Pohdintaa tyttöystävästä(ni)

[Tequesta]

Hei

Tekstiä on, toivottavasti jaksatte lukea ja kommentoida, kiitos!

Kysytäänpä täältä hieman pohdintaani jotain näkökulmaa, koska vastaukset ovat todennäköisesti enemmän fiksumpia verrattaessa "äijäforumeihin".

Aloin tuossa noin kuutisenkuukautta sitten seurustelemaan, ensimmäisen kerran elämässäni. Molemmat olemme hieman yli parikymppisiä. Suhteemme toimii loistavasti, niin omasta mielestämme kuin muidenkin mitä on kommenttia kuullut sieltä täältä.
Emme ole mitään yhteenmuuttamisia tai muutakaan sen kummemmin vielä suunitelleet, ei vain ole sen aika koska näinkin homma on ihan ok.

Pari viikkoa sitten kun olimme nukkumaan menossa, hän rupesi itkemään kun valot oli sammutettu ja luonollisesti kysyin mikä on - hetken hiljaisuus kun ei saanut sanaa suustaan, lopuksi tarrautui ihoon ihan kiinni ja sai sanottua kaiken itkun keskeltä muutamaan otteeseen "no kun rakastan sua ihan hirveästi". - Sen tiedän että hän ei ole tuota sanonut kumppanilleen kuin kerran aikaisemmin elämässään, minun lisäksi. Lisäksi vielä olen toinen poikaystävä, kenet hän on esitellyt vanhemmilleen ikinä ja jopa puhunut heidän kanssaan ihan vakavissaan minusta (hänen vanhemmiltaan kuultua kun kahdenkesken olen ohimennen keskustellut hieman vakavasti heidän kanssaan..)

Ei siinä mitään, tietenkin jokseenkin herkäksi veti kun ensimmäisen kerran hän koko asian sanoi.
Itse en ole sitä pystynyt sanomaan, ennen ainakaan kun tarkoitan sitä todella ja tiedän että näin on. Sen tiedän että tunteeni ovat syventyneet jo aikaisemmin ennen tätä tilannetta mutta kyllähän se taas vähän syveni hänen sanottua tuon.


Itsehän en siis ollut seurustellut ikinä, tyttöystäväni oli ja useita kertoja. Pisin suhde mikä hänellä on ollut on jotain 4 vuotta suunilleen, mikä kylläkin päättyi pari vuotta sitten käsittääkseni. Sen kummemmin ei ole siitä puhuttu kun en ole halunnut, tai muistakaan hänen suhteistaan.

Olen itse sitä tyyppiä, että en halua tai voisi itseäni kuvitella harrastamassa mitään yhdenyön juttuja, joten näitä ei luonollisesti ole ikinä ollut ja kyseinen tämänhetkinen tyttöystäväni onkin ollut ainoa kumppanini.

Tässäpä oli nämä tämänhetkiset pohjustukset.

Alkuaikoina oli puhetta hänen kumppaniensa määrästä, jotain 15-20 välillä se oli. Mielestäni tuo on erittäin paljon. Jätin sen kuitenkin sikseen, koska todellakin pidi(ä)n hänestä.

Samoin jos en väärin muista, hän mainitsi ryhmäseksistä jotain - jätin jokseenkin huomioimatta asian, samasta syystä kuin tuon toisenkin. Eli en tiedä onko osallisena ollut mitä sukupuolia jne.

Rupesin kuitenkin lukemaan internetin ihmeellisestä maailmasta (Pitäisikö tästä kiittää vai vihata näitä "ruksitus testejä"?)

Että hän on pettänyt kumppaniaan, tästä ei ole mitään koskaan keskusteltu. En siis tiedä onko tämä ollut milloin ja missä tilanteessa tai mitään muutakaan tähän liittyvää.
Samassa nousi taas mieleen kummittelemaan tuo ryhmäseksi puheenaihe.

Nämä rupesivat jokseenkin raastamaan mieltäni järkyttävästi, loi hieman ahdistuneisuutta ja pelkoa peräti ja mitä jos fiiliksiä.

Mietin pitäisikö vaan antaa näiden parin asian olla, kumppanien määrän olen pikkuhiljaa pystynyt hyväksymään jokseenkin eikä sitä tule sen kummemmin edes mietittyä koska tiedän että hän on aina käyttänyt ehkäisyä. Mutta nämä kaksi muuta kaverusta, puhuako hänen kanssaan vai ei? Onko vain parempi käsitellä yksin nämä asiat ja jos ei vaan pysty niin keskustella hänen kanssaan?

Periaatteessa tuntuu että en edes halua tietää, jos tulee kuitenkin vain huonompi olo sen sijaan että itse käsittelee asiat ja pääsee yli niistä ja sivuuttaa ne.
Jokseenkin taas voisi helpottaa oloa että saa keskusteltua ne asiat läpi hänen kanssaan ja unohdettua ne, tässä päivässä nyt kuitenkin eletään ja menneet on menneitä enkä ole itse tuntenut edes häntä ollenkaan kun em. asiat on tapahtunut.

