Pitäis vissiin miettiä omaakin asiaa, eikä yrittää peitellä

kirjoittelemalla muiden alistumisista. Sitä on itsellään niin hyviä ohjeita, toisten elämän parantamiseksi -mutta omassa elämässä en taida saada edes monoja jalkaan.

En nyt tarkoita, että mua alistettais tai mun pitäis lähteä suhteesta. Mutta jos jollakin ois vinkkiä mitä nyt tekisin, niin olisin iloinen.

Minusta tuntuu, että en pääse tässä lapsen kuolema-asiassa eteenpäin. Tai jonkin verran, mutta nyt minulle on tullut fyysisiä oireita -ja lääkärin mielestä tästä. Ja minua hävettää ne ihan hirveästi. Sain perjantain vapaaksi, mutta maanantaina pitäisi mennä töihin -ja haluankin. Mutta jos taas henki loppuu ja pyörryn?

Oon nyt yrittänyt miettiä kaikkea muuta ja levätä. Mutta jotenkin tuntuu, etten ole oikeilla jäljillä. Pitäs käsitellä joku asia -en vain tiedä miten ja mikä niistä kaikista. Mun mieheni ei ymmärrä tilannettani -sanoo vain rakastavansa -ja jo sekin tuntuu hirveän hyvältä. Mutta jättää sitten mut aika yksin.

Äidilleni en kertonut mitään, en kestä sitä miten hän puhuu ja puhuu. Minä en jaksa puhua, multa ei lähde oikein ääntäkään -kurkussa on pala.

Mulla voi olla kilpirauhasen liikatoimintaa, johon liittyy toi palantunne, hikoilu, pyörtyily, väsymys, käsien tärinä -mutta voi tuo olla ahdistuneisuuttakin. Mitään rytmihäiriöitä mulla ei ollut. Kokeiden tuloksethan kertoo sitten mikä tilanne on.

Mistäkähän päästä alkais purkamaan tilannetta? Että pääsis maanantaina töihin. Saisin lisää sairaslomaa, mutta jotenkin tunnen tarvitsevani töihinkin menoa.

Haluaisin tuntea onnistuvani- ja saavuttavani jotain. Vaikka onhan tuota ehkä saavutettukin, aikaa on kuitenkin kulunut vasta niin vähän.

Olen vähän alistunut tähän tilanteeseen -haluan paeta kaikkia kotiini, uloslähtökin tuntuu vaikealta. Pitäis vain tietysti lähteä ulos aurinkoon...mutta...

Kiitos, että sai avautua.

 

Miksi sua hävettää ne sun oireet? Ethän sä niille mitään voi. Sulla on ollut rankkaa ja se heijastuu fyysisesti, tietysti. :hug:

 

voi kun osaisin sanoa jotain :hug:

 

Olet joutunut kokemaan sellaisen asian, joka on äärettömän vaikea kestää, ehkä ihmiselämän vaikein asia, menettää oma lapsi.
Ei kukaan selviä sellaisesta arvitta, mutta siihen on saatavana ammattiapua ja sitä siihen tarvitset, pyydä lääkäriltäsi lähete psykologille tai psykiatrille, he ovat ammattiauttajia ja osaavat avata sinun sielusi syöverit joista et muuten saa mitään ulos annettua.
Usko, että et selviä siitä tahdon voimalla itseksesi, oireesi tulevat vain pahentumaan.
Ole kiltti ja hae apua :hug:

 

En tiedä miksi hävettää. Se heikkous varmaan, ettei pysty siihen mitä varten on tullut duunipaikalle. Ihan hölmöä tiedän,olen suorittaja. Mun pitäis antaa itselleni anteeksi - se ois kai ensimmäinen juttu. Antaa anteeksi, että annoin lapsen kuolla (enkä osannu tehdä mitään), sekin, että itkettää enkä pysty pitämään naamaa peruslukemilla, sen että väsyttää ja sen että pyörryttää. Miten voi olla vaikeaa antaa itselleen anteeksi? Toisille on helppoa antaa anteeksi, mutta ei itselleen. Ihan hirvittää, miten julma olen itseäni kohtaan.

Onko joskus jollain ollut vaikeuksia armahtaa itseään?

 

En tiedä miksi hävettää. Se heikkous varmaan, ettei pysty siihen mitä varten on tullut duunipaikalle. Ihan hölmöä tiedän,olen suorittaja. Mun pitäis antaa itselleni anteeksi - se ois kai ensimmäinen juttu. Antaa anteeksi, että annoin lapsen kuolla (enkä osannu tehdä mitään), sekin, että itkettää enkä pysty pitämään naamaa peruslukemilla, sen että väsyttää ja sen että pyörryttää. Miten voi olla vaikeaa antaa itselleen anteeksi? Toisille on helppoa antaa anteeksi, mutta ei itselleen. Ihan hirvittää, miten julma olen itseäni kohtaan.

