M
mites
Vieras
Lapsemme joutui vaihtamaan yhtäkkiä hoitopaikkaa. Meillä on entisessä paikassa ollut aina samat hoitovuorot. Tai hakuaika on saattanut muuttua, koska joskus pääsen koulusta aiemmin, tunteja peruuntuu tms. Mutta tästä en ole erikseen ilmoitellut ja se on passannut. Eli ilmoittamani hakuaika on viimeinen mahdollinen aika, jolloin haen lapsen. Toki odotan aina välipala-ajan yli kunnolla, etten kesken sen pölähdä paikalle.
Uudessa tarhassa jotenkin oletin systeemin olevan sama. Eikä kukaan muusta maininnutkaan. Kun lapsemme oli ollut tuolla uudessa paikassa jo viikkoja, eräs hoitaja sanoi, että on meillä tämä taulukin, jonne merkataan lapsen hoitoajat. sanoin siihen, että meilläpä ne on aina samat. Hoitaja ei sanonut mitään ja ajattelin asian olevan ok.
Mutta sitten tulikin mieleeni, että taisin juuri tuona kertana hakea lapsen tavallista aiemmin... Eli häiritseekö heitä se, etten hae juuri sillä sekunnilla, kuin listassa lukee???