Pömppömahaiset plussaajat!!

Stella, vaikken sinun seurasta haluaisi luopuakaan, niin uskon, että päätöksesi on juuri se oikea, ja kyyneleet silmissä luin tekstiäsi. :heart: Jälleen kerran se koskettaa ja tunnistan siitä monia asioita.

Jos jotain nyt sinulle toivoisin, niin rauhaa, iloa ja naurua, aurinkoa - sydämeen sitä kultaa. Anna itsesi levätä ja antakaa miehesi kanssa aikaa toisillenne ja parisuhteelle. Kuten itse sanoit, me selviämme kyllä. Niin sinä, minä kuin kaikki ihanaiset täällä. =) :heart:

Kovasti rutistaen ja niin paljon kaikkea hyvää toivottaen,
Kurreliini
 
Stella. :'( Itku tuli kirjoitustasi lukiessa. En osaa sanoa nyt muuta kuin, että olkaa onnellisia toisistanne. Olkaa onnellisia rakkaudestanne ja yhteisestä suunnastanne. Myös se on on elämän suuri ihme, joka kantaa hyvää. Ja vain se voi tuoda muita ihmeitä tullessaan.
- Rakkaudella Miru :heart:
 
Nami, kiitos että kaivauduit kolostasi! Mietinkin, että mistä sitä koloasi lähden etsimään oikeanlaisten vetojuhtien kanssa. :kieh:
Miten ne verikokeet ja muut tutkimukset, joista viimeksi puhuit?
Toivotaan että Monique olisi jo hieman kesyyntynyt tässä kierroksellaan. Sen verran on energiaa kuluttanut jokaisella vierailullaan, että nyt hieman armoa Namille :)
 
Namsku, ihanaa kuulla sinusta rakas pömppis! B) Ja vai että Monique se on sinut löytämässä jälleen kerran - no sen pirullisen koettelemuksen jälkeen on aina edessä uusi kierto ja uusi mahdollisuus, eikö vain? =) Kuinka teillä suunnitelmat etenee nyt lähiviikkoina? Ja oletko jo toipunut leikkauksesta, niin fyysisesti kuin henkisestikin? Kovin mielelläni kuulisin tuntemuksia ja mietteitäsi. :wave:

Olemme ainakin saaneet tänään herätä auringonpaisteeseen ja valakaamme siitä voimaa tähän viikkoon, ja koitetaan sen avulla paikata eiliset ikävät uutiset. Mut sai äsken hymyilemään seuraava turkulaisten viisaus :D

Huumori o simmone reikä
mikä päästä
ylimääräset höyryt pois
liian piukast pipost!
 
Stella: Itku täälläkin tuli silmiin :'( , kun kirjoitustasi luin. Hienoa, että pääsitte heti yhdessä jakamaan tuntemuksia ja mikä tärkeintä, olemaan lähekkäin!
Teille toivon valoisaa kesää - nauttikaahan nyt siitä rauhassa yhdessä, yhteisiä juttuja puuhastellen ja toisistanne huolehtien. Rakkauttahan me ihmiset kaikkein eniten tarvitsemme. Syksyllä sitten uusin voimin eteenpäin! :hug:
 
Stella Mulla tuli sun kirjoituksesta ihan mieleen meidän Pariisin matka keskenmenon jälkeen. Se ihana rakkaan ihmisen läsnäolo ja tuki, kun unelma on särkynyt.

Katseet kohti kesää ja sen tuomia hikisiä päiviä terassilla, ainoastaan kylmän siiderin vilvoittaessa. Tulevana kesänä voit bilettää ehkä viimeistä kertaa ilman äitiyden velvoitteita, ota siitä kaikki irti. :hug: :heart: :heart: :heart: :heart: :heart:
 
Stella, olen todella pahoillani tuosta negastasi. :( Voin vain kuvitella, miten takki tyhjänä sitä on monivaiheisen hoitoputken jälkeen, kun tuntuu, että mitään ei jää käteen ja edessä tuntematonta. Pitäkää miehesi kanssa huolta toisistanne - olette toisillenne kultaakin arvokkaampia tässä tilanteessa. Toivottavasti suunnittelemasi tauko tuo suhteenne hyvät asiat kukoistukseensa. Koettelemukset vahvistavat, mutta pitää muistaa myös nauttia tuon vahvistuneen liiton hyvistä asioista. :heart:

