Pinna paloi täysin - nyt morkkis. Rikollinen?

2v7kk yleensä aurinkoinen mutta herkästi tulistuva, tempperamenttinen tyttö on menneen syksyn ja talven aikana alkanut saada haastavia uhmiskohtauksia. Ne jaksottuvat yleensä 1-2 viikon jaksoihin jotka ovat rankkoja, siinä välissä kaikki on vähän helpompaa.
Nyt on ollut orastavaa kiukkukautta vajaan viikon ja melkein joka asiassa pitää tehdä/yrittää tehdä päin vastoin ja hermoja koetellaan toden teolla.
Olen oppinut väistämään tai kohtaamaan näitä uhmiskohtauksia mielestäni ihan hyvin ja vältän provosoitumista lapsen kiukusta ja uhmasta, pysyen silti jämäkkänä ja johdonmukaisena. Lapsi saa paljon hellyyttä ja läheisyyttä jota myös kaipaa. On hoidossa pk:ssa jossa viihtyy hyvin (pieni mukava ryhmä jossa tytöllä pari aika läheistä kaveria) ja sielläkin ajoittain esittänyt uhmiskohtauksia (ei yhtä voimakkaita kuin kotona).

Olen itse tällä hetkellä raskauden puolivälissä. Tyttö ei vielä oikein ymmärrä vauvan tulosta mitään eikä asiasta ole mitään numeroa tehtykään.
Nyt tänään illalla tuli tosi vaikea tilanne. Menimme keittiöön syömään muroja, minä ja tyttö. Lapselle ei sitten yhtäkkiä kelvannutkaan maito minkä kaadoin murojen päälle ja hän alkoi kiukutella, kitistä, marista ja itkeä ja työnsi tuoliaan pois pöydästä (istuen tuolilla). Sanoin että ellei maistu niin voi poistua pöydästä, no sekään ei käynyt vaan itku ja marina yltyi huudoksi. Söin kaikessa rauhassa omat muroni ja tyttö kiukutteli, välillä pyysi tuolia lähemmäs pöytää mutta vain työntääkseen sen taas loitommalle eikä muroihin koskenut.
Kun olin omat muroni syönyt niin siivosin pöydän (säästin lapsen annoksen) ja tässä vaiheessa lapsi makasi lattialla huutaen täyttä huutoa. Raivoissaan hetken huudettuaan sitten pissasi vielä alleen vaikka on ollut kuiva jo vajaan vuoden.
Ei rauhoittunut millään, väkisin jouduin lapsen viemään kylppäriin märkien housujen riisumista varten ja pesulle. Huusi koko ajan kuin hyeena.
Jatkoi pesun jälkeen raivoamista, yritti väkisin pissaisia vaatteitaankin ottaa (takaisin päälle olisi halunnut samat vaatteet).

Lapsi jatkoi makkariin ja heittäytyi lattialle huutamaan ja potkimaan.
Tässä vaiheessa otin pienen aikalisän, hengitin muutaman kerran syvään ja menin siivoamaan pissat keittiön lattialta pois.
Huuto vaan jatkui ja menin makkariin. Yritin pitää lasta sylissä (jonne huusi haluavansa) mutta hän jatkoi täysillä huutamista ja rimpuili sen verran rajusti (naama + kädet ihan räkäiset ja limaiset, lähmi minua niillä joka paikkaan eikä antanut pyyhkiä, väkisin joutui harsolla pyyhkimään) ja potki myös vatsan alueelle niin että oli pakko laittaa lapsi pois sylistä.
Huusi vaan, tässä vaiheessa huutoa oli jatkunut jo parikymmentä minuuttia.
Menin taas hetkeksi pois makkarista, no tyttöpä meni ja paiskasi makkarin ovea päin seinää niin että kämppä raikui (asumme kerrostalossa vuokralla). Menin estämään ja kieltämään, mutta suivaantuneena lapsi paiskasi ovea heti uudelleen täysillä. Siinä ei mikään estäminen tai tilanteesta poistaminen auttanut. Kun kielloista huolimatta neljännen kerran hyökkäsi ovea paiskaamaan, nappasin niskavilloista kiinni eli siis tukistin lasta.
Oven paiskaaminen loppui siihen ja lapsi huusi, ei enempää eikä vähempää kuin aikaisemmin.
Hetken päästä alkoi rauhoittua ja pääsi sitten syliin. Kun oli kokonaan rauhoittunut, menimme keittiöön jossa murot yhtäkkiä kelpasivatkin ja söi pari annosta hyvällä ruokahalulla, nyt annostelemani maito kelpasi mainiosti murojen päälle.
Tämän episodin jälkeen oli ihan ok, hellyydenkipeä ja saikin hellyyttä ja olla sylissä. Iltatoimet sujuivat hyvin ja meni nyt hetki sitten nätisti petiin.

