Pikkupissi pikkuhousuihin, pääosa pönttöön - mikä avuksi?

Mitäs' voisi tehdä, kun 3,5 v poika tekee pikkupissit pikkuhousuihin? Kuin ajoitus olisi hukassa, sillä pääpissit päätyy kyllä pönttöön.

Hän oli päiväkuiva vuosi sitten. Ei ole pikkusisarusta, joten siitä ei ole voinut taantuakaan. Mutta poikaa itseään ei pieni märkyys iholla tunnu haittaavan. Äitiä haju kylläkin, ei niinkään pyykki. Olen palannut siihen, että vaippa laitetaan reissuun lähtiessä. Ja sisällä kotona ollaan paljain pyllyin - osaa kyllä olla pissimättä lattialle.

Mites' - aikako tämänkin parantaa?
 
Vaipan laitto voi ehkä tuntua lapselta rangaistukselta...
Meillä tyttö täytti juuri viisi, mutta talvella oli samaa kuin teidän pojalla. Tyttö ollut 2v. asti kuiva eli olin todella ihmeissäni. Meni vessaan ns. liian myöhään, että "lusikallinen" ehti housuun ja loput sitten pönttöön. Jatkui ihan kesään asti ja kysyttiin asiaa neuvolasta. Tyttöäkin asia selvästi kiusasi ettei tosiaan tehnyt sitä tahallaan.
Meillä on nyt 10kk vauva niin ajattelin sen johtuvan siitä ja kävin kaikki mahdolliset keinot ja konstit läpi, mutta mikään ei auttanut.
Päästiin ultraan jossa katsottiin, että kaikki on kunnossa. Kaikki oli ok ja nyt yhtäkkiä se loppui. Saatiin ohje pissattaa tyttöä kahden tunnin välein päivällä ja kai se auttoi??? Nyt ei enää tarvitse muistuttaa tyttöä pissalle menosta vaan hoitaa asian itse ja pikkarit ovat pysyneet kuivina!
 

Yhteistyössä