerkein, että nämä eivät sulje toisiaan pois mutta tuntuu, että monelle tulee tarve kertoa että kiipeää se meidän tyttö kyllä puihinkin ja on oikea rämäpää.

Mulla on ehkä syntynyt lievä tarve puolustaa omaa "poikatyttöäni", jos sitä sanaa täytyy käyttää, koska nämä "tyttömäiset tytöt" ovat koulussaan aina nälvimässä ja arvostelemassa ja ihmettelemässä ääneen oman tyttöni vaatteita ym. Olen ylpeä että tyttöni pitää oman päänsä ja tyylinsä siitä huolimatta.
Tytöstä on tullut melko salaperäinen/herkkä omien asioidensa suhteen, ei esimerkiksi koulussa tykkää vastata kysymyksiin musiikkimausta, koska silmänpyörityksiä tulee heti jos ei ole sama maku kuin toisilla, tai "paskamyrsky" niinkuin tyttö itse sanoo.

 

Kun opiskelin DI:ksi niin kyllä matemaattisten aineiden kiinnostus oli painottunut jostain kumman syystä poikiin, vuosikurssilla oli 10 tyttöä ja 70 poikaa. Lukion pitkän matikan luokalla oli 5 tyttöä ja 25 poikaa.

Meidän pitkän matematiikan luokalla taas tyttöjä oli pieni enemmistö. DI-opiskelijoiden puolella miheillä oli enemmistö, jossain konetekniikassa naisia oli tosi harvassa, prosessipuolella sitten vähän enemmän, kemian opiskelijoita taas naisia oli yli puolet.

 

Mutta suuri osa lapsista on edelleen sukupuolensa stereotypioiden kaltaisia. Meillä ainakin tuo 1,5v tyttö on TOSI tyttömäinen, rakastaa koruja, tykkää meikeistä ja kynsilakasta, leikkii enimmäkseen nukeilla vaikka autojakin on "tarjolla", pitää hienoista vaatteista ja kävelee äitinsä korkokengillä. Yhteenkään asiaan näistä ei olla häntä kannustettu, ja miehenmalliakin on isän puolelta tuossa vieressä. Jostain syystä vaan on tuollainen ihan itsestään.

Minä en usko hetkeäkään, että 1,5-vuotiaan kiinnostuksenkohteet johtuisivat sukupuolesta. 1,5-vuotias ottaa mallia vanhemmistaan ja jatkaa sellaista käytöstä, josta saa positiivista palautetta ja ihailua osakseen. Tottakai teidän taapero hoivaa nukkejaan, koska sinäkin hoivaat vauvaa. Vaikka miehenmalli on iltaisin paikalla, sinä myös vietät lapsen kanssa kaiket päivät, joten toki hän helpommin omaksuu naisellisia tapoja. Ja koska saa todennäköisesti niistä positiivista palautetta, jatkaa toimintaa.

Meidän poika oli tosi kiinnostunut koruista vauvana ja taaperona. Onhan ne hienoja ja kimaltelevaisia, joten kiinnittävät pienen lapsen huomion sukupuolesta riippumatta. Ero tulee sitten siinä, että kun pieni tyttö kiinnostuu koruista, hänelle helposti laitetaan sellaisia välillä myös päälle ja sitten ihastellaan kuinka hienolta näyttää, ostetaan omia leikkeihin jne., joten kiinnostus jatkuu. Kun taas pojan kiinnostus yleensä sivuutetaan tai jopa tuodaan julki ettei korut sovi pojille, joten se menee nopeasti ohi. Me kyllä annettiin lapselle jotain koruja leikkeihin, mutta ei opetettu pitämään päällään. Tosin minäkään en koruja käytä, joten tuskin tytönkään koruinnostusta oltaisiin sen enempää rohkaistu.