Mitä olisi tuossa tilanteessa pitänyt tehdä? Varmasti on vaikka mitä vaihtoehtoja ja supernanny-ohjeita olemassa mutta tuo oli minulle ihan pattitilanne ja reagoin noin. Kaduttaa tietenkin mutta en tiedä mitä olisi pitänyt tehdä toisin. Keinot vaan loppuivat yksinkertaisesti.
Ja mitään jäähy-juttuja on tähän tilanteeseen turha tarjota koska tuossa tilassa lapsi ei vastaanota yhtään mitään, kun huutaa raivona/hysteerisenä eikä mikään mene perille.

 

Olen varmaan maailman huonoin äiti, mutta olisin tehnyt samoin kuin sinäkin.

 

Hän kaipasi rajoja, ja niitä annoit. Onnittelut!

 

Mä olisin tehnyt samoin, vaikka ei sais ottaa kiinni. Meillä kans samanikäinen tyttö meilkein ja todella iloinen ja helppo ollut aina, mutta nyt on tullut niin hermoja kysyviä uhmiksia,että oksat pois.
Jos ei tottele millään, niin mielestäni se jatkuva huuto ja kieltäminen ei ole hyväksi, ja näen itse paremmaksi ottaa vähän tukasta kiinni, en ota koskaan niin lujaa, mutta lapsi siitä kuitenkin loukkaantuu joten näen sen meille sopivaksi. ´
Ei nykyajan lapset mun mielestä oo erilaisempia ku ennenkään, joten samat kasvatuskeinot saa pitää, ei kuitenkaan mitään lyömistä tai hiustuppojen repimistä päästä.
Älä turhaan pode morkkista, vaikka täältä saat ehkä sitä kuraa niskaan koska kaikilla täällä on hyvät hermot ja jaksaa kieltää lastaan tunninkin, tai sitten niiden lapset ei koskaan kiukuttele edes. =)

 

Mitä, jos tossa tilanteessa lapsen sitoisi omalla vartalolla paikoilleen?Ottaisi syliin ja jaloilla pitäisi jalat paikoillaan ja käsillä kädet?

 

Mä olisin tehnyt samoin, vaikka ei sais ottaa kiinni. Meillä kans samanikäinen tyttö meilkein ja todella iloinen ja helppo ollut aina, mutta nyt on tullut niin hermoja kysyviä uhmiksia,että oksat pois.
Jos ei tottele millään, niin mielestäni se jatkuva huuto ja kieltäminen ei ole hyväksi, ja näen itse paremmaksi ottaa vähän tukasta kiinni, en ota koskaan niin lujaa, mutta lapsi siitä kuitenkin loukkaantuu joten näen sen meille sopivaksi. ´
Ei nykyajan lapset mun mielestä oo erilaisempia ku ennenkään, joten samat kasvatuskeinot saa pitää, ei kuitenkaan mitään lyömistä tai hiustuppojen repimistä päästä.
Älä turhaan pode morkkista, vaikka täältä saat ehkä sitä kuraa niskaan koska kaikilla täällä on hyvät hermot ja jaksaa kieltää lastaan tunninkin tai sitten niiden lapset ei koskaan kiukuttele edes. =)

korjaan vielä ,että ei loukkaa itseään, vaan on muka niin haavoitettu kun äiti asettaa rajoja ja huomaa miten tosissaan äiti olikaan

 

Mitä, jos tossa tilanteessa lapsen sitoisi omalla vartalolla paikoilleen?Ottaisi syliin ja jaloilla pitäisi jalat paikoillaan ja käsillä kädet?

