M
Mietteliäs
Vieras
Eli tilanne on se että entinen koirani etsii uutta kotia. Aikoinaan luovuin koirasta kun jouduin pakon edessä muuttamaan paikkaan jonne koira ei mitenkään sopeutunut. Nyt sijainti taas olisi koiralle suotuisa.
Haluaisin ottaa ko koiran itselleni takaisin koska tiedän ja tunnen sen luonteen ja se on hyvätapainen ja lapsirakas aikuinen koira. Kuitenkin tässä välissä minulle on syntynyt kaksi pientä lasta ja kolmas on tulossa alku vuodesta. Itse uskoisin kyllä jaksavani koirasta huolehtimisen koska se on aina ollut minulle ennemmin keino rentoutua kuin ns. työtä.
Mies kuitenkaan ei halua koiraa talouteen lasten takia. Mies on bakteerikammoinen ja häntä ällöttää ajatuskin siitä että koira kulkisi samoilla lattioilla kuin lapset ja että lapset saattaisivat syödä koiran karvoja tms.
Tilanne on mennyt siihen että riitelemme asiasta todella paljon koska mies alkaa kiukuttelemaan jo pelkästään siitä jos mainitsen että joku koira kadulla on söpö. Itsestäni alkaa tuntua sille että miehellä tämä on myös valtataistelua. Häiritseviä piirteitä minulle on mm se että mies uhkailee sillä että jos koira taloon tulisi niin suhde loppuisi ja hän tekisi ilmoituksen lastensuojeluun koska asunto ei ole lapsille tarpeeksi siisti.
Aiemmin minulla oli vaikeaa koska sairastan masennusta joka pysyy hallinnassa lääkityksellä mutta ennen lääkitystä asuin sotkun keskellä. Nykyisellään minulla ei kuitenkaan ole mitään ongelmaa pitää asuntoa perus siistinä - joskus tietenkin koti ei ole täysin tip top muttei mikään sikolättikään. Pääasiallisesti kuitenkin mm. imuroin joka toinen ellen joka päivä ja luuttuan lattiat 2 kertaa viikossa.
Mies mm. on haukkunut minua huonoksi äidiski koska tiedän että jos talossa olisi koira niin muksut varmaan söisivät koiran karvoja jne ja siitä huolimatta olen sitä mieltä että koira olisi kotiin tervetullut perheenjäsen.
Itse koen että koira olisi hyväksi omalle mielenterveydelleni ja samalla myös mukava lisä lastenkin elämää piristämään.
Olenko ihan hullu kun olen viime aikoina alkanut miettiä sitäkin että mies saa lähteä vaikkei sitä koiraa nyt tulisikaan? Alkaa tuntua sille että mies haluaisi minun olevan täysin pompotettavissa oman mielensä mukaan.
Varsinkin häiritsee se että olen itse joutunut antamaan hänelle anteeksi sen että toista lastamme odottaessani hän petti minua ja tästä suhteesta syntyi lapsikin. Ahdistaa että kaiken tuon jälkeen hän syyttää etten minä välitä lastemme terveydestä kun tahtoisin koiran kun hän itse niin vakavasti aikoinaan vaaransi vielä syntymättömän lapsemme terveyden.
Pahinta on ettei hänen kanssaan voi keskustella asioista normaalisti.
Haluaisin ottaa ko koiran itselleni takaisin koska tiedän ja tunnen sen luonteen ja se on hyvätapainen ja lapsirakas aikuinen koira. Kuitenkin tässä välissä minulle on syntynyt kaksi pientä lasta ja kolmas on tulossa alku vuodesta. Itse uskoisin kyllä jaksavani koirasta huolehtimisen koska se on aina ollut minulle ennemmin keino rentoutua kuin ns. työtä.
Mies kuitenkaan ei halua koiraa talouteen lasten takia. Mies on bakteerikammoinen ja häntä ällöttää ajatuskin siitä että koira kulkisi samoilla lattioilla kuin lapset ja että lapset saattaisivat syödä koiran karvoja tms.
Tilanne on mennyt siihen että riitelemme asiasta todella paljon koska mies alkaa kiukuttelemaan jo pelkästään siitä jos mainitsen että joku koira kadulla on söpö. Itsestäni alkaa tuntua sille että miehellä tämä on myös valtataistelua. Häiritseviä piirteitä minulle on mm se että mies uhkailee sillä että jos koira taloon tulisi niin suhde loppuisi ja hän tekisi ilmoituksen lastensuojeluun koska asunto ei ole lapsille tarpeeksi siisti.
Aiemmin minulla oli vaikeaa koska sairastan masennusta joka pysyy hallinnassa lääkityksellä mutta ennen lääkitystä asuin sotkun keskellä. Nykyisellään minulla ei kuitenkaan ole mitään ongelmaa pitää asuntoa perus siistinä - joskus tietenkin koti ei ole täysin tip top muttei mikään sikolättikään. Pääasiallisesti kuitenkin mm. imuroin joka toinen ellen joka päivä ja luuttuan lattiat 2 kertaa viikossa.
Mies mm. on haukkunut minua huonoksi äidiski koska tiedän että jos talossa olisi koira niin muksut varmaan söisivät koiran karvoja jne ja siitä huolimatta olen sitä mieltä että koira olisi kotiin tervetullut perheenjäsen.
Itse koen että koira olisi hyväksi omalle mielenterveydelleni ja samalla myös mukava lisä lastenkin elämää piristämään.
Olenko ihan hullu kun olen viime aikoina alkanut miettiä sitäkin että mies saa lähteä vaikkei sitä koiraa nyt tulisikaan? Alkaa tuntua sille että mies haluaisi minun olevan täysin pompotettavissa oman mielensä mukaan.
Varsinkin häiritsee se että olen itse joutunut antamaan hänelle anteeksi sen että toista lastamme odottaessani hän petti minua ja tästä suhteesta syntyi lapsikin. Ahdistaa että kaiken tuon jälkeen hän syyttää etten minä välitä lastemme terveydestä kun tahtoisin koiran kun hän itse niin vakavasti aikoinaan vaaransi vielä syntymättömän lapsemme terveyden.
Pahinta on ettei hänen kanssaan voi keskustella asioista normaalisti.