Meidän poika on kyllä "poikamaisesti" kiinnostunut autoista, ei nukeista, vaikka on hänelle sellainenkin ostettu. Mutta ei ole ihme ettei nukella innostunut leikkimään, koska lähipiirissä ei ole ollut ollenkaan vauvoja, joten hän ei ole saanut mallia vauvan hoivaamiseen. Autoinnostus taas jatkui, koska kaikki sukulaiset sitä ruokki, selvästi kaikki ajatteli että pojan kuuluukin olla autoista kiinnostunut. Eikä sillä, tokihan lapsen kiinnostuksenkohteisiin pitääkin suhtautua positiivisesti, ellei ole erityistä syytä muuhun. Sitä paitsi meillä on kaksi autoa, mutta ei yhtään vauvaa, joten eiköhän ihan senkin takia ole luontevampaa olla kiinnostuneempi autoista.

Kyllä näille siis yleensä löytyy ihan järkevät selitykset. Pikkulapset ovat kiinnostuneita kaikista heidän elämässään usein esille tulevista asioista, mutta hyvin pian he saavat ympäristöstään viestiä, mitkä kiinnostuksenkohteet ovat suotavia ja mitkä ei. Ja ympäristön viestit liittyvät kyllä lapsen sukupuoleen hyvinkin vahvasti, etenkin siinä tapauksessa, että poika on kiinnostunut "tyttömäisistä" asioista. Ja koska äidit pitävät perhevapaita huomattavasti enemmän kuin isät, tytöt saavat enemmän mallia "tyttöjen juttuihin" liittyen, eikä heitä siksi yleensä tarvitse niihin varta vasten ohjata.

 

Miten 2-vuotias voi osata autojen merkit, jos ei kukaan ole kertonut niitä hänelle? Wow, teillä on varmaan joku nero siellä kasvamassa!

Meinaatko, että on poikamaista olla kiinnostunut maailmasta ja esittää tuollaisia kysymyksiä, ja tyttömäistä kiinnostua vaan kynsilakoista ja muuten omasta ulkonäöstä? En käsitä, mistä tuollainen asennoituminen kumpuaa. Nuo kysymykset joita luettelit ovat ihan normaaleja kenen tahansa lapsen kysymyksiä. Kaikkia lapsia kiinnostaa, miten maailma toimii, mitä eri ilmiöt ovat, ja mikä vaan. Niitä kysymyksiä voi esittää vaikka kynnet lakattuina ja korut kaulassakin. En ole koskaan kuullut lapsesta, joka ei kyselisi ja pohtisi. Taitavat olla harvassa sellaiset pikkutytöt, joiden tiedonjano tyydytetään pelkillä meikkivinkeillä ja prinsessa-knoppitiedoilla. Ja lapset ovat monipuolisia - sama lapsi voi tykätä niin prinsessoista kuin dinosauruksista, koruista ja autoista. lasta voi kiinnostaa yhtä lailla mihin avaruus päättyy ja miten Tuhkimo-satu päättyy.

Minä vain kerroin, millainen poikamme on, vertaamatta häntä mihinkään. Tietysti hänelle kerrottiin ne automerkit, kun hän niitä kysyi :kieh: Sitä en muista, millainen oli se ensimmäinen kerta kun joku merkki on tullut puheeksi. Ehkä hän on näyttänyt autossa olevaa kohtaa ja hänelle on kerrottu että siinä on Opelin merkki tai jotain.

Tytöstämme en nyt jaksanut enempää tuohon enää eilen kirjoittaa, mutta jos sinua nyt yhtään helpottaa niin ei meillä tungeta ketään mihinkään muotteihin. Kunhan tarinoin omalta osaltani siitä, että vaikka mitään ei väkisin tuputeta, se kiinnostaa poikamaisesti tai tyttömäisesti silti. Että ehkä ne stereotypiat ei ole tuulesta temmattuja, vaikka niitä ei kannatakaan korostaa.

