Pitkä epäsäännöllinen kierto, negaa, eikä kuukautisia!

Heis,

lopetin e-pillerit hieman ennen huhtikuuta 2011. Sen jälkeen menkkoja ei kuulunut ja kävin gynellä tutkimuksissa. Gyne antoi Teroluteja, jotta menkat käynnistyisivät. Ja niinhän ne teki. Kierrot on vaan olleet 49-66. Eli piiiiitkät!

Elokuun alussa jätettiin sitten kondomi pois ja ollaan nyt yrittämässä kierrolla 2. Tällä hetkellä mun kp on 55. Kp 50 alkoi menkkamaiset kivut, tuntui koko ajan että menkat alkaisivat. Lisäksi tunsin/tunnen painetta alavatsalla. Lisäksi minua on väsyttänyt, olen ollut ruokahaluton, nenä on tukkoinen ja muutenkin kipeämäinen olo.

Kp 51 testasin Clearbluella negan. Menkkoja ei kuitenkaan vieläkään ole kuulunut ja tänään testasin aamulla kp:nä 55 negan Prisman Pregentillä. Tunnen oloni "en omaksi itsekseni" ja menkkamaiset kivut jatkuvat selkäkipuineen. Mut kysymykseni kuuluukin:

Ketään muita samanlaisessa tilanteessa?

Pitäisi kait vaan malttaa odottaa, joko lisää kiertopäiviä tai tätiä.
 
Hei, minä päivinä olet tässä kierrossa syönyt niitä teroja? Kuukautisten pitäisi kai alkaa viimeistään kaksi viikkoa viimeisestä terolutista. Jos näin ei ole käynyt, kannattaisi varmaan varailla ens viikolla uutta aikaa lääkärille. Ja tehdä vielä vaikka yksi raskaustesti ennen sitä ens viikon alussa.
 
moi puuhis25,

siis tässä kierrossa en ole syönyt lainkaan teroja. Gyne määräsi silloin alkukeväästä vaan 10päivän kuurin, jotta menkat edes käynnistyisivät. Sen jälkeen en ole teroja syönyt lainkaan. Eli toukokuun alusta söin teroja ja 11.5. tuli menkat.

Tuon jälkeen menkat siis tulleet, mutta piiiiiitkillä väleillä (66, 49..) Ja nyt menossa kp55. Eikä menkkoja näy, eikä kuulu. Gyne myös sanoi silloin kaiken olevan ok, ja miut ultrattiin myös. Sanoi, että joskus menkat temppuilee paljonkin pillereiden jättämisestä. Mut ei tuo nyt hirveästi lohduta, kun vauveli haaveissa :D

Mut juu, kiitti puuhis25 vastauksesta!
 
Heippa! Mulla oli samanlaista yli puoli vuotta e-pillereiden lopetuksen jälkeen. Söin kolme kuukautta välillä teroja, jolloin kuukautiset tulivat säännöllisemmin. Sitten pidin teroista taukoa ja jälleen kierto venyi. Teinkin positiivisen raskaustestin kp 70! Nyt rv 20+1. Eli toivoa on, että raskaaksi voi tulla, vaikka kierrot olisikin tosi pitkät! Mutta muista, että pillereiden jälkeen elimistön täytyy palautua normaalitilaan ja se vie keskimäärin puoli vuotta eli sulla alkaa varmaan kohta vasta olla elimistö palautunut. Tsemppiä! :)
 
Kiitos niin paljon Lilli88 vastauksesta! :)

Oon itsekin aatellut, ja tiennytkin, että pillereiden jälkeen kroppa tarvii vähän aikaa palautumiseen... mutta positiivista kuulla, että noin "myöhäiselläkin" kiertopäivällä raskaus on mahdollista!
 
Jos et kerran nyt ole syönyt teroja, mutta viimeksi ne ovat auttaneet, niin käy ihmeessä hakemassa uusi resepti! Mitä sitä turhaan piinaamaan itseensä, jos voi saada kuukautiset tulemaankin :) Mulle määrättiin ainakin heti ekalla lääkärivisiitillä 3kk:n satsi, että saadaan heti kierrot tulemaan tasaisemmin.
 
puuhis25,

juu miekin mietin, että aika jännä että lääkäri määräsi vain kuurin teroja 10 päiväksi. Tosin miulla on kyllä niitä tabletteja nyt enemmänkin jäänyt jäljelle....hhhmmm, uskaltaisiko itse niitä syödä jonkin aikaa ilman lääkärin virallista määräystä..?