Meillä toi ote ei tehoa uhmakohtaukseen lainkaan, vaan lapsi tarvistee oman kiukun ja mun on pakko lopettaa kohtaus ottamalla vähän takavilloista kiinni.
Ei auta jäähyt tai muutkaan.

en oo siis alottaja mut tuli mieleen tosta, toi on musta hyvä jos se toimii :

 

Mitä, jos tossa tilanteessa lapsen sitoisi omalla vartalolla paikoilleen?Ottaisi syliin ja jaloilla pitäisi jalat paikoillaan ja käsillä kädet?

Jos se ei pysy siinäkään, ja ehkäpä äidin pitää varoa mahansa kanssa kun kerran on raskaana..?

 

Olisin tukistanut/hermostunut jo paljon aikasemmin. Mielestäni hoidit tilanteen loistavasti

 

Lapsi taisi tarvita sitä. Joskus jotkut lapset koettelevat rajoja niin pitkälle, ettei välttämättä muu enää auta. Minusta teit oikein.

Enkä siis ole väkivaltainen enkä kannata ruumiilliisia rangaistuksia noin yleisesti ottaen. Läpsäytetäänhän hysteeristä aikuistakin - tai ainakin elokuvissa

 

"Rikollinen?" Kaikkea sitä... Minä olisin menetellyt noin jo aiemmin noin mahdottomassa tilanteessa!

 

Mitä, jos tossa tilanteessa lapsen sitoisi omalla vartalolla paikoilleen?Ottaisi syliin ja jaloilla pitäisi jalat paikoillaan ja käsillä kädet?

Olen yrittänyt tätäkin mutta minusta tuntuu että joudun pitämään niin kovaa kiinni että satutan lasta, joutuu jo pelkäämään että mustelmajäljet jää kun toinen repii, riuhtoo ja rimpuilee niin kovasti eikä muutamassa minuutissa rauhoitu vaan raivo melkein vaan yltyy kun väkisin pitelee. Lisäksi pelkään nyt ihan tosissani että lapsi satuttaa minua rimpuillessaan voimakkaasti sylissä kun syliin ei oikein enää mahan takia saa tiukkaan, pitävään otteeseen.

Muihin kommentteihin täytyy sanoa, että helpotuksen kyyneleet valuivat kun tajusin että muutkin kokevat asiat samalla tavalla. En aio ottaa tavaksi, mutta en ehkä nyt koe niin kamalan voimakasta syyllisyyttä enää tapahtuneesta. Kiitos kommenteista!

 

Olisin tukistanut/hermostunut jo paljon aikasemmin. Mielestäni hoidit tilanteen loistavasti

Täysin samaa mieltä!

 

Munkin on tunnustettava, että samalla lailla olisin minäkin reagoinut vastaavassa tilanteessa. Siis jos lapsi on jo siinä raivoavassa tilassa niin ihan turha alkaa jäähyttämään, kun se on vain huutoa ja karjumista ja karkaamista. Mitä se rauhoittaa? Meillä saa huutaa mutta jos alkaa tekemään jotain tuollaista kuin ovien hakkaaminen, seinän potkiminen tai muu vastaava, joka selvästi jo meinaa hajottaa paikat niin tukistaminen on se viimeinen pysäytys toiminnalle, kun ei puhe ole monen toistonkaan jälkeen mennyt perille.

Tukistaminen ei ole mitään repimistä ja retuuttamista vaan juurikin tuota, että lapsi tuntee ja kokee sen loukkaavana. Ennen tukistamista varoitan kahteen kertaan, että jos ei lopeta niin äidin pitää nipata tukasta. Lapsella on siis halutessaan mahdollisuus vielä rauhoittua puheella. Ja aina selitän lapselle, että jos puhe olisi mennyt perille niin ei olisi tarvinnut nipata tukasta.

