Pitkät avioliitot, mikä ajattelet olevan heidän avioliitto-onnensa salaisuus?

  • Viestiketjun aloittaja "utelias"
  • Ensimmäinen viesti
Tässä ketjussa on hyvin tulleetkin ne vastaukset :) en osaa lisätä ainakaan "tähän hätään" mitään.

Uskon ja toivon, että miehen kanssa vuodet seuraa toisiaan ja yhdessä viihdytään kuten tähänkin saakka. Kumpikaan ei ole täydellinen, mutta toistemme parhaita ystäviä ja sielunkumppaineita ollaan. En voisi kuvitella parempaa ihmistä rinnalleni pienine vikoineen päivineen, meidän perhe tuntuu juuri oikealta. Viides hääpäivä tulee tänävuonna ja 7v yksissä oltu, nuoria kuitenkin vielä ollaan :) Ja vaikka nyt vähän pehmoilenkin niin ei elämä ole meilläkään ruusuilla tanssimista. Kaikesta huolimatta eroa ei kumpikaan ole edes ehdottanut. Eteen tulee varmaan vielä isompiakin kriisejä ja vaiheita, mutta en näe tällä hetkellä syytä siihen etteikö niistä selvittäisi yhdessä.

Lähipiirissä minulla monta hyvää esimerkkiä pitkistä avioliitoista/parisuhteista, niitä on ihana katsella ja niistä saa uskoa itsellekin, että kyllä se pitkäkin rakkaus on nykyaikana mahdollinen.
 
Kulissit, tarkoittaa monen mielestä sitä ettei likapyykkiä pestä julkisesti.
Jokaisessa pitkässä liitossa on vastoinkäymisiä, kriisejä, tympääntymistä ja matalapaineisia ajanjaksoja. Sitä ei ole syytä koko kansalle tiedottaa kunhan asioista voi puhua luotettavien ystävien ja lähimmäisten kanssa.
Pitkän liiton salaisuus on varmasti se että toinen nähdään inhimillisenä olentona. Jokainen on vastuussa omasta onnestaan ja sitä ei voi rakentaa sen varaan että muokkaa ja roolittaa toisen vastaamaan omia tarpeitaan.
Anteeksiantokyky on tärkeä, puhdas välittäminen, rehellisyys. Rakkaus voittaa monetkin mutkat. Jokaisessa liitossa tulee varmasti asioita joita joutuu puimaan ja puntaroimaan, mutta usein kriisit lähentää entisestään.
On vapautta ja voimavara raskainakin aikoina nähdä valoisana elämän hyvät puolet. Yksi tai kaksi virhettä tai vikaa ei kumoa sitä mitä kaikkea hyvää toinen pystyy tarjoamaan ja omatkin virheensä on syytä antaa itselleen anteeksi.

Rakkaus se on joka meitä on kantanut, tosin ei vielä 20 vuotta mutta uskon sen kantavan jatkossakin.
 
Tai
Syitä on varmasti monia. Mutta vanhempieni sekä omassa liitossani suurin vaikutus on ollu sillä, että toinen osapuoli on sietänyt ja niellyt aivan liikaa. Uskon, että minunkin saappaissani moni muu olisi jo eronnut. Ja todellakin syystä. Enkä osaa vastata siihen, miksi siedän huonoa kohtelua.
 
Väkivaltaa, päihdeongelmaa, salasuhteita jne tuskin kukaan onnellinen ihminen sietääkään. Mutta kun ongelmat/viat ovat suht' pieniä ja ne pystytään keskustelemalla ja asioita parantamalla hoitamaan niin kyllä minä uskon että rakkaus on se joka voittaa sellaiset asiat. Kun pääosin elämä on lämpöistä, hyvää ja tasaista niin ne mitättömät huonot asiat eivät merkkaa yhtään mitään isossa kuvassa.
Kun rakastaa virheineen päivineen niin sepä ei sen kummempia vaadi.
 
"Saara"
Molemminpuolinen kunnioitus, rakkaus ja luottamus. Kumpikin saa olla oma itsensä, harrastaa omia asioita, tavata omia kavereita. Kumpikaan ei vahdi toisen menemisiä ja tekemisiä eikä yritä muuttaa toista. Parisuhteeseen panostetaan edelleen, vaikkapa karkaamalla hotellilomalle silloin tällöin tai käymällä syömässä tai tekemällä ihan vaan kotona hyvää ruokaa. Täyttämällä elämä uusilla asioilla kun lapset muuttaa pois.

Nämä asiat ovat omasta elämästäni ja 29v parisuhteesta.
Tässä on hyvin kiteytetty kaikki se, mikä pitää liiton kasassa. Rakkaus ja kunnioitus ovat suhteen peruspilareita. Kumpikin saa olla oma itsensä ilman, että toinen kyttää, väheksyy, haukkuu tai yrittää rajoittaa. Arjensietokykyä pitää myös olla. Kaikissa liitoissa on ala- ja ylämäet, mutta niistä huonommistakin ajoista selvitään, kun MOLEMMILLA on halu ja tahto selvittää asiat. Pienistä epäkohdista on turha nostaa pulttia ja isommatkin solmut on mahdollista avata, jos sellaisia tulee eteen. Puolisoiden tulee olla tasavertaisia, mitkään alistussuhteet eivät toimi. Liitossa pitää molemmilla olla hyvä olo, ei saa olla pelkoa tai ahdistuneisuutta.

Meillä liitto kestänyt 26 vuotta ja todellakin haluan olla mieheni kanssa koko loppuelämäni. Ajatuskin siitä, että tiemme eroaisivat tai mies kuolee paljon ennen minua, tuntuu äärimmäisen tuskalliselta. Hän on minulle se ainoa oikea, jota rakastan ikuisesti.
 
