Ei ymmärrä
Mitähän sitä pitäisi tehdä, kun kolmen yhteisen vuoden jälkeen ymmärtää yhtäkkiä, ettei oikeastaan ole tainnut koskaan rakastaakaan tuota miestä? Että mies vaan tyyppinä vastaa sellaista miesihannetta, joten on luullut että siinähän se on, "se oikea". Mies on edelleen ihana, periaatteessa sellainen mitä mieheltä haluankin. Mutta jokin tästä nyt vain puuttuu. Ja ei, kyse ei ole siitä että olisin kyllästynyt tähän suhteessa elämiseen tms.
Olen pohtinut kovasti myös sitä, pitääkö parisuhteessa olla aina sellaista suurta rakkautta? Siis meillä on ihan mukavaa yhdessä, elämässä ei ole valittamista. Kaikki on siis hyvin. Mieskin on käsittääkseni tyytyväinen elämäämme. Mutta silti löydän itseni toistuvasti pohtimasta olisiko jossain joku, jolla olisi antaa minulle enemmän. Jota rakastaisin ihan tosissaan. Mies rakastaa minua kyllä, sen tiedän. Eikä se tee tätä asiaa yhtään helpommaksi. Pikemminkin pohdin, ansaitsisiko mies enemmän kuin minut. Ja ei, en ole aikeissa pettää eikä kuvioissa ole toista miestä eikä mitään sellaista.
Tajusin tässä jonain päivänä, että mies ei esimerkiksi voisi kovinkaan helposti loukata minua, esimerkiksi jos pettäisi niin en tiedä kuinka paljon se satuttaisi oikeasti... En usko että hirveästi. En kuitenkaan ole välinpitämätön, välitän miehestä, hän on minulle tärkeä. Mutta... Haluaisin rakastaa häntä, sillä lailla että tekee ihan kipeää ajatella elämää ilman häntä. On tämä elämä joskus hankalaa...
Olen pohtinut kovasti myös sitä, pitääkö parisuhteessa olla aina sellaista suurta rakkautta? Siis meillä on ihan mukavaa yhdessä, elämässä ei ole valittamista. Kaikki on siis hyvin. Mieskin on käsittääkseni tyytyväinen elämäämme. Mutta silti löydän itseni toistuvasti pohtimasta olisiko jossain joku, jolla olisi antaa minulle enemmän. Jota rakastaisin ihan tosissaan. Mies rakastaa minua kyllä, sen tiedän. Eikä se tee tätä asiaa yhtään helpommaksi. Pikemminkin pohdin, ansaitsisiko mies enemmän kuin minut. Ja ei, en ole aikeissa pettää eikä kuvioissa ole toista miestä eikä mitään sellaista.
Tajusin tässä jonain päivänä, että mies ei esimerkiksi voisi kovinkaan helposti loukata minua, esimerkiksi jos pettäisi niin en tiedä kuinka paljon se satuttaisi oikeasti... En usko että hirveästi. En kuitenkaan ole välinpitämätön, välitän miehestä, hän on minulle tärkeä. Mutta... Haluaisin rakastaa häntä, sillä lailla että tekee ihan kipeää ajatella elämää ilman häntä. On tämä elämä joskus hankalaa...