Haluaisin vielä, että jätät ainakin mielesi perukoille hautumaan sen ajatuksen, että takana on vasta yksi erä, ei suinkaan koko ottelu. Olet menossa laparoskopiaan ja puhuit lisäksi jostain muista testeitä. Viivytykset ovat rankkoja, tiedän, mutta onhan hyvinkin mahdollista, että nyt löytyy jonkilaista syytä ja selvyyttä siihen, miksi nämä edelliset yritykset eivät tuottaneet tulosta. Seuraavaan vaiheeseen pääsee sitten paljon viisaampana ja entistä tarkemmin täsmähoidoin. Uskon tähän vakaasti!

Pitäkää siis taukoa, viettäkää ihanaa kesää ja peilailkaa asioita rauhassa. Parempia aikoja on tulossa, vaikka koskaan ei tiedä ovatko ne odottamassa jo seuraavan kulman takana vai vasta sitä seuraavan. Käythän moikkaamassa meitä silloin tällöin, kun siltä tuntuu? :heart: :wave:
 
Kurre - hihii, ihanaa elämänviisautta! Sopii niin tänne ketjuun vielä! :D

Miru ja Kurre ja muut, jotka ehtivät jo huhuilla: olette te vaan niin ihania! Kiitos - kyllä se mieltä lämmittää, miten välitätte. Anteeksi katoamiseni, olisin täällä ihan huolesta mutkalla, jos joku teistä näin vaikenisi. :| Iski hetkellinen yllättävä pohja ja piti pitää pieni pohdiskelubreikki. Älysin yhtäkkiä, että meillä on viimeinen hoidon yritys ollut joulukuussa ja silloinkin inssi peruuntui, kun labra meni etuajassa tauolle. Että mitä helkkaria näitä asioita jauhan päivittäin nyt puolen vuoden kuluttuakin?! Tuli mieleen lähinnä joku nelikymppinen luuseriukko, joka kiertää intona opiskelijahaalarit päällä läpi erilaisia ryyppykisoja ja laskiaisriehoja kuvitellen sulautuvansa ja jopa kuuluvansa joukkoon, vaikka kaikki muut näkee tilanteen oikean laidan. No, onneksi tuo vaihe meni ohi, niin kuin ne aina menee. Pari päivää myös vihasin aktiivisesti lääkäriäni siitä, että mun juttuja ei löydetty aikaisemmin, ja päätin, että vastaanotolle en enää mene. Onneksi nyt on muutenkin taukoa, joten konkreettisesti päätöksellä ei ollut mitään merkitystä. Tuokin meni sitten ohi. Nyt odotellaan kp1:ä ja sitten ivf onkin jo näköpiirissä. Elämä kantaa ja yllättää yhä uudestaan, kun huonoja fiiliksiä ei ota liian tosissaan. (Miru, labroissa menee vähän kauemmin eli vielä odotellaan.)

Lääkäri muuten varoitteli, että olisi se romanialaistyylinen täti tulossa tuon leikkauksen jälkimainingeissa. Kelläs kävi viimeksi? Oliko ihan raivotautinen vai mikä on viimeisin havainto?

Sellasta. Auris, oletko malttanut olla testaamatta etuajassa, salaa meiltä? ;) Entä Miru, mitä mieltä olette mahdollisista kaksosista? Ihanaa vai hui? mmm:lle ja Hobelle on paljon paljon kirjotettavaa... tulee jahka ehdin. Ootte mun mielessä molemmat! :hug:

Auriksen unista tuli mieleen, että mäkin oon viime aikoina nukkunut ihan valtavan paljon ja nähnyt mitä vauhdikkaimpia unia. Puhun myös unissani ja teen outoja asioita. Viime yönä mies kertoi taas heränneensä mun meuhkaamiseen jossain vaiheessa. Tällä kertaa olin kuitenkin toistellut pitkän aikaa vaan, että "ihanaa ihanaa, tosi ihanaa". :D Missä lie olin ollut, sitä en muista, mutta puhaltelen täältä teille samaa unta ensi yöksi. :whistle: Nauttikaa! ;)
 