Voiko siis olla että hän on elänyt ns. "villeimmän osan nuoruudestaan" nyt pois parin kolmen vuoden aikana kun hänen pidempi suhde loppui? Ja nyt hän haluaisi vakiintua. Hän kuitenkin tuntuu todellakin erittäin kiintyneeltä ja valmiilta uhraamaan paljonkin suhteen eteen, ja on näin tehnytkin nyt rajojenpuitteissa - kuten minä itsekin.

Kiitos ja pahoittelut hieman sekavasta ja hyppivästä tekstistä, mutta ajatukset pyörii ja juoksee päässä ja niiden esteenä on kunnon esterata niin teksti on mitä on.

 

[Miser]

Hei

Tekstiä on, toivottavasti jaksatte lukea ja kommentoida, kiitos!

Kysytäänpä täältä hieman pohdintaani jotain näkökulmaa, koska vastaukset ovat todennäköisesti enemmän fiksumpia verrattaessa "äijäforumeihin".

Aloin tuossa noin kuutisenkuukautta sitten seurustelemaan, ensimmäisen kerran elämässäni. Molemmat olemme hieman yli parikymppisiä. Suhteemme toimii loistavasti, niin omasta mielestämme kuin muidenkin mitä on kommenttia kuullut sieltä täältä.
Emme ole mitään yhteenmuuttamisia tai muutakaan sen kummemmin vielä suunitelleet, ei vain ole sen aika koska näinkin homma on ihan ok.

Pari viikkoa sitten kun olimme nukkumaan menossa, hän rupesi itkemään kun valot oli sammutettu ja luonollisesti kysyin mikä on - hetken hiljaisuus kun ei saanut sanaa suustaan, lopuksi tarrautui ihoon ihan kiinni ja sai sanottua kaiken itkun keskeltä muutamaan otteeseen "no kun rakastan sua ihan hirveästi". - Sen tiedän että hän ei ole tuota sanonut kumppanilleen kuin kerran aikaisemmin elämässään, minun lisäksi. Lisäksi vielä olen toinen poikaystävä, kenet hän on esitellyt vanhemmilleen ikinä ja jopa puhunut heidän kanssaan ihan vakavissaan minusta (hänen vanhemmiltaan kuultua kun kahdenkesken olen ohimennen keskustellut hieman vakavasti heidän kanssaan..)

Ei siinä mitään, tietenkin jokseenkin herkäksi veti kun ensimmäisen kerran hän koko asian sanoi.
Itse en ole sitä pystynyt sanomaan, ennen ainakaan kun tarkoitan sitä todella ja tiedän että näin on. Sen tiedän että tunteeni ovat syventyneet jo aikaisemmin ennen tätä tilannetta mutta kyllähän se taas vähän syveni hänen sanottua tuon.


Itsehän en siis ollut seurustellut ikinä, tyttöystäväni oli ja useita kertoja. Pisin suhde mikä hänellä on ollut on jotain 4 vuotta suunilleen, mikä kylläkin päättyi pari vuotta sitten käsittääkseni. Sen kummemmin ei ole siitä puhuttu kun en ole halunnut, tai muistakaan hänen suhteistaan.

Olen itse sitä tyyppiä, että en halua tai voisi itseäni kuvitella harrastamassa mitään yhdenyön juttuja, joten näitä ei luonollisesti ole ikinä ollut ja kyseinen tämänhetkinen tyttöystäväni onkin ollut ainoa kumppanini.

Tässäpä oli nämä tämänhetkiset pohjustukset.

Alkuaikoina oli puhetta hänen kumppaniensa määrästä, jotain 15-20 välillä se oli. Mielestäni tuo on erittäin paljon. Jätin sen kuitenkin sikseen, koska todellakin pidi(ä)n hänestä.

Samoin jos en väärin muista, hän mainitsi ryhmäseksistä jotain - jätin jokseenkin huomioimatta asian, samasta syystä kuin tuon toisenkin. Eli en tiedä onko osallisena ollut mitä sukupuolia jne.

Rupesin kuitenkin lukemaan internetin ihmeellisestä maailmasta (Pitäisikö tästä kiittää vai vihata näitä "ruksitus testejä"?)

Että hän on pettänyt kumppaniaan, tästä ei ole mitään koskaan keskusteltu. En siis tiedä onko tämä ollut milloin ja missä tilanteessa tai mitään muutakaan tähän liittyvää.
Samassa nousi taas mieleen kummittelemaan tuo ryhmäseksi puheenaihe.

