Joku tuolla kyseli toiveesta seuraavan sukupuolen suhteen. EHDOTTOMASTI tyttö on toiveissa. Joku voi sanoa, että olen päästäni vialla ja ehkä olenkin, mutta minulle ei ole se ja sama kumpaa sukupuolta tuleva vauva on.
Tämä on asia, joka saa monen niskakarvat pystyyn, mutta siinäpäs sitten vain nostattelevat karvojaan. Olen työstänyt tyttö vs. poika ajatusta jo siitä saakka, kun sain tietää odottavani esikkoa, eli liki 6 vuotta, eikä ajatusmaailmani muuksi ole muuttunut. Minä halusin aivan ehdottomasti tytön ja sen myös sain. Seuraava lapsi ei ole enää niin ehdoton, vaikka ehdoton onkin.
En ymmärrä, miksei äiti saisi tosissaan toivoa toista sukupuolta. Jokainen kuitenkin varmasti ymmärtää sen, että se on 50/50 mahdollisuus. Voin myöntää ihan avoimesti, että poika olisi todennäköisesti pettymys, mutta ei se tarkoita sitä, etten sitä lasta rakastaisi ja haluaisi.
En kertakaikkiaan "voi sietää" poikalapsia, joten miksi ihmeessä niitä omaan huusholliini haluaisin. Tämä oli kieltämättä rumasti sanottu, enkä tarkoita asiaa nyt niin mustavalkoisesti ja kirjaimellisesti, kun sen esiin tuon. Pointti, mitä koitan selittää kulkee siinä, että naapurustossamme asuu niin tyttöjä, kuin poikiakin. Pojat ovat riiviökakaroita jotka metelöivät ja elämöivät ja saavat minut raivon partaalle. Järkyttävimpiä olivat entiset naapurimme...pojat kävelivät peltikatollani (rivari) ja herättivät minut täten viikonloppuaamuisin...näin tapahtui usein. Ei auttaneet kiellot, eivätkä vanhemmatkaan saaneet poikia ruotuun.
Tytöt taas ovat aivan toista maata. Tytöt eivät uhkaa hakata ketään, eivätkä juokse porraskäytävässä, eivätkä muutoinkaan remua. Työt ovat hillitympiä, jotenkin "siistimpiä".
Enkä lähtisi kokonaan lopulta itse lapsia syyttämään. Epäilen, että osasyynä on se, että pojat "kasvatetaan" siten, että he saavat leikkiä poikien kovaäänisiä leikkejä, koska pojat nyt vain ovat poikia yms. Mutta tekevätkö todella lähestulkoon kaikki vanhemmat poikaan ja tyttöön kasvatuksellisesti ko. eron? Tyttöä hillitään ja poikaa kannustetaan painamaan pää kolmantena jalkana?
Osaanko minä sitten kasvattaa pojasta "rauhallisen", tukahduttamatta poikaa kuitenkaan?
Ja ei, teidän poikalasten äitien ei nyt pidä ottaa itseenne. Teidän kultanuppunne saattaa olla toista maata, tai ehkäpä te hyväksytte hieman erilaisen käytöksen, kuin minä.
Toive tytöstä siis sulkee sisäänsä niin ne vaaleanpunaiset unelmat, mustat kauhukuvat, kuin omat epävarmuuteni pojan kasvattajana.
.