Taivaansilpoja, tulethan sinäkin pömppis aina välillä kertomaan kuulumisia, jos ajattelit kesätauolle myöskin jäädä? =) Tosin täällä saa mukana olla menossa ilomielin, jos jaksaa, riippumatta siis täysin siitä, onko hoito menossa ja mikä hoito ja missä vaiheessa. Sinuakin vielä rutistaen! :flower:
 
Nami-muru, tottakai välitetään ja oot ihan oikeassa, että vähän hätä tulee, kun joku katoaa edes hetkeksi joukostamme. :flower: Tärkeintä, että siellä on kaikki nyt kunnossa ja mieli ja olo parempi. Mulla itsellä on sama juttu, että silloin kun on huonompi ja mustempi päivä, niin kirjoittaminen helposti jää. Ja niitä pohjahipaisuja tulee aika ajoin, mutta mitenkäs muuten sitä saisikaan suunnan ylöspäin ja kohti aurinkoa? ;)

Ymmärrän myös fiiliksesi siitä, kun hoitoja ei ole tehty ja kuukaudet on vaan vierineet... Meillä kävi samalla tavalla ja kaiken keskellä sitä yhtäkkiä huomaa, ettei ole edes mahdollisuuksia ollut, kun mitään ei ole tehty!! :kieh: Ja se ottaa päähän. Syitä löytyy moninaisia ja sitten tulee vielä odottamattomat yllätykset ja pakolliset tauot - ja järkytykseen sitä huomaa, että kokonaiseen vuoteen mahtuu ehkä vaan pari yritystä... |O Ja siihen ahdistukseen ei sitten autakaan kuin todelliset tehokeinot, ja sinä muru pääset sellaisen kimppuun ensi kierrossa! :p Ainakin itsellä ivf oli ehdottomasti "helpoin" hoitomuoto siinä mielessä, että siinä asioita tapahtuu ja todellakin tehdään hartiapankilla töitä follien kasvattelussa, punktiossa, viljelyssä, siirrossa ja kaikessa mahdollisessa, ja siten siis tuntuu, että onnistuminenkin on jotenkin mahdollista. Ja onneksi meillä on eläviä esimerkkejä siitä onnistumisesta ihan lähellä. :heart:

Ja se romanialaisnaikkonen tulee muuten aika rysäyksellä, ainakin siis tänne tuli, sitten kun päätti, että mun hermoja on koiteltu tarpeeksi odotuksen merkeissä. :headwall: Varaudu siis kunnon buranoin ja kuuumavesipulloin - niin ja lököhousilla. ;)

Miru, miten siellä raskaanolo sujuu? Onko tullut uusia oireita? :D

Auris, poltteleeko testitikut ja sormissa?? :wave:

Kuinka PeePee jaksaa piinailuja?
 
Tiistai 22.4.

Auringokukka.............ivf........................................kp/-/ktt13
PeePee77...............pas/zumenon...................kp27/29-31/ktt11
Marli...........................2.pas...................................kp/-/ktt7
Dreamer-88................ovis + pupuilu.....................kp21/-/ktt0
Krisseli79...................2.ivf..................................kp15/-/siirto 23.4
Kurreliini....................pas (vko18).........................kp6/-/siirto
Soleil76.....................1. inssi (touko).....................kp29/30-35/ktt
Minea81.....................Pupuilua..............................kp23/-/ktt
Kamilla.......................icsi (touko)..........................kp18/29-31/ktt
mmm.........................hysteroskopia......................kp12/27-31/ktt
Hobelix......................hysteroskopia.....................kp10/30-32/ktt
Taivaansilpoja...........icsi (syys)............................kp2/-/ktt
Neilikka78..................inssi/ivf...............................kp1/27/ktt
Sahrami73.................ivf / kesä.............................kp/26-28/ktt
Stella75.....................pupuilua.............................kp/-/ktt
Simmu.......................2. inssi.................................kp/-/ktt
Haave........................pupuilua..............................kp/-/ktt
Milja71.......................icsi.......................................kp /-/ktt
Kinky cat....................ivf........................................kp/-/ktt
Nippe81.....................inssi....................................kp/-/k tt

Testailijat

Auringokukka - Ke 23.4
PeePee77 - Pe 25.4
Marli - Ti 29.4
Kamilla - Ma 5.5
Dreamer-88 - Ke 7.5

Plussanneet :heart: :flower: :heart:
Ulpu78 :D (ultra 5.5)
Miruliini :D + Papu & Nuppu (ultra 5.5)
EllaElias :D (ultra 8.5)

P.s. päivittelen päivän mittaan...
 
