T
Tequesta
Vieras
Hei
Tekstiä on, toivottavasti jaksatte lukea ja kommentoida, kiitos!
Kysytäänpä täältä hieman pohdintaani jotain näkökulmaa, koska vastaukset ovat todennäköisesti enemmän fiksumpia verrattaessa "äijäforumeihin".
Aloin tuossa noin kuutisenkuukautta sitten seurustelemaan, ensimmäisen kerran elämässäni. Molemmat olemme hieman yli parikymppisiä. Suhteemme toimii loistavasti, niin omasta mielestämme kuin muidenkin mitä on kommenttia kuullut sieltä täältä.
Emme ole mitään yhteenmuuttamisia tai muutakaan sen kummemmin vielä suunitelleet, ei vain ole sen aika koska näinkin homma on ihan ok.
Pari viikkoa sitten kun olimme nukkumaan menossa, hän rupesi itkemään kun valot oli sammutettu ja luonollisesti kysyin mikä on - hetken hiljaisuus kun ei saanut sanaa suustaan, lopuksi tarrautui ihoon ihan kiinni ja sai sanottua kaiken itkun keskeltä muutamaan otteeseen "no kun rakastan sua ihan hirveästi". - Sen tiedän että hän ei ole tuota sanonut kumppanilleen kuin kerran aikaisemmin elämässään, minun lisäksi. Lisäksi vielä olen toinen poikaystävä, kenet hän on esitellyt vanhemmilleen ikinä ja jopa puhunut heidän kanssaan ihan vakavissaan minusta (hänen vanhemmiltaan kuultua kun kahdenkesken olen ohimennen keskustellut hieman vakavasti heidän kanssaan..)
Ei siinä mitään, tietenkin jokseenkin herkäksi veti kun ensimmäisen kerran hän koko asian sanoi.
Itse en ole sitä pystynyt sanomaan, ennen ainakaan kun tarkoitan sitä todella ja tiedän että näin on. Sen tiedän että tunteeni ovat syventyneet jo aikaisemmin ennen tätä tilannetta mutta kyllähän se taas vähän syveni hänen sanottua tuon.
Itsehän en siis ollut seurustellut ikinä, tyttöystäväni oli ja useita kertoja. Pisin suhde mikä hänellä on ollut on jotain 4 vuotta suunilleen, mikä kylläkin päättyi pari vuotta sitten käsittääkseni. Sen kummemmin ei ole siitä puhuttu kun en ole halunnut, tai muistakaan hänen suhteistaan.
Olen itse sitä tyyppiä, että en halua tai voisi itseäni kuvitella harrastamassa mitään yhdenyön juttuja, joten näitä ei luonollisesti ole ikinä ollut ja kyseinen tämänhetkinen tyttöystäväni onkin ollut ainoa kumppanini.
Tässäpä oli nämä tämänhetkiset pohjustukset.
Alkuaikoina oli puhetta hänen kumppaniensa määrästä, jotain 15-20 välillä se oli. Mielestäni tuo on erittäin paljon. Jätin sen kuitenkin sikseen, koska todellakin pidi(ä)n hänestä.
Samoin jos en väärin muista, hän mainitsi ryhmäseksistä jotain - jätin jokseenkin huomioimatta asian, samasta syystä kuin tuon toisenkin. Eli en tiedä onko osallisena ollut mitä sukupuolia jne.
Rupesin kuitenkin lukemaan internetin ihmeellisestä maailmasta (Pitäisikö tästä kiittää vai vihata näitä "ruksitus testejä"?)
Että hän on pettänyt kumppaniaan, tästä ei ole mitään koskaan keskusteltu. En siis tiedä onko tämä ollut milloin ja missä tilanteessa tai mitään muutakaan tähän liittyvää.
Samassa nousi taas mieleen kummittelemaan tuo ryhmäseksi puheenaihe.
Nämä rupesivat jokseenkin raastamaan mieltäni järkyttävästi, loi hieman ahdistuneisuutta ja pelkoa peräti ja mitä jos fiiliksiä.
Mietin pitäisikö vaan antaa näiden parin asian olla, kumppanien määrän olen pikkuhiljaa pystynyt hyväksymään jokseenkin eikä sitä tule sen kummemmin edes mietittyä koska tiedän että hän on aina käyttänyt ehkäisyä. Mutta nämä kaksi muuta kaverusta, puhuako hänen kanssaan vai ei? Onko vain parempi käsitellä yksin nämä asiat ja jos ei vaan pysty niin keskustella hänen kanssaan?
Periaatteessa tuntuu että en edes halua tietää, jos tulee kuitenkin vain huonompi olo sen sijaan että itse käsittelee asiat ja pääsee yli niistä ja sivuuttaa ne.
Jokseenkin taas voisi helpottaa oloa että saa keskusteltua ne asiat läpi hänen kanssaan ja unohdettua ne, tässä päivässä nyt kuitenkin eletään ja menneet on menneitä enkä ole itse tuntenut edes häntä ollenkaan kun em. asiat on tapahtunut.
Voiko siis olla että hän on elänyt ns. "villeimmän osan nuoruudestaan" nyt pois parin kolmen vuoden aikana kun hänen pidempi suhde loppui? Ja nyt hän haluaisi vakiintua. Hän kuitenkin tuntuu todellakin erittäin kiintyneeltä ja valmiilta uhraamaan paljonkin suhteen eteen, ja on näin tehnytkin nyt rajojenpuitteissa - kuten minä itsekin.
Kiitos ja pahoittelut hieman sekavasta ja hyppivästä tekstistä, mutta ajatukset pyörii ja juoksee päässä ja niiden esteenä on kunnon esterata niin teksti on mitä on.