Nämä rupesivat jokseenkin raastamaan mieltäni järkyttävästi, loi hieman ahdistuneisuutta ja pelkoa peräti ja mitä jos fiiliksiä.

Mietin pitäisikö vaan antaa näiden parin asian olla, kumppanien määrän olen pikkuhiljaa pystynyt hyväksymään jokseenkin eikä sitä tule sen kummemmin edes mietittyä koska tiedän että hän on aina käyttänyt ehkäisyä. Mutta nämä kaksi muuta kaverusta, puhuako hänen kanssaan vai ei? Onko vain parempi käsitellä yksin nämä asiat ja jos ei vaan pysty niin keskustella hänen kanssaan?

Periaatteessa tuntuu että en edes halua tietää, jos tulee kuitenkin vain huonompi olo sen sijaan että itse käsittelee asiat ja pääsee yli niistä ja sivuuttaa ne.
Jokseenkin taas voisi helpottaa oloa että saa keskusteltua ne asiat läpi hänen kanssaan ja unohdettua ne, tässä päivässä nyt kuitenkin eletään ja menneet on menneitä enkä ole itse tuntenut edes häntä ollenkaan kun em. asiat on tapahtunut.

Voiko siis olla että hän on elänyt ns. "villeimmän osan nuoruudestaan" nyt pois parin kolmen vuoden aikana kun hänen pidempi suhde loppui? Ja nyt hän haluaisi vakiintua. Hän kuitenkin tuntuu todellakin erittäin kiintyneeltä ja valmiilta uhraamaan paljonkin suhteen eteen, ja on näin tehnytkin nyt rajojenpuitteissa - kuten minä itsekin.

Kiitos ja pahoittelut hieman sekavasta ja hyppivästä tekstistä, mutta ajatukset pyörii ja juoksee päässä ja niiden esteenä on kunnon esterata niin teksti on mitä on.

Tiedän, että tämä kirjoitus jollain perverssin romanttisella tavalla sulattaa monen ellin sydämmen. Jostain syystä siitä pitäisi tuntea ylpeyttä, että on viettänyt "villin" sinkkuajan ja kokenut ja nähnyt "paljon". Kerron sinulle hieman vanhempana ihmisenä, että parikymppinen ihminen, kumppanien määrään katsomatta, on melko kypsymätön ja kokematon. Etenkin sellaiset ihmiset jotka painottavat "kokemuksen" merkitystä ovat kaikkein epävarmimpia itsestään.

Monet ellit tulevat lisäksi sanomaan, että kumppanien määrä ei ole tärkeää. Eihän? Sinulle se on. Sinua tullaan syyllistämään mustasukkaisuudesta vaikka et sitä olisikaan. Olet ainoastaan epävarma itsestäsi, sillä naisesi on sitä mitä sinulta miehenä odotetaan.

En tiedä muusta, mutta kumppanien määrän pystyy unohtamaan ajan kanssa. Tai ainakin sen merkitys vähenee kun suhde syvenee. Suosittelen keskustelemaan suhteenne rajoista. Se antaa varmuutta. Kerro hänelle, että et halua olla tekemisissä hänen entisten seksikumppanien kanssa etkä välitä tietää niistä, koska se häiritsee sinua. Sinulla on siihen täysi oikeus, sanoi kuka tahansa mitä muuta. Jos hän ei ymmärrä sinua, tai pitää sinua "lapsellisena" (="kokematon") niin ette sovi toisillenne. Lapsellisinta olisi uskoa tännekkin pian ilmaantuvia idiootteja, jotka sanoo, ettei asian pitäisi häiritä sinua koska elämme vuosilukua xyz.

Äläkä hyvä ihminen mene sanomaan rakastavasi ketään ellet ole varma siitä. Tyttöystäväsi kuullostaa tyypilliseltä suhteisista toisiin hyppivältä naiselta ja olet sen velkaa muille miehille ettet lähde tällaiseen leikkiin mukaan. Jätä naisten suhdesotkut, niiden kehittely ja yletön vatvominen omaan arvoonsa ja ole oma itsesi eli mies. Millään muulla ei ole väliä. Takaan lisäksi, että se varmasti ärsyttää tyttöystävääsi kun et vatvo hänen kanssaan jonninjoutavia menneitä.

 

[Neito 80]

Moi,

Oli pakko vastata koska tämä oli kuin omasta elämästäni... Tai siis menneestä.

Aloin seurustella 6 vuotta sitten nykyisen poikaystäväni kanssa, ollessani 22 vuotias. Ennen häntä ehdin viettää n. 4 vuoden "biletyskauden" jolloin tuli myös harrastettua kaikennäköistä, ryhmäseksistä huumekokeilujen kautta lesboseksiin.. Olen myös joskus pettänyt paria poikaystävääni.. Kuulostaa villiltä, tiedän, enkä välttämättä itsekkään painaisi tuollaista listaa villaisella, mutta kuten itsekin pohdit, voi hyvinkin olla että tyttöystäväsi on bileensä bilettänyt, ja haluaa nyt vakiintua. Itselläni nuo kaikki kokeilut johtuivat loppujen lopuksi huonosta itsetunnosta ja siitä että halusin tuntea itseni hyväksytyksi.

