Mun esikoinen on poikkeuksellisen helppo ja hyväkäytöksinen lapsi. Se oli sitten eilen ukkinsa, eli mun isän kanssa pankissa käymässä. Se oli siellä koko ajan nätisti leikkinyt jollain mainospehmoilla, ja lopuksi pankkivirkailija oli sanonut että mimmi saa niistä yhden käyttäytyi niin hienosti.
Sit kun ne tuli kotiin niin mun isä sanoi tosi ankarasti että kyllä ton tytön pitää oppia yks asia, kiittäminen. Mä olin ihan haavi auki, että mitä hemmettiä? Pankkisetäkin kehui toisen käytöstä, ja mun isä sitten löytää sen yhden vian ja nostaa sen esiin. Oksettavaa. Sanoin että siis sehän ujostelee, eikä kehtaa siksi sanoa kiitos. Yleensä aina sanonkin lapselle nätisti että sano kiitos, mutta joskus sitä ujostuttaa. Sanoin sitten ton mun isälle ja se vaan jankutti kovana siinä että joo joo mutta pitää oppia. Ai pakottamalla vai?
Mun isä on just tommonen. Vaikka olisit kuinka hyvä, se ei riitä koska voisit olla vielä parempikin. Tuli tosi paha mieli. Turhaanko?
Sit kun ne tuli kotiin niin mun isä sanoi tosi ankarasti että kyllä ton tytön pitää oppia yks asia, kiittäminen. Mä olin ihan haavi auki, että mitä hemmettiä? Pankkisetäkin kehui toisen käytöstä, ja mun isä sitten löytää sen yhden vian ja nostaa sen esiin. Oksettavaa. Sanoin että siis sehän ujostelee, eikä kehtaa siksi sanoa kiitos. Yleensä aina sanonkin lapselle nätisti että sano kiitos, mutta joskus sitä ujostuttaa. Sanoin sitten ton mun isälle ja se vaan jankutti kovana siinä että joo joo mutta pitää oppia. Ai pakottamalla vai?
Mun isä on just tommonen. Vaikka olisit kuinka hyvä, se ei riitä koska voisit olla vielä parempikin. Tuli tosi paha mieli. Turhaanko?