  • Tykkää
Reactions: Vaimo-Rakas
ifeoqfgt
Minä olin 18 ja mies 19 mennessämme naimisiin (en ollut raskaana) eikä kukaan uskonut meidän liiton kestävän. Tänä vuonna juhlimme 25v hääpäivää eikä koskaan ole käynyt mielessäkään erota.
Lapset ovat 22, 20, 16 ja 10 vuotiaat. Yhdessä meidät on pitänyt ennenkaikkea toisen kunnioittaminen ja hyvä seksi.
Ei todellekaan pelota ajatus siitä että vietän loppuelämäni saman miehen kanssa. Päinvastoin, pelottaisi ajatus siitä että pitäisi miestä vaihtaa.
 
"muuan"
voin omasta puolestani sanoa että kaiken perustana on rakkaus, sitten tulee muut syyt eli samanlainen arvomaailma,sitoutuminen puolisoon ja samanlainen huumorintaju, nämä nyt näin äkkiä tulee mieleen. Vastoinkäymisiä on kaikilla, sehän nyt on selvä, mutta jos nuo edellä mainitut jutut ovat kohdillaan niin voisinpa vaikka vannoa ettei ole hätäpäivää. Meillä on yhteisiä vuosia jo pian 25, näistä kohta 23 naimisissa.
 
Kaikki tietämäni yli 20 vuotta kestäneet parisuhteet ovat olleet sellaisia, että toinen osapuoli on tyytynyt vähempään kuin toinen. Tästä voisi vetää sen johtopäätöksen, että pitkässä avioliitossa tasa-arvo ei toteudu. Jompi kumpi osapuoli on se, joka tekee päätökset toisen puolesta ja toinen pyrkii kaikin tavoin tasoittamaan tietä ja pitämään liittoa kasassa. Tavallaan sellaisia marttyyreja nuo 'tyytyjät' ovat, mutta suhteessa he ovat ehdottomasti omasta tahdostaan, joten jotain heidänkin täytyy siitä suhteesta saada. Kuka tietää, ehkäpä siellä on taustalla sitä oikeaakin rakkautta - tai ainakin roppakaupalla tottumusta tai muutoksen pelkoa.

En kuitenkaan tahtoisi olla noin kyyninen ja tahdon edelleen uskoa, että esimerkiksi minä ja kumppanini olemme vielä kahdenkymmenen vuoden kuluttuakin yhtä tasa-arvoisia kuin tällä hetkellä ja silti onnellisia ja yhdessä.
 
Viimeksi muokattu:
tough love
Kaikki tietämäni yli 20 vuotta kestäneet parisuhteet ovat olleet sellaisia, että toinen osapuoli on tyytynyt vähempään kuin toinen. Tästä voisi vetää sen johtopäätöksen, että pitkässä avioliitossa tasa-arvo ei toteudu. Jompi kumpi osapuoli on se, joka tekee päätökset toisen puolesta ja toinen pyrkii kaikin tavoin tasoittamaan tietä ja pitämään liittoa kasassa. Tavallaan sellaisia marttyyreja nuo 'tyytyjät' ovat, mutta suhteessa he ovat ehdottomasti omasta tahdostaan, joten jotain heidänkin täytyy siitä suhteesta saada. Kuka tietää, ehkäpä siellä on taustalla sitä oikeaakin rakkautta - tai ainakin roppakaupalla tottumusta tai muutoksenpelkoa.

En kuitenkaan tahtoisi olla noin kyyninen ja tahdon edelleen uskoa, että esimerkiksi minä ja kumppanini olemme vielä kahdenkymmenen vuoden kuluttuakin yhtä tasa-arvoisia kuin tällä hetkellä ja silti onnellisia ja yhdessä.
Auts, ovatko nuo ihmiset ystäviäsi, sukulaisiasi? Ajattelet heistä aika ikävästi.
 
"viola"
En ajattele ikävästi. Pidän näistä ihmisistä ihan aidosti. Totean vain asian niin kuin sen heidän parisuhteessaan näen. En pidä heidän parisuhteitaan tasa-arvoisina, mutta yksilöinä he ovat ihania.
Tasa-arvoa ei ole sitten ole se, että kaikista asioista päätetään yhdessä vaan se, että kummallakin on pitkässä juoksussa yhtäpaljon päätäntävaltaa ITSELLEEN TÄRKEISIIN asioihin. Monissa parisuhteissa on paljon asioita, joilla on aidosti merkitystä vain toiselle osapuolelle, jolloin näistä asioista päättämistäkään ei kannata jakaa molemmille, vaan sille, jota asia kiinnostaa (lasten vaatteet, autot, sisustus, perheen yhteiset kyläilyt, ruuat, juhlien vietot jne jne).
 
"harmaa"
Jos tarkoitat nimenomaan onnellisia, pitkiä avioliittoja, lisäisin vielä kunnioituksen, huumorin, luottamuksen, sitoutumisen ja rakkauden lisäksi keskustelun. Olen huomannut, että monet eivät juuri keskustele oman puolisonsa kanssa asioista, vaan tekee johtopäätöksiä omassa päässään vaikkapa suhteen tilasta. Se johtaa usein ihan turhiin riitoihin ja kiristyneisiin väleihin kun asiat voisi selvittää keskustelemalla. En usko, että yksikään parisuhde voi kestää onnellisena vuosikymmeniä ilman kunnollista kommunikaatiota.

Minä olen ollut mieheni kanssa yhdessä "vasta" 16 vuotta, mutta mielestäni juuri hyvän kommunikaatio vuoksi suhteemme on ollut melko rauhallinen ja kestänyt näin pitkään.
 

Yhteistyössä