Onko joskus jollain ollut vaikeuksia armahtaa itseään?

Mutta eihän se sinun syy ole, että lapsi kuoli!!! Ihan oikeasti, eikä se kuoleman aiheuttama tuska ole jo tarpeeksi, ei sinun tarvitse siitä enää syyllisyyttä kantaa. :hug:

 

Saanko kysyä, mihin vauvasi menehtyi? Ei tarvitse vastata,jos et halua :ashamed:

 

En osaa sua valitettavasti auttaa mutta älä todellakaan häpeä oireitasi/tunteita!!Minullekkin on paniikkihäiriö puhjennut mieltä järkyttävästä asiasta, myös eräälle ystävälleni on niin käynyt..yleensähän se tuleekin jostain kamalasta kokemuksesta.Ja vaikka kuinka järjellä ajattelisi niin niitä tulee silti.Mutta mutta..sinun kannattaa mennä jonnekkin juttelemaan ajatuksistasi,sitten kun tuntuu että suusta tulisi ääntä.Äläkä ajattele moisia että annoit lapsen kuolla!Kukaan meistä ei olisi voinut tehdä mitään toisin.

 

Ainahan sitä Jossittelee jkun jotain pahaa tapahtuu, ja vaikken tiedä miksi /miten lapsesi kuoli, ymmärrän ajatuksesi, että syytät itseäsi, ja tiedän, että on täältä käsin helpompaa sanoa että älä syyllistä itseäsi, kuin toteuttaa se sinun tilanteessasi.

Pyydä aikaa ammattiauttajalle. Häneltä saat puolueetonta apua. Läheisten tuki on tietenkin tarpeen, mutta muista, että siellä on aina tunteet taustalla, Omiin vahvoihin tunteisiisi saat parhaiten ammattilaiselta apua.

Ja älä häpeä. Vähempiäkin kokeneet hakevat apua.

 

Ehkä tämä on jo eteenpäinpääsyä, kun kerrot täällä?

Jos uskallat kertoa pelosta myös työpaikalla, se, jos niin käy että pyörryt, ei enää ole niin pelottavaa, eihän?

Toi anteeksiantamispuoli sitten onkin taas toinen juttu.

 

Siis haloo! Eihän sun lapsen kuolemasta ole kulunut edes kauaa!! Ihan normaalilta kuulostaa! Entä jos hakisit sairaslomaa, vähän pitemmäksi aikaa? Jos sitten saisit selville "sen asian"?
Kokemuksesta voin sanoi ettei itselle ole helppo antaa anteeksi lapsensa kuolemaa,varsinkaan jos kokee olevansa (edes vähän) syyllinen. Itselläni auttoi ajatus että en halunnut lapseni kuolevan, vaikka en siinä tilanteessa osannut toimia oikein.

 

Lähetin yv:tä :hug:

 

Kaisla kuoli kardiomyopatiaan, eli sydänlihaksen sairauteen. Taustalla oli mitokondriotauti -soluhengitysongelmaa. Ja alunperinhän oli kyse av-blokista -sydämen johtoradan häiriöstä.

En tietenkään olisi voinut tehdä mitään toisin. Ja lopputuloksesta huolimatta tehtiin paljon ja hyvää. Mutta ajatus siitä, etten osannut seuraa minua inhottavasti.

Olen käynyt juttelemassa, kesällä. Nyt en ole -kaikki tuntui menevän paremmin. Henkisesti. Kävin töissä, touhusin lasten kanssa. Öisin hikoilin ja heti aamusta töissä. Kävin kahvitauolla kraanalla juomassa puoli vesitornia tyhjäksi -ihan mieletön jano! Kädet tärisi, pää. Kädet ja jalat olivat kylmät. Kunnes perjantaina pää sumeni ja heräsin tärisevänä lattialta. Työkaverit epäilivät jotain epileptistä ja laittoivat lääkäriin. Minusta tuntui, että he ajattelivat minun nappailleen huumeita... :ashamed: Ihan pöllö ajatus sekin.

Kai tämä selviää. On ihan rauhoittavaa vaikka vain kirjoittaa tänne. Ja juttelen, kunhan ääni lähtee. Lähtee se vielä. Ja jos nyt antaisi anteeksi tuon "tapauksen" -ihmisiä pyörtyy melkein joka päivä. Lähtisi siitä.

 

:hug:
Auttaisiko, jos saisit kirjoittaa ajatuksiasi ja tapahtumia paperille?

