Kyllä lapsia pitää rakastaa, olivat sitten omia tai puolison tai täysin vieraita lapsia. Jos ei pieniä hellyyden- ja rakkaudenosoituksia toisen lapselle irtoa, niin silloin vika ei ole lapsessa eikä lapsen vanhemmassa, vaan siinä ihmisessä, joka ei pysty rakastamaan muuta kuin omaa vertaansa (lue itseään, koska kaikki me näemme itsemme omissa lapsissamme ). Se rakkaushan ei lähde meistä itsestämme, sitä on kaikkialla ympärillämme ja me olemme vain sen välittäjiä. Emme anna rakkautta itsestämme vaan annamme vain eteenpäin sitä rakkautta, mitä olemme itsekin saaneet (omilta vanhemmilta, sukulaisilta, poika-tyttöystäviltä, omilta lapsiltamme, täysin tuntemattomilta ihmisiltä ). Tää maailma toimii niin, että me saamme rakkautta, mikä meidän pitää välittää eteenpäin. Jos lakkaamme välittämästä rakkautta, ennen pitkää lakkaamme myös saamasta sitä. Rakkautta ei tulisi pihtailla, se on suurin voimavara, joka on tarkoitettu jaettavaksi.