Tekstiä on, toivottavasti jaksatte lukea ja kommentoida, kiitos!
Kysytäänpä täältä hieman pohdintaani jotain näkökulmaa, koska vastaukset ovat todennäköisesti enemmän fiksumpia verrattaessa "äijäforumeihin".
Aloin tuossa noin kuutisenkuukautta sitten seurustelemaan, ensimmäisen kerran elämässäni. Molemmat olemme hieman yli parikymppisiä. Suhteemme toimii loistavasti, niin omasta mielestämme kuin muidenkin mitä on kommenttia kuullut sieltä täältä.
Emme ole mitään yhteenmuuttamisia tai muutakaan sen kummemmin vielä suunitelleet, ei vain ole sen aika koska näinkin homma on ihan ok.
Pari viikkoa sitten kun olimme nukkumaan menossa, hän rupesi itkemään kun valot oli sammutettu ja luonollisesti kysyin mikä on - hetken hiljaisuus kun ei saanut sanaa suustaan, lopuksi tarrautui ihoon ihan kiinni ja sai sanottua kaiken itkun keskeltä muutamaan otteeseen "no kun rakastan sua ihan hirveästi". - Sen tiedän että hän ei ole tuota sanonut kumppanilleen kuin kerran aikaisemmin elämässään, minun lisäksi. Lisäksi vielä olen toinen poikaystävä, kenet hän on esitellyt vanhemmilleen ikinä ja jopa puhunut heidän kanssaan ihan vakavissaan minusta (hänen vanhemmiltaan kuultua kun kahdenkesken olen ohimennen keskustellut hieman vakavasti heidän kanssaan..)
Ei siinä mitään, tietenkin jokseenkin herkäksi veti kun ensimmäisen kerran hän koko asian sanoi.
Itse en ole sitä pystynyt sanomaan, ennen ainakaan kun tarkoitan sitä todella ja tiedän että näin on. Sen tiedän että tunteeni ovat syventyneet jo aikaisemmin ennen tätä tilannetta mutta kyllähän se taas vähän syveni hänen sanottua tuon.
Itsehän en siis ollut seurustellut ikinä, tyttöystäväni oli ja useita kertoja. Pisin suhde mikä hänellä on ollut on jotain 4 vuotta suunilleen, mikä kylläkin päättyi pari vuotta sitten käsittääkseni. Sen kummemmin ei ole siitä puhuttu kun en ole halunnut, tai muistakaan hänen suhteistaan.
Olen itse sitä tyyppiä, että en halua tai voisi itseäni kuvitella harrastamassa mitään yhdenyön juttuja, joten näitä ei luonollisesti ole ikinä ollut ja kyseinen tämänhetkinen tyttöystäväni onkin ollut ainoa kumppanini.
Tässäpä oli nämä tämänhetkiset pohjustukset.
Alkuaikoina oli puhetta hänen kumppaniensa määrästä, jotain 15-20 välillä se oli. Mielestäni tuo on erittäin paljon. Jätin sen kuitenkin sikseen, koska todellakin pidi(ä)n hänestä.
Samoin jos en väärin muista, hän mainitsi ryhmäseksistä jotain - jätin jokseenkin huomioimatta asian, samasta syystä kuin tuon toisenkin. Eli en tiedä onko osallisena ollut mitä sukupuolia jne.
Rupesin kuitenkin lukemaan internetin ihmeellisestä maailmasta (Pitäisikö tästä kiittää vai vihata näitä "ruksitus testejä"?)
Että hän on pettänyt kumppaniaan, tästä ei ole mitään koskaan keskusteltu. En siis tiedä onko tämä ollut milloin ja missä tilanteessa tai mitään muutakaan tähän liittyvää.
Samassa nousi taas mieleen kummittelemaan tuo ryhmäseksi puheenaihe.
Nämä rupesivat jokseenkin raastamaan mieltäni järkyttävästi, loi hieman ahdistuneisuutta ja pelkoa peräti ja mitä jos fiiliksiä.
Mietin pitäisikö vaan antaa näiden parin asian olla, kumppanien määrän olen pikkuhiljaa pystynyt hyväksymään jokseenkin eikä sitä tule sen kummemmin edes mietittyä koska tiedän että hän on aina käyttänyt ehkäisyä. Mutta nämä kaksi muuta kaverusta, puhuako hänen kanssaan vai ei? Onko vain parempi käsitellä yksin nämä asiat ja jos ei vaan pysty niin keskustella hänen kanssaan?
Periaatteessa tuntuu että en edes halua tietää, jos tulee kuitenkin vain huonompi olo sen sijaan että itse käsittelee asiat ja pääsee yli niistä ja sivuuttaa ne.
Jokseenkin taas voisi helpottaa oloa että saa keskusteltua ne asiat läpi hänen kanssaan ja unohdettua ne, tässä päivässä nyt kuitenkin eletään ja menneet on menneitä enkä ole itse tuntenut edes häntä ollenkaan kun em. asiat on tapahtunut.
Voiko siis olla että hän on elänyt ns. "villeimmän osan nuoruudestaan" nyt pois parin kolmen vuoden aikana kun hänen pidempi suhde loppui? Ja nyt hän haluaisi vakiintua. Hän kuitenkin tuntuu todellakin erittäin kiintyneeltä ja valmiilta uhraamaan paljonkin suhteen eteen, ja on näin tehnytkin nyt rajojenpuitteissa - kuten minä itsekin.
Kiitos ja pahoittelut hieman sekavasta ja hyppivästä tekstistä, mutta ajatukset pyörii ja juoksee päässä ja niiden esteenä on kunnon esterata niin teksti on mitä on.