 

Mulla on kolme tytärtä eikä yhtäkään "poikatyttöä" tai "prinsessaa". Kaikilla on omat mielenkiinnon kohteet ja niitä myös tulee ja menee, on avaruuskausia ja valtamerikausia. Kaikki pitävät kauniista vaatteista, yksi painottaa vaatteiden kauneutta ja yhteensopivuutta enemmän kuin toiset. Kaikki pitävät leivonnasta ja liikunnasta. Yksi on kiinnostunut tietokoneista.

Minusta vilkas ja rämäpäinen tyttö ei ole "poikatyttö" eikä rauhallinen ja taiteista kiinnostunut poika "tyttöpoika". He ovat itseään ja sukupuoltaan eri tavoilla ilmentäviä yksilöitä.

 

Mulla on kolme tytärtä eikä yhtäkään "poikatyttöä" tai "prinsessaa". Kaikilla on omat mielenkiinnon kohteet ja niitä myös tulee ja menee, on avaruuskausia ja valtamerikausia. Kaikki pitävät kauniista vaatteista, yksi painottaa vaatteiden kauneutta ja yhteensopivuutta enemmän kuin toiset. Kaikki pitävät leivonnasta ja liikunnasta. Yksi on kiinnostunut tietokoneista.

Minusta vilkas ja rämäpäinen tyttö ei ole "poikatyttö" eikä rauhallinen ja taiteista kiinnostunut poika "tyttöpoika". He ovat itseään ja sukupuoltaan eri tavoilla ilmentäviä yksilöitä.

Minäkään en oikein osaa ajatella, että meidän tyttö olisi jotakin ja poika jotakin. He ovat omia itsejään, omia persooniaan (joissa sitten jos ihan puheeksi ottaa ja varta vasten miettii niin löytyy niitä tyypillisesti pojille miellyttä ominaisuuksia ja tyypillisesti tytöille miellettyjä).

Minä vain olen huomannut sellaisen, että raisu poika saa olla raisu poika ja sitä ei samalla tavalla selitellä kuin prinsessatyttöä tai herkempää poikaa. On huvittavaa, jos tyttö vaikka varoisi lakattuja kynsiään hiekkalaatikon reunalla - hänestä voisi moni ajatella että siinä on tuleva tyhjäpää-missi. Tai on jotenkin outoa ja jopa vähän säälittävää, jos poika ei osallistu muiden poikien riekkumisiin vaan istuu mieluummin siinä hiekkalaatikolla rauhassa omissa puuhissaan.

 

Minä en usko hetkeäkään, että 1,5-vuotiaan kiinnostuksenkohteet johtuisivat sukupuolesta. 1,5-vuotias ottaa mallia vanhemmistaan ja jatkaa sellaista käytöstä, josta saa positiivista palautetta ja ihailua osakseen. Tottakai teidän taapero hoivaa nukkejaan, koska sinäkin hoivaat vauvaa. Vaikka miehenmalli on iltaisin paikalla, sinä myös vietät lapsen kanssa kaiket päivät, joten toki hän helpommin omaksuu naisellisia tapoja. Ja koska saa todennäköisesti niistä positiivista palautetta, jatkaa toimintaa.

Meidän poika oli tosi kiinnostunut koruista vauvana ja taaperona. Onhan ne hienoja ja kimaltelevaisia, joten kiinnittävät pienen lapsen huomion sukupuolesta riippumatta. Ero tulee sitten siinä, että kun pieni tyttö kiinnostuu koruista, hänelle helposti laitetaan sellaisia välillä myös päälle ja sitten ihastellaan kuinka hienolta näyttää, ostetaan omia leikkeihin jne., joten kiinnostus jatkuu. Kun taas pojan kiinnostus yleensä sivuutetaan tai jopa tuodaan julki ettei korut sovi pojille, joten se menee nopeasti ohi. Me kyllä annettiin lapselle jotain koruja leikkeihin, mutta ei opetettu pitämään päällään. Tosin minäkään en koruja käytä, joten tuskin tytönkään koruinnostusta oltaisiin sen enempää rohkaistu.