Tänään juoksin kaupungilla etsimään vessaa kesken ostoksien, kun olin ihan varma, että "hulahti" punaiset housuun. No, vessassa selvisi, että väärä hälytys. Valkovuoto vain lisääntynyt TOSI paljon viime aikoina. Melkein myös oksensin lounaan jälkeen. Ei ole kivaa, kun tällaisiä oireita, mutta testi negasi. Mielikuvitus pääsee valloilleen mahdollisten raskausoireiden takia. Toisaalta viimeiset n. 2kk ollaan kumppanin kanssa pupuiltu joka toinen päivä (paitsi neljän päivän jakson aikana, jolloin olin tosi kipeä ja kuumeessa), että oikein naurattaa jos ei tuollaisella rynkytyksellä sikiinny, niin millä sitten :D tosin tiedänhän, ettei se aina siitä riipu.
 
Moikka,

Kun kierto on epäsäännöllinen, ei noihin kiertopäiviin tosiaan voi sinänsä luottaa. Valitettavaa on että kun jotain todella toivoo, mielikuvitus hoitaa loput; täälläkin lueskeltuani huomaan että jokaisella yrittäjällä on jokaisen yrityskerran jälkeen selviä raskauden oireita. Jäitä olen ainakin itse keräillyt nyt jo käsissä olevaan hattuun ettei aina tipahda korkealta..

Jätitte ehkäisyn veks elokuussa, joten oikeastaan varsinaisia yrityskertoja on takana vasta pari. Ei siis mitään huolta vaikket olisikaan vielä raskaana. Menkkamaiset kivut saattoi johtua myös ovulaatiosta, jos oletetaan että kiertosi olisi nyt 64 päivää niin ovis ajoittuisi sinne kp 50 hujakoille.

Paljon plussatuulia kuitenkin ja jos tällä kertaa ei tärpännyt niin lakanat heilumaan vaan uusiksi =)
 
Pipsapippuri,

kiitos vastauksestasi :) Itsekin olen pyöritellyt mielessäni, että voihan se olla et ovuloin silloin 50kp tienoilla, josta kivut johtuivat. Tai sitten en. Yrittämistä tosiaan vasta ajallisesti vähän, että kyllä tässä on koitettava ottaa aika kuulisti. Ja koska menkat noin epäsäännölliset ja pitkät, niin koskaan ei voi varmuudella tietää mistään.

Mut juu, plussatuulia kaikille!
 
Pientä päivitystä (mikäli ketään edes kiinnostaa :D) :

Eipä vieläkään kuukautisia. Mietin tuossa, että jos täti ei ole tullut kylään kp 66 (pisin kierto mitä mulla aiemmin ollut) mennessä, niin voisi silloin viimeistään testailla uudestaan. Eilen nipisteli ja juili taas mahaa sen verran, että olin satavarma menkkojen alkavan. Mutta ei. Nyt kp 60.
 
Nyt kp 67. Tänä aamuna testasin tyylipuhtaan negan. Viime lauantaina (kp 63) alkoi niin menkkamaiset säryt, että olin satavarma menkkojen alkavan viimeistään nyt tiistaina (kp66, pisin kierto mitä mulla aiemmin ollut). Mutta eipä menkkoja vieläkään kuulu... ja valkovuotoa tulee edelleen sen verran, että muutaman kerran jo tällä viikolla juossut vessaan täysin varmana menkoista, mutta ei.

Töissä toissapäivänä kuvotti koko päivän ja äsken lenkillä melkein oksensin. Tulisipa edes se täti, jotta pääsisi epävarmuudesta ja voisi alkaa yrittää taas.

Onko kellään vielä samanlaisia kokemuksia....? :attn:
 
Hei,

En osaa sanoa varmuudella, mutta juilintasi voisi osoittaa myös ovulaation jälkeisiä aikoja. Tyypillisiä keltahormonioireita ovulaation jälkeen ovat nesteen kertyminen yms alavatsatuntemukset, pahoinvointi ja mielialaoireet.

