Pitääkö teidän lasten tarhassa merkitä itse hoitovuorot listaan? Häiritseekö muutokset hoitajia?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja mites
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
M

mites

Vieras
Lapsemme joutui vaihtamaan yhtäkkiä hoitopaikkaa. Meillä on entisessä paikassa ollut aina samat hoitovuorot. Tai hakuaika on saattanut muuttua, koska joskus pääsen koulusta aiemmin, tunteja peruuntuu tms. Mutta tästä en ole erikseen ilmoitellut ja se on passannut. Eli ilmoittamani hakuaika on viimeinen mahdollinen aika, jolloin haen lapsen. Toki odotan aina välipala-ajan yli kunnolla, etten kesken sen pölähdä paikalle.

Uudessa tarhassa jotenkin oletin systeemin olevan sama. Eikä kukaan muusta maininnutkaan. Kun lapsemme oli ollut tuolla uudessa paikassa jo viikkoja, eräs hoitaja sanoi, että on meillä tämä taulukin, jonne merkataan lapsen hoitoajat. sanoin siihen, että meilläpä ne on aina samat. Hoitaja ei sanonut mitään ja ajattelin asian olevan ok.

Mutta sitten tulikin mieleeni, että taisin juuri tuona kertana hakea lapsen tavallista aiemmin... Eli häiritseekö heitä se, etten hae juuri sillä sekunnilla, kuin listassa lukee???
 
Meillä on tuommoiset listat ja niihin itse merkataan ajat. Jos on aina samat ajat, ei tartte merkitä. Eikä todellakaan häiritse, jos aiemmin haetaan. Meillä on hoitoaika 6.30-16. Jos mä haen, niin haen jo 15. Mut kun mies yleensä kuskaa, niin hän voi hakea vasta hieman ennen 16.
 
Ei meillä tarvii mihinkään itse merkata, mut pidän kyllä päikän henkilökunnan ajantasalla siitä, mihin aikaan ja minä päivinä tyttö on hoidossa. Siis merkkaan viikon tai kaksi kerrallaan lapulle, ja annan päikkään sen. Siitä itse laittaavat kirjaansa ylös ajat. Meillä kun esim. aamun aika vaihtelee 6.45-8.30 välillä, riippuu siitä, viekö mies vai minä.
 
Voi ollakkin, olin itse työharjoitteussa esikoululla ja valitti minulle silloin hoitaja kun ei pysty varautumaan esim luistelureissuihin ja muihin kun ei tiedä milloin pitää palata ja vihaiset äidit soittelee että missä ihmeessä nyt ootte kun tulin lasta hakemaan :$
 
Alkuperäinen kirjoittaja Foxeri:
tai siis eihän pienet erot haittaa, mutta jos esim tuntia aikaisemmin hakee niin voi aiheuttaa toiminnoissa vaikeuksia

Viimeinen hakuaika on merkitty 16.30, muttei juuri koskaan mene siihen. Yllensä ehdin hakemaan jo klo16. Joskus haen jo puoli neljän maissa tai heti miten kolmen jälkeen...
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
tuota varmaan kannattaisi kysyä hoitopaikasta suoraan, niin tietää sitten mikä kanta niillä on asiaan.

niin varmaan pitää kysyä... mutta kai sanoisivat, jos se haittaa?? Yhden kerran vain on puhuttu siitä listasta eikä mitään muuta sitten enää...
 
Mun mielestä on ihan asiallista ilmoittaa, jos hakeekin jo klo 15 tai 15.30 eikä 16.30. Eihän silloin ole enää muutaman minuutin heitoista kyse. Hoitajatkin tietävät olla valmiina lapsen hakuun.
 
Siis ei kai näkyvillä tollasia kyselylappuja pidetä niin et kaikki vanhemmat näkee koska kukin lapsi lähtee kotii??? EI niin saa ainakaan olla, eikä saa sukunimeä näkyä missään yleisessä paperissa lapsista.

Hakukaavakkeessa joka täytetään joka lukukausi uusi, tarkistusta varten, ni siinä kysytään ne hakuajat ja sitoudutaan ilmoittamaan jos tilanne muuttuu.
 
Alkuperäinen kirjoittaja :
Siis ei kai näkyvillä tollasia kyselylappuja pidetä niin et kaikki vanhemmat näkee koska kukin lapsi lähtee kotii??? EI niin saa ainakaan olla, eikä saa sukunimeä näkyä missään yleisessä paperissa lapsista.

Hakukaavakkeessa joka täytetään joka lukukausi uusi, tarkistusta varten, ni siinä kysytään ne hakuajat ja sitoudutaan ilmoittamaan jos tilanne muuttuu.


Ihan yleistä on, että ryhmän seinällä on lista, johon merkataan vuorot. Vuoropäiväkodissahan ne hoitoajat viedään erikseen paperilla. Meidän poika on päiväryhmässä ja siellä on eteisen seinällä joka kuukaudelle aina oma listansa. Ei niissä sukunimiä ole, mutta mitä väliä silläkään on kun kaikki siellä toisensa tuntee :laugh:
Meilläkin on hoitoaika sovittu 6.30-16 välille, mutta se vaihtelee. Tuo lista on tosi kätevä kun siihen voi merkata lapsen vapaapäivät. Ei tartte aina hoitajalle sanoa vaan merkkaa listaan P vapaapäivälle. Sieltä hoitajat sit näkee aamulla, et ketä tulossa sinä päivänä. Noihin listoihin merkkaavat sit ruksin sitä mukaa kun lapsi tulee hoitoon. Listojen mukaan sit tulee ne päivähoitolaskutkin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Sisu:
Ei meillä tarvii mihinkään itse merkata, mut pidän kyllä päikän henkilökunnan ajantasalla siitä, mihin aikaan ja minä päivinä tyttö on hoidossa. Siis merkkaan viikon tai kaksi kerrallaan lapulle, ja annan päikkään sen. Siitä itse laittaavat kirjaansa ylös ajat. Meillä kun esim. aamun aika vaihtelee 6.45-8.30 välillä, riippuu siitä, viekö mies vai minä.

Siis onko sun lapsi päiväkodissa? Ja sä oot pph?
 
Niissä päiväkodeissa, jossa olen töissä ei ole listoja vanhempien täytettävänä. Vaan jokainen kertoo henkilökunnalle hoitoajat ja ne merkataan sinne listaan.
Näin myös meidän omien poikien tarhassa.

Ja mä en ainakaan töissä ollessani pahastu, jos jotakin lasta haetaan ilmoitettua aikaisemmin. Sehän on vaan mukavaa, varsinkin lapsen kannalta. Jos joku homma on kesken, niin sitten tehdään loppuun tai jätetään kesken odottamaan seuraavaa päivää. En ole vielä törmännyt sellaiseen työkaveriin, joka tuossa tilanteessa pahastuisi.
:)
 

Similar threads

V
Viestiä
213
Luettu
9K
Aihe vapaa
vierailija
V

Yhteistyössä