Lapsista vanhin on nyt 7v, kakkonen 5v ja nuorin 2v. Nuorinta ei ole tarvinnut nipata, kahta vanhempaa olen varmaan yhteensä 10 kertaa tuolla tavoin joutunut koskettamaan. Eli ei ole millään tapaa yleinen tapa meillä kurittaa lapsia.

 

Musta toi sitominen on ihan kamala ajatus. Pienempi paha ottaa hiuksista kiinni, luulen että kun ottaa hiuksista kiinni niin vaikka se ei sattuisi niin se on kuitenkin temppu mikä pysäyttää uhman. Raivo vaan lisääntyy kun sidotaan, minusta se jos mikä ei tee lapselle hyvää.

 

Sitominen on munkin mielestä paljon pahempi vaihtoehto kuin tukistaminen. Varsinkin isompien lasten kohdalla joutuu käyttämään jo todella paljon voimaa pitääkseen riehuvan lapsen paikoillaan, että siinä satuttaa helposti paljon pahemmin lasta kuin vähän tukasta nappaamalla.

 

no en kyllä olisi silti tukistanut, mutta en sitä nyt varsinaisesti tuossa tilanteessa tuomitsekkaan.

 

Musta toi sitominen on ihan kamala ajatus. Pienempi paha ottaa hiuksista kiinni, luulen että kun ottaa hiuksista kiinni niin vaikka se ei sattuisi niin se on kuitenkin temppu mikä pysäyttää uhman. Raivo vaan lisääntyy kun sidotaan, minusta se jos mikä ei tee lapselle hyvää.

Samaa mieltä. Ja varsinkin kun monilla kuitenkin tulee paniikki sitomisesta. Se voi minusta traumatisoida tosi pahasti. (Vankeus ei ole sattumalta rangaistusmuoto.)

 

Vaikuttaa temperamenttiselta ihana uhmaikäiseltä likalta. Tahtoo tahtoa ja tahtoo tahtomisen ilolla...kun voi tahtoa niin on hyvä tahtoa . Joo, meillä on samanlaista ja itse olen parhaimmaksi keinoksi kokenut vaihtelevan, tiukan ja rauhallisen otteen. Ensin teen selväksi, että varoitusten jälkeen äiti pistää pelin poikki. Eli meil on kaksi varoitusta ja kolmannesta toimitaan. Joskus toimii se, että lapsen vie omaan huoneeseen rauhoittumaan mutta yleisemmin meillä joudutaan ottamaan lapsi tiukasti syliin rauhoittumaan. Siinäkin sitten tulee jossain vaiheessa se raja, että lapsen on parempi sylissä pitämisen jälkeen rauhoittua hetki yksin, eli siis vaihdellen mennään. Sitten, kun tunnekuohut on ohi niin käydään keskustellen tilanne läpi ja kerrotaan lapselle, miten tulisi toimia kun noin menee hermot ja mitä ei saa tehdä. Tässä kiinni pitämisessä vaan tulee eteen se lapsenkin koskemattomuusoikeus - että kuinka pitkälle niin voi tehdä - mutta meillä tämä on hoidettava näin, sillä muuten lapsi satuttaa minua tai muita tai ei rauhoitu muutoin. Tsemppiä ja jaksua. Meillä lapsia on kolme ja välillä on taiteilua sen kanssa kenen uhma pitää taltuttaa ensimmäisenä ja mitä kaksi muuta sillä aikaa saavat aikaan, kun on yhden kanssa "kiinni". Mutta tällaista eloa tämä on .

 

Tuossa tilanteessa pitäisin väkisin sylissä, ns. holding -ote. Mokasit, kun ylitit rajan, mutta voit oppia virheestä ja välttää tilanteen jatkossa. Keskustelua paljon uhmiksen kanssa millainen käytös on sopivaa, ja mitä ei saa tehdä. Mun mielestä tossa lapsi ei edes riehunut kovin paljoa, jos vaan ovea läimäsi. Jotkut hakkaa päätä lattiaan ja saa oksennuskohtauksia, ja pidättävät hengitystä, kun oikeen kunnon uhmaraivari tulee.