Heippa kiireen keskeltä!
Haikeita tunteita ja kyyneleitä on tullut teidän vuoksenne podettua. Ihanaa porukkaa, eikä haluaisi että kukaan täältä mihinkään katoaa, vaikka toiveena tietysti on, että kaikki lopulta pääsevät muihin teemoihin.

Omasta raskaudesta ei edelleenkään pysty iloitsemaan. En nyt jatkuvasti missän pelon suossakaan ryve, enemmän on vain kovin realisti, sillä omalle kuin muidenkin kohdalle on sattunut niin paljon ja niin kaikenlaista. Oireiden vähyys huolettaa ja niinpä menen huomenna taas verikokeeseen. Jokin välitieto taas tähän hitaaseen odotteluun.

Haleja kaikille! :hug:
 
Kaunista tiistaita täältäkin :flower:
Stellalle :hug: ja ihania kesäpäiviä,pois kaikki stressi :) Kovasti kosketti kirjoituksesi myös minua.Uskon että pieni hengähdystauko kaikesta tekee hyvää :)
Meillä täällä lääkärit päättäneet eriasioita..soitin tänään,sanoivat että soittaa huomenna uudestaan(et me ollaan sit tosi outoja :LOL: )
Lääkäritkään osaa päättää mitä tehdään.."oman lääkärin" mukaan mentäisiin suoraan koeputkihedelmöitykseen,ettei meidän tarvitsi "turhaan" juosta ja toinen nyt sanokin että muutamat kerrat voidaan kokeilla..no,tässä taas yksi uusi odotus,mitä meille tehdään.. :(
Minulla on siis ihan kunnon kk:set,ei tarvitse varmasti mitään testata :|
Auttaisikohan nuo lääkkeet meitäkin..?Jos inssillä vielä jatketaan siis.
Toivottavasti tulisi jotain positiivisia uutisia taas!Olisi niin voimia antavaa,kun taas joku plussaisi :) Kukas on seuraava? :)
 
Ella, sama piina siis meillä huomenna edessä. Verikokeeseen marssin itsekin.

Ulpu, eikös ultra ole huomenna, mihin aikaan? Ihanaa, että saat jo huomenna varmempia vastauksia, vaikka varmasti pelottaa ihan tolkuttomasti.

Auringokukkaaaaaaa!!!???
 
Huomenna siis kivanjännä päivä meidän etunenän plussarohmujen kanssa: Ulpu, Miru, Ella ja Auris. Joo-o, A, mun mielessä oot jo kyllä tänne päin kallellaan! ;) Uskon, että kaikilla puntit tutisee, täysin ymmärrettävästi, kokeiden ja muiden edessä, mutta muiden pömppisten usko teidän hyviin uutisiin on vakaa. :heart:
 
Tottakai olen jo testannut, aikoja sitten. Alkuviikolla onkin pitänyt kiirettä lastentarvikeostoksilla - vaunujakin on nykyään niiiin monen värisiä. Arvatkaa vaan mitä kaikkee pitää kaksosille ostaa, siis vieläpä kaksin kappalein! No ei, oikeesti testivälineitä ostaessa meni tämä päivä, en edes teitä ehtinyt tänne tapaamaan. Piti hamstrata kaikki käsiin saatavat testit lähiapteekeista, viisi erilaista ja kaikkia kaksin kappalein (kaksostestaus nääs). Illalla on kiirusta pitänyt pissipurkin valinnassa. Päädyin sit useampaan: muoviseen (Tupperware), metalliseen (Ikea), posliiniseen (wanha Arabia) ja puiseen (mikä lie kiinalainen). Ja koska pariin näistä, ekaan ja vikaan, löytyy samaan settiin myös salaatinottimet, otin nekin esille. Ties vaikka tarvis, aamupisu voi olla kattokaas kovinkin sakeata. Ne on nyt ladattu kylppäriin (piti hakea puutarhapöytä aputasoksi, kun eivät nuo testivälineet kaikki lavuaarin viereen mahtuneet). Valmiina on myös pullo sampanjaa (naapureiden kanssa juhlintaa varten) ja pullo kossua (p-rsekännejä varten). Nyt sit vaan miehen kanssa juodaan reilusti ilta, jotta sitten on aamulla mitä pissiä. Voi olla, että laitetaan kello soimaan pariin kertaan yöllä, se Mirun malli tuntui olevan tehokas, niinkuin tulosten suhteen. Just tuli mieleen kello, sehän me vielä tarvitaan! Harmi, ettei meillä ole kaappikelloa, se olis niin juhlallinen tähän tarkoitukseen!

