Pohdintaa rakastumisesta, rakastamisesta ja parisuhteista

[Minni:)]

Olen jonkin aikaa pohdiskellut miten tämä kuvio toimii. Eli kun rakastumiseen vaikuttaa monet tekijät, esimerkiksi toisen tuoksu/haju, yhteen menevä huumorintaju, monet alitajuiset tekijät yms. Itselläni ainakin vaikuttavat nuo pari ensimmäistä seikkaa paljonkin. No mitäs jos tällaisia ominaisuuksia omaavat, jotka kohdalle osuvat (sitä kun ei tapahdu ihan joka päivä tai edes vuosi), ovatkin aina jotain ns. hulttioita? Kun kohdalle ei tunnu osuvan sellaista jossa olisi nämä rakastumiseen vaikuttavat seikat ja vielä sellaiset ominaisuudet, että olisi suhteellisen tasapainoinen ja vastuunsa kantava ihminen. Pitääkö sitä alkaa väen väkisin olemaan jonkun kanssa, joilta nämä rakastumiseen vaikuttavat tekijät puuttuvat ja toivoa, että ajan kanssa ehkä alkaa rakastamaan?

Ensimmäinen kunnon poikaystäväni oli oikeastaan kaikkea sitä mitä nyt mieheltä toivoisin, mutta silloin olin nuori ja kokematon villikko, enkä kuitenkaan halunnut vielä jäädä sen pitemmäksi aikaa (2v.) suhteeseen. En tätä miestä mitenkään kaipaa, mutta hänessä oli sellaisia ominaisuuksia mitä nyt aikuisena kaipaisin kumppanilta ja sellaisia ei vaan sitten kohdalle osu. Vieläkö sitä voi oikeasti löytää hyvän suhteen päälle kolmekymppisenä? Jonkun joka osaisi myös antaa kunnon aikuisen miehen mallia pojalleni ja kantaa vastuuta yhteisestä perheestä? En koe olevani onneton näinkään, mutta kyllä hyvä parisuhde olisi kiva lisä tähän elämään. En siis kuvittele että suhde toisi onnen, sen verran kokemusta kuitenkin on, että tiedän että näin ei välttämättä todellakaan ole. Mutta tosiaan, tarpeeksi hyvä suhde olisi mukava joskus vielä kokea.

Pohdinta ja omat kokemukset tervetulleita!

 

[Mehukatti]

Itselläni vähän samansuuntaisia kokemuksia. Nuoruudessa seurustelin lyhyitä pätkiä sinänsä ihan kunnollisten poikien kanssa, mutta aika oli silloin väärä (ja kaipa ne tyypitkin olivat vääriä, kun jutut eivät kestäneet).

Sitten aikuisiällä tapaamani miehet ovat olleet tavalla tai toisella ihan toivottomia tapauksia. Hulttioita, vässyköitä, epäluotettavia... Kaikki jutut kaatuivat omaan mahdottomuuteensa.

Mutta sitten tapasin kolmekymppisenä mun miehen, ja se oli kerrasta siinä. Kaikki nuo asiat, jotka sanoit, eli tuoksu, tunne, huumorintaju... Ja lisäksi hän oli vastuuntuntoinen ja luotettava, hänellä oli oikea työpaikka ja normaali tausta Asiat todellakin vaan loksahti kohdalleen. Sitten muutettiin aika nopealla tahdilla yhteen, mentiin naimisiin, saatiin lapsi ja ostettiin asunto Kyllä näin aikuisena jo tietää, koska tapaa itselleen oikean miehen

 

[Minni:)]

Itselläni vähän samansuuntaisia kokemuksia. Nuoruudessa seurustelin lyhyitä pätkiä sinänsä ihan kunnollisten poikien kanssa, mutta aika oli silloin väärä (ja kaipa ne tyypitkin olivat vääriä, kun jutut eivät kestäneet).

Sitten aikuisiällä tapaamani miehet ovat olleet tavalla tai toisella ihan toivottomia tapauksia. Hulttioita, vässyköitä, epäluotettavia... Kaikki jutut kaatuivat omaan mahdottomuuteensa.

Mutta sitten tapasin kolmekymppisenä mun miehen, ja se oli kerrasta siinä. Kaikki nuo asiat, jotka sanoit, eli tuoksu, tunne, huumorintaju... Ja lisäksi hän oli vastuuntuntoinen ja luotettava, hänellä oli oikea työpaikka ja normaali tausta Asiat todellakin vaan loksahti kohdalleen. Sitten muutettiin aika nopealla tahdilla yhteen, mentiin naimisiin, saatiin lapsi ja ostettiin asunto Kyllä näin aikuisena jo tietää, koska tapaa itselleen oikean miehen

Ihanaa kuulla positiivisia tarinoita. Asiat voi mennä hyvinkin. Nyt tosiaan ainakin tietää, että jos toinen on tavattaessa hulttio, liikaa alkoon menevä tai ylivässykkä yms. niin mitä todennäkösemmin se ei siitä tule muuttumaan vaikka miten lupailisi kuuta taivaalta.