Meidän poika on kyllä "poikamaisesti" kiinnostunut autoista, ei nukeista, vaikka on hänelle sellainenkin ostettu. Mutta ei ole ihme ettei nukella innostunut leikkimään, koska lähipiirissä ei ole ollut ollenkaan vauvoja, joten hän ei ole saanut mallia vauvan hoivaamiseen. Autoinnostus taas jatkui, koska kaikki sukulaiset sitä ruokki, selvästi kaikki ajatteli että pojan kuuluukin olla autoista kiinnostunut. Eikä sillä, tokihan lapsen kiinnostuksenkohteisiin pitääkin suhtautua positiivisesti, ellei ole erityistä syytä muuhun. Sitä paitsi meillä on kaksi autoa, mutta ei yhtään vauvaa, joten eiköhän ihan senkin takia ole luontevampaa olla kiinnostuneempi autoista.

Kyllä näille siis yleensä löytyy ihan järkevät selitykset. Pikkulapset ovat kiinnostuneita kaikista heidän elämässään usein esille tulevista asioista, mutta hyvin pian he saavat ympäristöstään viestiä, mitkä kiinnostuksenkohteet ovat suotavia ja mitkä ei. Ja ympäristön viestit liittyvät kyllä lapsen sukupuoleen hyvinkin vahvasti, etenkin siinä tapauksessa, että poika on kiinnostunut "tyttömäisistä" asioista. Ja koska äidit pitävät perhevapaita huomattavasti enemmän kuin isät, tytöt saavat enemmän mallia "tyttöjen juttuihin" liittyen, eikä heitä siksi yleensä tarvitse niihin varta vasten ohjata.

Mulla on nyt tosi vähän aikaa kirjoittaa, mutta sen verran laitan, että mieheni on ollut hoitovapaalla, minä töissä. Eli se siitä annetusta mallista. Lapselle on ostettu autojakin. Palloa potkii miehen kanssa kyllä mielellään. Mutta tyttömäinen on, ihan omasta aloitteestaan. Meillä saa positiivista palautetta myös niistä poikamaisista asioista.

Teoriasi mukaan myös poikalapset joiden äidillä on myös pieni vauva, kiinnostuisivat nukkeleikeistä.

 

Lisäksi olen opiskellut siitä lähtien kun tuo puolitoistavuotias (1v10kk) on ollut 3kk ikäinen. Ja mieheni siis paljon tyttömme kanssa.

 

Ja tyttömme rakastaa koruja, kynsilakkoja, prinsessoita ja barbeja. Yhdessä sitten me kolme lakataan kynnet ja laitetaan iskältä salaa hiuslakkaa, minä ja lapset.

Ei tietenkään ole mikään ihme, että lapset kiinnostuvat samoista asioista kuin sinä, jos niistä tulee tuollainen yhteinen kiva juttu teidän kesken. Ei siinä toki mitään pahaa ole, selittää vaan asian sukupuolta järkevämmin. Tytöt joiden lähipiirissä ei lakata kynsiä, laiteta hiuksia tai käytetä koruja harvemmin niistä itsekään kovasti kiinnostuu. Lähipiiri kattaa toki muutkin kuin vanhemmat, joten pelkästään äidin tavat ei ratkaise asiaa.

Lakkaatko myös pojan kynnet myös ja laitat hänellekin hiuslakkaa? Useimmat vanhemmat luo tässä sukupuolieron, eikä tuollaisia "kaunistumissessioita" harrasta pojan kanssa. Tai vähintään rajoittaa värejä, eikä laita pojalle päiväkotiin pinkkiä kynsilakkaa, vaikka poika haluaisi.

Tämä väriasiakin on niin kummallinen, siis se että sukupuolisidonnaisia värejä korostetaan pikkulapsille niin vahvasti, vaikka aikuisella miehellä kyllä voi olla vaaleanpunainen kraka tai kauluspaita, eikä naiset suinkaan sinistä karta. Eikä kai kukaan oikeasti kuvittele, että lapsilla olisi synnynnäisiä sukupuolisidonnaisia värimieltymyksiä. Pikkulapsille opetetaan kuitenkin hyvin pian, mitkä värit sopii millekin sukupuolelle. Vaikka ei vanhemmat sitä tekisi, niin muut kyllä ainakin.