Ja tuo itku rakkaudentunnustuksen yhteydessä kertoo mielestäni vain siitä että hän todella rakastaa sinua ja pelkää että menettää sinut, varsinkin kun et voi vastata samoilla sanoilla takaisin.

Omassa suhteessani mieheni ei halunnut tietää kumppaneitteni määrää (jonka voin kertoa olleen tuplat oman tyttöystäväsi kokeiluihiin nähden) eikä mitään muutakaan menneistä. Asia häiritsi minua jopa pari vuotta, sillä olisin halunnut puhdistaa omatuntoni kertomalla kaikesta.. Nyt kun asiaa mietin niin on hyvä ettei hän halunnut tietää. Tieto lisää tuskaa ja tarinani eivät ole satukirjasta poimittuja...

Sanotaan että ihminen joka pettää kerran, pettää myös toisen kerran. Tämä ei pidä paikkaansa kohdallani, en voisi kuvitellakkaan vaarantavani ihanaa suhdettani hetken hurman vuoksi.

Voisin tarinoida aiheesta vaikka kuinka mutta eiköhän pointti tullut selväksi. Tieto lisää tuskaa ja saat ihan turhaa mietittävää jos haluat tietää kaiken. Ja mieti oikeasti mitä sillä tiedolla teet?? Johtopäätöksiä jostain? Ei pidä paikkaansa. En tunne tyttöystävääsi mutta et voi tulkita hänen edellisestä käytöksestään miten teidän suhde tulee menemään. Paina menneet taka-alalle ja keskity tulevaisuuteen, tässä tilanteessa et voi kun luottaa tai luovuttaa. Jos paskaa tulee niskaan niin tervetuloa kerhoon... Harva säästyy sydänsuruilta koko elämänsä. Elä, katso eteenpäin ja luota, muuta et voi tehdä jos suhteen haluat.

 

[Toinenkin mielipide]

Toivottavasti ensimmäinen vastaus viestiisi oli provo, muuten on kyseessä harvinaisen katkera ihminen, mutta jätetään asia nyt sikseen... Ja toisaalta täytyy myöntää että kyllä täältä helpommin nainen saa ymmärrystä kuin mies. Mutta asiaan:

Olen itse kolmekymppinen nainen ja siinä mielessä ehkä jäävi kommentoimaan asiaa koska en ole koskaan ollutmikään pariutujatyyppi taiparisuhdeihminen. Toki niitäkin on ollut mutta en ole siis koskaan haaveillut häistä tai lapsista. Ne tulevat jos tulevat.

Se mikä ensimmäisenä kiinnitti huomioni oli ikänne. Toivottavasti et ota tätä kommenttiani paasaamisena tai paapomisena mutta olette kovin nuoria. Minä rupean nyt vasta kolmekyppisenä olemaan niin sinut itseni kanssa ja suurimman osan lennoista lentänyt ( esim. baarielämä ei kiinnostu tippaakaan) että voin ajatella sitoutumista ja seurustelua oikein kunnolla.

Mutta jos katson taakse kymmenen vuotta tai vaikka vain viisikin vuotta, olin aika eri ihminen. Vaikka olen ollut rakastunut ja aina ollut varma että tämä se on ( no täytyy myöntää että yhdenmiehen kohdalla se pitää edelleenkin paikkaansa, olemme kylläkin eronneet...), aina on löytynyt uusi tulinen rakkaus jossain vaiheessa ja se entinen tuntuu vain hassulta muistolta.

Se mitä koitan tässä sinulle nyt sanoa on se että älä ota elämää liian vakavasti tuossa vaiheessa. Tyttöystäväsi ei saa tehtyä tekemättömäksi ja sinun vaihtoehtosi ovat joko hyväksyä asia tai jatkaa eteenpäin yksin ja myöhemmin sitten jonkun muun kanssa.

En tiedä tarkkaa ikääsi mutta kirjoituksesi perusteella vaikutat selväjärkiseltä ja empaattiselta mieheltä. Sellaisille löytyy aina tilausta,älä kadota sitä luonteenpiirrettäsi!

Olen sitä mieltä että liian nuorena ( senkin voi toki jokainen itse määritellä) ei kannata ihan kuoleman vakavasti lähteä sitoutumaan eli vinkkini on että jos et pysty sulattamaan faktaa jonka olet kohdannut, älä kiduta itseäsi vaan mene eteenpäin.