 

[Mehukatti]

Ihanaa kuulla positiivisia tarinoita. Asiat voi mennä hyvinkin. Nyt tosiaan ainakin tietää, että jos toinen on tavattaessa hulttio, liikaa alkoon menevä tai ylivässykkä yms. niin mitä todennäkösemmin se ei siitä tule muuttumaan vaikka miten lupailisi kuuta taivaalta.

No näinpä! Ja opin kyllä luottamaan intuitioon. Jos heti alkuun tulee fiilis, että tyypissä on jotain epäilyttävää tai häntä ei kehtaisi vanhemmille/kavereille esitellä, niin ehkä kannattaa jättää homma sikseen Hälytyskellojen kilinää ei pitäis kovin kauaa kuunnella

 

[Minni:)]

No näinpä! Ja opin kyllä luottamaan intuitioon. Jos heti alkuun tulee fiilis, että tyypissä on jotain epäilyttävää tai häntä ei kehtaisi vanhemmille/kavereille esitellä, niin ehkä kannattaa jättää homma sikseen Hälytyskellojen kilinää ei pitäis kovin kauaa kuunnella

Täytyy yrittää vaan pysyä skarppina ja pää kylmänä jos joskus sattuu vielä ihastumaan/rakastumaan. Etenkin pitää toi mielessä, et niitä hälytyskelloja ei ala liian pitkään kuuntelemaan. Rakastuneena kun helposti haluaa uskoa toisesta hyvää, mut eiköhän tässä ole jo jotain opittu.

 

[Mietteitä]

Ihmettelen ihmisten ajatusten kulkua iästä - että vieläkö voi löytää onnensa yli kolmekymppisenä. Monet löytävät rakkautta vielä eläkeikäisinä! Minulla on neli- ja viisikymppisiä tuttavia ja ihan samanlaisissa deittikuvioissa he pyörivät, samaan tapaan kuin nuoremmatkin.

Niin ja noista tuoksuista jne. Jos itse olen tavannut monilta osin puoleensavetävän ihmisen, mutta käytännössä elämäntilanteet eivät kohtaa, niin silloin olen ihan suosiolla jättänyt suhteen vain haaveilun tasolla, koska käytännössä yhteiselo ei mitenkään toimisi, ei vaikka toinen tuoksuisi ja olisi olemukseltaan kuin puoleensavetävä tahansa. Joskus harvoin sitten törmää ihmiseen, jossa natsaa kaikki kohdalleen. Mieluummin itsekin odottelen vuosia sellaista, kuin tyydyn vähempään - vaikka se seuraava osuisi kohdalle vaikka vasta viisikymppisenä.

 

[Minni:)]

Ihmettelen ihmisten ajatusten kulkua iästä - että vieläkö voi löytää onnensa yli kolmekymppisenä. Monet löytävät rakkautta vielä eläkeikäisinä! Minulla on neli- ja viisikymppisiä tuttavia ja ihan samanlaisissa deittikuvioissa he pyörivät, samaan tapaan kuin nuoremmatkin.

Niin ja noista tuoksuista jne. Jos itse olen tavannut monilta osin puoleensavetävän ihmisen, mutta käytännössä elämäntilanteet eivät kohtaa, niin silloin olen ihan suosiolla jättänyt suhteen vain haaveilun tasolla, koska käytännössä yhteiselo ei mitenkään toimisi, ei vaikka toinen tuoksuisi ja olisi olemukseltaan kuin puoleensavetävä tahansa. Joskus harvoin sitten törmää ihmiseen, jossa natsaa kaikki kohdalleen. Mieluummin itsekin odottelen vuosia sellaista, kuin tyydyn vähempään - vaikka se seuraava osuisi kohdalle vaikka vasta viisikymppisenä.

Kyllä mä uskon, että rakkautta voi löytää vielä eläkeiässäkin, en vaan tahtois niin kauaa odotella. Nuorempana ennen lasta oli enemmän tilaisuuksia tavata potentiaalisia kumppaneita kun oli aikaa juosta erilaisissa häppeningeissä ja harrastuksissa. Muutenkin iän myötä oma koti on paras paikka. Toisekseen nettitreffit ei ole myöskään mun juttu, mieluummin olen sitten yksin kuin alan oikein hakemalla hakemaan. Eli missä helvetissä tässä oikein ketään voisi tavata? No joo, vaikka missä, mutta periaatteessa kuitenkin.

Joo, eihän siinä muu auta, kuin jättää homma sikseen jos ei elämäntilanteet osu yksiin vaikka miten ois muut elementit kohdillaan.

Välillä vaan iskee sellanen "epätoivoinen" olo, et tässä sitä vanhetaan ja rupsahdetaan ja kuka musta nyt enää vois kiinnostua? Nyyh...

 

[astrolabe]

Min suhteet ovat aina alkaneet netissä. Tosin olen mennyt naimisiinkin ilman mitään viehätystä toisesta, joten olen aika huono sanomaan. Kerran olen rakastunut syvästi, mutta valitettavasti olen yhä yksineläjä.