Eivät vaikuta kaikilla, mutta itse totesin oviksen viikonloppuna.. ja nyt päätä särkee, kahvi ei maistu hyvin sekä oksensin eilen (samoja oireita myös viime kierrossa oviksen jälkeen)..

ehkäpä menkkasi ovat vasta tulossa parin viikon päästä ja viimeiset oireet johtuvat oviksesta? Tuo oksentelu vaan toi mulle mieleen omat oireet.. onhan kehosi voinut koittaa ovulaatiota jo aiemmin, mutta sitä ei kuitenkaan ole päässyt tapahtumaan kun pitkä kierto..
 
kiitos melassi vastauksesta :)

Toivottavasti nää olisi edes niitä ovulaatiokipuja, niin tietäisi oviksen edes tapahtuneen.

Ollaan miehen kanssa koko tän pitkän kierron ajan oltu aktiivisia makkarin puolella joka toinen päivä, että kunpa olisi onnea matkassa ja tärppäisi. Tai alkaisi edes ne menkat, jos on tullakseen, niin pääsisi yrittämään uudestaan.
 
  • Tykkää
Reactions: melassi ja puuhis25
Kp 73 menossa, eikä edelleenkään tätiä. Oireilut (kuvitellut?) jatkuvat edelleen, lisänä nyt armoton väsytys. Ja minä kun olen aina ollut virkkuna heti aamusta! Raskaustestiä en ole tehnyt uudestaan viime viikon keskiviikon jälkeen (kp 67), enkä aiokaan kun vasta noin viikon päästä. Ja jos silloinkaan ei mitään, niin kait se on suunniteltava lääkärissä käyntiä...

Edelleen saa laittaa lisää kokemuksia, jos vain löytyy? :wave:
 
SLempi..ikävä sanoa, mutta noin pitkillä kierroilla - yli 40vrk, sie et mitä todennäköisemmin ovuloi ollenkaan.:(
..kovasti kroppa voi yrittää ja jos LH-piikkiä ei tule, ei munarakkula puhkia.. keltarauhanen kutistuu sitten ajan kanssa ittestään.

Ovuloimattomat kierrotkin voivat aiheuttaa myös kovasti inhottavia oireita: kova väsy/vatsakivut/ kuvotus/oksetus/rinnat kipiät/päänsärky/pinnan kireyttä jne..jne..

Itselläni ei ole kokemuksia E-pillereistä..mutta hormonaalisen ehkäisyn jälkeen(kierukka)tuli miulle tyhjennysvuoto 3vrk:n päästä kierukan poistamisesta ja ekat kuukautiset siitä reilun 3vko:n päästä.

Pillereiden lopettamisen jälkeen siis varmaanhin yleisempää, jotta kierto palautuu ennalleen.

Kannattaa nyt kipin kapin(soittokin saattaisi riitää omalle lääkärille?)sinne lääkärille mennä ja Terot pyydellä uudestaan peliin, jotta "täti" saapuu, kierto(toivotaan)tasaantuu..ja s i t t e n pääsette kunnolla "kuumeilemaan" pikkistä:wave:


Plussatuulosia!:heart:
 
Viimeksi muokattu:
Kiitti mur-mur, et viitsit vastailla :)

Juu itsekin olen valmistautunut siihen, etten välttämättä ovuloi lainkaan näillä kierroilla... mutta toivoin parasta, koska kiertoni (vaikka ovat olleet ylipitkiä!) ovat kuitenkin aina lyhentyneet edellisestä kierrosta (eka 66... viimeisin 49). Mut nyt sit taas menossa yli 70! Mitä ennen ei ole ollut.

Kait se ois lääkärille aika saatava. Helpottuisi tämä yrittäminen sitten toivottavasti :cool: Kiitos plussatuulosista, niitä samoja myös muillekin! :heart:
 
Huh, onneksi saatu gynelle aika joulukuulle. Nyt menossa kp 82! Eikä mitään muutosta tilanteeseen. Muutaman päivän ajan "repäissyt" tuolta kohdun alueelta... liekkö sit täti puskemassa läpi vai mitä.

Tälläisiä pitkiä kiertoja kellään muilla vielä...? Tai onko joku jopa plussaillut näin myöhäisinä aikoina? Itse en plussaan enää usko, mutta kokemuksia kaikenlaisia on kiva kuulla! :heart:
 
Sama juttu täällä.. Ens viikolla jo 3kk edellisistä kuukautisista!! Välillä (useasti) vihloo munasarjoihin ja joskus tuntuu että kuukautiset alkaisi mutta ei mitään!
Viime viikolla kävin labrassa pissimässä mutta sekin näytti negaa.
Ei siinä mitään mutta mukavaa että sain lääkäriajan vasta 19.1! Kiva sinne asti odotella.
Mistä muusta tuo munasarjojen nippailu voi johtua kuin raskaus/ovis?
 
minnndy,

kuulostaapa niiiiiin tutulta! Mulla nyt kp 88, lääkärin ajan sain joulukuun puolelle välille. Onko sulla taustaa e-pillereiden syönnistä tms.? Pillereiden lopettamisen takia kierto heittelisi jne.? Vai onko sulla ihan luonnostaankin pitkä kierto..?

