Pitääkö miehen/vaimon rakastaa uusperheen toisen puolison lapsia?
- Viestiketjun aloittaja queen
- Ensimmäinen viesti
R
Rukoilijasirkka
Vieras
Alkuperäinen kirjoittaja queen:
Totta kai sillä on eroa. Jos ne lapset on jo aikuisia, ne voi tehdä rakastamisen tosi vaikeaksi tai mahdottomaksikin.
Onks kellään muulla kokemuksia ex-miehen aikuisista tyttäristä, jotka on mustasukkaisia isästään ja pomottaa mökillä yms.
Äidistään puhuvat aina, ja oikein lässyttävät isälleen.
Voi olla että kuulostan pahalta äitipuolelta, mutta tiedän että nämä tytöt on karkottaneet mieheni aikaisemman tyttöystävän käyttäytymisellään.
Miedän naimisiinmenomme oli heille shokki.
Tytöt ovat 25 ja 27 vuotiaat.
Itse olen 38 vuotias, ja miestäni huomattavasti nuorempi. Mieheni on 46.
Äidistään puhuvat aina, ja oikein lässyttävät isälleen.
Voi olla että kuulostan pahalta äitipuolelta, mutta tiedän että nämä tytöt on karkottaneet mieheni aikaisemman tyttöystävän käyttäytymisellään.
Miedän naimisiinmenomme oli heille shokki.
Tytöt ovat 25 ja 27 vuotiaat.
Itse olen 38 vuotias, ja miestäni huomattavasti nuorempi. Mieheni on 46.
Ei minunkaan mielestäni rakastaminen ole tahdon asia, mutta olisihan se varmasti hyvä että lähtökohtaisesti pitäisi puolison lapsista. Vai kuinka moni yh-äiti oikeasti haluaa perustaa perheen miehen kanssa jota puolison lapset ärsyttävät ja inhottavat? Vaikka hän sitten väkisin yrittäisi näitä sietää ja niellä tunteensa, niin ei kuitenkaan kuulosta perhe-elämänä kovin rentouttavalta.
Mutta silloin kun on kysymys aikuisista lapsista niin juttu on mielestäni erilainen. Aikuinen lapsi on jo vastuussa itsestään ja siinä kohtaa vain kaksi tasa-arvoista ihmistä jotka eivät vaan tule toimeen keskenään.
Mutta silloin kun on kysymys aikuisista lapsista niin juttu on mielestäni erilainen. Aikuinen lapsi on jo vastuussa itsestään ja siinä kohtaa vain kaksi tasa-arvoista ihmistä jotka eivät vaan tule toimeen keskenään.
?
,,-
Vieras
Mun mies ei välttämättä rakasta bonuslapsiaan, mut välittää ja huolehtii heistä kovin. Alkuun pelkäsi kovin, että jos kiintyy heihin ja lapset kiintyvät häneen ja sit meidän suhde loppuukin, että miten se sitten lapsillekin on rankkaa. Siksi alkuun piti vähän etäisyyttä, mutta kun suhteemme lujittui, uskalsi olla lapsillekin avoimempi.
M
mie2
Vieras
Alkuperäinen kirjoittaja queen:
Kaipa se jotaki kilpailua on ja sellasta että kokevat sun tulevan niiden reviirille tjtn. jos isä on ollu yksin erosta saakka (?) ni voi kokea että viet äidin paikan, vaikka äiti ei siinä olis enää vuosia ollukkaan. Ja tosiaan niillä on varmsti omat systeemit jotka on tottunu tekemään et kun sinne tulee ulkopuolinen "kilpailija" niin sotket niiden kuviot (siis heidän mielessään ) ja omit isin itsellesi.
Itsellä ei henk. koht. kokemusta, mut uusperheessä elelly ja työkaverilla oli juuri kuvaamasi laisia ongelmia. Lapset , tässäki tapauksessa aikuiset naiset tulivat ja menivät omilla avaimilla heidän kodissaan yms. tätä puitiin vähän useasti sen kaverin kanssa. Eikä siihen mitään muutosta kai koskaan tullu :/
M
mie
Vieras
Minä olen se uusperheen lapsi jota ei rakastettu ja sen huomasi 
Edelleen ei äitipuoleni välitä pätkäänkään vaan kiukuttelee ja osoittaa paikkani, joka on hänen perheessään siellä alimmassa kastissa.