 

Tuossa tilanteessa pitäisin väkisin sylissä, ns. holding -ote. Mokasit, kun ylitit rajan, mutta voit oppia virheestä ja välttää tilanteen jatkossa. Keskustelua paljon uhmiksen kanssa millainen käytös on sopivaa, ja mitä ei saa tehdä. Mun mielestä tossa lapsi ei edes riehunut kovin paljoa, jos vaan ovea läimäsi. Jotkut hakkaa päätä lattiaan ja saa oksennuskohtauksia, ja pidättävät hengitystä, kun oikeen kunnon uhmaraivari tulee.

Mutta ap on puolivälissä raskaana! Esikoinen on jo sen kokoinen, että en minä ainakaan uskaltaisi väkisin sylissä puristaa, kun on kuitenkin vatsaakin jo sen verran. Tai ehkä jos lapsen saisi puristettua niin tiukkaan, ettei voi liikkua mutta eikö se ole jo äärimmäisen ahdistavaa lapselle!

 

lapsihan ahdistuu siitä. parempi se on antaa tilaa purkautua.

 

Meillä oli tuossa ikävaiheessa samanlaista. Uhmaraivari tuli milloin mistäkin syystä ja kesti aina vähintään tunnin, yleensä pari tuntia, silloin tyttö sitten jo väsähti. Kerran huusi suoraa huutoa yli kaksi tuntia ja hiljeni äkkiä, menin katsomaan niin tyttö nukkui olkkarin lattialla. Ei siihen mikään auttanut, sylittely vaan pahensi ja jos yritin holdingia niin alkoi haukkomaan henkeä niin etten uskaltanut jatkaa. Mitä mä tein... ei siinä auttanut muu kuin antaa tytön huutaa, käydä vaan välillä tarkistamassa tilanne ja sanomassa että kaikki hyvin tms. Yrittää vältellä niitä pahimpia uhman aiheuttamistilanteita. Kannattaa valita mistä asioista haluaa alkaa taistelemaan, mutta toisaalta, periksi ei kannata antaa yhtään niissä asioissa mistä haluaa pitää kiinni. Lapsen on pakko ymmärtää että äidin sana ratkaisee viime kädessä, muuten niitä uhmaraivareita tulee yhtäkkiä kymmenen päivässä kun huomaa sen auttavan. Jaksamista... meillä nuo loppui siinä reilu 3 v iässä.

 

Musta toi sitominen on ihan kamala ajatus. Pienempi paha ottaa hiuksista kiinni, luulen että kun ottaa hiuksista kiinni niin vaikka se ei sattuisi niin se on kuitenkin temppu mikä pysäyttää uhman. Raivo vaan lisääntyy kun sidotaan, minusta se jos mikä ei tee lapselle hyvää.

Jostain joskus luin ettei tätä holdingia sais edes käyttää kuin ne, joilla on siihen koulutus, just loukkaantumisvaaran vuoksi.

Ap:lle.. Mä olsin tehny ihan samalla lailla, hienosti jaksoit kuunnella sitä kiukuttelua ja sinnitellä. Ei se lapsi siitä traumoja saa. Juttelette tuollaisten tilanteiden jälkeen aina niin eiköhän se siitä..

 

Jollain tapaahan lapsi on tuollaisessa tilanteessa pysäytettävä, ja minustakin toimit aivan hyvin! :hug: Meillä on kanssa tyty hyvin temperamenttinen tapaus, mutta on iän (nyt 11v) myötä vähitellen rauhoittunut. Parhaimmaksi tavaksi huomasin meidän neitosen kanssa sen, että annoin tämän kiukutella sen kiukkunsa rauhassa, jonka jälkeen oli kuin enkeli. Onhan tunteet voitava purkaa, ja lapsi ei tuossa iässä oikein tiedä vielä mikä kiukuttaa, mutta kun vaan kiukuttaa. Tytylle opetin myös sen, että usein hän itse saa kiukun aikaiseksi ja itsensä kiihtymään. Kun lapsi kasvaa, ja alkaa ymmärtää tekojansa, niin hänen kanssaan voi keskustella asiasta, että oppisi suhtautumaan kiukkuun oikein.