Pitkä kierto ja raskautuminen

Hei!

Ajattelin kysellä täältä jos löytäisin kohtalon tovereita teistä muista kuumeilijoista. Tilanteeni on siis sellainen, että yritämme poikaystäväni kanssa hankkia esikoistamme, mutta minulla on pitkähkö kierto (n. 35-38 pv). Nyt on vasta toinen kierto jossa ei napannut. Ekalla kertaa en testaillut ovulaatiota ja tällä toisella kierrolla tikutin oviksen. Silti olen jotenkin harmissani tästä pitkästä kierrostani ja pelkään siitä aiheutuvan ongelmia "projektissamme". Huolehdinko turhaan?
Ja tosiaan tässä on vielä sellainen seikka, että olen käynyt läpi rankan anoreksian, mutta tällä hetkellä olen jo normaalipainossa. Tämäkin seikka kaihertaa mieltä. Ehkä stressaan ihan turhaa, mutta vauva olisi niin toivottu, että toki pelkään jonkin menevän pieleen.
 
Kyllä pitkästä kierrosta voi raskautua. Mulla 31-36 yleensä sen 34 tai 33. Ovis vaan on myöhemmillä kiertopäivillä. 6 raskautta alkanut jo näillä. Tosin kun ikää on tullut niin 2 niistä on päättynyt km. Toinen keskenmeno oli kaksosraskaus. Tämä nykyinen raskauskin saanut alkunsa kp 20 jälkeen.
 
Kyllä pitkästä kierrostakin voi raskautua ilman suurempia ongelmia. Suosittelen tikuttamaan ovista koko kierron ajan. Itselläni kierto oli 37-39 ja plussakierrossa (yk5) tikutin ovisplussan 2 kertaa. Jälkimmäinen oli se josta raskauduin. Anoreksiasta en osaa sanoa, mutta jos terveys on ollut tasapainossa jo jonkin aikaa niin ehkä sekään ei suurempia haittoja aiheuta. Tsemppiä projektiin (y)

heidip* ja nyymi rv30+0 :love:
 
Itselleni pitkä kierto on uusi juttu, kun se ennen viimeisintä raskautta oli 28 ja nyt 35 :) Ovulaation tikutin nyt ensimmäisen kerran (tämä on ensimmäinen yrityskiertokin meille) ja sain sen kp 19, jolloin luteaalivaiheesta tulee suht' pitkä, 16 päivää?
 
Oho, olenpas ollut tietämätön monien asioiden suhteen. En tiennytkään, että voin ovuloida kahdesti kierron aikana. Itse tikutin ovulaation vasta kp 24. Eli tämäkö vaikuttaa luteaalivaiheeseen? Nyt siis olisi 16 päivää ovulaatiosta. Testi on nega (jopa epätoivoisena tehty ovistesti :D), mutta menkkoja ei kuulu. Onkohan mahdollista, että olisinkin raskaana? Ja mitä, voiko luteaalivaihe olla pidempi kuin 16 päivää?
 
Moikka!

Lopetin pillerit 6 kk sitten. Kierto on pidentynyt kuukausi kuukaudelta. 32,36 ja nyt mennään päivää 48 :/

Ovulaatitotestejä tein ja sain 17.8 plussan, sekä 28-29.8. Turhauttaa, harmittaa, koen että minussa on vika kun puolen vuoden aikana ei ole tapahtunut mitään. Ja kierrot ovat ihan sekaisin :( Raskaustestejä olen tehnyt viimeksi 31.8 kun epäilin jo raskautta näin pitkän kierron takia. No testi oli negatiivinen.
 
Hei tunturipöllö :)
Ymmärrän niin hyvin sinua! Pitkä kierto saa aikaan turhautumista, kiukustumista, surua ja itsesyytöksiä. Minäkin uskon, että minussa on jokin vika. Viime kierto oli 40 pv. Eli minullakin kierrot pitenee. Eikä siinä mitään, mutta ennen minulla on ollut ihan normaalin mittainen kierto. Mutta minkäs teet. Onneksi pitkistäkin kierroista raskautuu :) Me tarvitaan vain enemmän malttia. Voimia sinne!
 
Mulla on alkanut myös kierrot pitenemään. Keväällä kierrot oli sen "normaali" kp26-28 ja aivan yllättäen pamahti sellainen +kp50, jolloin menkat sain alkamaan keltarauhashormoonilla... Nyt tämä viime kierto oli sitten kp 40 ja ovulaation bongasin testeillä siinä kp 24. Että itseä myös vähän mietityttää kuinkahan paljon vaikutusta pitkillä kieroilla on raskautumiseen :( Tällä hetkellä menossa kp 15 eikä ovulaatiota vielä näy, joten epäilenpä että tästäkin kierrosta tulee pitkä. Kunhan se ovulaatio nyt edes tulisi :cool:
 

Yhteistyössä