Edelleen ei äitipuoleni välitä pätkäänkään vaan kiukuttelee ja osoittaa paikkani, joka on hänen perheessään siellä alimmassa kastissa.Kyllä lapsia pitää rakastaa, olivat sitten omia tai puolison tai täysin vieraita lapsia. Jos ei pieniä hellyyden- ja rakkaudenosoituksia toisen lapselle irtoa, niin silloin vika ei ole lapsessa eikä lapsen vanhemmassa, vaan siinä ihmisessä, joka ei pysty rakastamaan muuta kuin omaa vertaansa (lue itseään, koska kaikki me näemme itsemme omissa lapsissamme ). Se rakkaushan ei lähde meistä itsestämme, sitä on kaikkialla ympärillämme ja me olemme vain sen välittäjiä. Emme anna rakkautta itsestämme vaan annamme vain eteenpäin sitä rakkautta, mitä olemme itsekin saaneet (omilta vanhemmilta, sukulaisilta, poika-tyttöystäviltä, omilta lapsiltamme, täysin tuntemattomilta ihmisiltä ). Tää maailma toimii niin, että me saamme rakkautta, mikä meidän pitää välittää eteenpäin. Jos lakkaamme välittämästä rakkautta, ennen pitkää lakkaamme myös saamasta sitä. Rakkautta ei tulisi pihtailla, se on suurin voimavara, joka on tarkoitettu jaettavaksi.
Rakastamisesta en tiedä, mutta kyllä mä edellytän et jos uuden miehen kanssa menisin suhteeseen, että hän välittäisi paljon lapsistani. Nää lapset on mulle kaikki kaikessa ja tie mun sydämeen käy luultavasti helposti lasten kautta ;D
R
Rukoilijasirkka
Vieras
Alkuperäinen kirjoittaja queen:
No, mutta taisi olla sun puolisolla aikuiset lapset? Se on vähän eri juttu.
J
Jenis
Vieras
Mun on vähän vaikea määritellä ensinnäkin, mitä se rakkaus on 
Sen voin sanoa, että miehen poikaa kohtaan en tunne samalla tavalla kuin omaa lasta kohtaan, mutta tärkeä hän kuitenkin minulle on. Se vaan on täysin eri asia, kun on itse kantanut, synnyttänyt ja imettänyt sen ipanan, vs. että lapsi tulee perheeseen "valmiina". Sekin varmasti vaikuttaa, asutaanko saman katon alla vai ei. Ja lapsen ikä vaikuttaa ihan varmasti.
Mutta määriteltiin se tunneside nyt millä tavalla hyvänsä, niin kaikille lapsille ollaan tietty tasapuolisia jne.
Sen voin sanoa, että miehen poikaa kohtaan en tunne samalla tavalla kuin omaa lasta kohtaan, mutta tärkeä hän kuitenkin minulle on. Se vaan on täysin eri asia, kun on itse kantanut, synnyttänyt ja imettänyt sen ipanan, vs. että lapsi tulee perheeseen "valmiina". Sekin varmasti vaikuttaa, asutaanko saman katon alla vai ei. Ja lapsen ikä vaikuttaa ihan varmasti.Mutta määriteltiin se tunneside nyt millä tavalla hyvänsä, niin kaikille lapsille ollaan tietty tasapuolisia jne.
M
mee
Vieras
Alkuperäinen kirjoittaja queen:
Sun miehelle ne varmasti ovatkin pikkutyttöjä. Lapsi on aina lapsi, vaikka olisi jo 50 vuotias.
Alkuperäinen kirjoittaja queen:
Tiedätkö muuten, että se on ihan tervettä ja luonnollista? Kyllä säkin haluat sitten tukea ja auttaa omia lapsiasi, kun he ovat aikuisempiakin, omia lapsia he kuitenkin silti ovat. Se, että miehen uutena puolisona valittaa siitä, että mies auttaa ja tukee omia lapsiaan on suorastaan sairasta. Varmasti miehesi on auttanut lapsiaan ennenkin kuin sinä tulit kuvioihin, miksi sun tultua miehen pitäisi lakata välittämästä ja tukemasta lapsiaan? Hän on heille isä, ei sinulle. Ja tulee aina olemaan, vaikka teidän suhde kariutuisikin ja poistuisit hänen elämästään. Minä pikemminkin huolestuisin, jos mieheni ei välittäisi lapsistaan tai ei auttaisi ja tukisi, silloin, kun he sitä tarvitsevat, vaikka ovatkin jo nuoria aikuisia. Yritätkö kilpailla heidän kanssaan etusijasta miehesi elämässä vai miksi tyttöjen olemassaolo niin paljon sinua häiritsee? Lapsilla on aina oma paikkansa miehesi elämässä ja sinulla omasi (ei välttämättä aina), ja se on vain hyväksyttävä. Turhaa lähteä kilpailemaan lasten kanssa miehesi huomiosta, et voi olla miehesi lapsi eivätkä miehen tyttäret voi olla miehellesi puolisoita.
