Meidän tietokone näköjään tekee kaikkensa, että en pystyisi tänne kirjoittaa... Välipäivinä olin kirjoittanut jo pitkät pätkät ja sitten *puf* koko teksti katos jonnekkin bittiavaruuteen. Äsken yhtäkkiä lakkas näppäimistö toimimasta, mutta josko nyt paremmalla onnella...
Edelliseen pinoon piti jo Terhille kirjoittaa, voimia, jaksamista ja :hug: Ei vaan pysty ymmärtää, miksi maailma on niin julma niille, joille ei tarttis olla...
On: kaksi tuloksetonta inssiä takana. Olin todella toiveikas toisen inssin suhteen, olo oli jotenkin erilainen kuin aikasemmin, ei kuitenkaan mitään kovin vahvoja oireita ollut, mutta etomista, vatsan nipistelyä ja vähän rintojen arkuutta kuitenkin... Tällä kertaa pääsin tekemään testin, mutta todella suureksi pettymykseksi puhdas nega! No sitten vain odottelemaan kuukautisten alkamista ja sieltähän ne sitten alkoi kp 30 (joka on todella harvinainen, yleensä kp 27-28). Ilmoitin tuloksen sairaalaan ja siellä oltiin vähän, että no saat nyt itse päättää mitä jatkossa tehdään, meidät siis laitettiin toisen inssin yhteydessä IVF jonoon. Soittelin joulun jälkeen uudestaan ja oltiin miehen kanssa jo puhuttu, että yritetään vielä. No enpä saanut aikaa ultraan, eikä kolmatta inssiä voitukaan tehdä tähän kiertoon. Päätin sitten, että syön clomit niin kuin kahdessa edellisessäkin kierrossa ja täytyy yrittää täsmäyhtyä... Nyt pitäiskin lähteä ostamaan ovistestejä...
Sunnuntai-iltana tapahtui taas totaalihajoaminen, kun kuulin TAAS tutun saavan keväällä lapsen. Ei vaan löydy sympatiaa... Ja kamalinta tässä on se, että tunnen oloni tuollaisissa tilanteissa niin yksinäiseksi, mies ymmärtää kyllä, mutta ei osaa millään tavoin lohduttaa ja se satuttaa vielä lisää... Alkaa oikeesti tuntua, että mielenterveys järkkyy. En jaksa enää kuunnella kavereiden "ongelmia" kun lapset valvottaa kaikki yöt tai lukea odotuksen ihanuudesta ja kurjuudesta...