Lapseni päivähoidossa askarreltiin viime vuonna jo aihevalinnassa sukupuolistereotypioita korostaen autoaiheiset kortit isänpäiväkorteiksi. Ja kyllä muuten oli lapseni hoitotätien mielestä erikoinen tapaus, kun valitsi pinkin auton korttiin. Kun lapseni toivoi barbieautoa joululahjaksi, sai myös vahvan viestin toiveen kuulleelta sukulaiselta, ettei sellainen nyt pojalle sovi. Nimittäin kommentti toiveeseen oli: "Et kai sinä nyt sellaista oikeasti halua. Tiedätkö minkä värinen se on?" Kyllä lapsi sen lahjaksi sai, ei tuolta sukulaiselta jonka mielestä toive oli pojalle sopimaton, mutta meiltä vanhemmilta. Barbeja lapsi ei ole toivonut, joten niitä ei ole ostettu, mutta tuo auto on kyllä ollut tosi suosittu leikeissä, sillä ajelee lapsen pienet pehmolelut.

 

Mulla on poika ja tyttö. Erilaiset mielenkiinnon kohteet heillä selkeästi on. En mä ole opettanut tytölle keräämään kukkia äidille, mutta kukat kiinnostaa häntä. Poikaa ei kukat niinkään kiinnosta. Tyttö on ollut myös traktorin ja puimurin kyydissä yhtä lailla kuin poikakin, mutta pojalla on suorastaan hinku kyytiin. Kauhea itku jos ei pääsekään. Kaikki prinsessat kiinnostavat tyttöä, poika ei niistä ole kiinnostunut. En mä ole erikoisemmin "opettanut" mielenkiinnon kohteita. Nyt olen "luovuttanut", jos tyttö kerta tykkää prinsessoista -> ok.

Olen samaa mieltä "viera.s" kanssa. On vaikeampi antaa pojan käyttäytyä tyttömäisesti kuin tytön käyttäytyä poikamaisesti. Laitoin tytölle kynsilakkaa kynsiin, ja poika katsoi vierestä ja sanoi että ei pojille kuulu laittaa -> silti näki, että hänkin olisi halunnut kokeilla. Mutta kun "ei pojalle kuulu kynsilakkaa laittaa", en sitä kokeillut. Tytölle kaikki on mahdollista, pojan kohdalla miettii - ei kai tämä ole liian tyttömäistä, ei kai kukaan ala kiusata sen takia.

Myös minulla on tyttö ja poika. Poikani haluaa kynsilakkaa kun siskollakin on ja olen lakannut myös pojan kynnet, jopa eskariin. Poika halusi korvikset kun siskolla on ja korvikset hän sai, molempiin korviin kun muillakin on. Nyt on pinkit napit korvissa koska punainen on pojan lempiväri. Pojalla on myös keijulakanat sängyssä, koska ne on kivat hänen mielestään. Olen antanut leikkiä barbeilla ja nukketalolla joka onkin eskaripojan lempileikki. Poika harrastaa telinevoimistelua, uintia ja dance jumppaa. Niitä hän haluaa, jalkapallo ei vaan kiinnosta.

Pojalla on paljon kavereita. Tyttöjä ja poikia. Joskus joku lapsi saattaa naljailla kynsilakasta tai my little pony pikkurepusta, mutta poika osaa napauttaa sanoa takaisin. Koen että tehtäväni vanhempana on tukea lapsen itsetuntoa jotta hän voi rohkeasti olla juuri sellainen kuin on ja haluaa olla. Ei niin että varovasti valan häntä perinteisen pojan muottiin peläten kiusaamista. Näin me vanhemmat ylläpidetään tyttöjen juttuja ja poikien juttuja ehkä vähän puolivahingossakin.