Mielestäni tyttärien pitäisi kunnioittaa isänsä yksityiselämää, ja antaa hänellekin mahdollisuus uuteen onneen. Mieheni sanoo, että hän ei ole koskaan ollut näin onnellinen eikä rakastunut ennen. Tyttäret yrittävät (ihan oikeasti) syyllistää isäänsä, kun tämä on perustanut uuden perheen.
EN oikein ymmärtänyt, mitä tarkoitit, etten minä voi olla mieheni tyttö.
Olet väärillä jäljillä, kiitos kuitenkin vastauksestasi ja toisesta näkökulmasta.
EN oikein ymmärtänyt, mitä tarkoitit, etten minä voi olla mieheni tyttö.
Olet väärillä jäljillä, kiitos kuitenkin vastauksestasi ja toisesta näkökulmasta.
M
minna
Vieras
o kyllä tuon ikäisten pitäisi osata jo kunnioittaa isäänsä sen verran, että hyväksyy isänsä uuden puolison. Ja eihän se liity mitenkää tähän, jos sun miehes auttaa niitä taloudellisesti ym. Ymmärtääkö sun miehes tän, että lapset yrittää syyllistää ja tulla väliin? Mun mielestä miehen pitäisi tehdä selväksi niille lapsille, et sinä olet hänen puolisonsa ja sua tulee kohdella hyvin, vaikka ette muuten toimeen tulisikaan...
Nämä tyttäret ovat mustasukkaisia. Inhimillistä. Eikä ketään voi käskeä tai pakottaa rakastamaan ketään, se on mielestäni täysin tuhoontuomittu ajatuskin. Ja jos sitä vaatii, luultavasti saa vastaukseksi valheen. Mutta jospa se näillä aikuisilla tai ainakin jo lähes aikuisilla nuorilla naisilla helpottaa, kun näkevät isän onnen kestävän ja hänen elävän hyvää elämää uuden puolison kanssa. Uudelta puolisolta vaatii joskus pitkää pinnaa, joustavaa mielenlaatua, huumoriakin, että saa sen oman luontevan paikkansa näissä kuvioissa.
Tilannehan on aina perhekohtainen. Jos pariskunta on keskenään sopinut että mun lapset on mun ja sun on sun niin sekin on ok. Rakastaminen on vahva sana ja siihen ei ole pakko kyetä jollei itsestä siltä tunnu.
Toimeentuleminen ja tasapuolisesti kohtelu on se avainsana minusta.
Omissa lapsissa on se jännä juttu että niitä rakastaa, toisen lapsia ei välttämättä.
Tiiviissä uusperheessä luonnollisesti tapahtuu kiintyminen, vähemmän tiivissä huonommin.
Tapauskohtasta ja minusta ketään ei voi pakottaa rakastamaan.
Toimeentuleminen ja tasapuolisesti kohtelu on se avainsana minusta.
Omissa lapsissa on se jännä juttu että niitä rakastaa, toisen lapsia ei välttämättä.
Tiiviissä uusperheessä luonnollisesti tapahtuu kiintyminen, vähemmän tiivissä huonommin.
Tapauskohtasta ja minusta ketään ei voi pakottaa rakastamaan.
M
minna
Vieras
Mutta kyllähän oikeasti 25 ja 27 vuotiaiden pitäisi sen verran osata hillitä mustasukkaisuuttaan, että pystyvät asiallisesti käyttäytymään isänsä uuden puolison edessä...
M
minä vain
Vieras
välitän kyllä ,mutta rakastamaan en mieheni lapsia kykene. Alussa oli tunteet aivan erit lapsiakin kohtaan, mutta kyllä se sydäntä kylmettää kun oma lapsi jätetään pois mukavuuksista ja toisille vain järjestetään ohjelmaa ja kokkaillaan lempiruokia yms. Lasten vikahan se ei ole vaan miehen. Silti en vain kestä enää sitä, että hänen lapsensa menevät kaiken edelle. Myös meidän parisuhteemme. Vituttaa suorastaan.
M
mie
Vieras
Alkuperäinen kirjoittaja Rukoilijasirkka:
Huomaa, ettet ole itse joutunut vastaavaan tilanteeseen, vai? Ei rakkautta toiseen ihmiseen pysty rakentamaan pakolla. Itse olen ollut äitipuoli monen monta vuotta ja minulla on erityisen hyvät välit mieheni lapseen, hän luottaa minuun, kertoo asioista, joista ei puhu vanhemmilleen. Silti en sano, että rakastaisin lasta, ainakaan samalla tavalla kuin omaani. Näitä asioita ei voi tietää, jos ei itse ole asian kanssa joutunut painimaan.