 

[Miser]

Mutta jos katson taakse kymmenen vuotta tai vaikka vain viisikin vuotta, olin aika eri ihminen. Vaikka olen ollut rakastunut ja aina ollut varma että tämä se on ( no täytyy myöntää että yhdenmiehen kohdalla se pitää edelleenkin paikkaansa, olemme kylläkin eronneet...), aina on löytynyt uusi tulinen rakkaus jossain vaiheessa ja se entinen tuntuu vain hassulta muistolta.

Tee aloittajan kaltaisille empaattisille miehille palvelus ja älä ala seurustelemaan ennen kuin olet päässyt kyseisen miehen ylitse.

 

[DeepaDeepa]

Ihmiset ovat erilaisia, parisuhteessakin, ja sen vaikein osuus on koettaa opetella hyväksymään toinen sellaisena kuin toinen on hyvässä ja pahassa. Hyvin usein arvomaailmat törmäilevät samoin kuin mielikuva siitä, mitä on hyvä parisuhde.

Tyttöystäväsi taustaa ajatellen hänellä saattaa olla hyvinkin kova tarve saada olla jonkun kanssa, mutta tähän mennessä sitä oikeaa ei ole tullut vastaan. Jotkut etsivät kiivaasti, jotkut rauhassa, mutta tapoja on monenlaisia. Tyttöystäväsi ei välttämättä ole "huono tyttö" siksi, että on suostunut kokeilemaan asioita. Mielestäni hän on vain hirvittävän epävarma ja lähtenyt ilmeisesti herkästi mukaan monenlaiseen löytääkseen kumppanin itselleen. Kannattaa siis antaa mahdollisuus ja tutustua tyttöystävässäsi muuhunkin kuin hänen entiseen elämäänsä.

Voimakkaat tunnereaktiot saattavat aiheuttaa ihmisessä melkoisia ilmentymiä, jolloin nauru muuttuukin itkuksi tai päinvastoin. Tyttöystäväsi vaikuttaa turvattomalta ja hän todennäköisesti kokee sinut ihmiseksi, jonka kainalossa voi uskaltaa tuntea ihan mitä vaan. Niitä itkuja ja rakkaudentunnuksia voi tulla lisääkin, joten ota rauhallisesti ja ole se, mikä olet.

Parisuhteessa liiaallinen rehellisyys voi kääntyä puhujaa vastaan. Joskus rakkautta on olla sanomatta asioista, joita toinen ei kykene käsittelemään tai ainakin miettiä, missä muodossa asiansa esittää. Tyttöystäväsi tunnustustaktiikka ei ole sinua ajatellen erityisen toimivaa, joten tässä voisit miettiä millä tavoin haluat hänen jatkossa kertovan asioistaan. Haluatko puhua asioista järkevästi, perustellen, tunteillen vaiko molempia, mutta niin että tyttöystäväsi harjoittelee myös selittämään syitä ja seurauksia. Tämä keskustelutaktiikka on ihan kannattavaa jatkoakin ajatellen, koska sinun hommasi ei ole toimia rippi-isänä ja vain kuunnella sekä pohtia monellako avemarialla tyttöystävä "synneistään" selviää. Yhtä lailla sinä opettelet samat kuin tyttöystäväsi, mutta en ainakaan suosittelisi supattelemaan niitä "likaisimpia" oman elämänsä yksityiskohtia hyvän seksin tai hauskan illan päätteeksi. Mieluusti päivänäöllä ja niin, että kummallakin on aikaa käydä juttu läpi rauhassa.

 

[sama tarina]

Olen itse (ollut) samassa tilanteessa kuin ap. Tosin minä olen nainen. Kirjoitin sulkuihin tuon sanan "ollut", koska olen vieläkin saman miehen kanssa, joten toisinaan vieläkin nämä ajatukset tulevat mieleen. Olen ollut mieheni kanssa 4 vuotta.

Mieheni on minun ensimmäinen kumppanini, miehelläni taas on ollut vaikka kuinka paljon kumppaneita, tosin varsinaisia tyttöystäviä vain 3-4 (eli hieman pidempiaikaisia siis, pisin suhde hänellä oli n. 2 vuotta).

Varsinkin alussa minua häiritsi se, että hänellä oli ollut niin paljon aiempia kumppaneita, mietin myös josko hän ajattelee tai kaipaa jotain exäänsä tms. Koska itselläni ei siis ole kokemusta suhteista on vaikea sanoa, mitä ihmiset tuntevat exiään kohtaan. Mieheni ei ollut kuitenkaan enää yhteydessä yhteenkään exäänsä, ystäväpiirissä ei siis tarvitse tulla exien kanssa toimeen. Vuosien mittaan tuo epävarmuus existä on laimentunut, koska olen nyt siis kuitenkin se kenen kanssa mieheni on ollut pisimpään, lisäksi hän on jopa kosinut minua. Edellisten kumppaneidensa kanssa hän ei suostunut kihloihin vaikka pari existä oli sitä halunnut. Ap:kinhan sanoi olevansa vasta toinen jota tyttöystävä sanoo rakastavansa, joten eiköhän suhteenne ole hänelle tärkeämpi kuin exät olivat. Jos olet ensimmäinen jota tyttöystäväsi kosii, niin ehkä sitten tiedät olevasi se tärkein

