Aiska
Heippa!
En oikein tiedä, kuulunko mukaan, mutta ilmoitan olevani ainakin taustailemassa.:wave:
Eli mulla on poika 1/2008 ja nyt olis kova vauvakuume. Mutta tilanne on sen verran epäselvä nykyisessä suhteessa, etten oikein katso olevani oikeutettu vauvakuumeseen.:ashamed:
Erottiin pojan isän kanssa jo ennen kuin poika täytti kaksi ja silloinkin oltiin tehty lähes vuosi surutyötä suhteen loppumisesta. Nyt olen uudessa suhteessa, jossa on ihanaa. Mutta tämä mies ei ole halunnut lainkaan lapsia eikä ole mitenkään selvää, että haluaa vieläkään. Rakastaa kyllä poikaani kovasti.
Emme asu yhdessä enkä tiedä, kaipaanko edes miehen kanssa asumista. Esikoisen vauva-aika oli sellainen helvetti, että jotenkin ajattelen kaiken sujuvan helpommin, jos molempien ei tarvitse heräillä öitään kahta vuotta.
Kaikki järki minussa sanoo, ettei kannata täsäs tilanteessa, mutta mikäs se sellainen vauvakuume on, mikä järkeä kuuntelee?
Mielessä pyörii lähenevät kolmekymppiset ja se, etten halua poikani jäävän ainoaksi lapseksi. Tässä on nyt kuitenkin mies, joka haluaa vanheta kanssani ja rakastaa minua sellaisena kuin olen. Olen edennyt urallani pitkälle ja nyt olisi senkin puoleen hyvä hengähtää hetki. Uskoisin myös, että parin vuoden hurjan työtahdin jälkeen osaisin nyt arvostaa kotona oloa erilailla kuin esikoiselta.
Siinäpä lyhyesti meidän pienen perheen omituinen vauvakuume-tilanne. Olisi mukavaa, jos kelpaan seuraan, vaikka en vielä olekaan suorilta kierukkaa poistamassa. =)
En oikein tiedä, kuulunko mukaan, mutta ilmoitan olevani ainakin taustailemassa.:wave:
Eli mulla on poika 1/2008 ja nyt olis kova vauvakuume. Mutta tilanne on sen verran epäselvä nykyisessä suhteessa, etten oikein katso olevani oikeutettu vauvakuumeseen.:ashamed:
Erottiin pojan isän kanssa jo ennen kuin poika täytti kaksi ja silloinkin oltiin tehty lähes vuosi surutyötä suhteen loppumisesta. Nyt olen uudessa suhteessa, jossa on ihanaa. Mutta tämä mies ei ole halunnut lainkaan lapsia eikä ole mitenkään selvää, että haluaa vieläkään. Rakastaa kyllä poikaani kovasti.
Emme asu yhdessä enkä tiedä, kaipaanko edes miehen kanssa asumista. Esikoisen vauva-aika oli sellainen helvetti, että jotenkin ajattelen kaiken sujuvan helpommin, jos molempien ei tarvitse heräillä öitään kahta vuotta.
Kaikki järki minussa sanoo, ettei kannata täsäs tilanteessa, mutta mikäs se sellainen vauvakuume on, mikä järkeä kuuntelee?
Mielessä pyörii lähenevät kolmekymppiset ja se, etten halua poikani jäävän ainoaksi lapseksi. Tässä on nyt kuitenkin mies, joka haluaa vanheta kanssani ja rakastaa minua sellaisena kuin olen. Olen edennyt urallani pitkälle ja nyt olisi senkin puoleen hyvä hengähtää hetki. Uskoisin myös, että parin vuoden hurjan työtahdin jälkeen osaisin nyt arvostaa kotona oloa erilailla kuin esikoiselta.
Siinäpä lyhyesti meidän pienen perheen omituinen vauvakuume-tilanne. Olisi mukavaa, jos kelpaan seuraan, vaikka en vielä olekaan suorilta kierukkaa poistamassa. =)