Pitäisiköhän sitä vaan ottaa ja erota?

["Surullinen"]

Olen niin lopussa tässä suhteessa että ero on käynyt mielessä jo lukemattomia kertoja. Kuitenkin ollaan puhuttu miehen kanssa että ei luovuteta helpolla kun kerran naimisiin ollaan menty, yritetään niin kauan kun vaan jotain on tehtävissä.
Mutta mistä tietää että kaikki tehtävä on tehty?

Meillä on kaksi lasta, 6v ja 1v ja olemme olleet naimisissa esikoisen syntymästä asti. Riitelemme paljon, seksiä on harvoin ja käsitykset lastenkasvatuksesta ovat erilaisia.
Tänään juuri riitelimme siitä, kun minusta tuntuu että vastaan lapsista loppupeleissä yksin vaikka mies osallistuukin hoitamiseen pyynnöstäni. Minä huolehdin että lapset saavat ruokaa ja puhdasta ylle, sekä kaikista kasvatuksellisista asioista. Mies käy töissä ja tuo leivän pöytään mitä tietysti kotiäitinä arvostan.

Minä huolehdin esikoisen kuivaksiopettelut vuosia sitten mikä muistui mieleen asian ollessa taas ajankohtainen kuopuksen kanssa kun harjoittelemme pottailua. Mies jättää mielestäni tahallaan omalla hoito"vuorollaan" hampaanpesut, pottailut, jopa syöttämiset hoitamatta ja hoitaa asiat kuulemma omalla tavallaan antaessaan esim kuopuksen lempipurkkiruokaa joka aterialla. Ei kuulemma vieläkään osaa esim. keittää puuroa ja jos mainitsen asioista, hän suuttuu.

Esikoiselle huutaa jatkuvasti, ja isän käskyt ovat jo menettäneet merkityksensä tämän uhkaillessa kummallisilla asioilla joista tyttö tietää ettei koskaan toteudu. Mies myöntää ettei saa mitään kuria tyttöön siksi, että tämä nyt vaan sattuu tottelemaan äitä paremmin. Tyttö siis joko nauraa ja temppuilee, tai itksee peloissaan isän suuttuessa kunnolla ja raivotessa tälle.

Itse sairastan keskivaikeaa masennusta ja ongelmia olisi ilman miestäkin siis ihan riittämiin.

Nyt olen jälleen saman edessä, ottaakko askel erilleen? Asia pelottaa, sillä sitten olisin lasten kanssa ihan yksin ja myös taloudellisesti tilanne muuttuisi. Toisaalta jatkuva riitely ei varmaan tee lapsillekaan hyvää, enhän ole edes varma rakastanko häntä enää.

Anteeksi purkaus, kiitos jos jaksoit lukea!

 

["äly"]

Mitä te nyt siis olette tehneet parantaaksenne suhdettanne?

 

["Minä"]

Pitäiskö teidän hakea jotain keskusteluapua, niin näkisitte molemmat ehkä tilanteen ja tunteenne vähän selvemmin? Aika monissa liitoissa varmasti ajaudutaan tuon tyyppisiin tilanteisiin. Teillä täytyy tehdä jotain korjausliikettä, jos meinaatte jatkaa, ja sellaista mihin että enää keskenään riitelemällä pysty. Tai sitten hanskat tiskiin ja erilleen. Mutta eroaminen mun mielestä tehdään vasta sitten, kun kaikki mahdollinen on kokeiltu. Eli se ulkopuolinen apu myös. Sitten voi puhtaammalla omalla tunnolla erota, jos siitäkään ei ole apua.

Voimia!

 

[Minni harmaana]

Mulle tuo ero aikoinaan otti niin koville. Mietin, teinkö lapsia kohtaan väärin. Elämä oli silkkaa skeidaa eron jälkeen vuoden verran ja sitten rupes helpottamaan.

Nyt kun on jokunen vuosi mennyt ja nään asian vähän "kauempaa" niin huomaan ratkaisuni olleen oikea. Niin sinäkin huomaat joskus. Ota se ISO askel eteen päin, jos siltä tuntuu!

 

["vieras"]

Ja taas kysyn samaa, mitä aina näissä ketjuissa (enkä varmaankaan saa taaskaan vastausta): jos olet miettinyt eroa jo pitkään, miten teillä voi olla 1-vuotias lapsi? Eli miksi ihmeessä huonoon suhteeseen pitää tehdä vielä lisää lapsia?

 

["Surullinen"]

Olemme harkinneet vakavasti eroa noin puolisen vuotta, mies on aina ollut sitä mieltä että jatketaan mutta veikkaan että kokee elämänsä "helpommaksi" kun ei tule suurempia muutoksia sillä hänhän se tästä lähtisi. Mutta tuohon että miksi hankimme toisen lapsen, niin voin sanoa että tuolloin oma jaksamiseni oli parempi koska en sairastanut masennusta enkä kokenut tätä niin hankalaksi.