Niin ja minäkin olen sitä mieltä että kumppanien määrällä on merkitystä, kuten myös sillä onko pettänyt aiempia kumppaneitaan. Oma mieheni on pettänyt paria exäänsä, joten kyllähän sekin epävarmuutta herättää. Hän tosin sanoo, ettei koskaan rakastanut heitä niin paljon kuin minua (ei siis halunnut heidän kanssaan esim. naimisiin), niin oli helppo pettää... Mutta sanovathan ihmiset asioita koko ajan, joten mistä sitä tietää onko tuohon uskominen.

Mutta ehkä siis sinullakin, ap., olo varmistuu ajan myötä, ja tuo että hän rakastaa sinua paljon kertoo siitä että hän pelkää menettävänsä sinut. Olette tosin olleet yhdessä vasta puoli vuotta, joten kannattaa antaa ajan kulua ja katsoa miten menee. Minäkin muuten sanoin miehelleni rakastavani häntä vasta n. vuoden yhdessäolon jälkeen, hän oli sanonut sen paljon aiemmin. Hän kuitenkin ymmärsi etten halua sanoa sitä jos en oikeasti tarkoita, eikä painostanut mitenkään. Älä siis ap. sinäkään sano rakastavasi jos et rakasta, on kurjaa jos joudut ottamaan sen takaisin jossain vaiheessa...

oivottavasti myös tyttöystäväsi ymmärtää, eikä painosta sinua mihinkään. Kukaan ei voi tietää miten suhteenne käy, sinun täytyy päättää voitko hyväksyä tyttöystäväsi taustan ja sen jälkeen jää nähtäväksi tuleeko suhteenne toimimaan.

 

[hellurei]

Minusta tuo partnerien lukumäärä ei ole paha. Se on tavallaan paljon, mutta tavallaan ei - riippuu mihin vertaa. Tässä taas oiva esimerkki siitä, miksei ylipäätään kannata puhua seksikumppaneiden määrästä kumppaneilleen. Tai miksei ylipäätään menneisyyden haamuja kannata kuskata mukanaan nykyisyyteen.

Pimu on harrastanut ryhmäseksiä, so what? Ei se välttämättä liity pettämiseen.

Pettäminen sitten on taas ihan oma juttunsa. Ehkä se on tapahtunut joskus tosi nuorena esim. 15-vuotiaana, jolloin seurustelutkin ovat useimmiten sellaista lapsellista säätämistä kaikin puolin. Tai sitten huonossa suhteessa. Asiaa on oikeastaan turha spekuloida. Pettämisestä sen sijaan kannattaa jutella jo hyvissä ajoin suhteen alussa. Ota asia esille, kysy mitä mieltä hän on pettämisestä ja kerro mitä itse ajattelet asiasta. Onko seurustelu kerrasta poikki, jos pettää. Ja mikä on mielestäsi pettämistä: flirttailu, suutelu, seksi... Näistä teillä kannattaa jutella vakavasti nyt.

Sinä itse olet kokematon, mikä lisää ymmärrettävyyttä "epävarmuudellesi" näissä asioissa. Sinuna en kuitenkaan vielä tässä vaiheessa tai milloinkaan ottaisi esimerkiksi tuota ryhmäseksi asiaa tai edes partnereiden määrää keskusteluun. Ne ovat menneisyyttä (paitsi jos tyttöystäväsi haluaa ryhmäseksiä teidän suhteessanne/suhteenne aikana). Pettäminen sen sijaan kannattaa keskustella auki. Ei mitään tenttaamista sinun puoleltasi, mutta asiallista keskustelua ja teidän suhteenne rajojen määrittelemistä. Sinä itse tiedät millaiset teot loukkaavat sinua ja mihin vedät omat rajasi, joten tee ne hänelle tiettäväksi jo tässä vaiheessa.

 

[hyvä neuvo]

Pettäminen sen sijaan kannattaa keskustella auki. Ei mitään tenttaamista sinun puoleltasi, mutta asiallista keskustelua ja teidän suhteenne rajojen määrittelemistä. Sinä itse tiedät millaiset teot loukkaavat sinua ja mihin vedät omat rajasi, joten tee ne hänelle tiettäväksi jo tässä vaiheessa.

Tässäpä oli hyvä neuvo. Olen itse ollut suhteessa, jossa mies oli sitä mieltä että seksi on vain seksiä, eli kun ei tunteet ole mukana niin ei kai se ole niin iso asia jos pettää. Ja että se pitäisi pystyä antamaan anteeksi eikä syyllistämään pettäjää jne. Oma kantani on se, että jos ollaan suhteessa, ei petetä. Ja se on kerrasta poikki.