Mulla kans viimeeksi tänään nipisteli paljon tuolta alavatsasta. Ja ainakin luulen, etten kuvittele sitä :D Hitsi kun alkaisi edes ne menkat.
 
Mulla tänään kp 79.. No hyvä että sä sait ajan jo tälle kuulle! :)
Joo eli lopetin pillerit kesän jälkeen. Lopetuksen jälkeen tuli normaalisti menkat (19.7). Sen jälkeen seuraavat tulikin vasta 14.9 eli kp oli 56. Ja sen jälkeen ei tosiaan ole näkynyt. :(
Mä kyllä ymmärrän sen että kuukautiset voi varmasti heitellä paljonki pilsujen lopetuksen jälkeen mutta näitä alavatsa tuntemuksia en kyllä ymmärrä.
Tai siis ymmärrän sen, että myös ovulaatio pistää nippailee mut eihän mulla voi jatkuval syötöl niit tulla :D Ja sit sekin ku välil tuntunu silt masus et kuukautiset varmasti alkais mut ei alakkaan. Mul tullu kolme kertaa sellanen tunne ni oon miettiny et on tainnu olla sellanen ajankohta et niitten kuuluis/yrittäis tulla.. En tiiä. Kovasti painaa mieltä :) Ilmottele tänne jatkostasi ja jos jotain selviää ni vähän ehkä omaaki mieltä auttais :D
Kamalinta tässä on se et mulla aina (varsinki) iltaisin maha sellanen turvonnu pallo!!! Pelottavaa.
 
Sait siis ajan gynelle? Ite soitin eka sinne ja selitin tilanteen ni sanoivat että omaan tiimiin vaan aika lääkärille...
Luulis nyt et gynekolokilla enemmän tietoa tällasist asioist ku perus lääkärillä. ohhoijjaa.
 
Juu, mie ilmoittelen, miten asiat etenee :) ilmoittele sinäkin! Vertaistuki parasta :D ja siis tosiaan gynelle olen menossa. Hmm, kummallista et sut ohjattiin "normilääkärille"... tai siis osaahan hääkin varmasti hommansa, mutta aika gynekologiaan viittaavat on kyllä pulmat, et miksi ei sitten suoraan gynelle..
 
Hei! Minulla on tilanne se, että lopetin e-pillerit heinä-elokuun vaihteessa, ja nyt on meneillään kp 121. Eli mitään ei ole kuulunut sitten tavallisen tyhjennysvuodon. Varasin eilen lääkäriajan julkiselle puolelle, mutta aika on vasta tammikuun lopulla. Lääkäri on ymmärtääkseni ihan yleislääkäri, mutta henkilö, jonka kanssa puhuin ajanvarauksessa, sanoi, että lääkärillä on kokemusta "näiden ehkäisyasioiden hoidosta" (Hm, onko tämä nyt sitten enää ehkäisyasia? Mielestäni ei.) Helmikuussa haluaisimme jo alkaa yrittää lasta. Turhauttavaa. Nyt olen kallistumassa siihen, että varaan ajan yksityiselle.

Osaako joku sanoa, mitä yksityisellä saatettaisiin tällaisessa tilanteessa tutkia ja minkä hintaiseksi käynti täten tulisi?
 
vem vet,

itse en osaa kyllä yhtään sanoa, paljon yksityisellä käynti maksaa. Mulla menee gynet työterveyden piikkiin (siis 2 krt vuodessa saa käydä työpaikan piikkiin erityislääkärillä).

Kun kävin gynellä pillereiden lopettamisen jälkeen, kun menkkoja ei kuulunut, niin teki mulle normin sisätutkimuksen ja ultrasi myös. Mitään verikokeita tms. gyne ei ottanut. Lopulta määräsi mulle lyhyen kuurin Teroluteja, jotta kierto käynnistyisi. Tosin nythän se menee päin seiniä taas :D
 

Yhteistyössä