Totta puhuen, aikuisten oikeesti, olin tänään vaihteeksi jälleen pitkän päivän Helsingissä. Mun kannettavassa on edelleen kaikkia pikkuvikoja, mm. kännykkäyhteys ei pelaa, ääniä ei saa päälle, CD asema ei toimi jne. Kone ja känny oli melkein koko päivän atk-poitsuilla ja silla aikaa suhasin ympäri kaupunkia: siis ilman puhelinta! Arvatkaa oliko alaston ja suojaton olo... No, neljä kuudesta ongelmasta on nyt ratkaistu, mutta edelleen gprs yhteys ei toimi tän &#%"¤ koneen kanssa! En päässyt kotimatkallakaan nettiin sitten... Tulin kotiin vasta puol kasilta, söin, luin lehden ja katselin sivusilmällä Huvilan ja huussin. Ja SIT keskityin lukemaan teidän ihanaiset, kauniit, kannustavat, empaattiset ja vaikka mitä kirjoituksenne. Liikutuksen kyyneleet tulivat silmiin ja samaan aikaa hymy oli huulilla. Ja hei, muakin oli kaivattu! Niin minäkin teitä!

Taukoilijat: nauttikaa elämästä!

Mulla on edelleen vain se yksi testi kylppärin kaapissa, ilman ohjeita muuten ;) Vaan kaipa se toimii niinkuin ne nyt toimii, toinen pää kastellaan ja odotellaan merkkiääntä. Iltaan mennessä homma on selvillä. Meillä kuulkaa miestä jännittää ihan sikana, kärtti muuten, että josko jo vois kuitenkin illalla testata! Raukka tunnusti myös, ettei nukkumisesta taida mitään tulla... Voi höpöä!

Mulla on ihan hyvä fiilis, ihan sellainen mukava odotuksen kutkutus ilmassa. Tiedän, että vaikka huomenna tulisi nega, meillä on toivoa myöhemmin. Suunnitelma B odottaa pakkasessa ja senkin jälkeen hoidoilla meillä on mahdollisuuksia. Tämähän onnistui meillä erinomaisesti (loppu on "korkeemmaan käres" ). Ennemmin tai myöhemmin kyl onnistutaan. Meillä on vielä pari vuotta aikaa ennen kuin Kela katkaisee meiltä suorakorvaukset ja koska ainoa vaihtoehto meillä on yksityinen, saadaan hoitojakin ilman piiiitkiä odotteluja. Uskoa meillä kyllä riittää. Tosiaan ennemmin tai myöhemmin. Ei mitään tässä maailmassa heti saa, tai niin ainakin mun kohdalla on käynyt ennenkin, eli eipä olisi uutta. Kärsivällisyyttä vain.

Ajattelin nukkua huomen aamulla pitkään, mutta siten muistin, että soittoaika v-liittoon on klo 9. Joten ehkä pitäis olla hereillä ja mielellään testannutkin ennen sitä! Mutta mutta, aamusella sitten ollaan taasen tietoa viisaampia. Koittakaapas rakkaat pömppikset nukkua hyvin! Minä ainakin aion ja toivottavasti näen haskoja kuvia taasen... (jätetään valvomiset mun höpönassu miehelleni :heart: )
 
VAU Sinua Auris! Uskomaton pakkaus olet! Osaatkin kirjoitella noin rauhassa vaikka testaus edessä jo huomisaamuna. Plussatuulia aamulle täältä puhaltelen teille sinne kylppäriin! :D

PeePee: Millä mielellä siellä suunnalla odotetaan perjantain testausta - vai sorrutko :ashamed: niin kuin eräät testaamaan jo ennen virallista h-hetkeä?!
 

Yhteistyössä