 

Kaisla kuoli kardiomyopatiaan, eli sydänlihaksen sairauteen. Taustalla oli mitokondriotauti -soluhengitysongelmaa. Ja alunperinhän oli kyse av-blokista -sydämen johtoradan häiriöstä.

En tietenkään olisi voinut tehdä mitään toisin. Ja lopputuloksesta huolimatta tehtiin paljon ja hyvää. Mutta ajatus siitä, etten osannut seuraa minua inhottavasti.

Olen käynyt juttelemassa, kesällä. Nyt en ole -kaikki tuntui menevän paremmin. Henkisesti. Kävin töissä, touhusin lasten kanssa. Öisin hikoilin ja heti aamusta töissä. Kävin kahvitauolla kraanalla juomassa puoli vesitornia tyhjäksi -ihan mieletön jano! Kädet tärisi, pää. Kädet ja jalat olivat kylmät. Kunnes perjantaina pää sumeni ja heräsin tärisevänä lattialta. Työkaverit epäilivät jotain epileptistä ja laittoivat lääkäriin. Minusta tuntui, että he ajattelivat minun nappailleen huumeita... :ashamed: Ihan pöllö ajatus sekin.

Kai tämä selviää. On ihan rauhoittavaa vaikka vain kirjoittaa tänne. Ja juttelen, kunhan ääni lähtee. Lähtee se vielä. Ja jos nyt antaisi anteeksi tuon "tapauksen" -ihmisiä pyörtyy melkein joka päivä. Lähtisi siitä.

voi sinua.
Ihmisiä tosiaan pyörtyilee useamminkin. En tiedä työstäsi, mutta entä jos koettaisit neuvotella jotain osa-aikaista työtä. Eli pysyisit siinä normaalin elämän syrjässä, jos haluat, mutta teksit alkuun vähemmän töitä? Lyhyempää päivää ?
Itse olen varmaan liiankin avoin asioistani, mutta puhuminen auttaa, samoin kirjoittaminen. Ehkä sinun vain pitää antaa sen syyllisyden tulla, ja elää se läpi, Ehkä se sitten ei ole niin vahvana enää.

Ethän tosiaan olisi voinut mitään toisin tyttäresi kohdalla tehdä

 

Voimia Sinulle ja perheellesi! Pystytkö asiaa miehesi kanssa käsittelemään? Traumaattinen menetys voi vuosienkin jälkeen aiheuttaa posttraumaattista oireilua. Pelkäätkö että muille lapsille tapahtuisi jotain? Perheneuvola myös hyvä paikka keskustella, siellä voi olla myös pariskuntana/perheenä tai lapset ja aikuiset erikseen. Suosittelen omien traumaattisten kokemusten ja saamamme (pariterapia) avun perusteella.

 

Lainaan sinulle lapseni hetkeksi. Hän sanoi.
Rakastaaksesi häntä hänen eläessään
ja surraksesi häntä, kun hän on kuollut.
Kuusi tai seitsemän vuotta
tai kaksikymmentäkaksi tai -kolme.
Lupaatko pitää hänestä huolta puolestani.
kunnes minä kutsun hänet takaisin ?
Hän tuo sinulle iloa kauneudellaan,
jos hän viipyy luonasi hetken.
Hänen muistonsa lohduttaa sinua surussasi.

En voi luvata, että hän viipyy kauan,
sillä kaikki palaavat maan päältä.
Mutta siellä alhaalla on opittava jotakin,
haluan tämän lapsen oppivan.
Olen etsinyt maailmasta
kaikkialta hyvää opettajaa
ja olen valinnut sinut.
Lupaatko rakastaa häntä koko sydämestäsi ?
Äläkä ajattele vain työtä.
Äläkä vihaa minua,
kun otan hänet takaisin.

Kuvittelin kuitenkin heidän sanovan:
Rakas Herra, tapahtukoon sinun tahtosi.
Lapsi tuottaa niin paljon iloa,
että antaudumme tuskaan.
Suojaamme häntä hellyydellä,
rakastamme niin kauan kuin voimme.
Olemme ikuisesti kiitollisia onnesta,
jonka tunnemme.
Mutta enkelit kutsuivat
häntä ennen aikojaan.
Kestämme urheasti katkeran surun'
ja yritämme ymmärtää.

Jotakin ymmärrän tästä Helenin runosta, kaikkea en. Mutta mitäpä sitä vihaamaan ketään tämän takia, edes itseään. Aikamme ollaan täällä jokainen. Ei kai pienen tarvitse oppia mitään, hänhän on niin täydellinen, kuin vain voi olla.