L
"lasisilmä"
Vieras
Olen vain yrittänyt jaksaa,useamman vuoden. oliisn varmasti tarvinnut masennuslääkkeet ja sairasloman/muun kunnon loman jo muutama vuosi sitten.
tarkoitukseni ei ollut paha, olen ollut hyvä äiti(mutta pyrkinyt liiankin täydellisyyteen), isovanhemmat ym ei välitä lapsenlapsia hoitaa,joten on vain minä ja mies.
mietin jo pari vuotta sitten että olenkohan masentunut, kaikk itutnui vaativan jo silloin mielettömän tahdonvoiman jotta asiat hoitui. olen kuitenkin koko ajan itse sitä tajuamatta mennyt huonompaan kuntoon, olen siis edelleen tehnyt kaiken mutta sillä on hintansa olen valittanut ja valittanut ja valittanut, huutanut ja raivonnut turhistakin asioista kun en vaan oikeesti olis jaksanut.
No mies kyllästyi käytökseeni ja lähti, sanomattakin selvää että oloni on vielä hirveämpi.
tuli totaalinen stoppi,en oo kyennyt menemään töihin,en edes kävelemään sitä työmatkaa,en kyennyt aiemminkaan,mutta väkisin vaan puskin.
nyt huomaan että nuo rakkaat lapset puhuu samalla äänensävyllä kuin minä, ihmekkös tuo. eivät voi mitään sanoa nätisti ees yhtä kertaa vaan huutavat vain ynseällä äänensävyllä ja kiroilevat.
ja se on mun syytä! tuntuu kamalalta(lapset siis ovat pääosin tyytyväisiä ja tasapainoisia,mutta ovat selkeesti ottaneet minusta malllia).
mä yritin jaksaa lasten takia, mutta lopputulos oli kamala.
jos mä olisin 2vuotta sitten mennyt sinne lääkäriin hakenut sairasloman ja masennuslääkityksen, tai vaikka irtisanonut koko työpaikan, niin kaikki olis hyvin.
halusin olla hyvä äiti ja vaimo.. päädyin olemaan nalkuttava huutava miehen mielestä lähes tyranni häntä kohtaan,mulla oli vaan niin pahaolla, enkä ees ite tajunnut sitä,ennenku tuli totaalinen pysähdys.
no nyt oon sitte tässä pisteessä,perhe hajonnut, en kykene töihin, mietinv aan että millä tästä nousee ylös? ei mun tarkoitus ollut paha,mutta valinnat oli vääriä.
tarkoitukseni ei ollut paha, olen ollut hyvä äiti(mutta pyrkinyt liiankin täydellisyyteen), isovanhemmat ym ei välitä lapsenlapsia hoitaa,joten on vain minä ja mies.
mietin jo pari vuotta sitten että olenkohan masentunut, kaikk itutnui vaativan jo silloin mielettömän tahdonvoiman jotta asiat hoitui. olen kuitenkin koko ajan itse sitä tajuamatta mennyt huonompaan kuntoon, olen siis edelleen tehnyt kaiken mutta sillä on hintansa olen valittanut ja valittanut ja valittanut, huutanut ja raivonnut turhistakin asioista kun en vaan oikeesti olis jaksanut.
No mies kyllästyi käytökseeni ja lähti, sanomattakin selvää että oloni on vielä hirveämpi.
tuli totaalinen stoppi,en oo kyennyt menemään töihin,en edes kävelemään sitä työmatkaa,en kyennyt aiemminkaan,mutta väkisin vaan puskin.
nyt huomaan että nuo rakkaat lapset puhuu samalla äänensävyllä kuin minä, ihmekkös tuo. eivät voi mitään sanoa nätisti ees yhtä kertaa vaan huutavat vain ynseällä äänensävyllä ja kiroilevat.
ja se on mun syytä! tuntuu kamalalta(lapset siis ovat pääosin tyytyväisiä ja tasapainoisia,mutta ovat selkeesti ottaneet minusta malllia).
mä yritin jaksaa lasten takia, mutta lopputulos oli kamala.
jos mä olisin 2vuotta sitten mennyt sinne lääkäriin hakenut sairasloman ja masennuslääkityksen, tai vaikka irtisanonut koko työpaikan, niin kaikki olis hyvin.
halusin olla hyvä äiti ja vaimo.. päädyin olemaan nalkuttava huutava miehen mielestä lähes tyranni häntä kohtaan,mulla oli vaan niin pahaolla, enkä ees ite tajunnut sitä,ennenku tuli totaalinen pysähdys.
no nyt oon sitte tässä pisteessä,perhe hajonnut, en kykene töihin, mietinv aan että millä tästä nousee ylös? ei mun tarkoitus ollut paha,mutta valinnat oli vääriä.