On siis todella tärkeää tietää millä tavalla kumppani suhtautuu asiaan, muuten voi käydä ikävästi.

 

[Toinenkin mielipide]

Tee aloittajan kaltaisille empaattisille miehille palvelus ja älä ala seurustelemaan ennen kuin olet päässyt kyseisen miehen ylitse.

Se, etta yhdella miehella on erityinen paikka sydamessani ei tarkoita sita ettenko olisi paassyt hanesta kuitenkin yli ja etteiko sydamessani olisi tilaa muillekin miehille ja rakkauksille. Ei kannata aina olla niin kamalan kyyninen.

mutta aloittajalla, olet mielestani saanut erittain hyvia vastauksia! En tieda pystyisinko jattamaan kumppanini pelkastaan lukuisten partnerien maaran takia mutta kylla se varmasti mustasukkaisuutta aikeuttaisi, ainakin aluksi.

Hieman saali tyttoystavaasi koska han ehka hieman katuu naita juttujaan koska kokee nyt loytaneensa elamansa miehen ja sina et ainakaan talla hetkella pysty vastaamaan hanen rakkauden tunnustukseensa.

Mutta ehka ajan kanssa! Tsemppia!

 

[QUOTE.]

Joillakin naisilla (varsinkin nätin näköisillä) on heti murrosikäisestä asti vientiä. Jos kuitenkin itsetunto on nollissa ja haluaa peittää sitä huonoa itsetuntoa yrittämällä olla kovempi kuin mitä oikeasti on, niin silloin helposti käy niin, että aloittaa tupakointia, humalahakuista juomista ja hyppää sänkyyn, vaikkei vielä olisikaan valmis. Ns. itsensä tuhoaminen vaikuttaa voimakkaasti itsetuntoa edelleen heikentävästi ja tuntuu, ettei hallitse omaa elämäänsä. Siinä tilanteessa ainoa lohtu voi olla se, että saa edes hetkeksi huomiota ja kehuja miehiltä. Pahimmillaan nätti nainen saattaa antaa seksiä suunnilleen kenelle vaan, joka sitä kehtaa pyytää. Seurustelusuhteet sellaisessa tilanteessa ovat yleensä sellaisia, että nainen on mustasukkainen ja suhde perustuu pitkälti seksiin ja mies saattaa alistaa naista kovastikin.

Jos tyttöystäväsi on ollut tuollainen, niin tilanteesta voi nousta varsinkin, jos hän on saanut biletyskierteen katkaistua ja hän on saanut itsetuntoaan nostettua esim. saamalla opiskelut loppuun, saamalla työpaikan jne. Aikuistumiseksikin sitä voisi kutsua. Esim. hurjat seksikokeilut voivat painaa tyttöystäväsi mieltä kovastikin, jos hänestä on tuntunut, että hän ei ole tehnyt niitä juttuja aidosti siksi, että hän olisi niistä nauttinut, vaan että hänellä on ollut näyttämisen halua tai häntä on painostettu niihin juttuihin.

Eikö nuoruuden pitäisi olla omien rajojen etsimisen aikaa? Minusta olisi aika kamalaa, jos joistakin 17-18 -v ikäisenä tapahtuneista hurjasteluista pitäisi koko loppuelämä kärsiä. Sitä paitsi tiedän niitäkin naisia ja miehiä, joilta se murrosiän kokeiluvaihe on jäänyt väliin ja sitten 35-vuotiaana alkaa katumaan, kun ei olekaan kuin yksi seksikokemus ja on valmis heittämään parisuhteen ja perheen menemään vain siksi, että haluaa edes kerran elämässään elää villinä ja vapaana.

Minusta sinun kannattaisi yrittää antaa anteeksi hänelle ja katsoa, miten hän nyt käyttäytyy. Yksi hyvä keino on jutella asiasta niin kauan, että kyllästyt aiheeseen ja olet valmis unohtamaan menneet. Luulen, että sinua painaa nämä asiat, koska pelkäät, että esim. seksinne ei ole tarpeeksi rajua, johon kuvittelet hänen ihastuneet. Kannattaa heti seurustelun alussa ottaa se linja, että opettelette puhumaan vaikeistakin aiheista. Elämässä tulee aina eteen tilanteita, jotka eivät miellytä, mutta niistä ongelmista pitää vain selviytyä. Vaikeneminen, mököttäminen ja unohtaminen ovat huonoja tapoja selvittää ongelmat. Kun huomaatte selviytyvänne ongelmista keskustelemalla, se yleensä tekee pariskunnasta entisestään läheisempiä.