Olemme jonossa perheneuvontaan siis, eli jonkinlaista keskusteluapua on ilmeisesti tulossa.
Mitään erityisiä näkyviä asioita emme ole tehneet suhteen eteen, keskustelleet yhdessä ja yrittäneet saada asiat toimimaan.

Onko muilla kokemusta samanlaisesta tilanteesta johon olisi löytynyt ratkaisu? Tällä hetkellä oloni on skeptinen mutta tunteet ehkä vielä pinnassa äskeisen riidan takia. Toki tiedän että parempi kaikkien kannalta olisi jos saisimme asiat kuntoon.

 

[vähän tasapainoa]

Tässä on nyt väsähtäneen äidin kertomus. Hän kokee asiat noin, ja kaikkiin ongelmiin syy on olevinaan miehessä. Kyllä liitossa on mietittävä myös sitä, mitä itse voisi asioiden eteen tehdä ja missä itse voisi muuttua. Jos itse kuvittelee tekevänsä kaikki paremmin kuin toinen, johan siinä toinen turhautuu.

Varmaan jos mies kirjoittaisi tänne omalta osaltaan, hän kokisi vaimonsa kotinatsina, muttei oikeasti huomaisi mitä hänellä on korjattavaa.

 

["Piika-äiti"]

Voisiko ajatelle, että elätte silleen nätisti lapsien, aivan valtavan pienten lapsien, takia pari vuotta?

Koska liitossa ei ole vakavaa väkivaltaa eikä riippuvuuksia kummallakaan, ja olette hakeutumassa avun piiriin, niin siinä on jo montaa asiaa kohdallaan.

Tuo miehen huutaminen ja raivoaminen kuullostaa tosin pahalta. Hän tarvitsee kipeästi sitä keskusteluapua, ja jos hän ei kykene löytämään muita toimintamalleja perheneuvolankaan ja yhteistenkeskustelujennekaan avulla niin se olisi asia, joka itselläni tulisi vastaan pian.

Mutta yrittäkää vähän aikaa. 1-vuotias on niin valtavan pieni ja noin pahan masennuksen kanssa joutuisit lujille yh-arjessa.

 

[vähän tasapainoa]

Meitä auttoi se, että tajusin selkeästi, että minun kotona ollessani yksinkertaisesti kotityöt kuuluvat minulle. Ei edes pidä odottaa työssä käyvältä mieheltä että on tasapuoliset iltapesu ym vuorot! Viikonloppuina nuo voi mennä tasapuolisemmin, mutta se vaan on hyväksyttävä, että ansiotyössä oleva joutuu koville. Sen huomaa sitten, kun itse aloittaa päivätyöt, mutta kannattaa tajuta jo aikaisemmin.

On järjestettävä päivä niin, että saa muutakin mietittävää kuin sen, onko vaippa oikein päin laitettu ja onko nyt sitten puuroa vai valmisherkkua aamupalaksi. Pienet typerät asiat on saaneet aloittajan elämässä aika paljon valtaa.

Ja pitää hellittää siitä kasvatusvastuusta siten, että jättää ne lapset sopivina hetkinä miehelle ilman mitään jankutusta. Kyllä se oppii kasvattamaan omia lapsiaan jos saa tilaisuuden.

 

["vieras"]

Eli mies hommaa leivän pöytään ja hoitaa lapset illalla, ettei äiti vain rasitu liikaa kotitöistä. Mieshän on ollut "vapaalla" päivän töissä.

 

["abc"]

Mä jossain kohtaa päätin, että mies hoitaa omalla tavallaan. Ei se siitä nalkuttamalla muutu, eikä ne lapset hajoa jos ne saa valmispurkkiruokaa, kunhan jotain saavat silloinkin. Ja kas, kun miehelle jäi oikeasti hoitovastuu (menin töihin ja hän jäi hoitamaan lasta) niin siinä se sitä kotiruokaa ja kotitöitä teki kuin minäkin. Kun sillä oikeasti oli aikaa ja mahdollisuus tehdä asiat haluamallaan tavalla. Suosittelen muuten kaikille tätä, se avaa myös miehen silmät sille, mitä kaikkea kotona pitää tehdä ja taas sen äidin silmät sille että on se työsskäyntikin aika rankkaa. Saati nyt kun on 2 pientä lasta ja molemmat käydään ansiotyössä.

 

[nooh]

Miten ajattelit eron vahvistavan miehen lastenkasvatustaitoja? Jos tyttö kerran tottelee sinua mutta isää ei, niin miten tuet isää kasvattajana?

Kiukkuamiseksi kasvattaminen menee, kun sitä ei osaa. Noin karkeasti sanoenhan asia on niin, että ei ole tyhmiä virheitä, koska jos ihminen osaisi ne välttää niin se välttäisi ne. Harva on huvikseen huono isä.