Tuli tossa juteltua erään tutun naisen kanssa lapsuusmuistoja ja tuli sitten tajuttua, miten erilainen hänen lapsuus oli. Vaikka samoja kouluja käytiin ja näin. Tajusin, että moni nainen (ei edes äiti) ei oikein tiedä kuinka paljon väkivaltaa ja etenkin sen uhkaa poikalapset joutuu kokemaan.
Itse muistan, että koulumatkat oli usein täynnä pelkoa, että ne tietyt isot pojat iskisi jostain. Yleensä ne jotain lapsia töni, heitti laukut pellolle yms. yms. Mua ne ei kauheesti kiusannut, kunnes menin jostain hommasta kielimään ja typerän opettajan takia pahispojat osas kyllä arvata kuka oli kielinyt.
Tosta alkokin sitten pitkä piina. Noi pojat kiusas mua pitkään (se tuntui ikuisuudelta, mutta oli oikeesti varmaan vaan 2-3 kuukautta). Lisäksi ne levitti musta semmosta sanaa, että muutkin kiusas mua. Joskus esim. pari mun talossa asunutta poikaa tuli soittamaan ovikelloa ja löi mua jne. jne.
No tässä vaan alkua. Eikä kukaan kertonut. Muitakin kiusattiin, eikä hekään juuri kertoneet. Syy oli just sen, että kielikelloa pidettiin kaikkein alimpana tapauksena.
Ja en mä ollu pulmunen. Kyl mä sitten myöhemmin osallistuin semmosiin juttuhin, jossa joku poika hakattiin tms.
Sitä vaan mietin, että varmaan ajat on muuttuneet. Mutta ei varmasti ihan täysin.