Intohimovaihe kestää suhteessa yleensä 6 - 24 kk. Sen jälkeen ehdit nähdä, että onko suhteellanne aineksia kehittyä vakavampaan suuntaan ts. onko teillä muutakin yhteistä kuin seksi. Seksi on tärkeä asia ikäänkuin suhteen liima, joka joko pitää tai hajottaa suhdetta, mutta omasta mielestäni parisuhteen pitää olla muutakin esim. ystävyyttä ja kaveruutta, yhteistä harrastamista jossakin määrin, yhdessä tehtyjä kotitöitä ja yhdessä jaettuja kustannuksia. Jos haluat lapsia, niin tietysti kannattaa miettiä häntä siinäkin ominaisuudessa, että olisiko hänessä niitä aineksia, joita vaimolta ja äidiltä vaaditaan.

 

[Mietin vaan...]

Eikö nuoruuden pitäisi olla omien rajojen etsimisen aikaa? Minusta olisi aika kamalaa, jos joistakin 17-18 -v ikäisenä tapahtuneista hurjasteluista pitäisi koko loppuelämä kärsiä. Sitä paitsi tiedän niitäkin naisia ja miehiä, joilta se murrosiän kokeiluvaihe on jäänyt väliin ja sitten 35-vuotiaana alkaa katumaan, kun ei olekaan kuin yksi seksikokemus ja on valmis heittämään parisuhteen ja perheen menemään vain siksi, että haluaa edes kerran elämässään elää villinä ja vapaana.

Tästä sanoisin, että eikös vaarana tässä ap:n suhteessa ole juuri se, että hänelle tämä tyttö on ensimmäinen tyttöystävä kun taas tytöllä on ollut jo useampia kumppaneita. Eli jos nyt päätyisivät yhteen pidemmäksi ajaksi kun kerran tyttö on saanut hurjastelunsa hurjasteltua, niin poika (ap) tulee sitten tuossa 35-vuotiaana tilanteeseen jossa haluaa kuitenkin jättää tytön jotta saa itse hankkia niitä kokemuksia. Onko siis mitään järkeä panostaa tähän suhteeseen kovin paljon?

 

[Tequesta]

Kiitos vastauksista, näistä on ollut paljon apua omaan pohdintaani!

Taidankin siis puhua hänen kanssaan ja kuulla hänen oman versionsa miten asia meni ja milloin, selventänee paljon ja saa asian käsiteltyä.

Olen kuitenkin itsekin sitä mieltä, niinkuin moni on sanonut että puhumalla eteenpäin ja tämä on loppuenlopuksi pientä, mutta omaa mieltä hieman vaivaava. Kuitenkaan asia ei liity millään minuun enkä tiedä siitä enempään kuin että tapahtunut joskus ja mitä tapahtunut. Sen verran kuitenkin välitän hänestä että selvitän asian yhdessä hänen kanssaan, sekä aion käydä läpi myös meidän suhteen kannalta ne yhteiset pelisäännöt. Helpompi käydä nyt läpi asiat kuitenkin kun suhteellisen tuore juttu vielä, mutta kuitenkin sen verran tuntee toista että tiedän miten hänen kanssaan voi keskustella asioista.

Mielestäni kuitenkin yleisesti myös kertoo se jotain ihmisestä kuin ihmisestä että hän on kaiken ihan avoimesti kertonut minulle mitä olen halunnut tietää, ja jättänyt myös kertomatta ja puhumatta jos olen sanonut että en halua kuulla (juurikin hänen jostain entisistä suhteistaan ja muista..). Eli tämän osalta kaikki on ok eikä juurikaan huoleta minua että hän mitään väkisin vatvoisi asioita ja kertoisi minulle kun en niitä halua kuulla.

Kuten mainittua täälläkin ja itsekin sanoin, en halua sanoa että rakastan häntä aikaisemmin kun sitä oikeasti tarkoitan vaikka syvästi jo nyt välitän hänestä ja hän myös ymmärtää ja tietää sen että sanon kun tunnen niin.

Ja viimeisenä, en todellakaan usko itsestäni että voisin lähteä tuota kokeilua suorittamaan kolmekymppisenä tai yli. Ei vain ole minun tyyliä, en siitä innostunut vaikka tilaisuuksia on ollut ja muutenkin. Itse valinnut että ei kiitos irtojutuille. Kyllä ne kokeilut ja muut olisin suorittanut aikaisemmin jos olisi kiinnostanut ja niihin olisi ollut mahdollisuuskin hyvässä porukassa, mutta itse valitsin ei niin en usko että näin tulee ikinä tapahtumaan.

Kiitos vielä kaikille, katsotaan miten tilanne kehittyy - mitään varsinaista ongelmaa nyt ei kuitenkaan ollut mutta tämän haluan selvittää meidän molempien tähden, helpompi ainakin olla kun tietää asian oikeat taustat