 

Lakkaatko myös pojan kynnet myös ja laitat hänellekin hiuslakkaa?

Kyllä!

Pitkään tosin lakkasin kynnet lasten mentyä nukkumaan tai kun olin yksin kotona, erään kynsilakka-katastrofin traumatisoimana. Mutta molemmilla on nytkin varpaissaan sinistä lakkaa ja eilin saivat hiuslakkaa hiuksiinsa molemmat. Ja kun käytin poikaani parturissa (vain miehille tarkoitetussa, oh no) niin sielläkin hänen hiuksiinsa laitettiin vahaa ja muotoiltiin leikkauksen päätteeksi Hänellä on paljon värikkäitä vaatteita ja hän saa leikkiä ihan millä haluaa.

Ja sama tytölläni myös. Molemmat saavat olla sellaisia, kuin ovat eikä minulla ole tarvetta muokata heitä suuntaan eikä toiseen.

Ja minä taas en ole kumpaakaan, en miesmäinen pelkästään enkä naismainen vain. Vaan ihminen, joka huolehtii itsestään ja on kiinnostunut monesta asiasta maan ja taivaan välillä.

 

Mulla on nyt tosi vähän aikaa kirjoittaa, mutta sen verran laitan, että mieheni on ollut hoitovapaalla, minä töissä. Eli se siitä annetusta mallista. Lapselle on ostettu autojakin. Palloa potkii miehen kanssa kyllä mielellään. Mutta tyttömäinen on, ihan omasta aloitteestaan. Meillä saa positiivista palautetta myös niistä poikamaisista asioista.

Teoriasi mukaan myös poikalapset joiden äidillä on myös pieni vauva, kiinnostuisivat nukkeleikeistä.

Minulla on vähän alle 2-vuotias poika, joka leikkii todella paljon nukeilla. Hän usein leikkii nuken kanssa samoja asioita, joita minä ja isänsä teemme hänen kanssaan, esim. laittaa nukkumaan silittäen samaan aikaan kun laulan lapsille unilaulua - eli poika ottaa meistä vanhemmista mallia hoivaleikkiinsä. Lisäksi olen huomannut, että hän leikkii aika lailla samoja leikkejä, mitä isosisko leikkii ja ottaa tästä mallia. Myös prinsessaksi tai keijuksi pukeutuminen kiinnostaa siis.

Isosiskollaan taas alkoi tuo prinsessavaihe vasta sitten, kun hän meni päiväkotiin ja sai muilta lapsilta kipinän siihen. Hän ei ollut sitä ennen ollut koskaan yhtään kiinnostunut prinsessoista. Siitä tulikin selvästi sellainen juttu, mikä liitti hänet omaan ikäryhmään. Mutta olen huomannut, että omissa leikeissään hän sekoittaa prinsessaleikkeihin paljon muitakin teemoja.

Kumpikin lapsista leikki autoilla, mutta aika vähän. Autoja on ostettu, mutta koska lähipiirissä on tosi vähän autoilijoita, eivät autot ole kovin olennainen osa elinpiiriä. Isompi lapsi leikki yhteen aikaan (pienempänä) bussilla ja junalla liikkumista nukenrattaiden kanssa - ihan samalla lailla kuin me vanhemmat kuljimme hänen kanssaan julkisilla. Välillä jonkun piti tulla nostamaan hänen kanssaan niitä nukenrattaita junaan jne. Joten kyllä vaan se vaikuttaa, mitä lähiympäristössä näkee.

Mutta vanhemmat eivät ole ainoa roolimalli - omat ikätoverit ovat ihan yhtä merkittävässä osassa. Omalle lapselleni tuli tietyt jutut vasta päiväkodissa 3-vuotiaana (pinkki väri, prinsessat, yms - siihen asti hän ei myöskään ollut mieltänyt mitään asioita tyttöjen/poikien juttuina, mutta päiväkodin myötä alkoivat nämäkin pohdinnat).